6.                                          

                                             Osa 2

                                           Kotka

                                         Kesä 1987

 Heikotus ja pyörrytys kävivät naiselle ylivoimaiseksi. Hän oli kävellyt eteenpäin hiekkatiellä. Tullut kalliokielekkeen reuna- alueelle. Istahti siellä erään isohkon kivilohkareen päälle. Merimaisema avautui naiselle vain vähän matkan päässä. Meren tuoksu ja mereltä puhaltava tuuli toivat hieman helpotusta naisen olotilaan. Mutta vain hetkeksi. Pahoinpidelty ja alas vajonnut murtunut rikottu mieli halusi kaiken loppuvan. Kivun ja tuskan, kaiken vaan loppuvan. Nainen käänsi katseensa jyrkänteen reunalle. Nousi kivusta ähkäisten ylös kiveltä ja käveli lähemmäs reunamaa. Alas olisi aika pudotus. Olisiko se tarpeeksi riittävä tähän tarkoitukseen. Putoaminen noille isohkoille kivilohkareille. Nainen hätkähti rajusti, kun tajusi mitä ajatteli ja suunnitteli. Itku tuli ryöpsähdyksenä ulos ja hän vajosi polvilleen. Nainen vain tiesi sisimmässään jotenkin kuitenkin heti, ettei tekisi sitä läheisilleen. Ei antaisi raiskaajansa voittaa tätä peliä. Ei todellakaan.

  Nainen päätti jatkaa matkaa. Käänsi selkänsä jyrkänteelle ja päätti, että yrittää päästä takaisin keskustaan leirintäalueelta jollain keinolla. Askeleet johtivat onneksi oikeaan suuntaan tällä kertaa. Hän saapui pääportille, jossa oli eräänlainen kioskimainen rakennus. Nainen meni tiskille. - Hei, voisittekohan auttaa minua? Minun pitäisi päästä pois täältä alueelta takaisin keskustaan. Voisitteko soittaa minulle taksin vaikka? Kioskiluukin takana oleva nuori nainen ja mies tuijottavat naista jotenkin kauhistuneen oloisena. Mies avaa suunsa. -Joo kyllä se onnistuu. Mutta onko sinulla varmasti rahaa maksaa taksikyyti? – Joo, kyllä on. Nainen kaivaa viisikymppisen esiin ja heilauttaa sitä ilmassa. – Voisitteko tilata nyt vaan sen taksin. – Juu, tilataan toki. Odottele tässä lähistöllä sitä.   -Kiitos suuresti teille. Ai, joo. Tuli mieleen tässä sellainen asia. Niin kuin huomasitte, niin olen kadottanut oman olkalaukkuni. Sellaisen sähkönsinisen. Se ei ole kovin iso kuitenkaan. Olisiko joku mahdollisesti löytänyt sen? Nuorempi nainen kioskissa sanoo: - Joo, meille on tosiaan tuotu näitä löydettyjä tavaroita tänne. Katsotaanpa, löytyykö sinun kuvailemaasi laukkua. Joo, katso tällainen löytyi. Tutkitaanpa mitä täällä sisällä on. Tämä on ainut mikä on tallella. Naisen käsissä oli henkilökortti. Niin nainen kuin mieskin katsoivat henkilökorttia pitkään. Vertailivat kuvaa ja edessään näkemäänsä naista tarkkaan. -Joo on tämä sinun, nainen sanoi. -Kiitos teille vielä kerran, nainen sanoi, kun otti laukun vastaan. Huomasi, että laukun toinen hihna oli leikattu irti pidikkeestään. Siinä samassa hän muisti edellisillan tapahtumista jotain. Hiljaa raahustaessaan eteenpäin kioskin nurkalle, hän koetti käydä läpi mielessään illan tapahtumia olotilastaan huolimatta. Kävi sitten kioskin seinää vasten nojamaan vaipuen kuitenkin istuma-asentoon. Toivoen mielessään, että voimat riittäisivät sinne asti, minne vielä niiden pitäisi.

  Tosiaan, todellakin aivan niin. Nainen oli aivan varma, että muisti oikein mitä oli tapahtunut. Siinä samalla kun hän naispuolisen tuttavansa ja tämän miehen kanssa olivat kuunnelleet illan päälavan esiintyjiä, niin kuin koko muu juhliva sekalainen suurehko ihmismäärä, hän oli kiinnittänyt huomiota ensin vain yhteen mieshenkilöön edessään. Tämä oli erään naisen takana kädessään Fiskarsin oranssipunaiset sakset. Sitten tuo mies oli vain leikannut naisen olkalaukusta hihnan poikki, samalla kun oli huomaamattomasti vetänyt laukun itsellensä. Nainen ei ollut huomannut yhtään mitään. Mies oli poistunut paikalta nopeasti. Teon huomanneen naisen katse selässään. Vähän matkan päässä, mies oli vain tyhjentänyt laukun ja heitti sen menemään. Humalatilansa takia nainen ei ollut pystynyt reagoimaan asiaan. Seurasi vain edelleen katseellaan miestä. Näki, että tämä tapasi kaksi muuta miestä kauempana. He tutkivat taskujensa sisältöä. Yhdellä heistä oli ollut reppu, johon kaikki tunkivat jotain. Miehet erosivat. Kukin heistä oli lähtenyt yleisön joukkoon uudestaan. Nainen oli seurannut edelleen tapahtumia. Eräs heistä, ei sama mies kuitenkaan, mihin nainen oli ensimmäisenä kiinnittänyt huomiota, seisoi erään naisparin lähellä. Oli tunkenut sitten tyynesti vain lähemmäs ja kohta, sama asia oli toistunut. Eli ryöstö ilman että kukaan uhreista oli huomannut mitään. Nainen oli kääntynyt hoippuen naistuttavansa puoleen. Mongertaen ja viittoen miehiä kohden. Naistuttava ei ollut ymmärtänyt ollenkaan ilmeisesti mitä nainen oli yrittänyt kertoa. Eräs miehistä oli huomannut tilanteen. Alkoi astella pahaa aavistamattoman naisen luo. Illan pääesiintyjä artistikaksikko sai juhlakansan tuleen. He lauloivat: ”Kaiken takana on nainen. Joka ihanasti rakastaa. Jota minä en voi vastustaa. Hei kaikki nyt mä sanon sen. Kaiken takana on nainen.” Nainen, oli ollut järkyttynyt. Järkyttynyt, myös sen takia, kun oli tajunnut, miten kännissä itse asiassa on. Nainen ei ollut huomannut, kun itse joutui kohta samalla lailla ryöstetyksi. Mitä kohtalon ivaa. Naisen naistuttava ja tämän seurassa ollut mies olivat lähteneet pian sen jälkeen kävelemään poispäin. Olivat vain jättäneet naisen, joka oli yrittänyt hoippuen lähteä perään tyynesti jälkeensä. Nainen muisti hatarasti, että oli seuraamisyritysmatkallaan sammunut jonkun piikkilanka- aidan viereen. Tai no, oli päättänyt vain levätä hetken, mutta uni oli vienyt voiton. Oli herännyt sitten siihen, kun jotkut miehet olivat väen väkisin alkaneet nostamaan häntä ylös maasta. Olivat nostaneet hänet yli piikkilanka-aidan tuosta noin vaan. Joo, ja lopulta hän oli löytänyt itsensä sieltä autosta. Kuin pisteenä tapahtumien muistamiselle, oksennus ryöppysi naisen suusta valtoimenaan ulos. Ja sitä riitti. 

  Taksi hurahti kioskin nurkalle. Nainen nousi ylös istumasta ja asteli taksiin. Taksimies katsoi tosi pitkään naista, mutta kysyi sitten: - Minnekäs päin olette matkalla? Osoitteen jos saisin. Puutarhakadulle keskustaan. Tai no, niin pitkälle kuin 50:n markan setelillä pääsee, nainen vastasi. Mies oli hetken vaiti, mutta jatkoi sitten: - Selvä. Eiköhän tässä aika lähelle päästä sitä osoitetta. Molemmat vaikenivat kuin yhteisestä sopimuksesta. Palveluammattilainen osaa olla hienotunteinen onneksi, eikä yritä liiaksi kysellä, vaikka tekikin varmasti omia johtopäätöksiään naisen tilanteesta. Nainen oli helpottunut, kun pääsi vihdoin pois leirintäalueelta.