69.

  Me tulemme taas, kun valtoimet veet, kun on voitettu hanki ja jää. Kun on lämpöiset tuulet maan valloittaneet. Kun on Suomessa taas kevään sää. Veli veikkonen huolesi heitä! Pölli pyörivä jälleen tuo meitä, virran välkkyvän vetreitä teitä, ja nyt laulumme helkähtää: Me tulemme taas! Kaiku viestiä toi: Me tulemme tulemme taas! Me olemme taas, kun virralla työt, kun on suvi ja lehdessä puu. Kun on pohjolan valkeat tuoksuvat yöt, kun on lemmestä kertova suu. Sinun huivisi valkoista raitaa ja sun aittasi polkua kaitaa poika päivätkin kaivata taitaa, ja taas virralta kantautuu: Me tulemme taas sinä tyttöni hoi! Laulu virralla soi, ja se soi ja se soi. Me tulemme taas! Kaiku viestiä toi: Me tulemme tulemme taas! Me lähdemme taas, kun on saapunut syys, kun on pääskyllä tie etelään, kun on pitkä jo ilta ja sen hämäryys, kun on virralla riitettä jään. Älä murheella muistele tuota! Sinä, tyttöni lempeeni luota! Kevät saapuu ja riemuiten vuota, sen kuulet sä laulun tään: Me tulemme taas sinä tyttöni hoi! Laulu virralla soi, ja se soi ja se soi. Me tulemme taas! Kaiku viestiä toi: Me tulemme tulemme taas! Tukkilaiskomediaelokuvasta, Me tulemme taas, lauluun mielessään, nainen heräsi. Toivo Kärki, sävellys ja sanoitus ja Reino Helismaa sanat. Elokuvaan perustuva laulu kyseessä siis. Armand Lohikosken ohjaama romanttinen viihde-elokuva ja Reino Helismaa siis käsikirjoittajana. Pääosissa: Tuija Halonen, Tapio Rautavaara, Siiri Angerkoski, Aku Korhonen. Ensi-ilta elokuvassa nähtiin vuonna 1953, 24.heinäkuuta. Niin, tänä aamuna nainen ei unen perusteella olisi tarvinnut unisiepparia, tuota Pohjois-Amerikan intiaanien taikakalua, jonka tarkoitus on suodattaa pahat unet ja ajatukset päästäen tilalle ne hyvät. Pahat unet tarttuvat siepparin verkkoon ja valuvat höyheniä pitkin Äiti Maahan. Nykyajassa koristeita makuuhuoneissa. Edellisyönä sen sijaan, nainen olisi tarvinnut kunnon pahat unet karkottavaa taikuutta. Nainen on miettinyt, ja oikeastaan vaan toivoo, ettei ala näkemään enneunia koskaan elämässään, niin kuin jotkut suvun naiset. Laulu oli vienyt aikaan, jota naisen vanhemmat oli joskus eläneet aikoinaan. Talvisaikaan metsässä tehtiin tarvittavaa metsän harvennusta ja metsätöitä apuna käyttäen hevosia. Kuormat ja lastit vietiin valmiiksi Laajalahteen, Pelonniemen järven rantaan odottamaan maaliskuuta. Hieman ennen tuota järven jäälle ajettiin osa jo kokonaisista ja osa kahden metrin propseista käsiteltiin kuorimaraudoilla. Naisen äitikin on ollut tuossa työssä ja ansainnutkin siitä hyvin rahaa. Kaikki tukkipuut oli uittovalmiina niputettuina silloin kun jäät sulivat, jolloin isomman hinaajapaatin avulla ne kuljetettiin vesitse määräpaikkaansa. Puroissa ja joissahan ne kulkivat virtauksen voimalla. Tukkimiehet, äidin mies ja tämän isä, kuten muutkin heistä saattoivat kokeilla taitojaan myös tukin päällä pysymisessä. Kisailivat ehken. Äidin siskon tytär joskus aikoinaan harrasti tukinuittokisailua, ja ihan hyvin siitä suoriutuen. Niin niitä kaukaa kulkeutuvia perinnetapoja halutaan nyky-yhteiskunnassa säilyttää ja kunnioittaa. Tietysti laulu muistutti myös naista juuri tämän elokuvan katsomisesta. Tai aika monenkin vanhan elokuvan näkemisestä siellä lapsuudessa. Kohta nämä samat vanhat elokuvat, nainen ajattelee komiikkaa tilanteessa hieman nähden, kunhan vierähtää vielä tovi, alkavat taas naista kiinnostamaan ja niin se ympyrä ikään kuin sulkeutuu. Ei. Noissa elokuvissa säilyy kait se jokin taika, vaikka ikä olisi ihmisellä mikä vaan. Tuo ajatus tuokin naiselle erään ihmisen heti mieleen. Henkilökuntakahvilassa ollessaan töissä, siellä eräs työntekijä kertoi kerran naiselle, että saattaa reissuun lähtiessään ulkomailla katsoa vanhoja kotimaisia leffoja. Nainen oli ollut hämmästynyt. Kuinkas nyt moista tekee, oli kysellyt. Tämä oli sanonut, että jos jostain syystä tulee sellainen "yliannostusolo" paikallisesta kulttuurista ja elämänmenosta siellä, niin voi sitten ikään kuin saada olonsa rentoutumaan, kun katselee kotimaista leffaa. Niin nämä leffat auttaa kulkijaa jos jonkinmoista ja näköjään missä päin maailmaa vaan. Hyvä Suomi, pitäisikö tähän kohtaan iskostaa, vai vain naurahtaa asian johdosta. Niin, mites se nyt olikaan. Nainen alkoi muistelemaan. Muistaa pätkiä sieltä täältä miesten eräästä jutustelusta kahvion pitkän pöydän äärellä. Nämä reissaamiset ja naisiin yhteydenpitämiset viestittelyt jälkikäteenkin. Niin ja seurustelukuviotkin, jotka joissain tapauksissa veivät mukavasti sinne maaliin niin sanotusti. Toisaalta jonkun kohdalle saattaisi sopia myös joku tarve tehdä kepposia tai sanotaanko kunnon huijaustakin, tosin nainen ei näihin tuttuihin sieltä kyllä tätä leimaa mielellään edes mielessään laittaisi. Kaikki tietysti tässä maailmassa on mahdollista. Rikoksia tekevät toisilleen ne läheisetkin joskus, miksi ei siis joku työkaveri sortuisi moiseen, olisi se sitten tullut vastaan naista missä vaan näistä matkan varrella jo olleista työpaikoista. Tai voi olla vaikka se naapuri. Kuka sitä tietää. Kuka kertoisi naiselle totuuden. Naapurissa oli kilahdellut tuolloin jälkikäteen siihen tyyliin, samaan tyyliin kuin viestien kolahdellessa saapuessa kännyyn tai tietokoneelle, silloin kun nainen "skippasi" tämän Henryn yli laidan niin sanotusti. Sellaisessa toiminnassahan on juuri se suuren viestimäärän lähettely käynnissä koko ajan ja päivittäin. Kenpä tietäis sen - laulu, alkoi soida naisen mielessä jostain syystä. Alun perin Alfred Hitchcockin jännityselokuvasta, Mies joka tiesi liikaa / The Man Who Knew Too Much. Doris Dayn esittämä Whatever Will Be, Will Be / Que Sera, Sera- kappaleesta. 

  Olisipa jonkun ison laivan kyydissä tai purjeveneen. Merta ja tuulta hiuksissa, horisontti aavaa näkymää vaan edessä. Kaikki tämä maallinen täällä maalla, maan kamaralla. Surut ja huolet jääneet tai jäisivät vain hippusiksi olkapäille, viipyilisivät oleillen siinä vain silloin tällöin, harvemmin itsestään  muistutellen mitä kauemmin kauemmaksi ranta olisi jäänyt uusi satama kuitenkin mielessä. Niin tai jos tuolle matkalle saisi erään mukaan. Niin tai jos se olisikin maata pitkin tehtävä reissu, asuntoautolla vaikka. Kuhan pääsisi pois hetkeksi, se riittäisi, tästä arjesta, johon nainen ei ole löytänyt ratkaisua, niihin sen suurimpaan ongelmakohtaan, solmuun, jota ei tiedä miten avata tai toisaalta saada se hallintaan jotenkin. Solmuja on olemassa monenlaisia, ämmänsolmu, varkaansolmu, merimiessolmu. Joten solmuissa riittää, nainen ajatteli ja naurahti. Jalat nytkin ristissä ja solmussa. Ei passaa äkkiä lähteä liikkeellä tai saattaa vielä kompastua ja mennä vielä enemmän solmuun mutkalle. Naisen kaksi veljeä tietää nuo merimiessolmujen teot kyllä, kun ovat siellä Upinniemessä käyneet armeijaa. Kotikompuroinnit nekin riittää jo naisen kohdalta.  On joskus tullut vedettyä lipat melkein kerrostalosta ulos jo päästyä. Kuitenkin alakäytävällä ulko-ovelle suunnattuna. Ei ollut tämä talo onneksi kyseessä kuitenkaan. Oli Tolkkilankatu 2: den asunto tuolloin. Nainen muistaa rapussa asuneen erään näyttelijän sukulaisen vai oliko ollut näyttelijä itse kiinnitettynä tuolloin teatterille. No ilmalento oli naisella aika huikea roolisuoritus, joten olisi se varmaan harjoitteesta käynyt, jonnekin lavalle. Maitolava. Ai, että onpa sellaista ikävä. Onneksi niitäkin näkee kaupunkikuvassakin nykyään. Taitaa eräs toimia tällaisena "Tuo tullessasi - kirja ja Vie mennessäsi kirja - tyyppisenä käyntikohteena "naapuripitäjässä", saman kaupungin sisällä kuitenkin. Uusiokäytössä niin sanotusti. Hetkinen. Maitolava myyjä, vierellään maitotonkka, jossa kukkasia. Kevät kesä kaunis vehreä ympärillä. Niin ja tietysti ne asiakkaat sekä myynnissä kahvia ja nisua sekä tärkein myyntiartikkeli, dekkarikirjoitelma kirja. Niin ja voisihan myyntiä laajentaa vielä jotenkin kevytyrittäjyys kuitenkin säilyen toiminnassa. Laulaa laulujakin kansan iloksi. Lava olisi kotoisan oloinen, sopiva siis naiselle. Kyllä, ensivuoden kevättä ja kesää odottelee, niin kuin kaikki jokainen kulkija täällä jo jollain lailla toiveikkaimmin mielin, vaikkakin "kauhuleffamainen" arki ja päivä yleensäkin jatkuukin kaikkialla maailmalla. Ihminen haluaa uskoa ja toivoa aina sen paremman hetken sieltä tulevan. Aina. 

  In The Navy / Village People yhtyeen vuoden 1979 taltiointi mylvi suorastaan lavalla. Musiikkituottaja Henri Belolo joka oli yhdessä Jacques Moralin kanssa yhtyettä luomassa, tuo ihminen kuoli 10.08.2019. Inkkari, kapteeni, moottoripyöräpoliisi, länkkäri, raksamies ja nahka-asuinen mies olivat hahmoina yhtyeessä. Oli syntynyt homokulttuuria avoimesti juhlistanut yhtye vuonna 1976. Nyt lavalla oli juuri astellut musiikin tahdissa viisi Aku Ankka - asuihin pukeutunutta naista heilutellen kabareemaisesti mustia suoria nupikan sisältäviä kävelykeppejä edessään. Tosin heillä oli myös korkeahkoilla koroilla kelluvat räpylät jaloissaan.  He jakautuivat lavan keskelle niin, että kolme oli puolellansa ja kohta saapui paikalle illan pääesiintyjäksi luonnehdittava Iines. Mies vaaleanpunaisessa röyhelöasussa viehkeästi somilla kengillään astellen pitkien pitkiensä ripsien takaa ujohkoja vilkaisuja katsomoon luoden. Kävellen edelleen kuitenkin musiikin tahtiin, jonka mukana kaikki muutkin vielä lavalla liikehtivät. Iines suuntaa omalle korokkeelleen. Siellä on valmiina rummut häntä odottamassa. Ja kohta alkaa show, joka räjäyttää ainakin sen paikalla olevan miessukupolven ehkä muutkin irti penkeistään. Joraamaan. Iines kohottaa "tahtikapulat" ilmaan. Sinut haluan vain Ritva Valkaman ja Pentti Siimeksen Parempi myöhään show- taltiointi oli saanut kuin uuden aspektin nykypäivässä. Oli tiedossa historiikkinen musiikkimatka näiden hahmojen kautta, juurikin korostaen nykypäivän ihmisen vapautta saada olla se mikä on ilman sukupuolittuneisuuden suuntauksien kahleita. Rajoja haluttiin rikkoja kaikella tapaa. Myös niitä hyvänmaun rajoja. Illan aikana tultaisiin näkemään muitakin hahmoja mahdollisesti lavalla. Musiikki sen sijaan ja se tanssi matkasi aikakaudesta toiseen lavalla olevien myötä. Aku Ankat oli saaneet jo omat mikkinsä kasvojen alueella aiemmin lavan takana. Tiedossa oli siis laulantaa ja soitantaa, rajuakin. Deep Purplen Burn -  kappale räjähti ilmoille ja tunnelma niin kuin lattiakin tärähti ilmaan ihmisten antautuessa hulluttelulle. Ja seuraavaksi jatkettiin perinnettä kunnioittaen sykettä välillä ajatellen laskien Sinut haluan vain- kappaleella. Komiikka ja musiikki. Niin niistä nauttivat kaikki tuossa illassa mukana elävät. Mikä vuosi olikaan kyseessä. Vuosi 2022.