80.

  Rykelmä ihmisiä, keskellä joko jääaluetta tai samanlaiselle pohjalle suunnitellulla näyttämöareenalla sykähtelevät kuin sydämen pumppausten mukaan. Maapallon hengitystä kuvaten. Ihmisten hengitystä elämää kuvaten. Valojen ja valoefektien käyttö valotaiteen mestareilla on hallussa tässä showesityksessä. Jos alustana on jää niin ihmisten liitely on helppoa. Kuvaa myös sitä matkustusta maasta toiseen lentäen. Näkymä on terve tällä hetkellä. Sykkivä. Näytelmässä on kaikenikäisiä lavalla. Lapsia ja aikuisia rotuun taustaan tai ikään katsomatta. Syke tulee äänelliseksi. Siellä täällä alueella olevat ihmiset on ollut kuin maapallokartan väreissä. Lapset nuoret näyttävät käsillään sykkivää ääntä. Aikuiset ja vanhukset omalla tavallaan yhtyvät jo suoristuneemmassa asennossa. On myös niitä pyörillä valmiita olevia muutamia vanhuksia, jotka vain ihailevat tuota näkymää, maailman voimaa, heilauttaen toista kättään, sykkeen tahtia kuin seuraten, heiveröisellä kädellä ja ilmaan kohottaen, vilkuttaen, hengittäen, hekin. He, kuten osa muusta näyttämölle astuneista ihmisistä, suunnistavat lavamattoalueelle, jossa on ikään kuin hoitohenkilökuntaa heidän ympärillään. Toiset vielä liikekannalle kykeneväisemmät vanhukset ovat liikehtivät tanssiliikkein askellusliikkein tai kävellen vain lavan reunusta vierusta kuvaavalla katuosuudella jossa katulamput ovat ilmestyneet reitille. Singin´in the Rain, Gene Kellyn ja Stanley Donenin ohjaamasta vuoden 1952 elokuvamusikaalista oleva musiikki on täyttänyt tilan. Elokuvan jota pidetään yhtenä maailman parhaista Hollywood-musikaaleista. Laulavat sadepisarat elokuva on komedia. Ihmisillä on hauskaa. He liikehtivät tanssivat nauravat. Hoiva hoitokotialueen vanhukset ovat mukana edelleen. He ovat näytännön normielämän sivusta katsojia, mutta katsovat muita nyt kulkureitillään. Kuin katsoen joskus yhdessä jotain hoivakodissa vanhaa elokuvaa oleskeluhuonetilassaan aikaa yhteistä viettäessään. Nauravia iloisia ihmisiä joiden joukkoon on ilmestynyt nyt kaikenikäisiä, lapsiakin. Kaikilla on hauskaa. Ja kaikki yhtyvät lauluun myös ne hoivapisteessä olevat. Kukin omien voimiensa mukaan. 

"Laulan alla sateen, Laulan alla sateen. Mikä ihana tunne. Olen onnellinen jälleen.  Olen nauranut alla pilvien. Niin tummien. Aurinko sydämeissäin ja valmiina rakastamaan. Annetaan myrskyn ajaa pilvet pois. Jokaisella paikka täällä on. Tule mukaan sateesi kanssa. Sain hymyn kasvoillein. Kävellen alas katua iloisena niin ollen. Laula kanssain, laula kanssain sateessa. Laula kanssain, laula kanssain sateessa". Naisen oma suomennosjälki näkyy ehkä tässä. Koko katsomo oli yhtynyt lauluun huomaamattaan.  Paikka sykki elämää, elämästä. Syksyn loistokas väriruska oli värjännyt näyttämön, kaikilla oli sitä vaaleaa valkoista yllään, joten valotaiteen luojat pääsivät käyttämään ja näyttämään osaamistaan, eri tilannehetkien vaihtuessa näyttämöllä. Nainen rakasti henkilökohtaisesti yli kaiken laulua ja nyt sijoittaminen se omaan näytelmäkäsikirjoitukseen oli helppoa hänelle. 

  Yhtäkkiä Nalle Puhin sadelaulu kajahtaa ilmoille, suomennos Reino Helismaa. A.A.Milne,1882-1956, eläneen kirjailijan sadunomainen tarina, oman lapsensa kautta elämään alkanut tarina, Christopherin, Risto Reippaan tarinasta, sai tuolloin valtavan huomion ja tuo tarina elää edelleen päivässämme lapsien päivässä. Lapset ovat kerääntyneet yhteen ja näyttävät kuvaavat kuin laulun sanoin mimikkaa harjoittaen elein kurjaa oloaan. "Sataa sataa ropisee, pilipili pom, pilipili pom varpaitakin palelee, pilipili pom-pom-pom, varpaitakin palelee pilipili pom. Sataa, sataa ropisee, pilipili pom, pilipili pom. Koko pieni Nalle Puh on nyt märkä uh-huh-huh. Koko pieni Nalle Puh on nyt märkä, huh! Niin laulu kuvasi hetkeä kun ensimmäiset tiedot oli alkaneet levitä maailmassa leviävästä, kuin "myrskyn tuomasta liian rajusta sateesta yllä maan", hetkeä joka oli pelottavaa myös näiden lasten vanhemmille. Kun kotona oli selitetty lapsille miksi kouluun nyt ei mennäkään. Sitä lasten hetkeä tajuta tuo, "mörkö" oli sittenkin olemassa.  Seuraavaksi auringon hehku ja lämpö tavoittaa näyttämön. On kuin kesä olisi taas. Keinuja, kolmen istuttavia oli oli ilmestynyt rykelmänä vanhuksille ja  terassipöytiä tuoleineen ja lapsille koju jossa myydään popcornia, mehua. He käyvät istumaan hetkeksi tuolirivistölle joka avautuu tälle isommalle näyttämölle ihmisiä suvessaan kesässään. 

  Sateen jälkeen- laulu, naisen oma, kuuluu sanoineen näin, yksinäinen naislaulaja, nainen itse, sivummalla laulaa täysin rinnoin lauluaan, kuin näkemättä ketään ympärillään ja silti laulamalla sitä rakkailleen ihmisille tai ihmisille jotka vain kaipaavat sitä lohtua, jonkun kauhean kokemuksen, jonkun tahallisesti aiheutetunkin kokemuksen jälkeen itselleen. 

Laulu meni näin: 

Sateen jälkeen. Loistaa aurinko. Sateen jälkeen. Kaik´on valoisampaa.*

Niin kuin on. Myös elämässä. Taakse jää murheet väliaikaiset. *

Jos joskus tuntuu. Että myrsky päälle jää. Ja ukkonen riehuu salamoi.* 

On sekin väliaikaista. Kaikki alkaa ja kaikki päättyy. Se on tätä maailmaa joskus liiallista. *

Jos ihminen olis. Ain kuin luonto. Joka on niin rehtiä antavaa.*

Ei kenenkään. Tarvis elämään liiaks pettyä. Ei tummaa murhetta aiheutettua kohdata.* 

Suvi tää. Joka soittaa väliin sateellaan. Pisaroillaan ikkunaan.* 

On vain tätä elämää. Johon kuuluu. Kaikki luonnon annit säät. Ne meitä iäti tääl tanssittaa.*

On tuo taivas. On haarapääskyt. Ja ilta-aurinko joka kirkkaana loistaa.*

On pilvet kuin tuulen viemää. Väistyneet väsytetyt. Ja taas kulku paremmin tääl luistaa.*

Sateen jälkeen. Loistaa aurinko. Sateen jälkeen. Kaik´ on valoisampaa. *

Niin kuin on. Myös elämässä. Taakse jää murheet väliaikaiset.* 

Jos joskus tuntuu. Että myrsky päälle jää. Ja ukkonen riehuu salamoi.*

On sekin väliaikaista.  Kaikki alkaa ja kaikki päättyy. Se on tätä maailmaa joskus liiallista.* 

Jos ihminen olis. Ain kuin luonto. Joka on niin rehtiä antavaa.* 

Ei kenenkään. Tarvis elämään liiaks pettyä. Ei tummaa murhetta aiheutettua kohdata.*

Suvi tää. Joka soittaa väliin sateellaan. Pisaroillaan ikkunaan.*

On vain tätä elämää. Johon kuuluu. Kaikki luonnon annit säät. Ne meitä iäti tääl tansittaa.*

On tuo taivas. On haara-pääskyt. Ja ilta-aurinko joka kirkkaana loistaa. *

On pilvet kuin tuulen viemää. Väistyneet väsytetyt. Ja taas kulku paremmin tääl luistaa. * 

Sateen jälkeen.  Loistaa aurinko. Sateen jälkeen. Kaik on valoisampaa. *

Niin kuin on. Myös elämässä. Taakse jää murheet väliaikaiset.*

Jos joskus tuntuu. Että myrsky päälle jää. Ja ukkonen riehuu salamoi.*

On sekin väliaikaista. Kaikki alkaa ja päättyy. Se on tätä maailmaa joskus liiallista.* 

Jos ihminen olis. Ain kuin luonto. Joka on niin rehtiä antavaa.*

Ei kenenkään. Tarvis elämään liiaks pettyä. Ei tummaa murhetta aiheutettua kohdata.* 

©Kirsi-Marja Vahter

 Laulun kadotessa hiipuessa, koko ajan ihmisten ollessa sinä aikana kuin eläen kesäänsä, toiset ovat halailleet toisiaan yli pöytien. Vanhukset ojentaneet kätensä toista kohti lohduttavasti tämän kättä taputellen. Lapsetkin tätä kuvaa katsoessaan tietävät, että vaikka vaarat, tuo suuri "peikkomainen uhka" on nyt maailmassa, ei ehkä kuitenkaan kenenkään tahallisesti levittämänä, ainakin kaikki haluavat siihen aikuisetkin uskoa, niin sateen jälkeen loistaa aurinko. Ihminen ei voi olla ilman aurinkoa, päivässään. Se tulee luo ilon tunteina jota koemme milloin mistäkin asiasta täällä. Pöytärykelmissä eräs mies nousee seisomaan. Pokkaa naiselle edessään. Nainen hymyilee ja nousee seisomaan. Kavaljeeri on pyytänyt naista tanssimaan. Nainen mikki edessään on alkanut laulamaan taas. Lapset ovat nousseet seisomaan tuoleiltaan ja siirtyneet niiden eteen. Valmiina mimiikkaa harjoittamaan. Ja ehkäpä myös yhtymään lauluun, pelon alla. Vanhukset jatkavat keinumistaan katsellen tyhjentyneistä pöydistä lähteneitä tanssijoita, myös ne hoivanurkassa olijat. Laulu soi ilmassa. Se on saanut säestäjänsä. 

Lempeät tuulet: 

Lempeät tuulet. Meitä nyt koskettaa. Ja voima. Auringon.* 

On päivä. Suven kauneimmillaan. On mieli. Huoleton.* 

Päivät nää. Täyttyy hetkistä. Onnen pienistä. Sirpaleista.*

Niistä joista. Voimaa haemme. Kun murhe suru. On lähempänä sydäntä.*

Vaik hetket. Nuo meinais. Meidät allensa. Hukuttaa.* 

Ja viedä. Tummiin varjoihin. Laaksoon. Tän maailman.*

Älkäämme antako. Sille liiaks. Voimaa. Vaan palatkaamme voittajina.* 

Ei kukaan. Ei mikään. Saa viedä meiltä. Elämän iloa.*

Ei laittaa. Meitä liiaks. Vasten seinää. Ja pahalle altistaa.*

On jokainen. Oikeutettu. Onnea tuntemaan. On oikeutettu hyvää näkemään.* 

Lempeät tuulet. Meitä nyt koskettaa. Ja voima. Auringon.*

On se lupaus. Kuin jo paremmasta. Huomisesta. Joka koittaa joskus kuitenkin.*

On päivä. Suven kauneimmillaan. On mieli. Huoleton.* 

Päivät nää. Täyttyy hetkistä. Onnen pienistä. Sirpaleista.*

Niistä joista. Voimaa haemme. Kun murhe suru. On lähempänä sydäntä.* 

©Kirsi-Marja Vahter

  Ihmiset ovat kuin riehaantuneet kesän vietostaan jotenkin. Lapset kaikki ovat eläneet jo tuon hetken kuin mutta vielä kerran haluavat elää tuon haikean jäähyväishetken lomalle, pakkolomillekin. Päivät nää- laulu jatkaa säestyksellä kuin kuorolaulantana edelleen. 

Päivät nää. Loppukesän. Jotka syksyä päin. Meitä kuljettaa. * 

Vievät meitä hetkiin. Kaihoisiin. Muistoihin menneen kesän. Niihin joista voimaa saa.* 

Ihminen on kuin. Nää vuodenajat. Aina jotain uutta kaipaa. Toisaalta ei haluais mistään luopuakaan.*

Sateet ja tuulet. Saa meidät. Aurinkoa valoa. Kaipaamaan.*

Yhä uudestaan. Samaa kehää. Kierrämme. Ja saa se meidät tajuamaan.*

On hetki oikea. Juur tässä. On hetki elää. Juur nyt.* 

On eilinen. Mennyttä. Ja huominen. Näkemättä.* 

Päivä tää. Meitä odottaa. Ja mukaansa vie. Maisemiinsa haluaa.*

Hetket hiljaiset. Ääressä luonnon. Kosketuksessa. Rakastamaas maailmaan. *

On kuin Näkisit jotain. Vanhaa tuttua. Joka kuitenkin joka kerta sut yllättää.*

Muuttuu se. Lailla sun. Koko ajan. Ja pyrkii uudistumaan. *

On se tässä. Elämässä. Jota jokainen meidän. Kulkijan sydän haluaa.*

Kulkijan sydän haluaa.* Kaksi kertaa laulettuna tuo. 

©Kirsi-Marja Vahter

  Pöydät ja tuolit terassialueelta on hävinnyt laulun aikana pois nopeasti. Tilalle oli tullut puusomisteita, kiviä joiden päälle lapset on laulun aikana pyrähtäneet istuskelemaan. Kuusten alta ovat keräilleet käpyjä kuten ennen vanhaankin. Leikkivät jopa niillä käpysotaa laulun aikana. Jotkut lapset ovat kyhäelleet jotain maja rakennelmaa. "Majaleikit" kaikille lapsille on yleensä tuttuja siellä luonnossakin. Heillä on sadeasusteet ja kumisaappaat joten tuuli sekä pieni ropiseva sade ei haittaa. Tuo ropinan ääni ja lasten äänet on ainoat jotka ovat hetkessä lopulta. Vanhuksille se on kuin ikkuna omaan lapsuuteen. Keinuista nousseet vanhukset ovat kerääntyneet yhteen muiden ihmisten kanssa. Sateen ropinan ääni voimistuu hieman hetkellisesti, sitten laulu, Sade tuo,  alkaa alkaa yhteislauluna kaikkien osalta tilassa jossa on taas ruskan väritykset olleet päällä jo jonkun aikaa. Hoitolaitos alue on saanut ikkunan eteensä, jota vasten sataa, vanhukset siellä toisella puolen. 

Sade tuo joka. Ikkunaan. Pisaroillaan hakkaa.*

Sade tuo joka. Pilvet kasaa. Taivaalle.* 

Ei iloa. Meiltä elämästä. Koskaan vie.*

Päivään. Tuo ehkä kuitenkin. Sen oman lukunsa.*

On välil tääl. Synkempää. Harmaampaa.*

Mut aina meiltä. Jokaiselta sydämestä. Löytyy valon tulen paloa.*

Joka kantaa. Yli niiden. Murheellistenkin hetkien.*

Meren. Jossa sydämemme. Tahtoo välil velloa.*

Nuo aallot. Meitä väliin vie. Suojaisampaan poukamaan.*

Ja välil oomme. Keskel pahinta. Keinuttavaa hirmumyrskyä.*

On ihminen ain. Luotu purjehtimaan. On säät sitten. Millaisia vaan.*

Nytkin taivas. Täyttyi taas. Hetkellisesti.* 

Auringon kajastuksesta. Lämmöstä läpi pilviverhon.* 

On hetket. Meidän jokaisen. Joka ikinen tarkoitettu meille juur näin. *

On tää vaan. Tätä elämää. Kaunista ja kivuliasta. Yhtaikaa.*

Kaunista ja kivuliasta. Yhtaikaa.*

Sade tuo joka. Pilvet kasaa. Taivaalle.*

Ei iloa. Meiltä elämästä. Koskaan vie.* 

Päivään. Tuo ehkä kuitenkin. Sen oman kulkunsa.

©Kirsi-Marja Vahter

  Aurinko oli hetkellisesti laulun aikana täyttänyt näyttämön joka sopukan. Laulun sanoma korostaa tällaisena, ja etenkin hoivakotien tiloissa asuvien kohdalta juuri sitä elämän suurta antia ja rosoisuutta niillä viimeisillä metreillämme elinvuosina ja tässä ajassa se tuntuu hurjalta kokemukselta heilläkin. Kaikilla maamme vanhusväestöön kuuluvilla. Kaikkialla muualla paitsi hoivakotiyhteisössä on pimeää hetken. Maisema muuttuu toisenlaiseksi. Hoitajat kiikuttavat joulukuusen tilaan. Vanhukset, osa heistä alkaa yhdessä koristelemaan kuusta. Kynttilät laitetaan palamaan. Ja yhtäkkiä, eräs vanhus osoittaa ikkunan suuntaan ihastuneena katsokaa. Oi katsokaa. Oi katsokaa, tuota. Kuin lapsen ilolla kuin ensikertaa nähden tuon näyn, niin hän suustaan päästää nuo sanat. Lumihiutaleet leijailevat kaikkialla. Sininen lempeä hohde täyttää tilan jossa ihmiset ovat saaneet yllensä talviasusteet. Lapsilla on hauskaa lumen kanssa metsässä leikkiessään. Leikkilumipallot lentelevät sinne tänne. On joulu saapumassa maahan. Odotetaan sitä joulupukkihetkeä, aattoa, joka on saapuva. Ja sitten se joulupukki vierailee kodeissa tai on jo tonttuineen yöaikana tuonut lahjat etukäteen kuusen alle. 

Jouluenkeleitä - laulu, johon kaikki yhtyy kajahtaa lumen leijaillessa maahan ilmaan. 

Me kuljetaan. Kaikki tään saman taivaan alla. Talvimaisemaa katsotaan. Ollen näin jouluun matkalla.*

On eri lähtökohdat eloon. Meil tääl ihmisillä. On onnen tuntuun valoon. Kuitenkin kaikilla halu meillä.* 

Ei elämää kulkua reittiä. Tiedä ennalta meist kukaan. Toivoo haluaa siihen hetkiä. Kuitenkin jotka vie onnelaan.* 

Joulumaa. On se jonka voit antaa. Joulumaa. Sille joka sitä halajaa.*

On se pieniä eleitä. Jotka toista kantaa. Ollaan toisillemme jouluenkeleitä. Voi toiselle siten voimaa lahjoittaa.* 

Näitä tekoja ihmeitä. Hän ihminen tuo osaa arvostaa. Voimme olla toisillemme jouluenkeleitä. Ja niin toistemme eloa helpottaa.* 

Ojenna siis. Kätesi älä käännä selkää. Parempaa tekoa ei olla vois. On välittävien sydämien aika.* 

On joulun aika. Ollaan toisillemme suojelusenkeleitä. On joulumaa. Jonka voi toiselle antaa.*

On joulun aika. Ollaan toisillemme jouluenkeleitä. On joulumaa. Jonka voi toiselle lahjoittaa. *

On joulumaa. Jonka voi toiselle lahjoittaa.*

Me kuljetaan näin siis. Kaik tään saman taivaan alla. Talvimaisemaa katsotaan. Ollen jouluun näin matkalla. * 

On eri lähtökohdat eloon. Meil täällä ihmisillä. On onnen tuntuun valoon. Kuitenkin kaikilla halu  meillä.* 

Ei elämää kulkua reittiä. Tiedä ennalta meist kukaan. Toivoo haluaa siihen hetkiä. Kuitenkin jotka vie onnelaan.* 

Joulumaa. On se jonka voit antaa. Joulumaa. Sille joka sitä halajaa.* 

On se pieniä eleitä. Jotka toista kantaa. Ollaan toisillemme suojelusenkeleitä. Voi toiselle siten voimaa lahjoittaa.*  

Näitä tekoja ihmeitä. Jotka toista kantaa. Ollaan toisillemme jouluenkeleitä. Ja niin toistemme eloa helpottaa.* 

Ojenna siis. Kätesi älä käännä selkää. Parempaa tekoa ei olla vois. On välittävien sydämien aika.* 

On joulun aika. Ollaan toisillemme suojelusenkeleitä. On joulumaa. Jonka voi toiselle antaa.* 

On joulun aika. Ollaan toisillemme jouluenkeleitä. On joulumaa. Jonka voi toiselle lahjoittaa. * 

On joulumaa. Jonka voi toiselle lahjoittaa.*

©Kirsi-Marja Vahter

  Kuin etukäteen näyttämön ihmiset lahjoittavat ihmisille joulun tuntua, joulua, ja joulun sanomaa. Sitä kaivataan tässä hetkessäkin, syksyssä jossa nyt elämämme. Eräs mieheksi kasvanut varttunut mieshenkilö on koko ajan seurannut näytöstä. Hän on ollut lumoutunut näystä. Nainen muistaa vieläkin kun laulua tehdessään, sävelen soidessa mielessä ja sanat olivat syntyneet tämän ihmisen elämän kohtalosta, joulun ihmemaan tunnusta, kaikista näistä ihmisten iän eri asteikoista, läheisistä, elämän kaikista ihmistä, tuntemattomistakin. Laulu syntyi rakkaudesta ihmiseen, jouluun ja siihen että meidän pitää luoda toisillemme se "joulumaa". Suoda tuota lohtua hetkeä tunnelmaa elämme sitten vaikka alkuvuoden ensimmäisiä hetkiä vasta. Ajankohdalla ei siis ole väliä. Mies , nuorehko on seurannut sitä joko livestriimauksen kautta kotoa käsin tai sitten hänelle varatusta tilasta tuolla näyttämön läheisyydessä tai rohkaistuneena voisi astua spottivalaistuksella hetkeksi kuvaan. Rakkaudella, nainen kuiskaa hiljaa. Pojalleni. Läheisilleni. Elämäni ihmisille. Teille kaikille jotka olette lukeneet tämän näytelmän. Laulu syntyi myös rakkaudestani teihin. Kiitos. Rakastan teitä. Nainen, jolla on joulu aina sydämessään päättää päivän näytösosion tähän. Esirippuverho laskeutuu päiväksi.