101.

  Taustalle seinälle heijastui kuin kaitafilmistä kuvia ja pätkiä eri aikakaudelta eri ihmisistä. Etualalla kuin hologrammiheijasteina läpinäkyvät hahmot tanssivat keskenään. He näyttävät onnellisilta. Joukossa on kaiken ikäisiä ihmisiä. Heitä meille läheisiä poisnukkuneita, enkeleitämme. Katosta laskeutuvat yhdenistuttavat keinut, johon valkoisiin helmoistaan osin taivaansinisiin värjättyihin kaapumaisiin asuihin pukeutuneet ihmiset, kuin jostain vain tähän unenomaiseen hetkeen astuneet ihmiset, saapuvat ja käyvät keinumaan katsojasta katsottuna niin, että he vuorotellen yksi kerrallaan aloittavat keinumisen muodostaen ensin aaltomaisen liikkeen näkijälle. Kuin elämän aalloilla keinahtelemassa olisivat ja tavoittaisivat välillä korkeampia ylevämpiä hetkiä ja sitten niitä matalampia. Ja nuo enkelit edelleen pyörivät siellä mukana milloin minkälaisina kosketuksina hetkinä muistoina. Keinunta lakkaa. Tilalle tulee, astelee kuoro, johon keinujat myös liittyvät. Kaikki samanlaisissa asuissaan. Kyseessä on sekakuoro. Miehiä, naisia ja lapsia. Kaikkia heitä, jotka haluavat laulaa heille poisnukkuneiden muistolle. On itsetehtyjä lauluja. On lauluja, jotka olivat merkinneet jotain heille lähteneille. Suojelusenkeli, Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, oli ollut naisen äidin eräs laulu. Naiselle itsellekin tärkeä täten. Käyn kohti sinua, Samuli Edelmann, myös naiselle rakas laulu. Virsi 396. Nearer, my God, to Thee - laulun on kirjoittanut englantilainen runoilija Sarah Adams. Laulu on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1841, laulukirjassa Hymns and Anthems. Tai ovat jäljelle jääneiden voimalauluja. Lauluja, joiden pitää soida hetkessä. Toivon toi hän, 26.10.2016, nainen oli tehnyt laulun omalle äidilleen, joka oli hänelle, naiselle se ikuinen toivon tuoja tämän elämässä, on jopa vielä, vaikka elääkin vain tämän muistoissa sydämessä enää:

Marraskuun lumipyryyn. Jalkani suuntaan. Saa se mut hymyyn. Talven kauneutta ihastelemaan.*

Onnen kimalteen. Saa pian päälleen. Kohdaten samanlaisen valon hetken. Joita voi antaa läheiselleen.*

Tuollaisen toivon valon tuojan. Itsekin tässä taas kohtasin. Yllättäen päivässäni antaen mulle lahjan. Joka herkisti mut kyyneliin.*

Pieniä toivon hetkiä. Niitä me tarvitaan. Pieniä valon retkiä. Joilla sydämiä mieliä valaistaan.*

Toivon toi siis hän. Antaen mulle mua enemmän. Valon aikaan sai hän. Valaisten murheen hetken pimeimmän.*

Pakkasen purressa kenkiä. Me toivoa tarvitaan. Kulkiessamme tätä elämän lenkkiä. Valoa jossa kylmyys sisältä karkotetaan.*

Toivon toi siis hän. Antaen mulle mua enemmän. Valon aikaan sai hän. Valaisten murheen hetken pimeimmän.*

Toivon toi hän. Antaen mulle mua enemmän. Valon aikaan sai hän. Valaisten murheen hetken pimeimmän.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Lavalla esiintyjät tiesivät laulavansa lauluja, jotka olivat myös syntyneet ihmisistä eläneistä. Hiljaista kaipuuta - laulu, 13.05.2020, nainen oli kirjoittanut laulanut, surun aaltojen hieman hellittäessä ja antaen hetken tilan voiman laulun syntymiselle. 

Niin kuin kevättä. Kesää. Ain kaipaamme. Niin kuin lempeitä tuulia. Kosketusta lämmön. Ja auringon.*

Niin myös. Aikaa menneeseen. Tietä teemme halajamme.*

Ihmisiä. Ehkä sieltä. Poimimme mieliin sydämeen.*

Hiljaista kaipuuta. Elon tuomaa tuskaa. Tiedämme. Tämä kaikki on.*

Niin tiesivät jo hekin. Jotka poistuneet. Täältä jo on.*

Eteenpäin. He meitä nyt. Kannustaisivat.*

Eteenpäin. On ihminen niin luotu. Kulkemaan.*

Vaikka mitä. Täällä tapahtuisi. Hetket kaikki on otettava sellaisenaan.*

Tulee aina. Päivä uus. Tulee aina. Myös sysimusta yö.*

Siltä kaiken. Hyväksymme. Vaikka ois vääryys. Joka kättä meille siinä lyö.*

Menneet. Ei koskaan jätä. Meitä rauhaan.*

Ei tuo. Tulevakaan. On se niin aina oleva. Elo meillä sydämessä lyö.*

Niin kuin kevättä. Kesää. Ain kaipaamme.*

Niin kuin lempeitä tuulia. Kosketusta lämmön. Ja auringon.*

Niin myös. Aikaa menneeseen. Tietä teemme halajamme.*

Ihmisiä. Ehkä sieltä. Poimimme sydämeen.*

Hiljaista kaipuuta. Elon tuomaa tuskaa. Tiedämme. Tämä kaikki on.*

Hiljaista kaipuuta. Tämä on.*

©Kirsi-Marja Vahter

Suvituuli- laulu, 20.08.2019: 

Suvituuli. Soittaa omaa säveltään. Puiden lehdissä, Kertoen omaa tarinaansa.*

On kohta mennyt. Jo tää kesä ja takana. Syksy koittaa. Ja kaipuun jättää.*

Niin on meillä. Kuin luonnolla tällä. Hetkiä jolloin hyvästejä jätetään. Ikävässä eletään.*

Niin on nyt hetki tämäkin. Sydämessämme. Hänelle rakkaalle. Jäähyväiset jättää.*

Hän kulkee. Kanssamme sydämissämme. Tulee luokse. Tuulen ja auringon lailla. Ja koskettaa.*

Päivä illaksi yöksi. Aina vaihtuu. Mutta muistot hänestä. Ei koskaan haihdu.*

Hän kosketti. Herkkyydellään. Hän kosketti. Viisaudellaan.*

Suvituuli. Soittaa omaa säveltään. Puiden lehdissä. Kertoen omaa tarinaansa.*

On kohta mennyt. Jo tää kesä ja takana. Syksy koittaa. Ja kaipuun jättää.*

Kun olet sinä. Kulkija vielä täällä. Koeta nähdä kokea. Tämä kauneus ympärilläs.*

On aika täällä olla. Ja aika lähteä. On parempi sanoa. Kaikki se tärkein. Mikä meitä täällä kantaa.*

Suvituuli. Soittaa omaa säveltään. Puiden lehdissä. Kertoen omaa tarinaansa.*

On kohta mennyt. Jo tää kesä ja takana. Syksy koittaa. Ja kaipuun jättää.*

Syksy koittaa. Ja kaipuun jättää.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Nainen, niin kuin monet muutkin muun elämän tuoksinassa varmasti tänään jollain lailla muistavat hiljentyvät, sytyttää jossain vaiheessa kynttilän heille poisnukkuneille. 

 100.

   Kaikkien katseet oli kohdistuneet kadun iltahämärävalaistuksessa olevan, mutta niin kauniissa kaamosvaloissa keikkuvan katukiveysalueen päätyyn. Hahmot, jotka siellä nyt tanssahdellen lähtivät etenemään tuota kävelykatua samalla kukin jotain vuorotellen laulaen. Osa parina esiintyen. Kaikilla mikit suidensa edessä. Niin hahmoissa oli kaikille jotain tuttua, mutta samalla jotain riipaisevan karmivaa. Tässä olomuodossa ihmiset eivät olleet ikinä näitä hahmoja vielä nähneetkään. Klassikot Kolahtavat - tapahtuma, oli käynnissä. Kuolonkankea tanssahtelu käynti oli kuin jostain hidastetusta filmin pätkästä. Ja se jokin, kalman henki, eli välittyi näistä jo edesmenneistä legendoista. Heistä, jotka eivät suostu ikinä kuolemaankaan. Ja jotka toden totta meille aina elävät. Jonkun lapsen suusta pääsi, kun hahmot olivat jo tarpeeksi lähellä yleisöä: - Katso, Elvis. Se elää. Siinä vanhempi saattoi todella naurahtaa lapselleen, ja tuumata:- Katsopas vaan. Niin se elääkin. Ei ole lähtenytkään koskaan minnekään. Kyllä vain hahmoissa oli muun muassa Ohukaista ja Paksukaista, jotka joiden ilmeet olivat kalpeamman ja harmaamman kasvojenkin sävyn puitteissa melkoisen tutunomaisen kiinnostavat ja hauskat kuitenkin, kankeuden ikään kuin luodessa vielä jotain komiikkaa lisää. Ja käsikynkkätanssi näiden kahden, voi se sai edelleen mukaansa vaikka meinasi jäädä huojuvaisemmaksi joltain osin. No, ne jotka olivat halunneet panostaa ja tulla luomaan ihmisille imitoimalla tai mimiikkaakin pelkästään harjoittamalla näitä muistelokunnioitushetkiä kuolleita legendoja kohtaan, olivat todella kaikki tehneet sen hyvin. Tuo Elvis lauloi niin kauniisti edelleen tai ainakin hyvin sinne päin, mitä oli oikea hahmokin aikoinaan tehnyt. Lantio heilui melko samalla lailla vaikka hitautta sallittiin tälle kerrankin olosuhteet huomioiden. Marilyn Monreo oli myös hehkeä edelleen näkynä vaikka hiukset olivat kuin vahatut vaaleaksi samankaltaiseksi pöyheäksi ihanuudeksi kasvojen ympärille, mitä tällä oli eläessäänkin hiustensa osalta. Vetovoimaisuus, niin kummallista, jokainen katsoja saattoi varmasti jokaisen hahmon kohdalla yhtyä tähän, se ei ollut kenestäkään näistä hahmoista kadonnut. Ei todellakaan. Vaikka kaikkien päällä oli vaatteiden osalta havaittavissa jonkin sortin nuhjuisuutta pölyisyyttä siellä arkussa vietettyjen vuosien osalta, silti meno oli vallan hurjaa. James Dean, Frank Sinatra, Nat King Cole, Aretha Franklin, B.B. King kaikkia mahdollisia edesmenneitä vaikuttajia maailmassa oli hahmoissa. Esa Pakarinen alias Pekka Puupää, Masa Niemi alias Pätkä ja Siiri Angerkoski alias Justiina kaikki nämä hahmotkin, jotka alun perin olivat Ola Fogelbergin luomia sarjakuvahahmoja oli päässeet mukaan. Ilmoittautuneet mukaan olivat itse saaneet päättää ketä esittävät tässä tilaisuudessa. Joten kirjo oli valtava. Jokaiselle kun oli niitä omia mielinäyttelijöitään esimerkiksi tai musiikin saralla toimivia henkilöitä. Löytyipä joukosta muitakin sarjakuvahahmoja. Tarzan, joka oli kuolonkankeudestaan värityksestään huolimatta niin voimallisen näköinen. Niin ja oli joukossa niitä vähemmän aikaa sitten menehtyneitäkin. Kaikki tehtiin kunnianosoituksena heidän elämäntyöstään täällä joukossamme maailmassamme. Tapahtumassa oli tarjolla yhteistä juhlintaa kaikille ja tanssahtelua idolihahmojensa kanssa. Tanssimusiikki koostui pääosin siis vaihtuvasti näiden henkilöiden esiin tuomasta musiikista. Tai siitä elokuvamusiikistakin. Pieniä komedianäytöksiä nähtiin erityisestä syystä pystytetyllä lavalla, jonka edessä ihmiset pääsääntöisesti tanssivat. Ja niitä musiikkinäytöksiä, johon oli lupa illan päätähdillä kaikilla lupa tukien toista osallistua. Ihmiset olivat odottaneet ehkä toisenlaista Klassikot Kolahtavat- tapahtumaa, mutta saivatkin selkäpiitä ehkä ensin riipivän kokemuksen itselleen illasta. Luiden kolahdellessa, ehkä kuitenkin pikemminkin tanssiessa yhteen tai muuten vaan. No hengenmukaisesti luultavammin, kävi kaikilta kuin huomaamatta. Niin ja jos irronneita osia, viiksiä kulmakarvoja varisseita löytyi illan yön päätteeksi tanssilattialta niin meno oli ja illan saavutus tavoitettu. Yleisömäärä oli valtava jo pelkästään idolipukeutumishahmojen osalta suuri. Niin ja herkkunahan tässä oli juuri se, että kaikki halukkaat saivat osallistua tapahtumaan. Panostaa itse pukineisiin, tehden tai teettäen ne tai vuokraten, ostaen. Kaikki tämä loi sitä paikallista työn yrittäjyydenkin tukemista ja ennen kaikkea iloakin juhlaan valmistumisessa. Toki yhteydenotot tehtiin näihin tavoilla, joka ei liikaa tuonut esiin muulle kansalle juhlan aietta luonnetta. Niin ja ne tähdenalut saivat myös oikeastaan kuin varkain esittää taitojaan, coverlaulujaan ja heillä saattoikin sitten avautua myös se hanke, kotimaisen työn teon harjoittamisen osalta näin. Kankeutta kunnioittaen ja sitä oikeastaan kenenkään enää laittamatta edes merkille. Jos se oli sitä esityskuumeeseen kuuluvaa. Kankeaa kuolemattomuuttako kaikenkarvaisen kansanko? Kankeaan kuolemattomuuteenko käyskentelyä kansan kaikkea "karvaisuutta"? Klassikot Kolahtavat - tapahtuma päättyi kankeasti kolahtaen. Kaikuna kaukaa. Klassikoiden. Elisabeth Taylorin kunniaksi soikoon Andrea Bocelli, Celine Dion - The Prayer. 

 99.

  Kaukana tapahtui jotain. Tuossa maisemassa, jota monet silmäparit katselivat. Jotain ääntäkin kuului. Aivan kuin se olisi sihahdellut suhahdellut ilmassa läheltä viistäen jokaista korvaparia. Ihmiset koettivat nähdä ja kuulla paremmin. He näkivätkin silloin kun valonheittimet sattuivat kohdalle tuota massaa, joka koko ajan läheni ihmisjoukkiota. Pelottavaa heilahtelevaa eritasoista massaa. Joka aivan kuin eli kuin lainehti aaltojen lailla heidän edessään. Heidän ollessa siitä kuitenkin varmoja, ettei kyseessä ollut vesi tai vesimassa, joka heitä koko ajan lähestyi lähestymistään. Ihmiset olivat aivan kuin jäädytettyinä patsaina, hahmoina paikoillaan. Vain odottaen. Massa liikehti heidän edessään. Oli aivan maanpintaa viistoavia hahmoja, jotka välkehtivä enemmän ja enemmän liki tullessaan. Samoin näistä suuremmat hahmot, kaikki. Kerroksellisuus eli kuin jokin valtava laajeneva laavamainenkin irti päässyt ja pitelemätön. Äänet olivat kohosivat lisääntyvässä määrin mitä lähemmäksi tulivat. Pienimmät hahmot, niillä oli kuin jotkin ylös kohoavat harjasosat selässään. Piikit sojottivat ylöspäin näistä pyöreistä selistä, jotka käsiään ja jalkojaan maanpintaa alustaansa myöten suojatuin pehmustetuin käsivarsin ja jalanetumuksin polvin liikkuivat liikehtivät kuin siilit maanteillä. Seassa oli pitkähäntäisiä hieman pörröisiä oravia. Muutama kettukin. Kissoja ja koiria. Kaikki olivat saaneet tehosteita heijastinta mallaavista tehosteista noihin pienten lasten päällä oleviin oikeita eläimiä näiden turkkeja jopa jäljitteleviin asuihinsa. Jollain välkkyivät ne viikset, valkoinen hännän pää. Toisella korvista sojottavat karvat ja tuuhea häntä. Siilillä oli tosiaan se koko selkä täynnä heijastinpiikkejä, jotka olivat kohollaan. Kissoilla oli jotkut raitaosat turkissaan heijastimelliset. Koiralla samoin tassuissa välkehti ja pitempikarvaisella melkein koko turkki. Kaikki hahmot kohosivat kuin yhdestä käskystä yhtäkkiä pystyasentoon valospottien koko ajan heilahdellessa välillä pois näystä ja taas palatessa siihen. Ilmassa kaikui yksi ainoa sana. Miksi? Miksi? Miksi? Kumina kuin rummuista yhdellä kädellä soitettavasta alkoi kajahtelemaan paukahtelemaan ilmassa. Se ei tullut näiden hahmojen aikaansaamana. Jotain alkoi erottua soitantana tämän seurueen takana olevista hahmoista, heidän liikehdintää seuraavana ihmiset etenkin olivat päästäneet suustaan kauhistuneita nopeita pieniä hengähdyksiä. Tietäen kuitenkin, että kaikki oli vain tähän Heijasta hyvää - tapahtumaan, näihin päiviin ja aikaankin kuuluvaa elävien kuolleiden eloa erilaisissa näytöksissä. Näytös oli herättävä, todella. Heijastinten teho tuli kaikille näytöstä seuraaville ilmi todella hyvin. Se miten kaukaa jo tiellä olevan heijastimellisen hahmon erottaa. Hahmot, jotka viimeisenä tulivat kokonaan esiin oli koululaisia, lenkkeilijöitä, tai vaan muuten teillä liikkuneita ihmisiä. Yksi raahasi heistä, jopa vääntynyttä pyörää perässään. Niin kaaharit autoilijat. Miksi? Miksi? Miksi? Niin ja kysymys myös tiellä kulkeville muille ihmisille. Miksi, ette käyttäneet heijastinta? Miksi? Miksi? Miksi? Tapahtuma oli saanut hyvän nosteen pimeän kaamosajan puitteissa. Ja yleensä se viranomaistahot, tai jotkin muut huomiota turvallisuuteen korostavat tahot haluavat ihmiset saada muistamaan aina tämän tärkeän asian näin tähän aikaan vuodesta. Näy liikenteessä ja pimeällä. Laulu, joka oli syntynyt joskus kun nainen oli nähnyt erään työtään tekevän ihmisen ja toisaalta hyväntahtoisena haluavan lähestyä ihmistä, joka tarvitsi apua, niin se jotenkin kuului tähän hetkeen. 

Ollaan- laulu, 02.07.2018:

Tuttua niin tuttua. Kaupunkia kuljin. Ja näin kun. Eräs ihminen auttoi toista.*

Itsekin niin kuin monet meistä. Olisi tehnyt tuon aivan saman.*

Ollaan siis ain ollaan. Hyviä toisillemme. Silloin kun meitä tarvitaan.*

On niin yksin moni meistä. Ja etenkin hädän hetkellä. Ei ilman toista selvitä.*

Ollaan siis ain ollaan. Hyviä toisillemme. Silloin kun meitä tarvitaan.*

Ei tää maailma. Muuten ketään kanna. Ei jos kylmyyttä palvotaan.*

Tosin ilman tuota. Koleaa kosketusta. Emme lämmöstäkään mitään ymmästäisi.*

Siksi on tääl näitä. Enkeleitä hyväsydämisiä. Joko viran puolesta tai muuten vaan.*

Ollaan siis ain ollaan. Hyviä toisillemme. Silloin kun meitä tarvitaan.*

On niin yksin moni meistä. Ja etenkin hädän hetkellä. Ei ilman toista selvitä.*

Kun katoaa. Ymmärrys tään maailman. Kun katoaa. Se jokin joka meidät eloon puhaltaa.*

Ollaan kaukana. Ihmisyydestä. Ja inhimillisyydestä. Se meidät lopulta yli laidan hivuttaa.*

Ollaan siis ain ollaan. Hyviä toisillemme. Silloin kun meitä tarvitaan.*

On niin yksin moni meistä. Ja etenkin hädän hetkellä. Ei ilman toista selvitä.*

Ollaan siis ain ollaan. Hyviä toisillemme. Silloin kun meitä tarvitaan.*

Ei tää maailma. Muuten ketään kanna. Ei jos kylmyyttä palvotaan.*

©Kirsi - Marja Vahter

Samaa teemaa palvelee seuraavakin laulu, Voisitko kantaa, 31.12.2017:

Voisitko kantaa. Mut huomiseen. Voisitko ottaa. Askeleen tien ihmiseen.*

Kaikki me. Tääl tukea kaivataan. Kaikki ihmiset. Kuitenkin huolta toisistamme kannetaan.*

On tulevaa. Meille huominen. On saapuvaa. Myös ajat hetket murheiden.*

On maisemaa. Se meille myös onnen tunteiden. On unelmaa. Johon uskoo vain ihminen.*

Voisitko siis kantaa. Mut huomiseen. Voisitko sydämees ottaa. Löytää tien ihmiseen.*

Tää vaellus. Askeleet meidän jokaisen. On mukana siin toivon ripaus. Usko toiseen ihmiseen.*

Voisitko siis kantaa. Mut huomiseen. Voisitko sydämees ottaa. Löytää tien ihmiseen.*

Voisitko sydämees ottaa. Löytää tien ihmiseen.*

Voisitko kantaa. Mut huomiseen. Voisitko ottaa. Askeleen tien ihmiseen.*

Kaikki me. Tääl tukea kaivataan. Kaikki ihmiset. Kuitenkin huolta toisistamme kannetaan.*

On tulevaa. Meille huominen. On saapuvaa. Myös ajat hetket murheiden.*

On maisemaa. Se meille myös onnen tunteiden. On unelmaa. Johon uskoo vain ihminen.*

Voisitko siis kantaa. Mut huomiseen. Voisitko sydämees ottaa. Löytää tien ihmiseen.*

©Kirsi - Marja Vahter

 98.

  Taustalla näkyi aaltoja maininkeja, jotka löivät rantaan hietikkoon ja kallion kupeisiin. Ilma täyttyi hetkellisesti vain noista äänistä, meren kohinasta ja tuntui, että ranta oli oikeasti siinä. Niin jos tapahtuma järjestettiin meren rannalla sitä parempi. Sen pystyi järjestämään myös  sisätiloissa halutessaan. Meren henget, olivat nousseet maihin. Tai mitä ilmestyksiä ne sitten olivatkaan. Oli taas aika herätellä maan asukkaita. Heillä oli lupa nousta. Oli elävien kuolleiden aika muutenkin käynnissä. Sade, joka oli tuonut lisämaustetta tuuleen ujellukseen laimeampanakin oli saanut aikaiseksi taas jotain johon ihmisten oma kaipuu kokea jotain, oli nostanut nämä olennot taas henkiin. Oli raikunut meriaiheisia lauluja. Ihmisten kotioloissakin ja joidenkuiden mielissä, jos ei jopa ilmoille päässyt yksinäisten kulkijoiden kaipaavasti tullen tarkoituksella meren rantaan katseita aavalle luomaan. Niin tällaiset laulu olivat soineet ilmassa ja meri, se oli kuullut ne myös. 

Tuo meri- laulu, 27.07.2020:

Tuo meri. Joka takanas siintää. Auringon kimallusta kantaa. Tyvenessään.*

On hymysi. Palkinnon arvoinen. Iloa niin tuova. Lahjomaton.*

Nää rantamaisemat. Meitä luokseen. Ain niin houkuttaa. On veden siinto jumalainen.*

Niin pieneksi. Ihminen itsensä tuntee. Äärellä sen kun kokea saa. Hetken rauhoittavan.*

Vaikka huominen. Ois täysin toisenlainen. Vaik myrskyävä. Ja aallonmurtajalle aallokollaan nouseva.*

Hetki tuo on kaunis. Unohtumaton. Hurmiollinen. Ja saat elää sen.*

On Suomen suvi. Välil oikukas. Sitten taas näin armollinen. Et voi olla vaan kiitollinen.*

Jokainen tovi. Jokainen matka. Luontomme maisemiemme. Luo.*

On kuin matkaa. Omaan itseemme. Jotain jota haemme. Kunnes sen löydämme.*

Siks me tätä. Kaikkea kait niin. Ympärillämme. Rakastammekin.*

Se on sitä jotain. Josta vahvuuden syvyyden. Elämäämme löydämme. Ja se antaa kaikelle merkityksen.*

Tuo meri. Joka takanas siintää. Auringon kimallusta kantaa. Tyvenessään.*

On hymysi. Palkinnon arvoinen. Iloa niin tuova. Lahjomaton.*

Nää rantamaisemat. Meitä luokseen. Ain niin houkuttaa. On veden siinto jumalainen.*

Niin pieneksi. Ihminen itsensä tuntee. Äärellä sen kun kokea saa. Hetken rauhoittavan.*

©Kirsi-Marja Vahter

Kaipuu jo tulevaan kesään kaipuun kaikenlaisen kokemisen arvoiseen elämässä oli se sitten mitä vaan oli soi laulussa. Tässä seuraavassa myös. Kaivattiin hetkeä muualle pois kotomaasta. Senkin aika tulisi vielä. Kaipaavilla. 

Merimaisema rantapuistoineen- laulu, 24.05.2018:

Tää merimaisema. Rantapuistoineen. Saa sydämein laulamaan.*

On elon hetket. Kaikki ihmeitä. Pieniä pullollaan. Ja kaikki me niitä tarvitaan.*

On elo tyyntä ja myrskyä. Jota ei hallita voi. On se rauhaa ja sotaa. Jossa joskus vastaan kapinoi.*

Tää aava ulappa. Jonka edessäin nään. Saa kaukokaipuun aikaan.*

Nää elon tuomat retket. Poistaa väsymystä. Jos ne meille sallitaan. On ihminen luotu matkaamaan.*

On tää kesä lumoavia hetkiä. Jossa laulut monet soi. On se sadetta ja poutaa. Jossa sydän meidän karkeloi.*

Tää merimaisema. Rantapuistoineen. Saa sydämein laulamaan.*

On elon hetket. Kaikki ihmeitä. Pieniä pullollaan. Ja kaikki me niitä tarvitaan.*

On elo tyyntä ja myrskyä. Jota ei hallita voi. On se rauhaa ja sotaa. Jossa joskus vastaan kapinoi.*

Tää aava ulappa. Jonka edessäin nään. Saa kaukokaipuun aikaan.*

Nää elon tuomat retket. Poistaa väsymystä. Jos ne meille sallitaan. On ihminen luotu matkaamaan.*

On tää kesä lumoavia hetkiä. Jossa laulut monet soi. On se sadetta ja poutaa. Jossa sydän meidän karkeloi.*

Jos sais olla lintu. Tuon pilvettömän taivaan. Joka on luotu tuulissa lentämään.*

Ois edessä hetket. Jotka olis täynnä täyttymystä. Onnellisuutta solkenaan. Jota me sydämiimme tarvitaan.*

Ois edessä retket. Joiss kokis monta elämystä. Jotka lahjaksi kuin annetaan. Joita ilman jäämme jotain kaipaamaan.*

On elo tyyntä ja myrskyä. Jota ei hallita voi. On se rauhaa ja sotaa. Jossa joskus vastaan kapinoi.*

On tää kesä lumoavia hetkiä. Jossa laulut monet soi. On se sadetta ja poutaa. Jossa sydän meidän karkeloi. *

On se sadetta ja poutaa. Jossa sydän meidän karkeloi.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Hahmot, jotka olivat kuin todella sieltä merestä nousseita viestin tuojia. Sinisen eri sävyjä turkoosiin vihreäänkin päätyen kaikkea värikirjoa he kantoivat mukanaan. Ihonmyötäisissä asuissa, naispuolisilla niin kuin miehilläkin oli kuin ihot, jotka oli maalattu ihoväreillä, jotka hohtavat pimeässä. Syystä, että meret halusivat tulla heidän henkensä näkyviksi kaikkialla kaikille, niin kuin tässäkin tapahtumassa. Nuo hahmot jotenkin, naismaisilla oli kuin kalansuomuja jäljittelevät ihoa myötäilevät asut päällään kuitenkin niin, että suomut ikään kuin taittuvat kulmistaan ulospäin ja miehillä samoin. Olivat kuin ilmaa haukkovia osia nuokin. Kuin kidukset kaloilla, kun he hengittävät. Naisilla oli lisäksi kotiloita simpukoita kuin vyönään kalastusverkosta kyhätyssä pienessä mekossaan ja miehillä puolestaan lannevaate samasta sekä harteilta laskeutuva viitta, jossa oli merestä mukana vaikka vähän mitä. Ehkä kuitenkin se levä, oli antanut näille asusteille päällä näiden hahmojen olevana jotain tarpeeksi iljettävää sieltä merestä tuliaisena. Ahdinpartaa, erästä saman nimistä levää oli kirjaimellisesti miespuolisten meren henkien päällä, ruskolevää, ruskehtavaa rakkohaurua niin kaikkia näitä oli ilmestysten päällä. Nämä olennot tanssahtelivat nytkähtelivät, hetkeksi aina jäivät haukkomaan henkeä pysähtyen paikoilleen ja sitten taas jatkoivat. He tanssahtelivat suuren pitkäalaisen vielä tyhjän kanvaasitaulun eteen. Jonka edessä oli monen monta astiaa ämpäriä täynnä erivärisiä maaleja ja mönjiä, joita oli koostettu vaikka ja mistä. Nyt tämä joukkio asteli yksi kerrallaan kaikki tuolle taululle tyhjälle levittyen tietyn välimatkoin. Tanssi jatkui, mutta nyt niin, että nuo ihmiset levittivät hieroivat samalla tanssiessaan ja liikehtiessään tuota maalauksiin tarkoitettuja aineksia tuolle taululle. He tanssivat ja osa vääntelehti sen päällä. Ihmiset, jotka olivat tapahtumaa tulleet katsomaan olivat varautuneet sen huipennukseen. Teos alkoi saada muotoaan. Ja ihmiset, pienet lapset ja nuoret otettiin mukaan heittämään vaikka värejä tai mitä vaan tuolle purkauksen kohteelleen. Pintaan kiinnittyi valtava määrä kaikkea ja se sai kolmiulotteisuuden muotoa itsellensä. Lupa oli tulla vielä kaiken kuivuttua sitä katsomaan ja muokkaamaan. Raaputusta ja vaikka mitä käytettynä teokseen. Toki lisäämään siihen vielä sitä rosoisuuttakin ja pintatekstuuria halutessaan. Mutta vain tapahtumaan osallistuneilla lapsilla ja nuorilla. He saivat viimeistellä, signeerata ikään kuin taideteoksen, joka tulisi olemaan vahvana muistutuksena sillä paikallaan, jonne se pääsisi edustamaan meriä merta. Olisi melkein kuin sanan toisen merkityksen canvas eli purjekankaan lähettiläänä purjehtimassa merellä ja näkymänä näkyvänä sen ympärillä asuville ihmisille.  

Purjeet- laulu, 02.07.2020, tätä laulettiin lasten joukossa jotka olivat tapahtuman aikana työstämässä taulua ja sen jälkeenkin se eli heissä taulun ääressä:

Purjeet. Valkoiset nään mä. Vaik puistossa. Karussa oot.*

Kauniin meren. Aalloilla matkaavana. Ja köysitikkaissa. Tähyilevänä.*

Auringon nousut. Ja hehkuvat laskut. On sulla seuranas. Ja maailma avara avoinna edessäs.*

Näistä matkoista. Vapaudesta. Täällä jokainen. Haaveilee.*

Ja niistä kannattaa. Kuin unelmista. Ja muista irtiotoista. Kiinni yrittää ain pitää.*

Purjeet. Valkoiset nään mä. Vaik puistossa karussa oot.* 

Suven armahaisen. Päivyt matkaajana. Niin aurinkoisena. Hymyilevänä.*

Muista voit itse. Vaikuttaa kaukana tulevaisuudessa. Mihin satamaan ankkurin lasket. Ja miten maisemaasi katselet.*

On meillä. Vain tää yks maailmamme. Jossa kaikki toiveemme uskomme. Punnitaan rakkauden voimallamme. *

Purjeet. Valkoiset nään mä. Vaik puistossa. Karussa oot.*

Kauniin meren. Aalloilla matkaavana. Ja köysitikkaissa. Tähyilevänä.*

Auringon nousut. Ja hehkuvat laskut. On sulla seuranas. Ja maailma avara avoinna edessäs.*

Näistä matkoista. Vapaudesta. Täällä jokainen. Haaveilee.*

Ja niistä kannattaa. Kuin unelmista. Ja muista irtiotoista. Kiinni yrittää ain pitää.*

©Kirsi - Marja Vahter

Vielä kuin hyvästinä, kuin vain tilanteen, myrskyn sisäisen ja rauhan tavoittamiseksi kaikki lauleskelivat tilaisuudessa lopuksi, Myrskyn lailla - laulua, 07.01.2018, vaikka laulu ei sisältänytkään merellisiä määreitä muuta kuin säiden myrskyn, puhurien, auringon ja tien osalta siellä satamissa:

Myrskyn lailla. Päivä joskus elämääs. Sisään käy.*

Ei se ihmist. Kuitenkaan haittaa. Vaik hetkeen ei valoa näy.*

On elämä taival. Joka meit miten vaan kohtelee. On se onneks myös aurinkoa taivaal. Sen vuoksi tääl jaksaa taistelee.*

On onnen mailla. Kun rauha taas sydämees. Sisään käy.*

Ei tuulet puhurit ihmist. Voi koskaan liian koville laittaa. Ei vaik toviin päälle päin ei iloa näy.*

On tää pitkä taival. Jossa valo ja varjot tanssahtelee. On tää niit poutapilvien hetkiä taivaal. Päivää joka uuteen myrskyyn meit valmistelee.*

Ei se ihmist. Kuitenkaan haittaa. Koska rauha sen jälkeen taas sydämees. Sisään käy.*

Ei ihmist. Haittaa. Koska rauha uudestaan sydämees. Sisään käy.*

Rauha sydämees sisään käy.*

Myrskyn lailla. Päivä joskus elämääs. Sisään käy.*

Ei se ihmist. Kuitenkaan haittaa. Vaik hetkeen ei valoa näy.*

On elämä taival. Joka meit miten vaan kohtelee. On se onneks myös aurinkoa taivaal. Sen vuoksi tääl jaksaa taistelee.*

Sen vuoksi tääl jaksaa taistelee.*

©Kirsi - Marja Vahter

  97.

  Nainen, kävelee keskellä usvaista aluetta, huojuen askelia ottaen. Ahkiota, luita täynnä olevaa vetäen perässään. Luita hiuksissaan ja luita heliseviä pieniä asussaan, joka on repaleinen rikkirevityn oloinen. Puku on melkein kuin noidan, joskin osin jopa tähän ajanjaksoon, 2020 - luvulle istuvan kuuluvan elämän kuluttaman, väsyneen hahmon, asu. Murrettuun pehmeään oranssiin taittuvat pitkähihainen pusero, hame kokopitkine alushameineen lämpöä tuomaan viimaan kylmyyteen päivässä. Harteilla lämpöä tuovaa pitkää neuletta, joka valuu epäsuhtaisesti kulmikkaasti eri tasoja saavuttaen melkein polvien yli mennen, kuin melkein eriosista kuin olisi yhdistelty kursittu kasaan täksi kokonaisuudeksi. Jokaisessa asusteessa oli jotain luuelementtisyyttä. Tässä oli nappien virkaa edustavina. Kaulan ympäri harteitakin lisää laajaksi levittäytyvänä lämmittävänä oli metsäisen vihreä neulehuivi, jota paikoillaan pitivät pienet luusomisteet. Kaappiemme luurangot kulkevat aina mukanamme. Nainen luopui yksi kerrallaan näistä luurangoistaan kun käsitteli omaa elämäänsä. Tarinaansa, jota ainakin jotkut läheiset, ystävät ja elämänsä ihmiset lukijat. Niin, ja lukijoina saattoivat olla myös ihmiset, joiden hän arveli vain juurikin siksi, että olivat tunteneet naisen, eksyneen sivuille tai ehkäpä siinä oli mukana jo suuremmat voimat ja tahot. Tarina oli silti kerrottava. Koska aika ihmisen on rajallinen. 

 Lauantai - illan laulu soi edelleen naisessa, 19.10.2017 tehtynä, lasten riemulle ja aikuisten riemusta juhlaa kohtaan nousseena ja oli jatkanut naisessa, tässä hetkessä elämää sekä alkanut elää kuin uutta elämää näkymänä, josta eilen ei ollut jaksanut kuvata kertoa vielä, niin ja siitähän olisi päivän jotkut osat osiot puuttuneetkin: 

Halloween- laulu oli kuulunut näin: 

Halloween. Bilee-et. On täällä pian.* 

Sytyttää se. Juhlaan. Äidin, lapsen,isän.*

Voi sitä riemua. Kun lapsi saa. Ylleen pukua sovittaa. Jee. Nyt voi juhlat alkaa.*

Halloween. Bilee-eet. On täällä pian.*

Sytyttää se. Juhlimaan. Voi silloin saada lahjan yllättävän:*

Karkki. Tai kepponen. Kysyjä sanat toistaa. Jee. Nyt karkkia mulle sataa.*

Halloween. Bilee-eet. On täällä pian.*

Sytyttää se. Juhlaan. Kaikki myös ystävän.*

Voi sitä riemua. Kun lapsi saa. Ylleen pukua sovittaa. Jee. Nyt on kepposen aika-aa.*

Halloween. Bilee-eet. On täällä pian.*

Jättää se. Juhlijalleen. Muiston hyvän.*

Voi sitä riemua. Kun lapsi saa. Tarinaa tuota kertoa-aa. Jee. Voi silloin taas nauraa.*

Halloween. Bilee-eet. On täällä pian.*

Sytyttää se. Juhlaan. Äidin, lapsen, isän.*

Voi sitä riemua. Kun lapsi saa. Ylleen pukua sovittaa. Jee. Nyt voi juhlat alkaa.*

©Kirsi-Marja Vahter

  Nainen saa vierelleen ensin pojan, joka on tullut vuosien takaa siihen sinisine hiuksineen, jotka olivat pojan ehdottomasti pitänyt saada. Tuo murrosikäisen hontelo hahmo kulki voimakastahtoisena osin arkana elämään, hieman feminiinisenäkin naisen vierellä. Niin aika tuo oli ollut onnellisempi. Vaikka nainen oli epäillyt pojan tulleen kaltoin kohdelluksi kouluaikana juurikin näistä ominaisuuksistaan. Kaikki näkyi taivaltajien hahmoissa. Askel, leveälahkeisissa, Mic Mac - farkuissa askeltavan, hieman polvista ja lahkeensuiden osalta rikkinäisten ja mustan hupparin syvyyksiin hupun osalta useinkin sen pään päälle puoliksi ainakin nostettuna, oli Hip hop -  tanssimusiikin alaista ikään kuin ollut jo jonkin aikaa. Poika oli tykännyt kuunnella tuota musiikkia, ja räppiä jossa sanomaa oli, tuutin täydeltä. He, pojan vetäessä hupun syvemmälle päähänsä katsoivat hetken toisiaan pojan ikään kuin ollessa "kasvanut kuin yhdessä yössä" täysi-ikäisyyden kynnykselle hyvästelivät illan yöksi vaihtuessa. Spooky - meininki meno jatkui, mutta mukana oli kepeyttä yhtäkkiä hurjasti. Lapset, osa pyöreissä pehmustetuissa  kurpitsa - asuissaan, hattuna, korkkina ikään kuin päässä olevana, kurpitsasta kuin veitsellä leikattu "ilmestys" tököttävänä, pitkine vihreine käsineineen ja sukkahousumaine trikoineen, tanssivat korit heilahdellen kuin kadulla. Seassa oli näihin luurankoasukokonaisuuksiin pukeutuneita. Sitten oli tätä haamuosastoa, jopa omaa lakanakoosteversioita haamuista mukana verisine yksityiskohtineen ja totta kai näitä Scream - hahmoon pukeutuneita. Joku sopotti kiljui melkein kaikille, jotka vaan jaksoivat kuunnella syöneensä kotonaan äidin tekemää vampyyri tai Frankenstein - hirviö kakkua. Niin, tämä luitaan mukanaan raahaava hahmokin oli aikoinaan tehnyt pojalleen vaikka minkälaista kakkua, näitäkin teemaan aiheeseen kuuluvia. Jopa pojan synttäreille jos tämä oli niin halunnut. Frankenstein, oli Mary Shelleyn kirjoittama romaani, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1818, Lontoossa. Kauhutarina eli edelleen monin tavoin elämäänsä. Tuo tarina, joka oli saanut alkunsa kilpailusta haasteesta siitä, joka pystyisi kirjoittamaan kauhistuttavimman kauhutarinan. Vampyyrihahmoja oli myös seassa. Niin miehiä kuin naisia. Eräs nainen näistä oli juuri hyökännyt terveeltä näyttäneen tapahtumaa seuranneen miehen kimppuun. Johtohahmo käännähtää ja nostaa sormensa pystyyn. Ja kiljahtaa ilmoille sanan: Eiii..iiihhh! Ei yhtään miesuhria. Ei miehiä. Vampyyrinainen ymmärsi. Niin mies muuttuisi vampyyriksi itse ja tietenkin tämän uhrit olisivat aina naisia. Uhriutua, niin oliko se pelkästään sitä. No, ei toden totta. Se käsite miten naista tai naismaisia miehiä joskus nykymaailmassa edelleen kohdeltiin. Niin, pätikö sitten se "miesten maailma" sanonta päivässämme yhä. No, tuotakaan ei voi allekirjoittaa. Heräteliikettä puoleen ja toiseen, se eli koko ajan. Kukaan meistä, olimmepa miehiä tai naisia, emme ole tulleet kohteiksi tänne. Olemme ihmisiä kaikki. Väärät kohtelutavat nostavat vaan sitä jotain, sumua usvaa tässä tapahtumassa, jotain pahaa kauhua sisältävää enemmän esiin. Jotkin teot anteeksi annettakoon - kaikui jostain miehen lausumana. Jotkin teot anteeksi annettakoon - toistui naisten lausumana. Niin taas kilahti jokin ahkiosta naisen raahaamasta taakasta ahkiossaan näytelmäalueelle kuin kaupungin yön asfalttiin. 

  Täysikuun aika läheni lähenemistään ja nainen halusi melkein tulla ihmissuden puremaksi sen viemäksi jonnekin pois. Ainakin vähäksi aikaa. Suden ulvonnan nälkäinen, siksi nainen tunsi itsensä välillä. Olisi kuin olisi halunnut ulvoa kuutamolle yötaivaan alla joskus tuskissaan ikävissään. Naisen oma äiti oli kerran kertonut halunneensa heräävän joskus sutena tänne jälkikäteen elon, jos se olisi mahdollista vaan. Niin merkit toisille olivat tärkeitä. Sanoma oli tärkeää. Tänään oli kolahtanut luukusta kuolleelle postia. Niin nainen oli ainakin olettanut. Leena ja Anneli nimillä, 2 kirjettä sukunimenä sama mikä oli vuosia sitten taloon naisen muuttaessa. Mikä oli muuttunut ajassa vallitsevan olotilan lisäksi. Vai eikö nainen ollut kuollut tai voitu julistaa kuolleeksi? Ei nainen muistelee kuullensa tarinan vanhasta naisesta, huoneistossa asuneesta. Tämän jäljiltä oli ollut kuivantilan häkkivarasto ollut tyhjentämättä. Kuolleelle postitetaan paljon kirjeitä vuosittain, tämä aika oli yrittänyt kaiketi tavoittaa vaan erästä vanhusta. Nainen halusi oman tarinansa olevan eräällä tapaa postia läheisilleen, jotka tänne jäävät elämään. Hänen kertomanaan. Jokaisella tarinallahan on kuitenkin ne omat sivujuonensa käänteensä. Niin naisen omallakin varmasti. Niistä kaikista nainenkaan ei ole edes tietoinen. Lehdet kääntyvät kuin uudet lehdet syntyvät keväisin silmuin puihin. Puihin, jotka jaksavat taistella olemassaolostaan. Ja ihmiset pyrkivät aina uutta kohti. Vaikeampaa se on tosin toisilla. Tuohon eräs on pyrkimässä, eräs joka tuli kirjaimien muodossa lehdessä naisellekin. Taas kerran. Hyvät aikeet oli tällä. Niin se eräs naisen elämään kuuluvista tarinassa kulkeneista ihmisistä tai oliko taas kyseessä tämä tällainen nimikaima. Tämän oman aatteen alaisuuteen kuuluvan kansanrykelmän äänenkannattelijaksi tahtova. Hauskasti voi limittää kielemme rikkauden johdosta tuohon vain kaksi sanaa, jota kaikki ihmiset maassamme edustaa. "Peruskauraa" luulee tämän yhdistelyn osalle ihmisistä olevan. Vallan "perus" sellaista. Tuo suuri rintama, kaikki nuo rivit ja ryhmittyvät edustavat maatamme. Kansalaisia, suomalaisia. Ja osa nousee hahmoina tekijöinä hyvin sieltä esiin. 

  Elävät kuolleet olivat vallanneet enemmän tilaa alueella. Silmät muljahtelivat seisoivat näillä päässä harmaan ihon viestittäessä "olen elossa vai olenko" hätämerkein. Käynnin kulun ollessa osin takkuilevaa mutta kiihkoista. Siellä täällä näkyi koko ajan näiden lisääntyviä uhreja. Ihmiset olivat valvoneet väsyneet liikaa. Aivan kuin omassa hetkessämme. Aivan kuin jotkin loppuun palaneet ihmiset. Nainen oli tuntenut tuon puraisun itsessään. Jo oikeastaan hieman aiemmin elämässään. Ymmärtäen vasta sen nyt kunnolla. Hän tulisi aina nousemaan haudastaan näin ylös ja kummittelemaan, mutta hyvällä tapaa elämänsä ihmisille. Niin ainakin toivoi käyvän. Nainen tunsi, tuo joka veti edelleen omaa kuormaansa, joiden kuiden luurankojen edelleen lymytessä siellä kaapissa, tässä tapauksessa ahkiossa, pahimpien ehkä niistä osin jo tipahtaneina kyydistä käsiteltyinä, ainakin jollain lailla, että matkaa oli taivallamatta. Hänen vierelleen ilmestyy hänelle eräs niin rakas hahmo. Kurpitsasta oli kuoriutunut Prinsessa. Oikeastaan tämä oli matkansa aloittamassa kohta joidenkin vuosien päästä kunnon murrosiän saavuttaessa matkansa omaa naiseuttaan kohti. Nainen halusi jättää tälle ohjenuoraksi sanomana sen, ettei koskaan alistuisi väärinkohdelluksi vaan hakisi aina oikeutta itselleen sitä vääryyttä kohdatessaan sitä vastaan. Tulisi tälle se sitten miltä taholta vaan elämässään. Vaikka olisi sitä sukupuolisidonnaisuuksiin liitettävää, jos sitä enää nykyään voi edes sillä nimikkeellä kuljettaa. 

  Prinsessain - laulu kajahti naisesta ulos, siihen yhtyivät pian kaikki nähdessään tämän upean näyn, tytön joka oli pukeutunut kuin Prinsessa, mutta tapahtumaan kuuluvaisesti ottanut tuohon ihanaan prinsessamaiseen asuunsa vähän kauhuefektimäisyyttä mukaan. Hänellä oli myös kurpitsasta edelleen värisävynä jatkuvana sävy mekossaan jossa tylli, repaleinen pilkotti hameen helmoista. Mekko oli kaunis silti. Hiuskoristeeseen oli jäänyt oksia lehtineen jostain kuin seikkailusta syksystä, joka oli juuri taittunut ja takana piakkoin todella. Ja jokin pieni pilkahdus lehtien vihreästä kertoi menneestä kesästä. Nainen ojensi varaneuleen vyötäröltään kylmyyden takia siihen varattuna tuolle pienelle naisen alulle. Tyttö hukkui siihen, mutta hihoja ylöspäin käärien teki siitä omansa, hymyili ja aloitti tanssin laulun viehkeästi laulun sävelen mukana, jota kaikki olivat alkaneet laulaa, Prinsessain - laulu, 06.08.2020, soi kumpusi rinnoista:

Sun mä haaveillen. Taivaalle. Katsovan nään.*

Kaipaatko. Sä jotain jo. Mitä et vielä nää.*

Kaipaatko. Nähdä jo jotain. Tulevalta.*

Mikä vois. Kertoa sulle. Taikaa sen lohdullista.*

On meillä. Huominen. On meillä hetket nää. Kera rakkaiden.*

On meillä. Aika tää suven. On meillä muistot nää. Helmet sen kauneuden.*

Aikaa tätä joskus muistellen. Kuljet sä. Elämässäs kaikkea kohdaten. Prinsessain.*

Kun sä taas missä vaan. Taivaalle. Katsees kohotat. Olemme hetkessä luonas.*

Sydän on se. Joka meitä ain. Täällä ohjailee:*

Se täyttyy. Ja joskus särkyy. Mutta ain toipua voi.*

Se on rakkaus. Joka rinnast kumpuaa. Tätä elämää kohtaan. Vaik se joskus liikaakin antaa.*

Usko rakas unelmiin. Horisontille. Anna mahdollisuus joka edessäs avautuu.*

Tähtää suopeisiin. Tuuliin. Jotain tielles kyllä rantautuu.*

Sun mä haaveillen. Taivaalle. Katsovan nään.*

Kaipaatko. Sä jotain jo. Mitä et vielä nää.*

Kaipaatko. Nähdä jo jotain. Tulevalta.*

Mikä vois. Kertoa sulle. Taikaa sen lohdullista.*

Taikaa sen lohdullista.*

©Kirsi-Marja Vahter

  Niin ne hetket elämämme kaikenlaiset. Ne elämme. Ja uusia keväitä kesiä kohden suunnistamme. Syksyjä talvia, jotka vaativat ehkä enemmän meiltä. Mutta elämme niin kuin ikuisesti kaikki laulut ja näytelmät, toisten elämätkin elää meidän kauttamme kun muistelemme heitä. Tai kun vain elämme tässä hetkessämme. Nainen oli tehnyt laulun, erään miestuttavalleen alun perin suunnatun, mutta tajusi heti laulusta, että se sopii meille kaikille lohdun tuojaksi. Kun katsomme tähtiä taivaalla, tiedät että toinen ihminen näkee ne samat tähdet. Ja tähdet loistavat kuvaavat joskus elettyjä elämiäkin. Edesmenneet sieltä vilkuttavat meille. Nainen otti tytön, lapsenlapsen kädestä kiinni yhdessä he tanssivat niin kuin kaikki muutkin yössä, tapahtumassa, joka sitoi heidät kauhutunnelmaan. Tulevalle "elämän voittamiselle", kuolemaa esiin tuovien Creepy- hahmojen ympäröimänä. 

Tähdet nuo - laulu, 01.05.2020:

Tähdet nuo. Yötaivaan tuikkii mulle. Toivon että ne. Antaa lohtua myös sulle. Täällä meille kulkijoillle.*

Maailma hiljaa. Ympärillä huokuu. Niin hiljaista on. Että sisimpään sattuu. On tää ainutlaatuista haavoittuvuutta.*

Mikä suunta. Ja tuleva anti. Mikä on kuljettava tie. Elon mahti. Sitä voimme vain arvuutella.*

Toivoa en heitä. Toivoa joka on. Aina osa meitä. Siihen luotan. Oppia sen sydämeeni uotan.*

Katso maisemaa. Jonka näet. Katso maisemaa. Kaikkea tuota rakkaudella. Sitä kannattaa aina puolustaa.*

Nämä ajat. Paljon opettaa. Nämä ajat voi parempaa. Tulevaisuutta pohjustaa. Jos vain sydämemme sille annamme.*

Näe yötaivas. Jatkumona aina. Aamuun uuteen. Koskettavaan on elämä laina. Jota pilvetkin joskus seuraavat.*

On elämä laina. Jota pilvetkin joskus seuraavat.*

Tähdet nuo. Yötaivaan tuikkii mulle. Toivon että ne. Antaa lohtua myös sulle. Täälle meille kulkijoille.*

Maailma hiljaa. Ympärillä huokuu. Niin hiljaista on. Että sisimpään sattuu. On tää ainutlaatuista haavoittuvuutta.*

Niin hiljaista on. Että sisimpään sattuu. On tää ainutlaatuista haavoittuvuutta.*

On kuin odottaisin. Täysikuuta. On kuin odottaisin hetkeä. Jolloin näet hänet. Joka on toisaalla.*

Se mut tähän kai ajoi. Turvaa haen maisemasta. Kaipuuta huokuvasta. Tuosta näystä. Niin kutsuvasta.*

Yötaivaasta tuikkivasta. Yötaivaasta tähtein tuikkivasta.*

©Kirsi-Marja Vahter

  Hahmot elävät ja tulevat elämään näin tämänkin menneen juhlan myötä aina elämässämme. Jaksakaamme antaa, tuolle juhlallekin, sille aina oma tilansa. Tilaa tahtoo tuo ja se tahtotilakin, joka on aina välillä tilaamisvaiheessa. Tahdon - taxi. Se puuttuu vielä. Yritysmuodon lisä. Häillekö. Haluaako kukaan mennä taxissa naimisiin. Ei. Tulla taksilla, häätaksilla, kuljetetuksi. Kyllä. Entä Elvis - musiikkia laulavan, puetun, notaarina työskentelevän vihkimäksi alias taksisuharin viemänä nähtävyydelle. Kyllä. Tilaisiko tahtotilaa oli saanut taas siivet. Minkälainen Kurpitsavaunu tulisi olemaan lapsenlapsen häissä joskus? Sen nainen haluaisi olla näkemässä. Yrittäjyysmuodot. Voiko niistä tulla painajaisia? Kauhua. Ehkäpä. Aika vaatii kuitenkin koko ajan muuttumista liikehdintää tilanteen mukaisesti. Kaikilta. 

 96.

  Laulu tuli kuin lumivyörynä tunturin rinnettä naisen kimppuun. Siltä naisesta tuntui, kun ensimmäiset sanat ja sävelet alkoivat elää hänessä. Myrskyä päin-laulu:

Myrskyä päin. Me tääl. Ain kuljetaan. Tuulta koleaa kylmää. Kohdataan.*

Ota se näin. Vaik päivä. Tai jopa huominen. Ois saman taivaan alla. Siitä selvitään*

Ei kukaan voi. Jättää kesken. Tääl mitään. Vaan kohdata. Täytyy päivä myrskyisinkin.*

Me voimme. Tehdä se vain. Ylpeydellä. Lannistumatta. Ja katsoa eteenpäin.*

Myrskyä päin. Me tääl ain kuljetaan. Tuulta koleaa kylmää. Kohdataan.*

Ota se näin. Vaik päivä. Tai jopa huominen. Ois saman taivaan alla. Siitä selvitään.*

Näin laulu soi. Voittajien sydänten. Jotka elämään. On valmiita. Vaik ois edessä hetki synkinkin.*

Näin tuleva talvemme. On toisenlainen. Eikä ketään. Myräkät lumisetkaan huoleta. Vaan astelemme niitä päin.*

Myrskyä päin. Me tääl. Ain kuljetaan. Tuulta koleaa kylmää. Kohdataan.*

Ota se näin. Vaik päivä. Tai jopa huominen. Ois saman taivaan alla. Siitä selvitään.*

Tämän kansan sisu loi. Taas hetken. Jota eletään. Vaikka emme voi valita. Tiellä tulevalla on vaikeaa kuitenkin.*

Mutta voimme. Olla maamme vain. Sydämellä. Antautumatta. Katsoa vihollista melkein kuin ystävää tietämme käyden.*

Myrskyä päin. Me tääl. Ain kuljetaan. Tuulta koleaa kylmää. Kohdataan.*

Ota se näin. Vaik päivä. Tai jopa huominen. Ois saman taivaan alla. Siitä selvitään.*

©Kirsi-Marja Vahter

  Tapahtuma, jossa laulua lauletaan on nimeltään, Hankeen ja heittämällä. Tai se voi olla myös Tuulen ja tuiskuun - niminen. Nainen oli miettinyt tuota oikeastaan nimeksi juuri, koska se antoi enemmän kuvaa siitä, mistä nimi oli muodostunut, tavasta joka oli syntyisin sieltä sukupolvien takaa ja taakaksiko voisiko joskus kuvaella, kuitenkin siitä samasta halusta olla yhtä sisukas, jota kansamme oli sodan jyllätessä maassamme ja kansamme jaksaessa kuitenkin elää läpi kaikki tuohon elämään aikaan kuuluva. Koska oli pakko. Lannistua ei saanut vaikka väsymys niin miestä kuin naistakin lapsia kaikkia painoa valtavan urakan edessä ja ollessa läsnä. Niin nainen kantoi tuota ylpeyttä sotiemme ajan ihmisistä heidän teoistaan aina sydämessään ja mielessään. Oli saanut sen perintönä isovanhemmiltaan ja kantaa tuota ylpeyttä kuolemaansa asti rinnassaan. Olkaamme heistä ylpeitä viestiä aina viedessään jakaessaan eteenpäin. Ihmiset olivat pukeutuneet kuka mitenkin. Koska tätä kun sai harjoittaa siellä vaikka kodin pihapiirien maisemissa jylhien metsien eri puustolajikkeiden seassa vaikka, missä ikinä vaan ihmiset haluaisivat tähän tempaukseen seikkailuun sitten osallistuakaan. 

  Pääsääntöisesti lämpimänoloisesti oli tilaisuuden järjestäjät vaatineet tapahtuman pukineiden valmistajilta. Lumen kiteet kimaltelevuus tuli esiin hyvin näistä asuista, joissa lähtölaukaus pamahti tapahtumalle, kävi Suomen Pohjolan perukoilta, kuinkas muuten. Kylmemmät ja otollisemmat kelit tapahtumalle, Myrskyä päin, saavutettiin kotomaassamme ensin siellä. Sääolosuhteiden salliessa sanonta nimikkeen alla oli saanut toisenlaisen merkityksen ikään kuin. Mitä myrskyisempi, tuulta ja lumenpyrytystä enemmän sisältävä sen parempi. Eli ympäri Suomen koko kansa oli aikeissa kokoontua harjoittamaan tätä ja jopa kuvata otoksia hetkestään kulustaan kirjaimellisesti sitä "Myrskyä päin". Niin koko elämähän ihmiselon on sitä kuitenkin, mutta nyt sitä tulevana talvena eritoten sitä tahtoa ja lujuutta kansaltamme vaaditaan, jotta näistä vaikeista hetkistä selvitään. Eli tehkäämme se näin rinta rottingilla. Ja sille suomalaiselle tyypillisellä otteella, huumorinpilke silmäkulmassa. Eli ilmojen mukaan mennään sitä tuulta, lumipyryä, myrskyä päin jokaisella paikkakunnalla. Ja niin, että kuuma tulee. Metri upottavaa lunta oli täällä kisailijoilla edessään. He kirmaisivat juoksuun. No kirmaisivat on väärä sana. Alkumetrit tosin sitä oli, ennen kuin tuo alue upottavaa lunta oli jokaisella tarvottavanaan. Ja juosten se olisi pitänyt mennä läpi. Ähkinä ja ilmeet olivat näkemisen arvoiset. Lyhyemmät ja pitemmät, kaikki samassa kisassa. Lumiakka lumiukon reppuselässä tyylillä mentiin.  Näin pituuserot eivät haitanneet kilpailijoiden osallistumisessa yhtaikaisesti kisaan. Ja jos väsy yllätti niin pitemmän piti kontata lyhyemmän eli pääsääntöisesti naisen kanssa maaliin. Oli seassa niitä naisia, lumisia akkoja, jotka veivät hoikkaa pientä lumetonta ukkoa selässään. Tai vetivät pulkassa perässään. Olipa seassa ahkioitakin. Kaikki sallittiin. Kuhan homma pysyi jotakuinkin reiluna kisana. Lapsilla oli oma kisansa, lumiratansa, jossa lunta oli vähemmän. Tai sitten he, jos tapahtuma oli järjestetty rinnekeskusalueella tai muulla sellaisella mäkialueella he pystyivät kisaamaan myös uusiokäyttöön otettujen muovipussimateriaalista tehtyjen laskuun tarkoitettujen alustojen kanssa. Oli eri muotoisia taideteoksia aikaan saatu. Veneestä sinne isoon kenkään. Kaikki mitä vaan ihmiset saattoivat keksiä muodoille ja noille muovitaideteoksilleen. Ja kukin oli keksinyt myös omia tapojaan työstää muotoja noihin tekeleisiin. Ja kaikki oli kotitalouksien muovijätteestä tehtyjä. Oli niittaajasta ompelukokeeseen ja isoon virkkuukoukkuun käytetty työstämisessä. Niin hurvitella jos saa niin hurvitellaan nyt sitten kunnolla. Kisaa käytiin siten laskumäärien lukumäärissä. Niin hiki ja lämmin oli vieraina pian osallistujilla. Tarkoitus oli siis olla vähän hiukan niissä sodan kaltaisissa olosuhteissa. Mennä säällä kuin säällä ja kotomaamme hengessä eteenpäin, sisuhengellä luovuttamatta koskaan. Siksi kisattiin myös vanhoilla suksilla ja sauvoilla. Varta vasten näitä muutamia tällaisia perintökaluja oli saatu kisaan ullakoiltakin innostamaan, uusilla samankaltaisilla suksilla, näissä vanhaa tekotapaa noudattaen kunnioittaen käytettynä myös sauvoissa huomioituna, eteenpäin parikisassaan pyrkiessä. Tämä ja syntynyt laulu oli tapahtuman idean takana ja laulunkin oli lupa raikaa tulla esiin kilpailun tuoksinassa. Se helpomman osuuden tekijä voi laulaa sitä sieltä pulkassa istuessaan vaikka kilpakumppanilleen niin ja lapset aina ylös mäkiä kiivetessään, jos eivät osallistuneet tähän kisaan. Toki heillekin sallittiin tämä hiihtokisa. Kaikki suksityylit ja tyylilajit lapsille eritoten sallittuna. Niin, ne siellä kotien pihoilla käytävät kisaosuudet kaikki nekin oli tervetulleita. Kaikista oli mahdollisuus ottaa kuvamateriaalia ja videointejakin halutessaan. Ne jaettiin sitten kaiken kansan nähtäviksi ja muistoiksi jääviksikin "tuben" puolella tai tietyllä tapahtumalle pyhitetyllä somesivulla. Joka oli avoin ja maamme kansalaisille ikään katsomatta kaikille mahdollinen tapa eräällä tavalla osallistua tapahtumaan. Vaikka vain kommentoimalla ja tykkäämällä. Ja nauramalla ennen kaikkea. Osalla oli aikeissa hullutella muutenkin. Totta kai. Suomen kansa on hullua kansaa, ainakin joidenkuiden ulkomaalaiskatsontamittareiden mukaan. Mikäpäs siinä. Hyvä määre tuokin. Irrottelevaa kansaa. Turvallisuutta noudattaen pyrittiin kuitenkin etenemään. Hetken vaateen mukaisesti. Liikkuu liikkuu ja keleissä kuin keleissä, kuitenkaan sanomaa sisua nostamaan rintoihin, elettä tuota unohtamatta. Kunnon kohotus keinona hauskalla tavalla tehtynä hetki oli oikein oivallinen tällaisille tempauksille. Extreme - tempaukset Myrskyä päin-  tempauksia, niin ne jääköön sivummalle ajan vaadetta kunnioittaen. Erilaisten asusteiden teossa vain mielikuvitus oli ollut rajana. Upeitakin ilmestyksiä nähtiin, joita kilpailijat olivat tehneet etukäteen tai jotkut tahot kilpailijoille. Oli niitä lumiukko ja lumiakka asusteitakin. Toppahaalarit olivat saaneet muhkeat pyöreät pallolisukkeet itselleen ja meno oli sen näköistä. Pallo - osuus pään alueella oli huomioitu niin, että kasvot vain silmien ja suun osalta tulivat kuitenkin esiin pallosta, mahdollistivat kunnon näkemisen eteenpäin näillä, hiilien nappi tummuuden mustuuden ympäröidessä niitä, suun alue myös samoin tehtynä. Tosin toivoa vaan saattoi, että tuo pallopääosuus pysyi kisan tuoksinassa paikoillaan jotakuinkin. Kisa hankaloitui huomattavasti, jos lumiukko- tai akan pää oli pyörähtänyt väärään suuntaan. Kädentaitajienklaani, jotka olivat tehneet suomihenkistä ajanhenkistäkin kaikenlaista lämmittävää pukinetta asustetta, niistä jäi kantajalleen konkreettinen muistokin tempauksesta. Me hengellä. Tällaisena aikanakin. Suomi nousuun sisulla.

 95.

  Talvimaisemassa, alueella, oli rykelmä ihmisiä tietyn välimatkoin toisistaan. Heillä oli yllään pääosin turkoosiin taittuvat väriset, jään röpelöisen, puikkomaisenkin muotoja, päällisasusteissaan, jotka laskeutuivat harteilta kuin lisäten sen talven vahvuutta, elementtisyyttä sitä mitä parhaimmillaan koetaan talvesta ja sen ihanista maisemista. Puikkomaiset osiot,  jotkut näistä läpikuultavavina kimaltelevat heilahtelivat pienestäkin liikehdinnästä ihmisillä. Kauttaaltaan ihmiset, myös housuosiot olivat miehillä niin kuin naisilla täynnä näitä liikkeen mahtia esiin tuovia vaateosioita. Näky oli niiltäkin osin antoisa. Päähineet olivat kuin jääpiikkien sinne tänne sojottavien peitossa. Ne loivat hetkellä sitä jotain lisää, jota kaivattiin aina kun maisema tuo ei ollut saavutettavissa konkreettisesti. Tanssi voitaisiin tanssia siis oikeastaan missä vaan. Ja ilman kuutamoakin. Kuutamo voitaisiin sisätiloissa tai ulkoilmanäyttämöllä luoda valoefektein. Tai se voisi koristaa takaseinämää sisällä, ulkona. Nyt se oli heijasteena talon seinässä talvimaisemana, kuutamoisena, maisema koostui upeasta tunturirinteestä ja sen läheisyydessä sijaitsevasta jääonkalosta, josta näkymä oli taivaalle, kuutamoiselle. Ihmiset valmistuivat kuin tanssimaan ikään kuin tuolla tuolla jään peittämässä kauniissa turkoosin sävytteisessä onkalossa olisivat. Lumen ja jään muodostamassa taideteoksessa sisällä tekemässä omaa taidettaan. Tai ehkäpä juuri siksi, tämäkin hetki haluttiin tavoittaa keinolla millä hyvänsä. Kokea se läsnä vaikka näin kaukaa ja tuoda sitä iloa myös muillekin, näin. Lähestyttiin viikon kuluttua vasta lokakuun loppua, jolloin todella olisi se kuutamo taivaalla kotomaassamme kaikkien ulottuvilla, mutta oli myös pyhäinmiesten päivä lähestymässä. Tämä maamme, tuhansien järvien maa, talvisaikaan lumen ja jään maa, parhaimmillaan ja odotettuna hetkenä, myös eteläisimmän Suomen osalta, joskus hetki saattoi venyä vuodenvaihteen yli, mutta kun hetki oli saavutettu edes toviksi se loi sitä talven odotettua taikaa. Niin sille syntyi tämä tanssilauluteos. Jään ja lumen kauneudelle. Tien riitteisyydelle. Elämän herkkyydelle. Ihmiset alkoivat liikehtiä ensimmäisten tahtien tulvehtiessa ilmoille ja he lauloivat mukana.  Alla tään kuutamon- laulu:

Liidätkö kanssain. Tanssitko kanssain. Alla tään kuutamon.*

Oletko luonain. Oletko se kaunein. Hetkeni toivon.*

Me katsomme. Me uskomme. Näin jo huomiseen.*

Me vartomme. Me kohotamme. Katseet tähtiin taivaan.*

Kun kuulet tään. Sävelen lähtevän. Näin elämään.*

Yhdy kanssain. Laulun sanoihin. Laulan sydämestäin.*

Oletko luonain. Oletko se kaunein. Hetkeni toivon.*

Me katsomme. Me uskomme. Näin jo huomiseen.*

Me vartomme. Me kohotamme. Katseet tähtiin taivaan.*

Näin yhdessä kulkien. Näin yhdessä kokien. Alla tään kuutamon.*

On hetki onnellisin. On hetki täydellisin. Hetkemme toivon:*

Me tulemme. Me kosketamme. Tie käy huomiseen.*

Me laulamme. Me kohoamme. Lähempänä liki taivaan.*

Liidätkö kanssain. Tanssitko kanssain. Alla tään kuutamon.*

Oletko luonain. Oletko se kaunein. Hetkeni toivon.*

Me katsomme. Me uskomme. Näin jo huomiseen.*

Me vartomme. Me kohotamme. Katseet tähtiin taivaan.*

Näetkö hohteisen jään. Kuuletko riitteen helinän. Askelien maiseman upean tään.*

Nauti kanssain. Keinu talven henkäyksin. Kiepu ilo rinnassa sykkivin.*

Oletko luonain. Oletko se kaunein. Hetkeni toivon.*

Me katsomme. Me uskomme. Näin jo huomiseen.*

Me vartomme. Me kohotamme. Katseet tähtiin taivaan.*

©Kirsi-Marja Vahter

  I`ll Fly whit You. I Dance with You. To the Moon. Sanat, jotka olivat kuin kieppuneet ilmassa yöllä, korvien kuulleessa ja katseen tavoittaessa jotain aivan vallan niin kaunista, että hetki oli ollut yhtä täydellisen kaunis melkein kuin aiemmatkin tältä tietyltä taiteilijalta tuotettuna aiemminkin. Taitavan ja taidokkaan ranskalaisen sellistin Cautier Capucon, soittaessa kappalettaan Eiffel - tornissa Pariisin yössä kaupunginvalojen loistaessa taustalla. Tämä soitti Edith Piafin Hymniä Rakkaudelle. Niin hetki ei olisi voinut olla täydellisempi. Nainen oli ollut liikuttunut. Voimalliset tunnekuohahdukset ovat kaikille tuttuja heidän kokiessaan jotain niin kaunista kuin oli ollut esimerkiksi hetki tuo. Niin elämä ilman musiikkia ei ole elämää. Toinen muusikko, taiteilija oli ala sitten mikä tällä vaan millä tämä luo ja tekee työtänsäkin tai harrastemuotoisesti harrastaa, voi luoda alustan synnyttää taidetta muualla. Loputtamaksi taiteen virraksi kiteytyen. Taide synnyttää taidetta. Niin oli käynyt nytkin. Jotain jostain oli tulvahtanut esiin. Aihioita pätkiä toiseen lauluun, toiseen sävelmään. Nämä hetket, joita tuokin sellisti oli tarjonnut Facebook- livetaltiointien myötä tänä rajuna aikana, kevään kesänkin aikana oli jättänyt lähtemättömät mutta niin lohdulliset jälkensä naiseen. Nainen tykkää sellomusiikista, niin kuin saksofonimusiikista ja molempia oli ollut tarjolla elämysmuotoisesti tänäkin aikana. Saksofonin soitantaa sieltä katoltakin kesäisessä Helsingissä. Muusikot olivat nähneet sen ihmisten tarpeen kokea näitä nostattavia hetkiä. Ja toisaalta tarvitsivat itsekin tuota. Porttia hetkeksi pois tai ehkä vielä raadollisimmin olla läsnä. Kokemuksen syvyys on koko ajan edelleen läsnä, ei kadonnut mihinkään. Se nautinto mitä ennen olet saanut, tuo henkevyys liitelevyys vahvuus, on siitä nyt vielä kokemuksena vahvempaa. Nainen oli ollut mykistynyt nyt tuon hetken kauneudesta, sitä mitä se loi toi soi hänelle. Merci Monsieur. Merci Paris. 

  Kuin Pariisin kaduilla yössä. Parit eksyvät toistensa pariin. Istuvat iltamyöhään kadun varsien kuppiloissa ja terasseilla. Jossain soittaa hanuristi haikeita ranskalaissävelmiään. Toinen laulaa parvekkeen alla serenadia naiselleen, joka on tullut kuuntelemaan sitä ranskalaiselle pienelle parvekkeelleen. Kesäisempi yö kuin olisi saapunut vai oliko niitä viimeisiä hetkiä ennen kuin tajuaa että on aika jättää todellakin hyvästit sille menneelle kesälle jo. Syksykuu on jo eletty ja talvisempi kausi on kohta käsillä. Kaikki tämä oli tapahtunut heijasteena väliajalla talon seinämässä. Ranskalaiset sävelmät olivat hetkeksi kaikuneet ilmassa keskellä lokakuuta ja Suomea. Jossa talvi oli vasta tulossa. Ainakin etelässä. Maisema oli täyttynyt jääveistoksista. Tai ne olivat olleet jo paikalla, mutta vähän aikaa niiden päällä oli ollut kuin lumen luoma peitto. Nyt nuo peitot, kankailla luodut lunta lumen muotoa tavoittelevat suojukset olivat poissa. Ihmiset esityksessä esiintynet olivat poistaneet paikalle saapuneiden ihmisten suureksi iloksi. Oli enkelihahmoisia jääveistoksia. Kyyhkysiä, joutsenia kuin ilmaan pyrähtämäisillään lähdössä. Kotka ja karhu. Puu, jossa jääpuikot helisivät tuulessa, sivuille haarautuvissa oksistossa. Pyrstötähti ilmassa taivaalla kuin kiitävänä. Jäänveistäjät olivat luoneet hahmoja jotka muistuttivat meitä koko elämänkaaresta ja ihmisolemuksista, jona toiset ihmiset nämä ehkä kokivat, näiden vielä eläessä tai eläessään. Ne on varta vasten veistettyjä tilaisuutta varten. Ja paikalle myös helposti kuljetettuja. Mitä tämä jään kauneudesta lumoutunut kansa ei olisi valmis tekemään jotain tapahtumaa korostaakseen. Erilaiset valosävyt leikkivät niiden pinnalla, pyrkien tunkeutumaan syvemmälle, kohdistuneiden valojen vaihtuessa ja luodessa silmille vaihtoehtoja. Hetki oli tässä ja nyt - hetki. Sävelten virta eli niin kuin eli leikillisyys jään hurmoksestakin tapahtumassa vielä tunnin ajan.  Jään, joka lopulta sulaa pois. Maisemasta viimeistään siellä kevään korvilla, uuden ajan paremman, huomisen ollessa jo elämäämme voimallisemmin. Jäälle. Lumelle. Ja sen kauneudelle. 

Talvinen maa- laulu, 22.01.2018:

On ihminen. Luonnon armoil tääl. On ihminen, Joka kuitenkin hetkiänsä tääl rakastaa.*

Ei pysättää. Aikaa kukaan voi. Ei elämää. Joka jatkaa rytmiänsä kulkuaan.*

On talvinen maa. Jossa pakastaa. On Pohjolan taiat sen.*

On tää luonnon tuomaa unelmaa. Jota rakastaa. On se elämää tääl kulkijoiden.*

On sydämet. Jotka kaipaa jotain enemmän. On sydämet. Jotka haluais ottaa tästä kaiken irti sen.*

Mitä talvi hetket nää. Vaan suoda meille vois. Mitä elämän riennot nää. Joissa mukana tahtoa ain olla haluais.*

On talvinen maa. Jossa pakastaa. On Pohjolan  taiat sen.* 

On tää luonnon tuomaa unelmaa. Jota rakastaa. On se elämää tääl kulkijoiden.*

On ihminen. Luonnon armoil tääl. On ihminen. Joka kuitenkin hetkiänsä tääl rakastaa.*

Ei pysäyttää. Aikaa kukaan voi. Ei elämää. Joka jatkaa rytmiänsä kulkuaan.*

On tää meidän maa. Jota rakastaa. On sil Pohjolan taiat näethän sen.*

On tää kuin unelmaa. Jota kokea saa. On tää elämää meidän jokaisen.*

On tää meidän maa. Jota rakastaa. On sil Pohjolan taiat näethän sen.*

On tää kuin unelmaa. Jota kokea saa. On tää elämää meidän jokaisen.*

©Kirsi-Marja Vahter

Niin. Pohjolan maan unelmaa. Sen taika, meistä maan asukkaista, ei poistu koskaan.

 94.

  Sataa, taivaalta sataa, laulu eli naisessa nyt toisenlaisena versiona ja hän näki sen näin: Ihmiset, naiset, tällä hetkellä tanssivat antaumuksella lehtien seassa näyttämöllä. Heillä oli yllään koristelangalla kudotut reiälliset suurisilmukkaiset upeat neulokset yllään. Helmat olivat saaneet muotoa vaahteranlehdistä. Ne näiden hahmojen ja tuon sävelen yhtaikaisesti ollessa tilassa saavat nuo asusteensa elämään sitä hetkeäkin kun ne tipahtavat varisevat maahan puista. Naisen oli pakko tehdä tämä versio laulusta, joka johti nyt sitten tähän. Tanssimista vartaloiden liikkeitä seuraamisen helpottamiseksi heillä oli yllään kehonmuotoiset Stretch - kankaiset housut, tosin ne nainen haluaisi ehkä korvata hameilla, jotka olivat pehmeän murretun oranssisia, keltaisia, vihertäviä osa vielä. Kankaat voisi olla värjätyt juuri tätä tapahtumaa varten, kuten jos ei tiettyjä naisten yllä oleviin neuloksiin olisi löytynyt syksyn värejä ne voisi olla valkoiset, jotka on helppo näin värjätä sopiviksi esitykseen. Hameet ylettyisivät nilkkoihin. Naiset olivat aloittaneet tanssin siten kuin tanssisivat puiden alla tippuvien lehtien sateessa ja iloitsisivat vain tuosta hetkestä, ajan ottaessa askelia. Lehtimeri oli heidän jaloissaan ja kädet ylös kohotettuina kieppuivat pyörivät ilosta paikallaan. Sivummalta tanssiin yhtyivät ja sekaan juoksivat tyttölapset, heillä samanlainen vaatetus yllään. Naiselle oli tullut noussut vahva ikävä, joka sai tämän laulun muunnoksen aikaiseksi. Kaikin puolin ikävä. Sitä kaikkea mitä kohtaan ihmisellä voikaan tulla ikävä. Lapset olivat ympyränmuotoisesti asettuneet naisiin nähden. Ilo kohtaamisesta näkyi heissä ja he tanssivat nyt yhdessä. Yhtaikainen koreografi tavoitti nämä hahmot. He huojuivat ensin kuin puut paikallansa tuulessa. Käsillään näyttivät elehtien lisää tuota puuskittaista tuulen tarttumista puiden oksistoon. Kuin olisivat itse puu. Vaikeroivat paikallaan samasta luonnon muutoksen tuskasta. Ottivat sitten kumaraisemman asennon ja kieppuivat hetken paikalleen enemmän ja enemmän kohoten ja kuin viskaisten heittivät kädet edestä sivummalle samalla niiden levitessä laajaksi kierroksi ja kuin hyvästelivät taas jotain lehtiä, jotka irtosivat puusta, varisivat puun juurelle. He heiluivat huojuivat hetken vain paikallaan ylös kohonneessa asennossa. Ja muuttuivat sillä hetkellä kun alkoivat laulaa laulua sävelen mukana, ihmisiksi, jotka vain iloitsevat tuosta jokavuotisesta näystä luonnossaan. Lauloivat kuorossa samalla kun tanssivat ja nyt tanssi sai vapaanmuodon, kaikki saivat tanssia miten tahtoivat. Lapset naisten käsiin tarttuen tai aikuiset laulun tanssin mukaan keskenään sekä lapset keskenään. Ilo oli riemukasta. 

  Miehet olivat poikien kera tulleet paikalle ja asettuneet alueen reunoille molemmin puolin. Heillä oli valkoiset liukuvärjätyt, paidan puserot päällään, jossa tietynasteinen sinisävy oli saavutettu. Sävy, jota nainen rakasti. Se jäi vaalean siniseksi, taittuvaksi hempeän jäänsiniseksi. Shades of Blue- värisävyskaalassa se oli nimellä, "Celeste". Sellaiseksi siniseksi, joka edustaa naiselle osittain jostain syystä kotimaata, mutta sitä eritoten talvea sekä jäätä ja sitä taivastakin. Asustekokonaisuus oli täydennetty pelkillä suorilla housuilla. Nämä ottivat askeleita ensin yhden ja pysähtyivät, sitten toisen ja lähestyivät edelleen näin tätä piiriä. Kylmempi jakso, talvi oli tulossa. Miehet, pojat halusivat herätellä tanssivaa rykelmää muutokseen. He liikehtivät nyt voimallisimmin ja astelivat nyt suoraan tilan keskelle, jolloin naiset ja lapset poistuivat tilasta hetkeksi kokonaan. Miehet olivat sävelen yksin soidessa tilassa keskellä tilaa pojat edessään ja vain seisomassa katsomassa suoraan eteensä. Naiset ja tytöt olivat vaihtaneet yllensä samanlaiset asut kuin aiemmin värityksenä oli vain tämä sama raikkaan jään vaalea sininen. He tulivat tilaan laulaen sävelen mukana. Jotkut miehistä pojista yhtyivät lauluun. Laulu oli vapaaehtoista. Laulu oli saanut toisen tilan lumisade oli tavoittanut maan. Tai ainakin niin kaipauksella siitä laulettiin. Lumen näyn kaipauksesta, niistä hetkistä kun kaipaamme nähdä kuinka maa peittyy tuohon valkoiseen lumivaippaan saaden puut kaikki luonnon eri muodot uuteen pehmeään muotoon. Muotoon, josta henkäyksin jokainen kulkija nauttii, kun tuo hetki on meillä. Kaikki olivat yhdessä näyttämöllä sillä hetkellä ylöspäin kun naiset ja lapset olivat astelleet tilaan laulaen laulua, kuin katsoessaan ihaillen ylös kun näkevät lumisateen alkavan, missä ja milloin sillä hetkellä kulkeekaan. Naiset olivat asettuneet ensin miesten eteen ja kaikki lapset näiden eteen tilaan. He kaikki lauloivat yhdessä. Tytöt pojat olivat kädet ojennettuina ylös ja eivät malttaneet pysyä paikallaan. Pyörivät paikallaan kasvot ylös kohotettuina kaikkien edelleen yhdessä laulaen. Tuo ilo ja näky sai miehet pyytämään naisia tanssiin ja he tanssivat. Tanssivat kuin tanssisivat pehmeässä lumisateessa pihamaallaan. Kieputtivat naistanssijaansa mukanaan yhtä suurella ilolla kuin aina lapsenakin lumen tulon johdosta. Tuon riemun koenta tosin ei kai koskaan poistu ihmisestä, vaikka ikää tulisi kuinka paljon vaan. Ei oli poistunut naisestakaan, koskaan. Niin ilo lumisateesta oli täyttänyt tilan. Ja lapsetkin olivat kuin pihoillaan olisivat olleet, lumen sadehetkellä. Näylle kauniille oman riemutanssinsa ja ilonsa aina näyttämässä. Jotkin pojat olivat saaneet tytöstä parin itsellensä tanssiin. Näille luonnon muutoksille syntyi laulu ja nainen toivoo, että tämän laulun tahdissa laulua laulaessa hänen läheisensä ottaisivat vastaan näitä hetkiä. Siellä luonnossa vaahterapuiden tai lehtien yleensä seassa tanssiessa, kulkiessa. Lumisateen hiljaa sadellessa kieppuessa maahan, tuosta hetkestä jokainen nauttien. Kaipuu ikävä elää aina meissä. Nainen meni nukkumaan se rinnassaan ja heräsi ylös se rinnassaan. Kaipuun kera. Ikävän lainehtiessa tullessa kuin tuulen puuskittaisin hetkin kuin vieden jotain hänestä aina mukanaan. Putoavat lehdet maisemassaan ja lunta kaivatessaan. Ihmisiä, ihmistä elämänsä kaivatessaan. 

Sataa, taivaalta sataa- laulu:

Sataa, taivaalta vettä sataa. 

Kaipuu elää. 

Niin vahvana sydämessämme. 

Haluamme kokea. 

Sen, tuon täyttymyksen.

Yhä uudestaan elämässämme.

Yhä uudestaan elämässämme.

Tuulee, niin kovin tuulee.

Ei kukaan.

Voi välttyä vaikutukselta tältä.

On se aina osana.

Mukana polkujen kuljettujen.

On se ain elämäämme.

On se ain elämäämme.

Huokuu, tää hetki huokuu.

Jotain vahvuutta.

Voimaa joka ilona kasvaa sisällämme.

Vaik ´on hetkessä tunnetta jäähyväisten.

Siitä uskomme ammennamme.

Siitä uskomme ammennamme.

Taipuu, ihminen näin taipuu.

Kantaa koettua.

Hedelmää ain sydämessään.

Tuntee varjot hallitsee surut tietäen.

On uusi päivä huomisemme.

On uusi päivä huomisemme.

Sataa, taivaalta lunta sataa.

Kaipuu elää.

Niin vahvana sydämessämme.

Haluamme kokea.

Sen, tuon täyttymyksen.

Yhä uudestaan elämässämme.

Yhä uudestaan elämässämme.

Tanssiin, käy kanssamme tanssiin.

Tähän nyt.

On sinulla tuo sama tunne.

Tiedämme, joka elää sisällämme.

On se osa askeliamme.

On se osa askeliamme.

Sataa, taivaalta lunta sataa.

Kaipuu elää.

Niin vahvana sydämessämme.

Haluamme kokea.

Sen, tuon täyttymyksen.

Yhä uudestaan elämässämme.

Yhä uudestaan elämässämme.

Yhä uudestaan elämässämme.

Tanssiin, käy kanssamme tanssiin.

Tähän nyt.

On sinulla tuo sama tunne.

Tiedämme, joka elää sisällämme.

On se osa askeliamme.

On se osa askeliamme.

On se osa askeliamme.

Sataa, taivaalta lunta sataa.

©Kirsi-Marja Vahter

 93. 

  Lapset iloisesti elehtien ja uteliaasti vilkuillen ympärilleen tulevat vanhempiensa kanssa hotellin aulaan. Ihmiset ohjataan sitä mukaa peremmälle kun he saapuvat tiloihin respassa olevan henkilökunnan avustuksella. Kuka mihinkin ja minkäkin nimiseen kokoustilaan, jotka on muutettu kokoontumis- ja pukeutumistiloiksi iltaa varten. On luvassa jotain erikoista. Jotain mitä seudulla ja ei ehkä muuallakaan ole aiemmin koskaan koettu. Tiloissa on maskeerausporukkaa myös puvustuksen pukeutumisessa apuna olevien lisäksi. Lapset niin kuin myös aikuiset saavat uudet vaatteet ja eräänlaiset opastukset toimia näiden suunnatessa ravintolatilaan, jossa juhla alkaa. On tiedossa niin vallatonta hauskanpitoa. Pikkujoulu aika on koittanut. Lapset istuvat pöytiin, näiden vanhempien roolivaatetusten perusteella joutuvatkin jäämään sivuun ikään kuin. Heillä on yllään palveluskuntaan kuuluvien tarjoilijoiden hovimestareiden ja baarimikkojen vaateparret päällään. On aika aloittaa juhla. Tiskijukkana on paikalla DJ. Tämä pyörittää lautasella milloin mitäkin musiikkia ja ottaa toiveita illan asiakkailtakin vastaan. Lapsissa löytyy niin naispuolista aikuista kuin miespuolista aikuista. Pikkuhahmoina tällä kertaa. Kopioita aikuisista Pikkujoulu - tapahtumassa kekkereissä. Toden totta. Siellä oli joukossa niitä oikein puunattuja ja iltaan hyvin valmistuneita pikkunaisia sekä pikkumiehiä, joissa oli joukossa jopa kaljuja ja hiukan möhömahaisia ilmestyksiä, pehmustetta pulleutta, pukineilla aikaansaatuja efektejä. Niin kuin oli myös naisissa kaiken näköisiä ihmisiä. Ja kaikki hyväksyttäviä juuri sellaisina kuin on. Niin nuo juhlat yleensäkin. No, jotka nyt aina menevät miten nyt menevät. Kaikki tietävät miten aikuiset käyttäytyy niissä yleensä. Holtittomasti. Lapset aikovat antaa palaa nyt itse täysillä noissa tunnelmissa. Vaikka työpaineet aikuisten ei painakaan. Joka aamuinen lähtö hoitopaikkoihin tai kouluihin painaa. He saavat purkaa kiukkuaan nyt ja olotilaansa kunnolla vanhempien seuratessa vierellä ja palvellessa heitä. Turvatessa heidän matkaansa tässä Pikkujoulut pikkuisille aikuisten alkein- tapahtumassa. Tarjolla oli syöminkejä ja juominkeja. Mehusta sinne maitoon ja nauravista nakeista muusin kera sinne pizzaan, unohtamatta jouluruokien syöntimahdollisuutta. Kaikkea mahdollista. Lapset saivat itse valita tällä kertaa menunsa sisällön. Usea kuitenkin maisteli niitä jouluruokia alkuruokatarjoilu muotoineen kaikkineen. Joulupuuroa myös. Toki piparit, ne nyt eritoten kiinnosti. Ja ne joulumakeiset. Juomat tarjoiltiin kuin alkoholia sisältäisivät. No kuitenkin kaikki tiesivät, lapsetkin mikä tarkoitus tällä tapahtumalla oli. Herätellä aikuisia huomaamaan jotain. Lapset käyttäytyivät ensin siivosti. Ruokailivat ja joivat hyvin käyttäytyen. Sitten saivat villiintyä luvan kanssa. Huutelivat vieraisiin pöytiin sananmukaisesti. Jotkut alkoivat örveltää ja elehtiä aikuisten känniä matkien. Niin ja oikeastaan kaikki kun lapset saivat tanssia nauraa tanssilattiallakin kieppuessaan ja tehdessään vaikka minkälaisia liikkeitä ja tempauksia niin se loi hauskuutta kaikille vanhemmillekin. Osa leikki oksensi, "leikkioksennus" tarvikkeilla. Osalla naisista oli riehumisen ja kuumuuden takia kampaukset liimautuneet otsiin niin kuin miehelläkin puvun takit olivat tipotiessään ja paidat repsottivat housun vyötäröistä ulkona. Naisilla saattoi olla rikkimenneitä sukkahousuja ja meikit levinneet sinne korvien taakse melkein. Huulipuna kadonnut tai pellen tavoin levinneenä laajemmalle alueella suun pielissä. Kiherrys ja hauskanpito volyymin kohotessa oli hurja. Niin kuin oikeissa aikuisten pikkujouluissa. Ilta oli, tässä tapauksessa päiväsaikaan vietettynä, ja juhla oikein onnistunut. Juomia oli kaatuillut, mutta palvelushenkilökunta oli hyvin pärjännyt tehtävässään. Niin ja juhlan päätarkoitus oli saavutettu. Iloa ja hauskaa voi pitää ilman humalaakin niin ja jos aikuisena on ihan pakko jotain juoda niin voi sitä vähän vähemmälläkin riehumisella saada ikimuistoisen illan aikaiseksi. Eikös vain. Seuraavana päivänä olisi aikuisten vuoro kokea vielä jotain lapsilta päin näille vihjeenä ikään kuin liukuvana. 

  Räsymatto, kesäinen taidepläjäys, oli saanut seinämän ja katon yllensä, eräänlaisen kourun joka oli jäädytetty varta vasten yleisöä ja tätäkin tapahtumaa varten. Pituutta tuolla viihdykkeellä oli 412 metriä ja raitoja matossa oli 599. Maalia siihen oli kesällä kulunut peräti 800 litraa ja tekijöitä oli saatu paikalle noin parisataa. Tuo teos oli ollut valmis kolmessa päivässä ja tämä toinen talvinen versio, siihen oli mennyt hieman enemmän aikaa, mutta oli silti kannattava. Tämä hetki tälle helpohkolle toteutukselle oli ennen kuin kunnon laskettelukausi alkaisi, ja rinne lumitettaisiin kauttaaltaan. Toki tällaisen koururakennelmaradan, joka on turvallisuus huomioiden tehty, voisi rakennuttaa muutenkin jonnekin laskettelurinteen vierelle alas kulkevaksi. Olisi pitkäaikaisempi käyttöjaksoltaan. Aikuiset olivat ylhäällä rinteen harjalla ja lapset vilkuttivat heille iloisesti alhaalta huudellen, että rohkeasti vaan "liukkarit" pyllyjen alle ja mäkeä alas liukumaan. - Hypätkää vaan kouruun sisään niin nähdään täällä alhaalla. - Se on hauskaa uskokaa pois vaan. Lapsilla oli oma johtajansa megafoniin huutamassa rohkaisuhuutoja. Vanhemmat arkaillen vilkuilivat toisiaan ja toisaalta yhtä malttamattomina kuin lapset mäen päällä ennen laskujaan. - Tämä tulee olemaan hauskaa. - Näytetään nyt kuinka me ei pelätä mitään tällaisia laskuja. - Tuohan on alas menoa laskua koko ajan. - Mitäs tuossa nyt olisi, eräskin mies höpöttää toisille miehille naisillekin, jotka todella arkailevat lähteä laskemaan alas kourua. Niin miesten kuin naisten puntit tutisivat ja toisaalta tiesivät, että nyt kokevat jotain samaa uudestaan mitä lapsena ollessaan ja saavat ikään kuin lasten kautta elää tuon hetken uudestaan elämässään. Lapsilla on hauskaa alhaalla kun he näkevät vanhempien arkailua. - Hopi, hopi, huutaa megafoniin huutaja naurua äänessään. - Palellutatte kohta  itsenne siellä paikallaan ollessanne vaan. -Odottelijat pomppikaa vaikka paikallanne. Vanhemmat pyrskähtelivät nauramaan. Ymmärsivät vähemmälläkin. Lapset halusivat nyt oikein kunnolla antaa takaisin kaikkea komentelusta johtuvia kiukun kuohahduksiaan. Ensimmäinen rohkea mieshenkilö, asiaankuuluvasti "lapsenomaiseen" kokovartalohaalareihin pukeutunut laskee kourun alas pipon korville laskeutuvat suojaavat osaset vauhdin hurmasta sivuilla lepattaen ja huutaa koko matkan alas kourua liukuessaan. Kauhusta. Muiden ilmeet, ylhäällä vielä värjöttelevien vuoroaan odottavien vanhempien, oli odottamisen ja näkemisen arvoiset. Lapset kiemurtelivat naurusta alhaalla. Megafoniin kajahti lapsen käsky: - Seuraavan vuoro, ole hyvä vaan. Mies oli selvinnyt laskusta ehjin nahoin ja seuraava laski alas kourun. Yksitellen, erilaisia äänenkorkeuksia kiljahduksia huutoja lähti ihmisistä tahattomasti ulos kokemusta kokiessaan. Tapahtuma tuli tarpeeseen. Vanhemmat muistivat miltä tuntui tuo hetki, vastanpohjassaan asti tuntuvana ja lapset saivat kokea riemua sen katselusta. Kaikilla oli loppujen lopuksi hauskaa. Molemmissa näissä tapahtumissa.  Niin lapsilla kuin aikuisilla. Yhteisen ajanvieton kunniaksi tehty väännös, roolijaotuksen vaihtumisesta, Roolit vaihtaa paikkaa - heräteliikettä. Lunta, ensilunta oli luvassa ehkä Etelä- Suomeen lähiaikoina. Ihanaa. Siitä iloitsisivat lapset eritoten. Pakkaslukemille on jo päästy yöaikaan. - 2 astetta näytti mittari aamuneljältä. Happy laulu, Pharrell Williamsin kappale elokuvan Itse Ilkimys 2 soudtrackiltä soi hetkessä. Olkaa lapset ja aikuiset hetkessänne iloisia. Ihmiset toistenne elämästä olosta. Osmo Ikonen & Petteri Sariola esittävät laulua eräässä taltioinnissa. Nainen kuunteli molemmat. Nainen on tykännyt molempien tuotoksista musiikin saralla. Laulaja, lauluntekijä, multi- instrumentalisti Ikosesta, Sunrise Avenuen kosketinsoittajanakin toimineesta 2009 vuodesta lähtien ja Sariolasta, säveltäjänä, sovittajana, mahtavana akustisen kitaransoiton hallinnan soittajana, perkussiivisella fingerstyle- tyylillään. Heaven or Hell - kappaleella Ikonen pyrki Euroviisuihin vuonna 2010 pääsemättä jatkoon. Hänen siskonsa, Aili Ikonen on Kaartin Combon Linnan Juhlien solistina esiintynyt esimerkiksi. Tanssikaa päivässänne ihmiset, tanssikaa. Hetken, vain sen olevuudesta, siitä onnellisuudesta. Niin ja kuvitellaan, että laulamme kohta jo joululauluja. Monta yötä on jouluun. Tiedättekö? 68. Rovaniemen Napapiirillä, siellä sijaitsee se Joulupukin Pajakylä.

Joulumaa joulumaa - laulu:

Joulumaa, joulumaa. Meille aukeaa. Revontulten loistehessa. Pohjoinen satumaa:*

Kiire on ollut joulutouhuissa. Tonttujen työ on ohi nyt. Joulupukki on jo reessään istumassa. Joulupukin lelupaja on hiljentynyt.*

Maa huurtehisena lumivaipassaan. Tontut muori joulupirtin portahilla. Tähdet tuikkivat iltataivahalla. Joulupukille hyvää matkaa toivottaa.*

Joulupukki poroineen. Matkaan entää. Joulupukki huikkaa: Nyt on kiire aika rientää. Lähden lasten luo perheineen.*

Joulumaa, joulumaa. Meille aukeaa. Joulupukin rekehessä. Luokse meidän se matkustaa.*

Aattoaamu saapuu. Lapset iloisina malttamattomana iltaa odottaa. Jännityksen takia riemu hieman hiipuu. Kun pukki oveen kolkuttaa.*

Joulupukki punaisessa puvussaan. Käy sisään joululahjasäkki hartehilla. Soinnulla aralla kirkkahalla. Laululla lapset tervetulleeksi joulupukin toivottaa.*

Joulupukki lahjoineen. Hymyn kaikkien kasvoille kääntää. Joulupukki riemuksi hetken taianomaisen vääntää. Ja saa lapset puolelleen.*

Hartaassa lämpimässä tunnelmassa. Lasten uteliaisuus herää. Jokin kiehtoo lapsia pukin parrassa. Rohkeutta tutkintaan lapset kerää.*

Syliin joulupukin pyritään istumaan. Tuolla parralla runsahalla. On kohta sormet jotka vetää sitä tiukalla ottehella. Joulupukkia temppu naurattaa.*

Lapsi iloisena hymyineen. Sylistä pois säntää. Joulupukki on aito partoineen. Tyytyväisenä pienikin lapsi: "Joulupukki"- sanaa ääntää.*

Joulumaa, joulumaa. Meille näin aukeaa. Joulun sanomassa perinteheisessä. Joulun pyhä tarkoitus sydämiin matkustaa:*

©Kirsi-Marja Vahter

 92. 

    Ihmiset tuijottavat ylös taivaalle. Luonnon keskellä. Tuo ääni, joka lähtee tuosta kohteestaan on pysäyttävä. Aivan kuin jokin lähestyisi heitä, tulee tunne, vaikka ääni pysyy melko samanlaisena vahvuudeltaan. Ihmiset ovat jäykistyneet paikoillensa. Otos oli kuin suoraan jostain elokuvasta. Jähmettyneistä hahmoista, jotka osa viittovat taivaalle. Kaikki ovat aivan hiljaa. Näky on niin valtavan vaikuttava. On kyse revontulista, jotka loimuavat leiskuavat taivaalla vihreän keltaisen sävyissä pääsääntöisesti ja noin sadan kilometrin korkeudessa. Ihmiset on tuotu paikalle tarkoituksella. He ovat tulleet viettämään Aurora Borealis - tanssijuhlaa keskelle keskeistä Lapin seutua, Kemi tällä hetkellä hotellisijaintinaan, mutta sieltä kuskattuna ovat nyt keskelle tuota jylhää seutua. Tuijottavat tuota kuin tuulessa heiluvaa lepattavaa laineikasta verhomaista, jotain, ihanuutta, joka kiemurtelee liikkeineen niin soljuvasti ihmisten silmien alla, kaikkien elollisen silmien alla ja joka kerta saaden huomion vedettyä itseensä, niin tämän luonnonilmiön takia on kunnia ihmisten tulla ja kokea Lapin seudun turisteille etenkin tarkoitettua, matkailuun tarkoitettua, paikallisesti tukea antavasti koettavaa tapahtumaa. Tämä tanssi on haluttu nimenomaan sijoittaa tänne vaikka ympäri Suomen etelää myöten nähdään tätä ilmentymää, kaunista ja valloittavaa, taivaalla. Pohjoistaivaalla aurinkohiukkaset, jotka matkaavat aurinkotuulena kohti maan magneettikenttää ja törmäävät ilmakehän happiatomeihin saaden näin värisävyn hohteelleen, vaikka juurikin sen vihreän. Revontulien punertavien väriskaalojen synnyn takana on yksiatomisen hapen sijaan happimolekyylit. Aurinkohiukkasten matka läpi ilmakehän törmäyskohteineen määrittävät siis sen mitä sävyjä näemme pimeällä tuolloin niin upean näytöksen suovana taivaalla. Tämä tapahtuma on tarkoitettu jatkuvaksi koko talvikauden ja sinne kevään kynnykselle asti. Parhaiten ne ovat ja useimmin näkyvillä alkusyksyn pimenevine iltoineen ja kevättalven aikaan, talvipäivän ja kevätpäivän tasauksien luomien suotuisten olosuhteiden alla. Lapin seudun muutamat muutkin turistikohteet on ottaneet idean laatijan hankkeen hyvin vastaan. Tarkoitus on tukea Lapin seudun matkailua niin kotosuomalaisten toimesta kuin tulevien turistivirtojen ylläpitämiseksi myös. Tanssi välitetään näistä kohteista ympärimaailman Live Stream - lähetyksinä, joten vaikka matkailu maahamme ei jostain syystä olisi mahdollista, niin osallistumismaksun kautta kuka vaan ja missä päin vaan maailmaa, voisi osallistua ja nähdä tuon taivaan suoman mahtavan elämyksen taiteellisen tanssiesityksen myötä. Ihmiset olivat saaneet ennakkoon jo informaatiota miten toimitaan. Oli lupa olla ja nauttia hetken vaan ja sitten aloittaa tanssi. Jokainen oli saanut vaateparsien päälle ohuet sifonkimaiset laineilevat kaikissa taivaan eri näissä tämän ilmentymän väreissä olevat hulmuavat väljät kaftaanimaiset pitkähköt pään yli pujotettavat asut päällensä. Tai sitten nämä olivat saaneet revontulien kunniaksi kankaiden painatuksen avulla esiin tuotuna päällensä pakkaseen hyvin soveltuvat vaikka sitä pitempääkin oleilua kylmissä olosuhteissa mahdollistavat talviasukokonaisuudet. Asusteisiin suoraan oli otettu vaikutteita taivaalta. Oli kuin aaltomaisuusaspekti leijuvine irrallisine koristeosioineen olisi siirretty asuihin. Hiha- ja rinnus sekä selkä alueet valuivat tuota komeutta ja komeus jatkui housuosiossa. Päähineinä oli huovutetut, sisältä lämpimäksi osin vuoratut päähineet, jossa tuli samaa väriskaalaa esiin ja valuvat sinne tänne heilahtelevat kuin pitkät hiukset päältä valuen näiden lisukkeet lisäsivät tanssin esiin tuloa entisestään sitä korostaen. Käsineet olivat samaa kaliiperia sen sijaan jaloissa näillä olivat kevyet "thermokengät". Kaikki teetetty kotimaisella työllä. Itse musiikki tuli ja muodostui taivaalta. Ihmiset liikehtivät tuon näyn mukaisesti. Aaltomaisia liikkeitä seuraten ja nykytanssimuotoisesti heiluen. Sinulla itselläsi oli mahdollisuus luoda liikkeesi, ottaa tuon ilmiön vapautta henkevyyttä mitallisia suoraan itsellesi taivaalta, tilaasi joka oli jo muutenkin täynnä ja hurmioitunut. Hengitys huurusi ilmassa ja loi kuin omia taiteellisia kiemuroita ilmaan. Lämmin virta, jos jollain oli kerennyt tulla vilu, täytti liikehtivien ihmisten kehon. Voisiko mitään tämän parempaa koettavampaa enää olla. Näytös taivaalla saattoi kestää joskus hetken ja joskus koko yön olla katseltavissa. Pimeän aika illasta yöhön matkaavana ajankohtana loi omaa taikaa tilaa tapahtumalle. Ihmiset saivat olla rauhassa, muulta elämältä, hengähtää ja kokea valtaisan ihana kokemus. Katseet koko ajan taivaalla ja silti tehden itsekin jotain hyödyllistä tämän maan turismia sen tuomia rahavirtoja kohentaakseen. Mitäpä Suomen kansa ei tekisi oman maansa hyväksi. Niin eri tahot, olivat lähteneet tukemaan hanketta. Paikalle virtasi niin eri yritystahojen järjestäminä kansaa tanssimaan kun ennuste oli revontulien nähtävyydelle se suotuisa, kuin myös yksittäisten ihmisten niiden joilla oli varaa järjestää mukava hetki vaikkapa juuri Kemin seudulla läheisilleen esimerkiksi. Tai sitten saattoi ihmiset lähteä mukaan kuskailemaan ihmisiä paikalle, pientä korvausta vastaan. Itse tapahtumaan osallistuminen oli myös melko huokeaa ja etenkin lähikunnissa, Keski- Suomesta ja seudulla asuvatkin koettivat eritoten tukea suurella volyymilla hanketta. Suomi nousuun myös näin. Suomalaista palvelua ostamalla ja tietty suomalaisia tuotteitakin ostamalla ympäri maatamme. Matkaan lähdettiin 1- 3 vuorokauden varoajalla, joka loi sähäkkyyttä tapahtumaan. Asumismajoitusta ei tarvittu kuin vähäksi aikaa vain ja suurin osa seudun kaupungista, matkailu- ja majoitusturistikohteista oli lähtenyt tämän muotoista tapahtumatempausta todella ilolla tukemaan. Vaihtuvuus ja hektisyys muutenkin oli alalle vaan hyväksi. Sekä mahdollisti avun saannin ja tuen menemisen saavuttamisen näiden kohteiden osalta nopeasti. Osa lähikaupungin asukkaista olivat valmiita sijoittamaan jopa koteihinsa alueelle virtaavia ihmisiä. Kaikkea mahdollistahan tuo alue muuten soikin koettaviksi ihmisille. Suuri tiedossa odotettava revontulokausi nähtävyysaika olisi etenkin vuonna 2024. Ja juurikin myös tämän takia, ikään kuin sadetanssia tanssien, jos revontulia ei taivalla ennusteita huolimatta näkyisikään tanssittaisiin silti Aurora Borealis - tapahtuma tanssi ja tuettaisiin sitä magiaa pelkästä tuon ilmentymän odotuksesta johtuvaa, koska tätä ihanuutta kuitenkin koetaan aina yhä uudestaan ja uudestaan maassamme. 

  Kemi itse sijaitsee Meri-Lappiin kuuluvana Perämeren rannikolla, Lapin lounaisosassa. Tornio, Simo, Keminmaa, Tervola kuuluvat alueeseen myös. Ihan Simona - sanoma tuli naiselle jostain syystä mieleen. Haluasi suunnistaa varmaan ihan Simona paikalle tuollaiseen edellä mainittuun Aurora Borealis - tapahtumaan. One - linereiden maa oikein. Rikkautta ja rakkautta olisiko tuo omaa kieltämme kohtaan. Lapin kultaa, kirjaimellisesti, on tarjolla. Tuo panimo löytyy, tämän Lapin kullan, luonnon, tarjonnan lisäksi. Kullan huuhdontaa olisi kiva kerran elämässä kokea. Vaikka sitten siellä Lemmenjoella tai Tankavaaralla. Nainen mietti nyt noita paikan nimiä. "Lemmen joki " ja "Tanka vaara". Yksi kirjain toinen tanka nimessä t- äänteellä lopussa tai lausuttuna jollain murteella. Sodankylä, "Sodan kylä" antoi puolestaan toisenlaista kuvaelmaa. Niin rikkautta tämä löydös ja kultaehtymätön on, rakas kielemme. Oikeasti Lemmenjoki tulee saamenkielisestä nimestä Leammi, eli lämmintä tarkoittavasta sanasta. Sodankylän Tankavaara on Suomen Villi Pohjola. Niin kaupungista löytyy Kemin Lumilinnaa, lumen ylistyksenä. Ja mikä on kaikkia vuodenaikoja ajatellen eräs hyvä syy lähteä seudulle on kolmen lohijoen sijainti alueella. Nainen niin haluasi kokea sen vieheellä heittoa joen varrella. Ihan oikeasti siis. On tutkaillut eri viehekalastukseen heittokalastukseen tarkoitettuja vapamallejakin. on päätynyt siihen, että yhdellä kädellä pidettävä olisi hänelle sopivampi. Kemistä löytyy 80 - vuotias Kemi - Tornion lentoasemakin. Aseman kehittämisessä on charter- liikenne avainasemassa. Vastuullista muotoa halutaan korostaa tässä kehityskulussa. Kaluston uusiminen ja matkaavien oman hiilijälkensä hyvityksestä koostuva maksuosuus hinnoissa takaa tuossa aatteessa pysymistä. Niin ja onhan sieltä päin kotoisin ja siellä kaiketi nykyään asuvina eräitä näyttelijöitäkin, jotta kyllä vain "nähtävyyksissä" piisaa seudulla. Kunnioituksesta erästä todella upean näyttelijäuran tehnyttä miesnäyttelijää kohtaan heitettynä oli tämä letkautus. Tunnetaan nimellä Kari Väänänen "Viänänen", Kemijärveltä. Tämä näytteli Fingepori elokuvassa, tähän Pertti Jarlan sarjakuvaan perustuva, 16.10.2019 ensi-iltansa saaneessa, Homeliusta. Mitä näyttelijäsuorituksia elokuva sisältääkään näyttelijäkaartiltaan. Jenni Kokander - Rivo - Riittana, Pirjo Lonka Krapula - päivinä, Aku Hirviniemi Allan Kurmana, Santtu Karvonen Heimo Vesana ja niin edelleen. Kari Väänänen on käsikirjoittaja ja ohjaaja kaiken lisäksi. Alalla ansioitunut todella menestyksekkäästi siis. Kukapa ei muistaisi maassamme tätä henkilöä jostain roolista. Mestari Cheng - elokuva, Lapin syrjäkylän maisemiin sijoittuva draamakomedia ja Vesa - Matti Loirin kanssa tehty hyvin yhteen nivoutuva roolisuoritus esimerkkinä. 

  Erästä toista letkautuksenomaista sananhallintaa päin nainen oli törmännyt ja suorastaan kiilannut, erästä ilmoitusta koskien, selaillessaan Twitteriä. Kaupunkilehti Kemi - Tornio lehdessä ollutta ilmeisestikin. Tämä selvisi asiaa tutkimalla. Lehdessä oli muutoin kannessa ollut mainos Pepe Ahlqvistin esiintymisestä  ja Ismo Alanko sellaisessa ravintolassa kuin Umpitunneli. Nainen mietti tässäkin kohtaa näitä viitteitä. No ilmoitus kuului näin: Haen Kim Wilden näköistä tyttökaveria, saa olla rikas. Itse olen köydä, 46v, esa pakarisen näköinen mies. Ja nimimerkkinumerointi liitteenä. Toinen saman ihmisen lähettämä oli sisällöltään tällainen: Saat olla Haen Kim Wilden näköistä tyttökaveria, kemitornio. uskova. Sinua etsii urheilullinen, kuuro saa olla, rikas. Itse olen köyhä. 46v, esa nainen. Ei seikkailijat. Nimimerkkinumerointi ja lopussa: pakarisen näköinen mies. Kim Wilde on tulossa ensi kesänä Suomeen esiintymään, ja on varmasti aika monelle ihmiselle odotettu, hyvä uutinen, on varmaan tälle miehellekin. Nainen oli ensin pelästynyt helekutisti, koska jakaja, Twitter - tilin omistaja oli vasta aika äskettäin luonut tilinsä. Eli taustalla saattoi olla juurikin tämä naisen sanottaisiinko tässä kohtaa " haastaja" , joka yrittää tehdä itsestään huomiota keinolla millä hyvänsä. Kaksi, naisen siskon toinen Facebook- kaveri, kaksi tunnettua tv- juontajina toimineita, toinen tuoreeltaan korona-aikanamme ja toinen kauan aikaa sitten. Niin ja tämä toinen on kirjoittanut naisen ihannoimasta kulttuurin nautintoja jokaisen ihmisen kotiinkin tuovasta henkilöstä kirjan nimeltä, Loiri. Eli tämän perusteella selvisi toinen twiittauksesta tykännyt ja toisen kohdalla annettakoon lisävihjeinä, että tämä  on podcastien tekijä, sekä bisnespuolen tuntija tunnettu ihminen todella maassamme. Niin tämä Jari Tervo on naisen mielikirjailijoitakin sanottakoon tähän hetkeen. On lukenut jotain tämän runoeepoksellisia tuotoksiaankin. Huumorin kiteyttämisen taito hyvinkin hyppysissä on tällä ihmisellä. No, oli kyllä tuon Henkilökohtaista palstan lehti- ilmoituksen laatijallakin aikoinaan.  Se oli vuoden 2013 huhtikuun eräästä numerosta. Niin Esa Pakarisen näköiset miehet on aina tervetulleita kaikkiin maamme naisten kyökkeihin. Eikös se nyt niin ole. Vaiko eikö? Naiselle kyllä kelpaisi lupsakan savolaisjuurienkin omaava persoona silloin tällöin jututtamamaan, mutta ei kyllä muuta kuitenkaan, kun ei ole se haku "piällä" edelleenkään, koska sama vallitseva olotilanne on luonut tämän vapauden olla varattu. Niin tälle tilin luojalla Je suis alkuisella, johon oli liitetty miehen lempinimi, tällä oli samanlainen koira mikä oli vastapäätä naista Sokos - talon kulma-asunnossa, isossa sellaisessa, asuvilla ihmisillä, sellainen valkoinen villakoiramainen pieni "koiruli." Tämä koira tuijotteli tuosta vastapäätä joskus naisen asuntoonkin niin uteliaana kuin olla ja saattoi. Niin hupaisa yhteensattumako oli kyseessä Twitter - tilin omistajan tekosena vaiko oliko kyseessä juuri tällaista tahallisuutta. Humoristista keljuilua. Käänteisiin vaikuttamista. Tämä oli jakanut myös muita viitteitä hieman tähän suuntaan alustavia twiittauksia. Niin no vaikuttamaan pääsi. Huumorille sen viljelylle menee tämä pokaali ja juurikin lehti- ilmoituksen laatijalle. Je suis eli suomennettuna ranskasta suoraan tarkoittaa minä olen. Naista lähestyttiin vähän aikaa sitten myös Lauseita Lyyrisiä - sivun erään laulun, Koivikkoon laulua kommentoimalla. Ja tämä kommentoija oli ranskalainen, Olivier Gango. Samanniminen pelaaja löytyy Loviisalaisten nuorten pelaajien jääkiekkovahvistuksen riveistä. Samannimisiä on maailmalla. Niin nainen ei ollut vastannut yhteydenottopyyntöön. Ei ollut jaksanut moista edes ajatella. Niin ja tuo kommentointikenttä oli tyhjentynyt pyynnöstä. Nainen ei tiedä koska tämä asia on puolestaan tapahtunut. Laulu viittasi aikoinaan rintasyövän kohdanneen naisen elämään. Juha Tapio on tämän vuoden Roosanauhan suunnittelija. Uutena muotona yhdeksi myyntiartikkeliksi tulikin ranneke, joka on helppokäyttöisempi ja laaja-alaisempi kohdennuksineen, eli miehillekin helpompi lähestyttävä. Nainen oli kommentoinutkin laulua ja tätä rintasyöpäasiaa jollain tapaa omalla aikajanallaan Facebookissa. Ei itse tykännyt oikeastaan laulusta sinällään, mikä tuolloin oli syntynyt. Niin ja ei ole tainnut sitä ulos vielä säveleineen jakaakaan kenellekään. Sanoitus olisi toisenlainen jos nainen tekisi tuon laulun nyt. Niin, jollain lailla tuttuus nostaa tässä kohtaa kanssa päätään. Toisaalta tuo Facebook - sivujen tutkiminen, naisen omien tykättyjen sivujen siellä kautta ja jäsenyys jollain sivuilla mahdollistaa naisen omille sivuille pääsyn jollain tapaa. Sisällön postauksien osalta sen on salannut ainoastaan omille Facebook- kavereilleen mahdollisiksi. Jossain vaiheessa naisen oman tilin tutkiminen on ollut helpompaa, nyt se ei ole enää niin helppoa. Jospa takana olisikin joku laulusta tykästynyt ja jopa sen ostosta kiinnostunut. Niin tilanne naisen kohdalla voisi muuttua, kaikki menee päin mäntyä, "Männikköön" osalta Koivikkoon - osastolle suoraan eli kevytyrittäjyystaivasta kohtiko. Kyllä vain tuo kelpaisi. Yrittäjyys oli kuin revontulien loimu taivaalla naisen sielussa sydämessä. Vaikuttamaan pitäisi päästä ja työstä ansainta itselleen. Tuo viimeisen ranskalaisvaikutteisen mainitun profiilin takana saattoi olla kyllä oikea henkilökin. Voisi olla matkustusreissuilta jollekin naisen läheisistä tulleesta ihmisestä kyse vaikka. 

  Nainen oli huomannut myös erään toisen pienen lehti - ilmoituksen omasta paikallisesta ilmaisjakeluun kuuluvista lehdistä alueella. Eiköhän haeta kevennystä sieltä musiikista aatos tässä kohtaa mielessään. Niin, Henry`s Swing Club, yhtye joka esiintyisi paikkakunnan bluesmusiikin pubissa. John Lee Hooker, oli aikoinaan saman nimisen yhtyeen jo edesmennyt artisti. Tämä laulaja, kitaristi oli eräs bluesmusiikin saraan vaikuttaneista tekijöistä. Tältä taas tunnettuja kappaleita ovat: Boom, Boom, Boom sekä One Bourbon, One Scotch, One Beer. Hooker esiintyi 1980 vuoden Blues Brothers - elokuvassakin. Tämän ulkoasu, silmälasit ja hiustyyli, antoi vaikutteita Jake Bluesin hahmolle elokuvassa, jota näytteli John Belushi. Tämä kerkesi levyttää elämänsä aikana sata levyä, joiden kappaleista coverversioita levytti monet yhtyeet, The Animals, The Pointer Sisters, Led Zeppelin jne. Tommy Barkman & Jaska Prepula tämän täällä esiintyvän kokoonpanossa puolestaan. Muddy Waters, Hoochie Coochie Man - biisin kaikki on kuulleet. Tämä ja Rollin Stone - biisi tekivät tästä ikonisen blues-miehen, vuoden 1950 levytyksen myötä. Hän peri musiikillisuuden isältään, Ollie Morganfieldiltä, joka hallitsi blueskitaransoittajan taidon maanviljelyn lisäksi.  Eric Clapton, Jimmy Page ja Johnny Winter ovat nimenneet artistin yhtenä suurimmista heihin vaikuttaneista tekijöistä alalla. Kaikki nämä kolme on kuuluneet myös niihin naisen kuuntelemiin artisteihin. Johnny Winter, niin hänestä tulee mieleen myös eräs nuori amerikkalainen Nashvillestä kotoisin oleva laulaja blueskitaristi, laulun tekijäkin, JL Fulks, jonka eräs ihailun kohde alalla tämä Winter on ollut. Tämä oli jakanut kuvan somessa jossa seisoi tämän rinnalla. Winters on ollut Muddy Watersin vuoden 1977 albumin Hard Again tuottaja. Tämä levytti myös yhdessä näiden kanssa albumin Nothing But the Blues. JL Fulks oli jakanut aivan äskettäin coverbiisin vaikka tällä on upeita omiakin kappaleita, Slash Doctor alibi Feat. Lemmy Kilmister julkaisun tubessa. Niin tuo Mötörheadin perustaja ja laulajahan ei juonut maitoa, mutta esiintyi Valion mainoksessa, "En oo koskaan juonu maitoa, enkä juo" - tyyliin. Siinä oli sitä rock - henkeä, humoristista hulluuttakin, joka jyräsi mainosten katsojien päälle. Tämän kuin myös erään kommentin suoraan JL Fulksille nainen oli jakanut Twitter maailmassa. Legenda kuoli pari viikkoa mainoksen teon jälkeen. JL Fulks soinnut kirarasta täytti tilan. Tänään kuunneltaisiin myös varmaan kaikkien edellä mainittujen lisäksi Juha Tapiotakin.