100.

   Kaikkien katseet oli kohdistuneet kadun iltahämärävalaistuksessa olevan, mutta niin kauniissa kaamosvaloissa keikkuvan katukiveysalueen päätyyn. Hahmot, jotka siellä nyt tanssahdellen lähtivät etenemään tuota kävelykatua samalla kukin jotain vuorotellen laulaen. Osa parina esiintyen. Kaikilla mikit suidensa edessä. Niin hahmoissa oli kaikille jotain tuttua, mutta samalla jotain riipaisevan karmivaa. Tässä olomuodossa ihmiset eivät olleet ikinä näitä hahmoja vielä nähneetkään. Klassikot Kolahtavat - tapahtuma, oli käynnissä. Kuolonkankea tanssahtelu käynti oli kuin jostain hidastetusta filmin pätkästä. Ja se jokin, kalman henki, eli välittyi näistä jo edesmenneistä legendoista. Heistä, jotka eivät suostu ikinä kuolemaankaan. Ja jotka toden totta meille aina elävät. Jonkun lapsen suusta pääsi, kun hahmot olivat jo tarpeeksi lähellä yleisöä: - Katso, Elvis. Se elää. Siinä vanhempi saattoi todella naurahtaa lapselleen, ja tuumata:- Katsopas vaan. Niin se elääkin. Ei ole lähtenytkään koskaan minnekään. Kyllä vain hahmoissa oli muun muassa Ohukaista ja Paksukaista, jotka joiden ilmeet olivat kalpeamman ja harmaamman kasvojenkin sävyn puitteissa melkoisen tutunomaisen kiinnostavat ja hauskat kuitenkin, kankeuden ikään kuin luodessa vielä jotain komiikkaa lisää. Ja käsikynkkätanssi näiden kahden, voi se sai edelleen mukaansa vaikka meinasi jäädä huojuvaisemmaksi joltain osin. No, ne jotka olivat halunneet panostaa ja tulla luomaan ihmisille imitoimalla tai mimiikkaakin pelkästään harjoittamalla näitä muistelokunnioitushetkiä kuolleita legendoja kohtaan, olivat todella kaikki tehneet sen hyvin. Tuo Elvis lauloi niin kauniisti edelleen tai ainakin hyvin sinne päin, mitä oli oikea hahmokin aikoinaan tehnyt. Lantio heilui melko samalla lailla vaikka hitautta sallittiin tälle kerrankin olosuhteet huomioiden. Marilyn Monreo oli myös hehkeä edelleen näkynä vaikka hiukset olivat kuin vahatut vaaleaksi samankaltaiseksi pöyheäksi ihanuudeksi kasvojen ympärille, mitä tällä oli eläessäänkin hiustensa osalta. Vetovoimaisuus, niin kummallista, jokainen katsoja saattoi varmasti jokaisen hahmon kohdalla yhtyä tähän, se ei ollut kenestäkään näistä hahmoista kadonnut. Ei todellakaan. Vaikka kaikkien päällä oli vaatteiden osalta havaittavissa jonkin sortin nuhjuisuutta pölyisyyttä siellä arkussa vietettyjen vuosien osalta, silti meno oli vallan hurjaa. James Dean, Frank Sinatra, Nat King Cole, Aretha Franklin, B.B. King kaikkia mahdollisia edesmenneitä vaikuttajia maailmassa oli hahmoissa. Esa Pakarinen alias Pekka Puupää, Masa Niemi alias Pätkä ja Siiri Angerkoski alias Justiina kaikki nämä hahmotkin, jotka alun perin olivat Ola Fogelbergin luomia sarjakuvahahmoja oli päässeet mukaan. Ilmoittautuneet mukaan olivat itse saaneet päättää ketä esittävät tässä tilaisuudessa. Joten kirjo oli valtava. Jokaiselle kun oli niitä omia mielinäyttelijöitään esimerkiksi tai musiikin saralla toimivia henkilöitä. Löytyipä joukosta muitakin sarjakuvahahmoja. Tarzan, joka oli kuolonkankeudestaan värityksestään huolimatta niin voimallisen näköinen. Niin ja oli joukossa niitä vähemmän aikaa sitten menehtyneitäkin. Kaikki tehtiin kunnianosoituksena heidän elämäntyöstään täällä joukossamme maailmassamme. Tapahtumassa oli tarjolla yhteistä juhlintaa kaikille ja tanssahtelua idolihahmojensa kanssa. Tanssimusiikki koostui pääosin siis vaihtuvasti näiden henkilöiden esiin tuomasta musiikista. Tai siitä elokuvamusiikistakin. Pieniä komedianäytöksiä nähtiin erityisestä syystä pystytetyllä lavalla, jonka edessä ihmiset pääsääntöisesti tanssivat. Ja niitä musiikkinäytöksiä, johon oli lupa illan päätähdillä kaikilla lupa tukien toista osallistua. Ihmiset olivat odottaneet ehkä toisenlaista Klassikot Kolahtavat- tapahtumaa, mutta saivatkin selkäpiitä ehkä ensin riipivän kokemuksen itselleen illasta. Luiden kolahdellessa, ehkä kuitenkin pikemminkin tanssiessa yhteen tai muuten vaan. No hengenmukaisesti luultavammin, kävi kaikilta kuin huomaamatta. Niin ja jos irronneita osia, viiksiä kulmakarvoja varisseita löytyi illan yön päätteeksi tanssilattialta niin meno oli ja illan saavutus tavoitettu. Yleisömäärä oli valtava jo pelkästään idolipukeutumishahmojen osalta suuri. Niin ja herkkunahan tässä oli juuri se, että kaikki halukkaat saivat osallistua tapahtumaan. Panostaa itse pukineisiin, tehden tai teettäen ne tai vuokraten, ostaen. Kaikki tämä loi sitä paikallista työn yrittäjyydenkin tukemista ja ennen kaikkea iloakin juhlaan valmistumisessa. Toki yhteydenotot tehtiin näihin tavoilla, joka ei liikaa tuonut esiin muulle kansalle juhlan aietta luonnetta. Niin ja ne tähdenalut saivat myös oikeastaan kuin varkain esittää taitojaan, coverlaulujaan ja heillä saattoikin sitten avautua myös se hanke, kotimaisen työn teon harjoittamisen osalta näin. Kankeutta kunnioittaen ja sitä oikeastaan kenenkään enää laittamatta edes merkille. Jos se oli sitä esityskuumeeseen kuuluvaa. Kankeaa kuolemattomuuttako kaikenkarvaisen kansanko? Kankeaan kuolemattomuuteenko käyskentelyä kansan kaikkea "karvaisuutta"? Klassikot Kolahtavat - tapahtuma päättyi kankeasti kolahtaen. Kaikuna kaukaa. Klassikoiden. Elisabeth Taylorin kunniaksi soikoon Andrea Bocelli, Celine Dion - The Prayer.