98.

  Taustalla näkyi aaltoja maininkeja, jotka löivät rantaan hietikkoon ja kallion kupeisiin. Ilma täyttyi hetkellisesti vain noista äänistä, meren kohinasta ja tuntui, että ranta oli oikeasti siinä. Niin jos tapahtuma järjestettiin meren rannalla sitä parempi. Sen pystyi järjestämään myös  sisätiloissa halutessaan. Meren henget, olivat nousseet maihin. Tai mitä ilmestyksiä ne sitten olivatkaan. Oli taas aika herätellä maan asukkaita. Heillä oli lupa nousta. Oli elävien kuolleiden aika muutenkin käynnissä. Sade, joka oli tuonut lisämaustetta tuuleen ujellukseen laimeampanakin oli saanut aikaiseksi taas jotain johon ihmisten oma kaipuu kokea jotain, oli nostanut nämä olennot taas henkiin. Oli raikunut meriaiheisia lauluja. Ihmisten kotioloissakin ja joidenkuiden mielissä, jos ei jopa ilmoille päässyt yksinäisten kulkijoiden kaipaavasti tullen tarkoituksella meren rantaan katseita aavalle luomaan. Niin tällaiset laulu olivat soineet ilmassa ja meri, se oli kuullut ne myös. 

Tuo meri- laulu, 27.07.2020:

Tuo meri. Joka takanas siintää. Auringon kimallusta kantaa. Tyvenessään.*

On hymysi. Palkinnon arvoinen. Iloa niin tuova. Lahjomaton.*

Nää rantamaisemat. Meitä luokseen. Ain niin houkuttaa. On veden siinto jumalainen.*

Niin pieneksi. Ihminen itsensä tuntee. Äärellä sen kun kokea saa. Hetken rauhoittavan.*

Vaikka huominen. Ois täysin toisenlainen. Vaik myrskyävä. Ja aallonmurtajalle aallokollaan nouseva.*

Hetki tuo on kaunis. Unohtumaton. Hurmiollinen. Ja saat elää sen.*

On Suomen suvi. Välil oikukas. Sitten taas näin armollinen. Et voi olla vaan kiitollinen.*

Jokainen tovi. Jokainen matka. Luontomme maisemiemme. Luo.*

On kuin matkaa. Omaan itseemme. Jotain jota haemme. Kunnes sen löydämme.*

Siks me tätä. Kaikkea kait niin. Ympärillämme. Rakastammekin.*

Se on sitä jotain. Josta vahvuuden syvyyden. Elämäämme löydämme. Ja se antaa kaikelle merkityksen.*

Tuo meri. Joka takanas siintää. Auringon kimallusta kantaa. Tyvenessään.*

On hymysi. Palkinnon arvoinen. Iloa niin tuova. Lahjomaton.*

Nää rantamaisemat. Meitä luokseen. Ain niin houkuttaa. On veden siinto jumalainen.*

Niin pieneksi. Ihminen itsensä tuntee. Äärellä sen kun kokea saa. Hetken rauhoittavan.*

©Kirsi-Marja Vahter

Kaipuu jo tulevaan kesään kaipuun kaikenlaisen kokemisen arvoiseen elämässä oli se sitten mitä vaan oli soi laulussa. Tässä seuraavassa myös. Kaivattiin hetkeä muualle pois kotomaasta. Senkin aika tulisi vielä. Kaipaavilla. 

Merimaisema rantapuistoineen- laulu, 24.05.2018:

Tää merimaisema. Rantapuistoineen. Saa sydämein laulamaan.*

On elon hetket. Kaikki ihmeitä. Pieniä pullollaan. Ja kaikki me niitä tarvitaan.*

On elo tyyntä ja myrskyä. Jota ei hallita voi. On se rauhaa ja sotaa. Jossa joskus vastaan kapinoi.*

Tää aava ulappa. Jonka edessäin nään. Saa kaukokaipuun aikaan.*

Nää elon tuomat retket. Poistaa väsymystä. Jos ne meille sallitaan. On ihminen luotu matkaamaan.*

On tää kesä lumoavia hetkiä. Jossa laulut monet soi. On se sadetta ja poutaa. Jossa sydän meidän karkeloi.*

Tää merimaisema. Rantapuistoineen. Saa sydämein laulamaan.*

On elon hetket. Kaikki ihmeitä. Pieniä pullollaan. Ja kaikki me niitä tarvitaan.*

On elo tyyntä ja myrskyä. Jota ei hallita voi. On se rauhaa ja sotaa. Jossa joskus vastaan kapinoi.*

Tää aava ulappa. Jonka edessäin nään. Saa kaukokaipuun aikaan.*

Nää elon tuomat retket. Poistaa väsymystä. Jos ne meille sallitaan. On ihminen luotu matkaamaan.*

On tää kesä lumoavia hetkiä. Jossa laulut monet soi. On se sadetta ja poutaa. Jossa sydän meidän karkeloi.*

Jos sais olla lintu. Tuon pilvettömän taivaan. Joka on luotu tuulissa lentämään.*

Ois edessä hetket. Jotka olis täynnä täyttymystä. Onnellisuutta solkenaan. Jota me sydämiimme tarvitaan.*

Ois edessä retket. Joiss kokis monta elämystä. Jotka lahjaksi kuin annetaan. Joita ilman jäämme jotain kaipaamaan.*

On elo tyyntä ja myrskyä. Jota ei hallita voi. On se rauhaa ja sotaa. Jossa joskus vastaan kapinoi.*

On tää kesä lumoavia hetkiä. Jossa laulut monet soi. On se sadetta ja poutaa. Jossa sydän meidän karkeloi. *

On se sadetta ja poutaa. Jossa sydän meidän karkeloi.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Hahmot, jotka olivat kuin todella sieltä merestä nousseita viestin tuojia. Sinisen eri sävyjä turkoosiin vihreäänkin päätyen kaikkea värikirjoa he kantoivat mukanaan. Ihonmyötäisissä asuissa, naispuolisilla niin kuin miehilläkin oli kuin ihot, jotka oli maalattu ihoväreillä, jotka hohtavat pimeässä. Syystä, että meret halusivat tulla heidän henkensä näkyviksi kaikkialla kaikille, niin kuin tässäkin tapahtumassa. Nuo hahmot jotenkin, naismaisilla oli kuin kalansuomuja jäljittelevät ihoa myötäilevät asut päällään kuitenkin niin, että suomut ikään kuin taittuvat kulmistaan ulospäin ja miehillä samoin. Olivat kuin ilmaa haukkovia osia nuokin. Kuin kidukset kaloilla, kun he hengittävät. Naisilla oli lisäksi kotiloita simpukoita kuin vyönään kalastusverkosta kyhätyssä pienessä mekossaan ja miehillä puolestaan lannevaate samasta sekä harteilta laskeutuva viitta, jossa oli merestä mukana vaikka vähän mitä. Ehkä kuitenkin se levä, oli antanut näille asusteille päällä näiden hahmojen olevana jotain tarpeeksi iljettävää sieltä merestä tuliaisena. Ahdinpartaa, erästä saman nimistä levää oli kirjaimellisesti miespuolisten meren henkien päällä, ruskolevää, ruskehtavaa rakkohaurua niin kaikkia näitä oli ilmestysten päällä. Nämä olennot tanssahtelivat nytkähtelivät, hetkeksi aina jäivät haukkomaan henkeä pysähtyen paikoilleen ja sitten taas jatkoivat. He tanssahtelivat suuren pitkäalaisen vielä tyhjän kanvaasitaulun eteen. Jonka edessä oli monen monta astiaa ämpäriä täynnä erivärisiä maaleja ja mönjiä, joita oli koostettu vaikka ja mistä. Nyt tämä joukkio asteli yksi kerrallaan kaikki tuolle taululle tyhjälle levittyen tietyn välimatkoin. Tanssi jatkui, mutta nyt niin, että nuo ihmiset levittivät hieroivat samalla tanssiessaan ja liikehtiessään tuota maalauksiin tarkoitettuja aineksia tuolle taululle. He tanssivat ja osa vääntelehti sen päällä. Ihmiset, jotka olivat tapahtumaa tulleet katsomaan olivat varautuneet sen huipennukseen. Teos alkoi saada muotoaan. Ja ihmiset, pienet lapset ja nuoret otettiin mukaan heittämään vaikka värejä tai mitä vaan tuolle purkauksen kohteelleen. Pintaan kiinnittyi valtava määrä kaikkea ja se sai kolmiulotteisuuden muotoa itsellensä. Lupa oli tulla vielä kaiken kuivuttua sitä katsomaan ja muokkaamaan. Raaputusta ja vaikka mitä käytettynä teokseen. Toki lisäämään siihen vielä sitä rosoisuuttakin ja pintatekstuuria halutessaan. Mutta vain tapahtumaan osallistuneilla lapsilla ja nuorilla. He saivat viimeistellä, signeerata ikään kuin taideteoksen, joka tulisi olemaan vahvana muistutuksena sillä paikallaan, jonne se pääsisi edustamaan meriä merta. Olisi melkein kuin sanan toisen merkityksen canvas eli purjekankaan lähettiläänä purjehtimassa merellä ja näkymänä näkyvänä sen ympärillä asuville ihmisille.  

Purjeet- laulu, 02.07.2020, tätä laulettiin lasten joukossa jotka olivat tapahtuman aikana työstämässä taulua ja sen jälkeenkin se eli heissä taulun ääressä:

Purjeet. Valkoiset nään mä. Vaik puistossa. Karussa oot.*

Kauniin meren. Aalloilla matkaavana. Ja köysitikkaissa. Tähyilevänä.*

Auringon nousut. Ja hehkuvat laskut. On sulla seuranas. Ja maailma avara avoinna edessäs.*

Näistä matkoista. Vapaudesta. Täällä jokainen. Haaveilee.*

Ja niistä kannattaa. Kuin unelmista. Ja muista irtiotoista. Kiinni yrittää ain pitää.*

Purjeet. Valkoiset nään mä. Vaik puistossa karussa oot.* 

Suven armahaisen. Päivyt matkaajana. Niin aurinkoisena. Hymyilevänä.*

Muista voit itse. Vaikuttaa kaukana tulevaisuudessa. Mihin satamaan ankkurin lasket. Ja miten maisemaasi katselet.*

On meillä. Vain tää yks maailmamme. Jossa kaikki toiveemme uskomme. Punnitaan rakkauden voimallamme. *

Purjeet. Valkoiset nään mä. Vaik puistossa. Karussa oot.*

Kauniin meren. Aalloilla matkaavana. Ja köysitikkaissa. Tähyilevänä.*

Auringon nousut. Ja hehkuvat laskut. On sulla seuranas. Ja maailma avara avoinna edessäs.*

Näistä matkoista. Vapaudesta. Täällä jokainen. Haaveilee.*

Ja niistä kannattaa. Kuin unelmista. Ja muista irtiotoista. Kiinni yrittää ain pitää.*

©Kirsi - Marja Vahter

Vielä kuin hyvästinä, kuin vain tilanteen, myrskyn sisäisen ja rauhan tavoittamiseksi kaikki lauleskelivat tilaisuudessa lopuksi, Myrskyn lailla - laulua, 07.01.2018, vaikka laulu ei sisältänytkään merellisiä määreitä muuta kuin säiden myrskyn, puhurien, auringon ja tien osalta siellä satamissa:

Myrskyn lailla. Päivä joskus elämääs. Sisään käy.*

Ei se ihmist. Kuitenkaan haittaa. Vaik hetkeen ei valoa näy.*

On elämä taival. Joka meit miten vaan kohtelee. On se onneks myös aurinkoa taivaal. Sen vuoksi tääl jaksaa taistelee.*

On onnen mailla. Kun rauha taas sydämees. Sisään käy.*

Ei tuulet puhurit ihmist. Voi koskaan liian koville laittaa. Ei vaik toviin päälle päin ei iloa näy.*

On tää pitkä taival. Jossa valo ja varjot tanssahtelee. On tää niit poutapilvien hetkiä taivaal. Päivää joka uuteen myrskyyn meit valmistelee.*

Ei se ihmist. Kuitenkaan haittaa. Koska rauha sen jälkeen taas sydämees. Sisään käy.*

Ei ihmist. Haittaa. Koska rauha uudestaan sydämees. Sisään käy.*

Rauha sydämees sisään käy.*

Myrskyn lailla. Päivä joskus elämääs. Sisään käy.*

Ei se ihmist. Kuitenkaan haittaa. Vaik hetkeen ei valoa näy.*

On elämä taival. Joka meit miten vaan kohtelee. On se onneks myös aurinkoa taivaal. Sen vuoksi tääl jaksaa taistelee.*

Sen vuoksi tääl jaksaa taistelee.*

©Kirsi - Marja Vahter