99.
Kaukana tapahtui jotain. Tuossa maisemassa, jota monet silmäparit katselivat. Jotain ääntäkin kuului. Aivan kuin se olisi sihahdellut suhahdellut ilmassa läheltä viistäen jokaista korvaparia. Ihmiset koettivat nähdä ja kuulla paremmin. He näkivätkin silloin kun valonheittimet sattuivat kohdalle tuota massaa, joka koko ajan läheni ihmisjoukkiota. Pelottavaa heilahtelevaa eritasoista massaa. Joka aivan kuin eli kuin lainehti aaltojen lailla heidän edessään. Heidän ollessa siitä kuitenkin varmoja, ettei kyseessä ollut vesi tai vesimassa, joka heitä koko ajan lähestyi lähestymistään. Ihmiset olivat aivan kuin jäädytettyinä patsaina, hahmoina paikoillaan. Vain odottaen. Massa liikehti heidän edessään. Oli aivan maanpintaa viistoavia hahmoja, jotka välkehtivä enemmän ja enemmän liki tullessaan. Samoin näistä suuremmat hahmot, kaikki. Kerroksellisuus eli kuin jokin valtava laajeneva laavamainenkin irti päässyt ja pitelemätön. Äänet olivat kohosivat lisääntyvässä määrin mitä lähemmäksi tulivat. Pienimmät hahmot, niillä oli kuin jotkin ylös kohoavat harjasosat selässään. Piikit sojottivat ylöspäin näistä pyöreistä selistä, jotka käsiään ja jalkojaan maanpintaa alustaansa myöten suojatuin pehmustetuin käsivarsin ja jalanetumuksin polvin liikkuivat liikehtivät kuin siilit maanteillä. Seassa oli pitkähäntäisiä hieman pörröisiä oravia. Muutama kettukin. Kissoja ja koiria. Kaikki olivat saaneet tehosteita heijastinta mallaavista tehosteista noihin pienten lasten päällä oleviin oikeita eläimiä näiden turkkeja jopa jäljitteleviin asuihinsa. Jollain välkkyivät ne viikset, valkoinen hännän pää. Toisella korvista sojottavat karvat ja tuuhea häntä. Siilillä oli tosiaan se koko selkä täynnä heijastinpiikkejä, jotka olivat kohollaan. Kissoilla oli jotkut raitaosat turkissaan heijastimelliset. Koiralla samoin tassuissa välkehti ja pitempikarvaisella melkein koko turkki. Kaikki hahmot kohosivat kuin yhdestä käskystä yhtäkkiä pystyasentoon valospottien koko ajan heilahdellessa välillä pois näystä ja taas palatessa siihen. Ilmassa kaikui yksi ainoa sana. Miksi? Miksi? Miksi? Kumina kuin rummuista yhdellä kädellä soitettavasta alkoi kajahtelemaan paukahtelemaan ilmassa. Se ei tullut näiden hahmojen aikaansaamana. Jotain alkoi erottua soitantana tämän seurueen takana olevista hahmoista, heidän liikehdintää seuraavana ihmiset etenkin olivat päästäneet suustaan kauhistuneita nopeita pieniä hengähdyksiä. Tietäen kuitenkin, että kaikki oli vain tähän Heijasta hyvää - tapahtumaan, näihin päiviin ja aikaankin kuuluvaa elävien kuolleiden eloa erilaisissa näytöksissä. Näytös oli herättävä, todella. Heijastinten teho tuli kaikille näytöstä seuraaville ilmi todella hyvin. Se miten kaukaa jo tiellä olevan heijastimellisen hahmon erottaa. Hahmot, jotka viimeisenä tulivat kokonaan esiin oli koululaisia, lenkkeilijöitä, tai vaan muuten teillä liikkuneita ihmisiä. Yksi raahasi heistä, jopa vääntynyttä pyörää perässään. Niin kaaharit autoilijat. Miksi? Miksi? Miksi? Niin ja kysymys myös tiellä kulkeville muille ihmisille. Miksi, ette käyttäneet heijastinta? Miksi? Miksi? Miksi? Tapahtuma oli saanut hyvän nosteen pimeän kaamosajan puitteissa. Ja yleensä se viranomaistahot, tai jotkin muut huomiota turvallisuuteen korostavat tahot haluavat ihmiset saada muistamaan aina tämän tärkeän asian näin tähän aikaan vuodesta. Näy liikenteessä ja pimeällä. Laulu, joka oli syntynyt joskus kun nainen oli nähnyt erään työtään tekevän ihmisen ja toisaalta hyväntahtoisena haluavan lähestyä ihmistä, joka tarvitsi apua, niin se jotenkin kuului tähän hetkeen.
Ollaan- laulu, 02.07.2018:
Tuttua niin tuttua. Kaupunkia kuljin. Ja näin kun. Eräs ihminen auttoi toista.*
Itsekin niin kuin monet meistä. Olisi tehnyt tuon aivan saman.*
Ollaan siis ain ollaan. Hyviä toisillemme. Silloin kun meitä tarvitaan.*
On niin yksin moni meistä. Ja etenkin hädän hetkellä. Ei ilman toista selvitä.*
Ollaan siis ain ollaan. Hyviä toisillemme. Silloin kun meitä tarvitaan.*
Ei tää maailma. Muuten ketään kanna. Ei jos kylmyyttä palvotaan.*
Tosin ilman tuota. Koleaa kosketusta. Emme lämmöstäkään mitään ymmästäisi.*
Siksi on tääl näitä. Enkeleitä hyväsydämisiä. Joko viran puolesta tai muuten vaan.*
Ollaan siis ain ollaan. Hyviä toisillemme. Silloin kun meitä tarvitaan.*
On niin yksin moni meistä. Ja etenkin hädän hetkellä. Ei ilman toista selvitä.*
Kun katoaa. Ymmärrys tään maailman. Kun katoaa. Se jokin joka meidät eloon puhaltaa.*
Ollaan kaukana. Ihmisyydestä. Ja inhimillisyydestä. Se meidät lopulta yli laidan hivuttaa.*
Ollaan siis ain ollaan. Hyviä toisillemme. Silloin kun meitä tarvitaan.*
On niin yksin moni meistä. Ja etenkin hädän hetkellä. Ei ilman toista selvitä.*
Ollaan siis ain ollaan. Hyviä toisillemme. Silloin kun meitä tarvitaan.*
Ei tää maailma. Muuten ketään kanna. Ei jos kylmyyttä palvotaan.*
©Kirsi - Marja Vahter
Samaa teemaa palvelee seuraavakin laulu, Voisitko kantaa, 31.12.2017:
Voisitko kantaa. Mut huomiseen. Voisitko ottaa. Askeleen tien ihmiseen.*
Kaikki me. Tääl tukea kaivataan. Kaikki ihmiset. Kuitenkin huolta toisistamme kannetaan.*
On tulevaa. Meille huominen. On saapuvaa. Myös ajat hetket murheiden.*
On maisemaa. Se meille myös onnen tunteiden. On unelmaa. Johon uskoo vain ihminen.*
Voisitko siis kantaa. Mut huomiseen. Voisitko sydämees ottaa. Löytää tien ihmiseen.*
Tää vaellus. Askeleet meidän jokaisen. On mukana siin toivon ripaus. Usko toiseen ihmiseen.*
Voisitko siis kantaa. Mut huomiseen. Voisitko sydämees ottaa. Löytää tien ihmiseen.*
Voisitko sydämees ottaa. Löytää tien ihmiseen.*
Voisitko kantaa. Mut huomiseen. Voisitko ottaa. Askeleen tien ihmiseen.*
Kaikki me. Tääl tukea kaivataan. Kaikki ihmiset. Kuitenkin huolta toisistamme kannetaan.*
On tulevaa. Meille huominen. On saapuvaa. Myös ajat hetket murheiden.*
On maisemaa. Se meille myös onnen tunteiden. On unelmaa. Johon uskoo vain ihminen.*
Voisitko siis kantaa. Mut huomiseen. Voisitko sydämees ottaa. Löytää tien ihmiseen.*
©Kirsi - Marja Vahter
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti