103.

  Aivan kuin jokin olisi avannut jonkun patoutuman ihmisistä, jotka tanssivat sateen alla, pisaroiden alla, jotka osuvat kohdistuvat kaikkiin, jokaiseen ihmiseen, jotka ensin vain seisoo ja laulaa patsaina tuota, jollain lailla ei tyypillistä sävelkulultaan olevaa laulua. Niin se tarvitsi vielä hieman hiontaa, mutta nainen tajusi mihin hän oli tähdännyt tuolloin tuolla. Laulun tempo hätkähdytti. Juuri kuin johonkin tällaiseen tanssiin tarkoitettu. Kuin transsimaisessa tilassa olevien hahmojen, jotka yhtäkkiä alkavat elää ja hurmioitua sateen voimasta sen vallasta, aivan kuin jumaloisivat sitä, olisivat ilolla sen kohteina, virran valuvan, kehoillaan. Melkein kuin paljain jaloin tanssisivat asuissaan, jotka ovat täysin läpimärät tuon jatkuvalta loputtomalta tulvivan virran alla. Heillä oli kuitenkin lämmin olla. Alusasu oli vedeltä suojaava. Sade oli lämmintä vettä, joka tihkui satoikin välillä valtoimenaan heidän päälleen. Tilaisuus järjestettiin sisätiloissa ja erilaisia tehosteita, niiden valojenkin osalta käytettiin. Tuo ulkona, jatkuvana kuuluva sateen ääni, sai kuin tilan tähän, Sydämis meidän, laulu 29.06.2018:

Sateiseen päivään. Saavuimme. Sateiseen. Jossa taivas itkee ääriään.*

Pilvet nää tulee väistymään. Sen tietää sydämemme. On niin tarkoitettu tapahtumaan.*

Tuulisen päivän. Sointua puissa. Latvustoissa. Tuumme näkemään.*

On siin jotain tuskaista. Toisaalta jotain niin puhdistavaa. Taipaleeseen kuin taipaleeseen tulee se ain kuulumaan.*

Miten tää luonto. Meitä koskettaakin. Tuo sateen tuoksun. Jonka tuuli vie sitten mennessään.*

On kaikessa tässä se aito. Läsnäolo katoavuus sitä jotain. Joka saa elämänjuoksun. Hetkistä kaikista toivon viriämään.*

Sydämis meidän. Se ain asustaa. Ja sinne paikkansa tekee. Ei sitä mikään tuuletkaan meiltä vie.*

Ei ei tuuletkaan. Sateet nuo pois huuhtele. Eikä meiltä vie. Ei ei. *

Sateiseen päivään. Saavuimme. Sateiseen. Jossa taivas itkee ääriään.*

Pilvet nää tulee väistymään. Sen tietää sydämemme. On niin tarkoitettu tapahtumaan.*

Tuulisen päivän. Sointua puissa. Latvustoissa. Tuumme näkemään.*

On siin jotain tuskaista. Toisaalta jotain niin puhdistavaa. Taipaleeseen kuin taipaleeseen tulee se ain kuulumaan.*

Miten tää luonto. Meitä koskettaakin. Tuo sateen tuoksun. Jonka tuuli vie sitten mennessään.*

On kaikessa tässä se aito. Läsnäolo katoavuus sitä jotain. Joka saa elämänjuoksun. Hetkistä kaikista toivon viriämään.*

Sydämis meidän. Se ain asustaa. Ja sinne paikkansa tekee. Ei sitä mikään tuuletkaan meiltä vie.*

Ei ei tuuletkaan. Sateet nuo pois huuhtele. Eikä meiltä vie. Ei ei. *

©Kirsi - Marja Vahter

  Ei ei. Toivoa ei kukaan meiltä tai mikään koskaan vie, ei. Punainen väri edellisestä päivästä sykkivänä ja aivan kuin jonkin päivän johdannaisena, molempien päivien osalta tiettyjen naisen elämään kuuluvien ihmisten johdannaisena, muistui mieleen. Kuin eleenä heiltä. Toinen oli se edesmennyt naisen äiti. Niin ja eräs kirjoitusta lukeva tunnistaa kyllä itsensä siksi toiseksi. Laulu, Sun sydän, alkoi elää noissa hahmoissa näiden laulaessa sitä tähänkin hetkeen todella kaikille muistutuksena, että ota hetki itsellesi, löydä hetki itsellesi, joka maailman tämänkin hetkistä taakkaa häivyttää meiltä kaikilta. Taustalla näkyi pihlaja, joka notkui valtavan pihlajamarjasadon alla huutaen samalla lailla huomiota puoleensa kuin sekin pihlaja, josta nainen teki laulun. Pienet varastetut hetket, voimallisuuden voimien palautumiseksi. Nuo hetket kaikille meille on nyt tärkeitä. 

Sun sydän, laulu, 29.9.2017:

Pihlajanmarjat. Kirkuvan punaisessa värissään. Pilviseen päivään. Jättää jäljen elämästään.*

Lailla sun. Pihlaja taakkansa kantaa. Lailla sun. Jotain elämällään toisille antaa.*

Ikään kuin. Pyytäisi se kulkijaa pysähtymään. Ikään kuin. Syksyä elämäänsä miettimään.*

Voisitko jotain tehdä toisin. Hetken hengähtää. Voisitko viimein ymmärtää. Elää parempaan vievää elämää.*

Jos oma elämä on. Vielä käsissäsi sun. Ei tehtävä ole mahdoton. Viimeinen tilaisuus on tää ehkä sun.*

Sun, sun, sun sydän. Tarvitsee hyvää oloa. Sun, sun, sun sydän. Päivään toivoa valoa.*

Sun, sun, sun sydän. Ei voi sua ilman toimia. Sun, sun, sun sydän. Tuo muille syksyyn iloa.*

Sun, sun, sun sydän. Tarvitsee hyvää oloa. Sun, sun, sun sydän. Päivään toivoa valoa.*

Sun, sun, sun sydän. Ei voi sua ilman toimia. Sun, sun, sun sydän. Tuo muille syksyyn iloa.*

©Kirsi - Marja Vahter

 Laulu, Kun katsotaan maailmaa, 14.01.2018, kertoo samanlaisesta heittäytymisestä vapauden jonkinlaisesta kohtaamisesta:

Kun katsotaan. Me tätä maailmaa. Kun pysähdytään. Me hetkeks maisemaa ihailemaan.* 

On monta syytä. Jonka takia elämää rakastaa. On myös monta syytä. Miksi irtiottoa arjesta kaipaa.*

Ei ihminen. Ole luotu yksin tääl kulkemaan. Ei katuja maisemia näit tallaamaan.*

Vaikka joskus niin juur haluaa. Tehdä vaan. Unohtaa kaiken muun. Hiljentyä ja alkaa siit nauttimaan.*

On pysyvää. Jano elämään. On rinnas pysyvää. Löytää kosketus kaikkeen ihmiseen.*

Ei parempaa. Elämä silloin olla voi. Kun saa tätä kaikkea rakastaa. Kera jonkun toisen vaik ystävän.*

Mihin meitä vie kuljettaa. Tää elämä. Siihen haluaa itse vaikuttaa. Jos se on mahdollista.*

Ei kukaan toinen voi. Sun puolesta tietää. Mikä sut onneen kanavoi. Ja mikä kaiken tuon vesittää.*

On kestävää. Jaksaminen tähän elämään. Jos saat itse polkus päättää. Niin että lähtee se oikeaan suuntaan etenemään.*

On rauha sydämen. Silloin rinnas sun. On jokainen tääl siten luotu kulkemaan.*

Kun katsotaan. Me tätä maailmaa. Kun pysähdytään. Me hetkeks maisemaa ihailemaan.* 

On monta syytä. Jonka takia elämää rakastaa. On myös monta syytä. Miksi irtiottoa arjesta kaipaa.*

On monta syytä. Jonka takia elämää rakastaa. On myös monta syytä. Miksi irtiottoa arjesta kaipaa.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Aamuyö - laulu, 30.11.2017, taustalle vaihtui aina sopivaan laulun teemaan soveltuva maisema. Niin ja sateen aina välillä hellittäessä se tarvitsi myös hetken taas tulla ja olla, sataa. Ajanhetki jolloin nainen kirjoitti tätä oli aamuyö, joten Aamuyö - laulu kuului näin:

Aamuyö. Kuin sydämeen tahtiin lyö. On pois kiire työ. Kaik mikä ihmistä syö.*

Hiljaisuus. Ja taivaan sateisuus. Hetken koskettavuus. Sydämeen rauhan suo.*

On ihminen sellainen. Ett rauhoittumista se ain kaipaa. On joskus sellainen. Ett hiljainen yö siihen vain kelpaa.*

On silloin. Unohdettava kaik muu. Jotta sydän rauhoittuu.*

On silloin. Yritettävä nähdä vaik kuu. Joka taakse pilvien piiloutuu.*

Kaukana on tähtien vyö. Yllä verhottu utuinen yö. Pois arkinen aherrus työ. Kaik mikä meidän voimia syö.*

Rauhallisuus. Ja katujen kuultavuus. Tilan  taiallisuus. Kaupungin ylle rauhan myös luo.*

On ihminen sellainen. Ett rauhoittumista se ain kaipaa. On joskus sellainen. Ett hiljainen yö siihen vain kelpaa.*

On silloin. Unohdettava kaik muu. Jotta sydän rauhoittuu.*

On silloin. Yritettävä nähdä vaik kuu. Joka taakse pilvien piiloutuu.*

On silloin. Unohdettava kaik muu. Jotta sydän rauhoittuu.*

Jotta sydän rauhoittuu.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Laulu, josta nainen oli aiemmin maininnut, erään surullisen tapahtuman yhteydessä keskusta - alueella, ihmisen riistäessä hengen itseltään, tuolloin nainen ei tuota tiennyt, tiesi tapahtuman järkyttävyyden mahdin ihmismielille kuitenkin, siksi teki laulunsanat, jotka ehkä helpottaisi näiden oloa. Tuota periksiantamatonta uskoa tarvitsemme jokainen hetkissämme nytkin. Niin ja monet ihmiset monen monituisine aiempina hetkinäänkin. Naisten läheisiä heidän joukossaan myös. Sielt takaa pilviverhojen laulu soi, 27.11.2017 seuraavaksi:

Paista aurinko sydämeen. Mieleen. Vaik hetken. Sielt takaa pilviverhojen.*

Tähän kaamokseen. Ihmisten arkeen. Valoa tuoden. Kaduille kulkijoiden.*

Tää arki mik kuljettaa. Arki mik meit rasittaa. Tarvitsee kaiken. Avun mist ilon ihminen repiä osaa.*

Aamu meidän kohden iltaa. Päivä tää kokemuksia janoaa. Tarvitsee vaik yhden hetken. Josta onnellisemmaksi tulla saa.*

Paista aurinko paista. Vaik hetken päivään pilviseen. Paista suoraan sydämeen. Kaduille ihmisten.*

Vie arjen rasitteet. Hetkeks pois huolineen. Kevennä askeleet. Tuo usko päivä ihmiseen.*

Paista aurinko paista. Vaik hetken päivään pilviseen. Paista suoraan sydämeen. Kaduille ihmisten.*

Vie arjen rasitteet. Hetkeks pois huolineen. Kevennä askeleet. Tuo usko päivä ihmiseen.*

Paista aurinko paista. Vaik hetken päivään pilviseen.*

Paista suoraan sydämeen. Kaduille ihmisten.*

Paista suoraan sydämeen. Kaduille ihmisten.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Naisen ajatus lennähtää kohta valaistuvaan aamuun, marraskuun aamuun ja lauluun, Kaipaus soi, 19.11.2017: 

Kaipaus soi. Hiljaa sydämmessäin. Hetkessäin soi. Aamus elämässäin.*

Marraskuus. Päiväs joka sarastaa.*

Vain hän. Saa mut näin tuntemaan. Hän joka sisälläin. Saa roihun palamaan.*

Vain hän. Päiväs täs hän, hän.*

On aikaa siit. Kun eka kerran kohdattiin. Vuosiin vierineisiin. Monenlaista mahtuu tapaamisiin.*

Yksi asia. Mikä hetkis ain on. Ett sydämes rakkaus soi.*

Miten voi. Olla näin lähelläin. Tuntemuksissain voi. Olla ajatuksissain askelissain elämässäin.*

Miten hän voi. Sydämmessäin kaipuuna soi. Hän, hän, vain hän.*

Ei elämää. Kukaan ennalta tietää voi. Ei elämää rakkautta joka sisään tulla voi. Se on elämää jonka katoamista ei koskaan uskoa voi.*

Hiljaa soi. Kaipaus sydämessäin. Niin kauniisti hiljaa soi. On näin hän lähelläin.*

Lähelläin. Marraskuus. Päiväs joka sarastaa.*

Laulu sävel tää soi. Ain mun sydämessäin. Eikä se sieltä kadota voi. Koska rakkaus hän on elämässäin.*

Hän on, on. Ain sydämessäin on.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Niin se ihmiselo ja jokainen kuitenkin vastaa jollain lailla siitä yksin, niistä askelistaan elämässään, vaikka toisiamme, kaikkia elämämme ihmisiä tuemmekin täällä koko ajan, Pilvinen päivä - laulu, 8.11.2017:

Pilvinen päivä. Ja taivas. Joka pilviin verhouu.*

Ihmisen ikävä. Ja kaipaus. Rinnas vellouu.*

Arjen toiminnallisuus. Ihmistä saa. Vielä hetken odottaa.*

Aamun hiljaisuus. Kun häntä. Näin koskettaa.*

Tiedämme kipinä tulee. Ja vie meitä eteenpäin.*

Usko häntä varjelee. Tuota yksinäistä. Päivään päin.*

Marraskuun alastomuus. Koskea saa. Se tuskaa kadottaa.*

Luonnon kauneus karuus. Se meitä. Näin herätellen ravistaa.*

Marraskuus. Ihminen. Tää kulkea saa.*

Marraskuus. Kaipaavainen. Luonnosta lohtua saa.*

Marraskuus. On elo joskus ihmisen. Aikaa jolloin tasapainoilla saa.*

Marraskuus. Sit ihminen. Huomaa ett rauhaa ain luonnosta saa.*

Marraskuus. Ihminen. Tää kulkea saa.*

Marraskuus. Luonnosta lohtua saa.*

Marraskuus. On elo joskus ihmisen. Aikaa jolloin tasapainoilla saa.*

Marraskuus. Sit ihminen. Huomaa ett rauhaa ain luonnosta saa.*

©Kirsi - Marja Vahter

 Tänään vietetään, valkenevassa päivässä, erästä muistojuhlaa. Huumeisiin kuolleiden muistojuhlaa, nyt ensimmäistä kertaa Kouvolassa. Laulu, Haavemaa soi viimeisenä. Nainen ei koskaan suostu luopumaan toivosta poikansa suhteen. Ei kenenkään päihdeongelmaisen suhteen. Olivat nämä sitten alkoholin tai muiden päihdyttävien aineiden käyttäjiä tai mitä vaan. Ei koskaan. 

Olet ilona. Elämässäin. Olet kipuna. Sydämessäin.*

Niin kauan. Kun tääl matkataan.*

Haavemaa. Joka on vielä unelmaa. On viel liian kaukana tavoittaa.*

Toivon ett jonain päivänä. Voin sen sulle antaa. Uuden aamun joka parempaan kantaa.*

Sua tarvitsen. Sut ihmisen. Joka uskois samaan unelmaan.*

Näethän vielä sen. Tuon huomisen. Joka vie mukanaan pois päivän harmaan.*

Haavemaa. Lupaa meille parempaa. Haavemaa. Asuu meissä on unelmaa.*

Haavemaa. On jotain. Jonka vain sä voit toteuttaa.*

Se on pieniä isoja. Onnen virtoja. Jotka sut eloon saa.*

Se on haaveita pieniä isoja. Varjon taittaja. Jotka sut valoon uskomaan saa.*

Usko itsees ihmiseen. Usko huomiseen. On kaikki tavoitettavis elämäs.*

Haavemaa. On jotain. Jonka vain sä voit toteuttaa.*

Se on pieniä isoja. Onnen virtoja. Jotka sut eloon saa.*

Se on haaveita pieniä isoja. Varjon taittaja. Jotka sut valoon uskomaan saa.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Saman laulun toinen versio kokonaisuudessaan menee näin, molemmat 5.1.2018 kirjoitettu: 

Päiväs. Sateisen harmaas. Me tääl kuljetaan.*

Ja vaik haavemaa. On unelmaa. Jonka toteutuvan. Ei ain nähdä saa.*

On tää elo unelmaa. Joka askelissas. Jonka päivä sulle antaa jakaa.*

Joku päivä huomaat sen. Ja se sut aamuun parempaan kantaa. Ja vie mukanaan päivän harmaan.*

Haavemaa. Lupaa meille parempaa. Haavemaa. Asuu meissä on unelmaa.*

Haavemaa. On jotain. Jonka vain sä voit toteuttaa.*

Se on pieniä isoja. Onnen virtoja. Jotka sut eloon saa.*

Se on haaveita pieniä isoja. Varjon taittaja. Jotka sut valoon uskomaan saa.*

Usko itsees ihmiseen. Usko huomiseen. On kaikki tavoitettavis elämäs.*

Haavemaa. On jotain. Jonka vain sä voit toteuttaa.*

Se on pieniä isoja. Onnen virtoja. Jotka sut eloon saa.*

Se on haaveita pieniä isoja. Varjon taittaja. Jotka sut valoon uskomaan saa.*

Haavemaa. On jotain. Jonka vain sä voit toteuttaa.*

Se on pieniä isoja. Onnen virtoja. Jotka sut eloon saa.*

Se on haaveita pieniä isoja. Varjon taittaja. Jotka sut valoon uskomaan saa.*

Usko itsees ihmiseen. Usko huomiseen. On kaikki tavoitettavis elämäs.*

©Kirsi-Marja Vahter

  Niin molemmissa on se sama sisältö elämästä eri sanoin vain kuitenkin. Toinen versio on yksityisempi kuin toinen. Pienet isot onnen virrat virratkoon kaikkien ihmisten elämässä. Ja haaveet huomisesta paremmasta, varjon taittajat, niitä jotka ihmiset valoon uskomaan saa, niitä hetkiä olkoon paljon teillä myös.