30.

  R. Anttila oli poistunut keskuudestamme, nainen luki kuolinilmoituksia ja suru valtasi hänet. Olikohan nainen ollut jossain hoivakodissa jo asukkaana. Tämä nainen, oli ollut hänen ensimmäinen pomonsa Kaupunginkirjasto-maakuntakirjastolla täällä Kouvolan keskustassa sijaitsevassa. Jos tämä ei ole sitten joku kaima. Jotenkin hän tiesi ettei ole. Tämä oli käynyt parin muun kirjastolaisen tapaan, hänelle tuttujen, siellä työskentelyn johdosta, ajanjaksolla joka sijoittui 90-luvulta olisiko viimein kerta ollut 2008 kevääseen päättynyt työsuhde, moikkaamassa häntä yrittäjyysaikana kioskillakin. Kaikki työjaksot, jotka hän kirjastolta sai, jokaisesta hän oli kiitollinen näin jälkikäteenkin. Maininnut ainakin tälle eläkkeellä jo olevalle työntekijälleen ja hänen miehelleen tästä asiasta, kertonut tästä ihmisestä, nyt siis jo kuolleelle entiselle kirjastotoimenjohtajalle, kauan eläkkeellä jo olleesta mukavasta naisesta. Tomerasta ja jämptistä sekä kaikki langat hyvin käsissään pitävästä työssään hyvin menestyneestä naisesta. Niin kaikki me jätämme omasta elämästämme sitä käden jälkeä tänne. Hänellä kerkesi olla kolme kirjastotoimenjohtajaa tuona ajanjaksona jona kirjastolla oli töissä. Kaksi naista ja viimeisempänä mies. Tämän miehen myötä ja sen alati muuttuvan maailman myötä kirjastolle tuli ensimmäiset lainausautomaatit ja palautusautomaatitkin. Malli oli Tanskan kirjastoon tutustumalla ikään kuin tuliaisena jäänyt elämään ja muutoksen paineen alla toteutui sitten. Koko ajan olemmekin entistä enemmän nähneet näiden "kylmien asemien" valloitusta siellä täällä. Itsepalvelukassat kaupoissa ja kioskeissa. Omatoimikirjastot. Muuttuvat vielä pitemmälle vietävät maksutapojen muutokset biotunnistusta hyväksikäyttäen tulevat syrjäyttämään jossain vaiheessa luultavammin pankki- ja luottokorttimaksamisen. Vaarassa erään maksutavan väistymiseen, on myös mobiilimaksamisen väistymisen mahdollisuus. Sormenjälki - ja kasvotunnistusmaksutavat tulee tuomaan sellaista helppoutta ja nopeutta asiointiin, että ihmiset eivät jaksa vaivautua kännykän esiin kaivamiseen. Muuttuvaa maailmaa, jossa on vaara joidenkuiden jäädä jalkoihin. Siksi, hänestä, naisesta maailman ei koskaan pitäisi muuttua niin paljon, että mitään vanhaa tapaa ei jollain lailla suosittaisi säilytettäisi. Toki muutosvaiheessa kaikille aina mahdollistetaan muutoksessa pysyminen, silti nostalgiset asiat poistuvat liian tiuhaan keskuudestamme. Rahan jääminen maksuvälineenä pois, on toki yksi turvatekijä niille, jotka  vielä toimivat tulevaisuudessa normaaliin tapaan asiakaspalvelu työssä. Nainen toivoo todellakin, että näitäkin myyntitahoja tai mitä vaan vielä nykyään nähdään asiakaspalvelun tuottajina, että niitä todella olisi hamaan tulevaisuuteen asti. Ihmiskontaktien väheneminen on eräs huono tekijä tässä mahdollisuuksien ja mahdottomuuden  yhtälössä. Koronaviruspandemian aikanahan rahan käyttäminen maksuvälineenä poistui tai sen käyttö pieneni olemattomiin. Tulevaisuudessa tällaisia pandemioita tulemme varmasti näkemään lisää. Mutta tässäkin kohtaa ne kaikkein vähävaraisimmat ihmiset ja kodittomatkin pitäisi jotenkin huomioida edelleenkin. Jos tämä tulevaisuuden muutos maksutavoissa on jostain syystä tavoittamaton vielä jota kuta tahoa. Toki koko ajan pitemmälle viety tunnistautuminen saavuttaa varmaan lopulta sellaisen helppouden tason, että mikä vaan on mahdollista. Mentäisiinkö jopa siihen sirun asennukseen vaikka vieras esineeksi katsottu tunnistautumiseen tarkoitettu keino toisikin mukanaan jotain ei toivottua. Nainen uskoo juuri tuonkin tapahtuvan. Keinot keksitään kyllä, jotta saadaan käyttöön tämäkin tunnistautumistapa. Kaikkialla hyödynnettävä. 

  2007 alkuvuosi alkoi näyttämään naisen silloisen avioliiton loppumisen alkumerkkejä. Mies oli ollut jostain järjettömästä syystä vastaan sitä, että nainen työllistyi pääkirjastolle ja sai jopa pitemmän kirjastoavustajan sijaisuuden jakson töitä itselleen. Tämä tapahtuma oli järkyttänyt naista. Nainen muistaa joskus suhteen alkamisen alkuajoilta jotain mustasukkaisuuteen liittyviä asioita ja tempauksia. Nainen oli saanut kerran tässä surullisen kuuluisassa Figaro ravintolassa "turpaansa" kesken tanssin. Tanssin, jossa hän oli siskon kanssa tanssilattialla. Nainen oli moikannut vähän sitä ennen tutulta näyttänyttä, entistä englannin kielen opettajaa, joka sattumoisin olikin istunut sen iltaisen orkan rumpujen tahtipuikkoa heiluttelemassa. Pari sanan ja lauseen takia tuli tuta päin näköä. Kyllä siinä siskon kanssa tuijoteltiin tovi toisiamme silmiin. Myöhemmin tuli tämä rumpali sanomaan, että olisi ehkä syytä harkita tämän miehen seurassa oloa. Seuraavan kerran kun mies teki nenään iskun sivulta ja taas kuinkas ollakaan alkoholin alaisena, nainen oli ratissa, raskaana, kuskina. Alla oli ollut valkoinen mustat vauhtiraidat sivuilleen saanut veljen "biili". Muistisäännön avulla nainen muisti vieläkin rekkarin kirjaimet ainakin. "Harrin sepalukset" eli HSL tai K viimeisenä. Veljen automobiili oli ollut kyseessä ja veli istui takapenkillä sen aikaisen kihlattunsa kera. Kyllä hekin hiljenivät niin hiljaisiksi. He olivat olleet siskon tykönä Porsasjuhlissa. Juu. Kyllä vain "sikailuksi" taisi mennä tuo reissu kirjaimellisesti, nainen ajatteli ilkikurisesti. Jaakko Teposta, Savon murteella laulajasta ja illan muusta annista jäi kuitenkin aika hyvä fiilis kaikille osapuolille, jotka juhlissa olivat. Nainen oli yrittänyt ajaa ja jättää oman kihlattunsa kuin nallin kalliolle bussipysäkille. Mies ei suostunut moiseen. Tämä alkuvuoden tapahtuma ei kuitenkaan ollut liittynyt mihinkään sellaiseen. Mistä syystä se tuolloin tuntuikin entistä enemmän pahemmalta. Ei järkeenkäyvältä asialta. Vuonna 2006 elokuussa syyskuun alussa erään iltaopiskelujakson päättyessä, sen jälkeen kun nainen oli kokenut pienimuotoisen tragedian niin silloin ehkä oli ilmassa jotain mustasukkaisuuteen liittyvää. Nainen oli tuntenut haikeutta opiskelujen päättyessä ja siitä juontuen miehen ymmärtämättä asiaa, tämä oli vetänyt täysin vääriä johtopäätöksiä ja näyttänyt mieltään. Juuri tämä miehen aiemminkin ilmennyt opiskeluvastaisuus oli myös naiselle liikaa välillä. No, kesä 2007 näyttikin sitten jo sen mitä syksyllä oli tiedossa. Yhteistuumin laitettiin sitten syyskuun alkupäivinä avioerohakemusvireille. Nainen, auttoi miestä kaikessa tulevassa muutoksessa. Vuokra-asunnon löytämisessä jne. Ero oli koettelemusta alussa jokaiselle osapuolelle perheessä, mutta se ei ollut vältettävissä. Niin oli tapahduttava. Eron ahdistavuus ja pelko siirtyi pojalle arvatenkin kuin perintönä. Kaikki, jotka ovat avioeroperheistä, nainen luulee, toisella tapaa asennoituvat sen mahdollisuuteen ja kokevat sen omalla kohdallaan vielä voimakkaammin mitä ei tapahtuisi ilman tuota jo koettua elämänjaksoa. Surullista mutta totta.  Nainen on yrittänyt muistella aikaa jolloin mies oli pienen jakson Lappeenrannassa töissä. Tämä oli joutunut asumaan jossain vanhassa matkailuvaunussa. Eräs ilta ja soitto sieltä jäi naisen mieleen ikuisiksi ajoiksi. Jotkut huligaanit, aikuiset miehet olivat yrittäneet sytyttää asuntovaunun kait tuleen. Mies oli päässyt pakenemaan sieltä pois sillä aikaa kun nämä olivat lähteneet hakemaan sytyttämiseen tarvittavia nesteitä jostain. Mies oli kuullut näiden puheen ja aikeiden suunnittelun. Mies ei tainnut palata enää sille miehelle töihin jolta paikan sai. Oli törmännyt tähän Kouvolan kaupungin yössä. Muutenkin ainakin eron jälkeen kamut joihin tutustui, niin joukossa oli myös niitä vähemmän toivottuja. Joskus vankila oloakin kokeneena, nuoruuteen liittyvien rötöstelyjen takia, juurikin sen alkoholin käytön seurauksena, mies itse ei kokenut asiaa varmaan mitenkään niin erityisen ihmeellisenä. Totta kai samalla tavalla kaikista ihmisistä myös nainen ajatteli. Ihmisiä siinä missä muutkin.  Silti nainen tiesi näiden ehkä tuovan ainakin jonkin sortin hankaluuksia miehen elämään.

  Kirjastolaisille, naisen entisille työkavereille, niille joille selvisi hänen poikansa tila eli tämä päihdeongelma, nainen luulee, että se oli surua suuresti herättävä. Ei kenenkään lapselle, tyttärelle tai pojalle, moista kukaan toivo. Poika oli vieraillut joskus kirjaston vessassa ainakin pojan isän mukaan sekä ehkä lehtisalissa. Niin rankkoja hetkiä oivalluksia myös hetket oli varmasti pojalle itselleen. Ikisurun laineet iskivät naisen tajuntaan. Vaikka vuosien saatossa suru oli saanut hiljaisemman muodon, se ei koskaan yhtenäkään päivänä jättänyt häntä kokonaan rauhaan.