54. 

  21.08.2012. Potilas tulee lääkärin "se ja se" lähetteellä kohdunkaulan leukoplakia- epäilynä jatkotutkimukseen. Oli ollut aurinkoinen heleä aamu kuin nainen oli suunnannut POKS: iin. Nainen oli kertonut pojalleen muun muassa käynnistä ja oli luvannut soittaa tälle heti kun tietää tarkemmin lisää tilanteesta. Tutkimus ohi ja loppulukemana oli Nabothin kysta diagnoosi. Rauhaskäytävän tukkeumasta johtuvia kohdunnapukan limakalvon alaisia pullistumia, niistä oli siis kyse. Välittömästi käynnin jälkeen nainen oli soittanut pojalleen. Oli tuntenut niin hyvältä kuulla parempia uutisia mitä oli odottanut. Pojalle välittyi se suuri ilo ja nainen kuuli pojan lyhyehköistä välituumailuista myös ilon tämän äänessä. Se "pahin hetki" oli taas takana, koettuna. Heinäkuun puolella alkanut jännitysnäytelmä oli saatu päätökseen. Ja kaikki ne naisen läheiset, jotka elivät tuossa mukana, jokainen omissa rooleissaan, pystyivät huokaisemaan helpotuksesta.  "Syöpää aiheuttava papilloomavirus pyritään hävittämään niin tytöiltä kuin pojilta- Poikien rokotukset alkavat Kouvolassa" KS. Jihuu. Nainen tunsi ilon toistamiseen rinnassaan. Tuiki tärkeä rokotus todellakin tulisi olemaan lapsille kasvaville nuorille se rokote muiden joukossa. "2013 vuodesta asti tytöille rokotetta on tarjottu. Vanhimmat joille rokotetta tarjotaan ovat syntyneet vuonna 2005. Nainen suosittelee sitä kaikille. Virus aiheuttaa pään ja kaulan, peräaukon ja sukuelinten syöpiä. "Ilman HPV- rokotuksia noin kahdeksan ihmistä kymmenestä saa vakavalle taudille altistavan tartunnan jossain elämänsä vaiheessa, useimmiten jo nuorena, THL kertoo. Pieni osa tartunnoista johtaa infektion kautta syöpään". Nuorena saatu rokote elimistössä synnyttää paremmin vasta-aineita papilloomaviruksia vastaan. 

   "Turvatassula", vallan osuva ja leikittelevä nimi, uudelle kunnostetulle Pohjois-Kymenlaakson eläinsuojeluyhdistyksen Pokesy:n eläinhoitolalle. Ihmisten lemmikeillä oli nyt paikka minne mennä hoitoon. Myös eri elämäntilanteiden muutosten johdosta tapahtuvien pakollisten lemmikkien luopumiseen liittyvien päätyvien tilanteiden hetkellinen sijoituskoti, josta lemmikit sitten matkaavat uuteen kotiin. "Tarjolla oli myös eläinten mikrosirutusta". Tämän hankkeen tukijaksi oli lähtenyt Elementit - E oy, rakennusneuvos Veli Hyyryläinen. Hatun noston paikka siis. Nainen muistaa 2015 vuoden syksyn tilanteen, jolloin naisen oma sisko oli kuollut ja pakollinen muutto toiseen kotiin perheen isällä pojan kanssa kera kahden kissan tuli ajankohtaisesti. Vuokra-asuntomarkkinoilla kun valitettavasti toisaalta ymmärrettävästi on vuokranantajia, jotka ajattelevat myös niitä allergisia mahdollisia vuokralaisia. Se väkisin rajaa vuokra-asuntomarkkinaa lemmikillisillä suppeammaksi. Hetken mutta vain hetken, oli ollut ilmassa myös aatetta kissojen luopumisesta ja sijoittamisesta mahdollisesti uuteen kotiin. Onneksi asiat kuitenkin järjestyivät juuri heillä, surijoilla, eteen päin pyrkivillä parhain päin.  Tuo aika, kaikki tähän suureen elämänmuutokseen liittyvät asiat, kaikki ne läheiset, jotka osaltaan koettivat tukea heitä, omankin surun keskellä. Silloinkin, niin kuin myöhemminkin, se yhteinen voima surun keskellä, omaisista pulppuava, se on ilmiömäistä ja sitä tarvitaan aina.  "Turvaa tiellään tallustaville". 

  Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen. Kaikkihan muistaa hänet. Tuota aikaa näkemättömätkin muistaa toisten ihmisten puheitten perusteella. Kekkonen se oli kuulemma se yksi presidentti. Ja Kekkonen, Urho Kalevi, kahdeksas maamme presidentti vuosina 1956-1981, oli se presidentti, jonka nainenkin luuli olevan maamme päämieheksi kerran valittu eikä jostain syystä toista hyvää vaan oltu löydetty, joten Kekkonen sai jatkaa. Ja jatkaa. Ja jatkaa. Voi noita aikoja.  Kekkonen hoiti työnsä hyvin, se kuva naiselle piirtyi vanhempiensa kautta kokemuksena tästä. Timo J. Tuikka, Jyväskylässä asuva filosofian tohtori oli kirjoittanut Kekkosen salaiset päiväkirjat - romaanin. Tältä löytyi myös muita Kekkosaiheisia kirjoitelmateoksia. Kyllä, nainen aikoo lukaista varmasti jossain vaiheessa tuonkin kirjan. Tyylilajina teoksella on parodia ja satiiri. "Urho Kekkosella oli tunnetusti erinomainen paineensietokyky, mutta Tamminiemen jäämiehellekin tuli hetkiä, jolloin vanne alkoi kiristää ylä- tai alapäätä. Silloin hän otti ruutuvihkonsa esiin: " Nämä sommitelmat ovat varaventtiilini, joihin voin muokkailla ajatuksiani ja päästellä pahimpia höyryjäni". KS. Kylläpä kuulosti tutulta. Sitähän se osin on. Kirjoittamisen pakko. Pakko päästellä. Oikeastaan laulujen teonkin kohdalla. Sopii kaikkiin harrasteisiin. Jokainen varmasti tunnistaa itsensä noista sanoista. Millä tavalla kukin nyt sitten höyryjään päästelekään. Nainen ei tästä pakosta, himosta luoda, pääse kyllä koskaan eroon. Hyvä niin. Sitten kun on aika. Niin jää enemmän jäljelle heille, jotka sitä tietoa, dokumentointia voisi kai sanoa, osittain,  tarvitsevat. Elämästä. Joka tuli elettyä ja ihmisistä jotka ovat olleet osana siinä, tärkeitä ja sitä elämää. Lepattava liekki sammuu kun sen aika on.  Ja esirippuverho laskeutuu takaisin paikoilleen kun näytös on ohi. Nainen, muistaa olleensa joskus se "esirippuverhon pidike" näytelmässä. Roolisuoritus oli huikea. Komedianäytelmä, koulun kyseessä. Tosin omassa lapsuudessa varmaan on ollut myös rooleja koulunäytelmissä. Koulunkuoron hän ala-aste ajoilta muistaa paremmin. Joku, tietty laulu oli joka oli jäänyt mieleen sieltä ja aina kun kuulee sen jotain kautta muistaa sitten, että tämä se oli. Tätä lauloimme tuolloin. Laulu ei ollut kotimaista perua. Lauloimme sen englanniksi. Siksi se varmaan jäikin mieleen. Eräs näistä saattoi olla laulu : Long Way to Tipperary. Televisio mainoksista kerran piti myös valita se mieleisin ja esittää sitten se luokassa. Nainen jännitti, mutta antoi tulla sydämensä kyllyydestä sitten: "Yks kakkaa, kaks kakkaa. Muuta ei sitten tarvitakaan". Niin naisella kuin muillakin oli hauskaa sen jälkeen. Eräässä luokkahuoneessa oli myös piano. Välitunneilla useampana kahden muun tytön kanssa piti päästä sillä soittamaan Mustan kissan tango - laulua sillä seuraamuksin että, se oli pakko heidän kohdallaan kieltää lopulta. Soitto kaikui ja kiiri ilmeisesti opettajain huoneeseen saakka. Oliko vaarana mennä kahvit "väärään kurkkuun" vai oliko jo niin käynyt ja turvallisuus syistä moiseen kieltoon sitten päädyttiin. No, tuomio tuntui tuomiolta, suurelta, tytöistä. Vaikka toisaalta heitä naurattikin asia, varmaan samalla aspektilla kuin harmittikin. Pimputtaminen, pimputtaminen, pimputtaminen. Joo-o. Nii-i. Ehkä siinä oli jotain ärsyttävää. Niin rajansa kaikella. Tässäkin. 

  Nainen alkaa kiemurtelemaan ja tärisemään istuimellaan, baarijakkaralla keittiönpöydän ääressä. Hartiat hytkyvät naurusta. Pitelemättömästä. Tuo mielikuva, jonka roolijaotusta nainen olisi halunnut käyttää eräänä Taiteiden Yö- tapahtumailtana, sen kuitenkaan toteutumatta. Kaksi kioskin työntekijää olisi jalkautunut ihmisten keskuuteen keskusta-alueella. Nämä edustaisivat häntä, kauppiasta ja tämän yritystä, kuitenkaan käyttämättä siihen näitä konseptiin tavallisesti lukeutuvia asioita, kuten vaikka työasuun kuuluvia t-paitoja. He olisivat olleet liikkeellä maitokärryllä, jossa mukana olisi ollut myyntiartikkeleita kahvista nisuun ja kaikkea mahdollista syötävää purtavaa. Ja he olisivat pukeutuneet kauppiaan "alkuperää", synnyinseutua esiin tuoden. Tämä kun oli sieltä "mualta". Ai muualta. Joo. Ei kun mualta kotoisin. Niin niin muualta. Ai maalta. Joo. Asut siis olisi olleet kuin suoraan naisen kirjoittamasta Lentävästä Galax Kukosta. "Iso-Iita", joka oli pukeutunut emännän tavoin valkoiseen puseroon ja pitkään hameeseen. Hiuksia piti aloillaan liina. "Tukkijätkä" puolestaan puseroon, pussihousuihin, lapikkaisiin ja vilsa hattuun. Piikojen eli tarjoilijoiden asut olisivat olleet ehkä liian riettaat tai ehkä ei "burleskihenkiset" tähän päivään. Lisäkeletit hiuksissaan, avonaiset puserot päällään rintojen vilahtelu mahdollisuuksineen ja hameet etuosastaan nostettuna vyötäisille. Ovat kuin lypsylle käymässä. Tässä tapauksessa tarjoilisi kaffetta ja nisua. Rengit puolestaan muistuttivat isäntää pussihousuineen ja henkseleineen. Portsarilla eli pontikankeittäjällä oli ollut kirjoitelmassa keksi eli tukinuitossa apuna käytettävä väline ovenpielessä. Sellainen löytyi myös ihan oikeasti naisen omalta isältä ja se oli ollut Kausalassa olevan omakotitalon kulmalla, olisiko ollut tikapuilla ripustettuna, jota kautta luonnollisesti pääsikin mukaan kirjoitelmaan. Niin naisen isällä ja eritoten isän isällä nainen muistaa olleen nuo pussihousut henkseleineen. Ja repun, jossa oli aina kaurakeksejä. Näin nainen oppi tykkäämään kaurakekseistä. Ja tuollainen hattu. Naisen isällä se oli nahkainen lippis. Lapikkaat löytyi isältä myös. Niistä ei suostunut luopumaan. Tämä suuri idea , aatos kaatui. Olisi ollut varmasti myyvä. Ja teatterilta varmasti olisi löytynyt vaatetusta tuohon. Sen sijaan ideasta kerrottuaan eteenpäin, joku otti maitokärry idean omakseen ja hyödynsi sitä kioskillaan. Näin ne ideat matkaa eteenpäin. Naisella itsellään ei olisi tuolloin ollut varaa kustantaa maitokärryjä. Nykyään ne on ihanaa rekvisiittaa maitotonkkien kera vaikka pihoilla puutarhassa, missä vaan minne ihmiset niitä keksii sijoittaakaan. Erään huikean roolisuorituksen, tosin se ei ollut varmaankaan naisen mielitietty, suuresti tätä muistuttava henkilö oli kerran astellut aamulla kioskille. Astellut perälle kioskiin ja ostanut alkoholia jotain. Ei tuossa nyt mitään, mutta kun nainen oli siinä tilassa, että hyvä kun oli hereillä, oli se "eläväkuollut" , tikut olisi tarvinnut luomia ylhäällä pitämään, niin. Nainen on melko varma, että hän se ei ollut. Henkilön olisi pitänyt piipahtaa maskissa ja teatterin puvustamossa ennen kuin tästä olisi saatu tuon henkilön näköinen ilmestys. Vaikuttava esitys, ehkä vieraalta kuitenkin.  Tai sitten on olemassa suuresti tätä muistuttava henkilö. Kummitusmaista. Teatterimaista. Elämää.