101.

  Taustalle seinälle heijastui kuin kaitafilmistä kuvia ja pätkiä eri aikakaudelta eri ihmisistä. Etualalla kuin hologrammiheijasteina läpinäkyvät hahmot tanssivat keskenään. He näyttävät onnellisilta. Joukossa on kaiken ikäisiä ihmisiä. Heitä meille läheisiä poisnukkuneita, enkeleitämme. Katosta laskeutuvat yhdenistuttavat keinut, johon valkoisiin helmoistaan osin taivaansinisiin värjättyihin kaapumaisiin asuihin pukeutuneet ihmiset, kuin jostain vain tähän unenomaiseen hetkeen astuneet ihmiset, saapuvat ja käyvät keinumaan katsojasta katsottuna niin, että he vuorotellen yksi kerrallaan aloittavat keinumisen muodostaen ensin aaltomaisen liikkeen näkijälle. Kuin elämän aalloilla keinahtelemassa olisivat ja tavoittaisivat välillä korkeampia ylevämpiä hetkiä ja sitten niitä matalampia. Ja nuo enkelit edelleen pyörivät siellä mukana milloin minkälaisina kosketuksina hetkinä muistoina. Keinunta lakkaa. Tilalle tulee, astelee kuoro, johon keinujat myös liittyvät. Kaikki samanlaisissa asuissaan. Kyseessä on sekakuoro. Miehiä, naisia ja lapsia. Kaikkia heitä, jotka haluavat laulaa heille poisnukkuneiden muistolle. On itsetehtyjä lauluja. On lauluja, jotka olivat merkinneet jotain heille lähteneille. Suojelusenkeli, Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, oli ollut naisen äidin eräs laulu. Naiselle itsellekin tärkeä täten. Käyn kohti sinua, Samuli Edelmann, myös naiselle rakas laulu. Virsi 396. Nearer, my God, to Thee - laulun on kirjoittanut englantilainen runoilija Sarah Adams. Laulu on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1841, laulukirjassa Hymns and Anthems. Tai ovat jäljelle jääneiden voimalauluja. Lauluja, joiden pitää soida hetkessä. Toivon toi hän, 26.10.2016, nainen oli tehnyt laulun omalle äidilleen, joka oli hänelle, naiselle se ikuinen toivon tuoja tämän elämässä, on jopa vielä, vaikka elääkin vain tämän muistoissa sydämessä enää:

Marraskuun lumipyryyn. Jalkani suuntaan. Saa se mut hymyyn. Talven kauneutta ihastelemaan.*

Onnen kimalteen. Saa pian päälleen. Kohdaten samanlaisen valon hetken. Joita voi antaa läheiselleen.*

Tuollaisen toivon valon tuojan. Itsekin tässä taas kohtasin. Yllättäen päivässäni antaen mulle lahjan. Joka herkisti mut kyyneliin.*

Pieniä toivon hetkiä. Niitä me tarvitaan. Pieniä valon retkiä. Joilla sydämiä mieliä valaistaan.*

Toivon toi siis hän. Antaen mulle mua enemmän. Valon aikaan sai hän. Valaisten murheen hetken pimeimmän.*

Pakkasen purressa kenkiä. Me toivoa tarvitaan. Kulkiessamme tätä elämän lenkkiä. Valoa jossa kylmyys sisältä karkotetaan.*

Toivon toi siis hän. Antaen mulle mua enemmän. Valon aikaan sai hän. Valaisten murheen hetken pimeimmän.*

Toivon toi hän. Antaen mulle mua enemmän. Valon aikaan sai hän. Valaisten murheen hetken pimeimmän.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Lavalla esiintyjät tiesivät laulavansa lauluja, jotka olivat myös syntyneet ihmisistä eläneistä. Hiljaista kaipuuta - laulu, 13.05.2020, nainen oli kirjoittanut laulanut, surun aaltojen hieman hellittäessä ja antaen hetken tilan voiman laulun syntymiselle. 

Niin kuin kevättä. Kesää. Ain kaipaamme. Niin kuin lempeitä tuulia. Kosketusta lämmön. Ja auringon.*

Niin myös. Aikaa menneeseen. Tietä teemme halajamme.*

Ihmisiä. Ehkä sieltä. Poimimme mieliin sydämeen.*

Hiljaista kaipuuta. Elon tuomaa tuskaa. Tiedämme. Tämä kaikki on.*

Niin tiesivät jo hekin. Jotka poistuneet. Täältä jo on.*

Eteenpäin. He meitä nyt. Kannustaisivat.*

Eteenpäin. On ihminen niin luotu. Kulkemaan.*

Vaikka mitä. Täällä tapahtuisi. Hetket kaikki on otettava sellaisenaan.*

Tulee aina. Päivä uus. Tulee aina. Myös sysimusta yö.*

Siltä kaiken. Hyväksymme. Vaikka ois vääryys. Joka kättä meille siinä lyö.*

Menneet. Ei koskaan jätä. Meitä rauhaan.*

Ei tuo. Tulevakaan. On se niin aina oleva. Elo meillä sydämessä lyö.*

Niin kuin kevättä. Kesää. Ain kaipaamme.*

Niin kuin lempeitä tuulia. Kosketusta lämmön. Ja auringon.*

Niin myös. Aikaa menneeseen. Tietä teemme halajamme.*

Ihmisiä. Ehkä sieltä. Poimimme sydämeen.*

Hiljaista kaipuuta. Elon tuomaa tuskaa. Tiedämme. Tämä kaikki on.*

Hiljaista kaipuuta. Tämä on.*

©Kirsi-Marja Vahter

Suvituuli- laulu, 20.08.2019: 

Suvituuli. Soittaa omaa säveltään. Puiden lehdissä, Kertoen omaa tarinaansa.*

On kohta mennyt. Jo tää kesä ja takana. Syksy koittaa. Ja kaipuun jättää.*

Niin on meillä. Kuin luonnolla tällä. Hetkiä jolloin hyvästejä jätetään. Ikävässä eletään.*

Niin on nyt hetki tämäkin. Sydämessämme. Hänelle rakkaalle. Jäähyväiset jättää.*

Hän kulkee. Kanssamme sydämissämme. Tulee luokse. Tuulen ja auringon lailla. Ja koskettaa.*

Päivä illaksi yöksi. Aina vaihtuu. Mutta muistot hänestä. Ei koskaan haihdu.*

Hän kosketti. Herkkyydellään. Hän kosketti. Viisaudellaan.*

Suvituuli. Soittaa omaa säveltään. Puiden lehdissä. Kertoen omaa tarinaansa.*

On kohta mennyt. Jo tää kesä ja takana. Syksy koittaa. Ja kaipuun jättää.*

Kun olet sinä. Kulkija vielä täällä. Koeta nähdä kokea. Tämä kauneus ympärilläs.*

On aika täällä olla. Ja aika lähteä. On parempi sanoa. Kaikki se tärkein. Mikä meitä täällä kantaa.*

Suvituuli. Soittaa omaa säveltään. Puiden lehdissä. Kertoen omaa tarinaansa.*

On kohta mennyt. Jo tää kesä ja takana. Syksy koittaa. Ja kaipuun jättää.*

Syksy koittaa. Ja kaipuun jättää.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Nainen, niin kuin monet muutkin muun elämän tuoksinassa varmasti tänään jollain lailla muistavat hiljentyvät, sytyttää jossain vaiheessa kynttilän heille poisnukkuneille.