57.

  Naiselta alkaa valumaan kyyneleet silmistä hänen lukiessaan tekstiviestiä, vahvistustekstiviestiä , siitä tiedosta jota hän joutui odottamaan yön yli. Hänen joskus myynninammattitutkinnon aikana tapaamansa  naisen, naisen jonka kanssa ystävystyttyä sen jälkeen kun opiskelut oli ohi, hän, nainen sai nyt kuulla tämän todella kuolleen vain 61 - vuotiaana. Femmatorin, yrityksen, joka oli keskittynyt kirpputoritoimintaa harjoittamaan vuosien ajaksi, se oli jouduttu lopettamaan ja tämä hänen ystävänsä oli menehtynyt siellä tyhjennyksen keskellä työn äärellä sairauskohtauksen yllättämänä. Ei. Naisen oli vaikea käsittää tapahtumaa. Ei näin kenenkään ihmisen elo pitäisi päättyä. Ei sellaisen ihmisen, joka oli antanut paikalle kaikkensa. Ihmisen joka oli nähnyt monia muitakin huonoja aikoja elämässään. Ja nyt tämän koronaviruspandemian takia joutui näkemään sitten sen hetken, että tuokin yritys, kirpputori, olohuoneen ja yhteisön jatke, oli pakko sulkea.  Paikka, joka oli tullut niin monelle ihmiselle tärkeäksi vuosien saatossa. Pelkästään olemassa olollaan. Ja myös monet olivat saaneet sitä kautta kierrätettyä niitä tuotteitaan, esimerkiksi vaatteitaan ja  muitakin tavaroitaan, kaikkia myyntiartikkeleiksi sopivia, mitä vaan ihmiset keksivätkin kierrättää tässä yhteiskunnassamme. Paikka teki ekologisia tekoja, joka viikko. Auttoi myös, voi todellakin sanoa, historian säilymisessä. Ihmiset löysivät aarteita joita muuten ei tullut nähtäville, löydettäviksi ja uusiin koteihin päätyviksi tuotteiksi. Naisen siskon avopuoliso oli ollut siskon kera myös tämän ihmisen elämään kuuluvia. Avopuoliso harrasti kirpputorimyyntiä enemmänkin. Oli saanut sitä kautta perheelleen ja itselleen ansainta monet vuodet. Tunsi ja tiesi vanhojen esineiden artikkeleiden arvon. Oli jopa joskus kirjoittanut koonnut teoksen vanhoista etiketeistä mitä Suomessa on liikkunut vaikkapa juuri niiden tulitikkuaskien päällä olleista etiketeistä. Niin nyt oli yksi aarreaitta historian päälle ymmärtävien osalta kadonnut maan  päältä, suljettu. Yksi kierrätystä harjoittava taho. Ekoteko- taho. Naiselle tulee todella ikävä ystäväänsä. Toki kaikilla tämän elämänsä ihmisillä tulee. Ystävää, ihmistä joka oli hyväsydäminen, ja oli sitä suurella sydämellä. Välittävää ihmistä, joka ymmärsi tuki ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissaan. Hyvästi, ystävä rakas, nainen ajattelee. Kyyneleet alkoivat valumaan vielä  kertaalleen valtoimenaan. Tämä päivä olisi kyynelten virran päiväksi lukeutuva. Nainen tiesi, että ystävä kun oli itse myös se "sanojen ystävä", kirjallisessa tuotossa, olisi kannustanut häntä tässä kohtaa kirjoittamaan. Melkein nainen kuulee niin sanovankin tämän sieltä jostain. "Sinä pystyt tähän". Nainen jää kaipaamaan valtavasti tätäkin elämänsä ihmistä. 

  The Blues Brothers - Peter Gunn Theme, Henry Mancini Vaaleanpunaisen pantterin teeman tuottelias säveltäjä. Kuin jotenkin, kun jostain vain johdatuksen kautta tulleena pompahti tämä naiselle esiin. Ystävä oli lähettänyt nuorimmaisesta tyttärestään WhatsApp sovelluksen kautta naiselle kuvan, jossa tytär valmistautuu karkkisadetta tuottamaan tuo asu yllänsä. Eli tästä syystä, nainen äkkäsi. Nainen muisti tosin juuri eilen kuunnelleensa The Blues Brothers musaa, koska rakasti heidän esiintymistään. The Blues Brothers - Full concert 12/31/78- Winterland Youtube - videotaltiointia nainen oli katsellut aiemmin ja tykännyt. Viimeiseksi eilen oli kuunnellut levytaltiointia The Blues Brother. Levyllä olleet kaikki kappaleet, jotka lennättävät ikään kuin vuosikymmenten taa eri artistien esittämään musiikkiin nostattavat naisessa niin monia muistoja sieltä kaukaa. Kaikki se musiikki mikä radiosta ihmisille tulvi. Musiikki, jota nainen pienellä "ratiollaan", jonka oli saanut eräänä jouluna isossa pahvilaatikossa lahjakseen. Naisen siskon ja äidin halutessa hiukan kiusoitella naista. Nainenhan oli ollut lahjastaan haltioissaan. Musiikki tavoitti hänet, naisen joka ei suostu siitä enää koskaan luopumaankaan. Nainen oli jatkanut joululahjan anto perinnettä, oli tehnyt saman ikään kuin pojalleen tämän saadessa lahjaksi ensimmäisen kännykkänsä. Lahja alkoi pirisemään. Lahjan kimppuun ymmärrettävistä syistä hyökkäsi innokas avaaja. John Belushi ja Dan Aykroyd olivat ne parhaimmat roolisuoritukset suorittaneet kaverukset, jotka osasivat ottaa yleisönsä sillä huumorillaan, jolla pari pelasi yhteen. Kuin Ohukainen ja Paksukainen, Stan Laurel ja Oliver Hardy, brittiläis-yhdysvaltalainen komediaparivaljakko, aikoinaan. Aivan vähän aikaa nainen oli juuri katsonut viimeisimmän uudehkon leffan heistä, tämän parin upeasta matkasta elokuvaviihdemaailman keskiössä. Alusta sinne loppuun. Vaalean punainen pantteri piirretyt ovat hiipineet jokaisen perheen olohuoneisiin ja näin ollen saaneet niin lapset kuin vanhemmatkin pauloihinsa. Elokuvasarja, jossa konstaapeli Clouseaun roolissa oleva Peter Sellers taidokkaasti nerokkaasti vie katselijat tunnusmusiikin kera vaaleanpunaisen pantterin kanssa koettuihin kommelluksiin. Elokuvasarjasta tehtiin animaatiosarjaa. Ensimmäinen oli "The Pink Phink" , joka voitti myös lyhytanimaation Oscarin vuonna 1964. Nainen muistaa keskustelleensa tästäkin aiheesta, Vaalean punaisesta pantterista, ystävänsä kanssa. Ystävän, jonka nimeen hän törmäsi Kouvolan seurakunnan Elämänkaari ilmoituksissa. Eli se pahin tapa, pelko saada tieto, jonkun sinulle tärkeän ihmisen menehtymisestä oli täten käynyt toteen. Nainen oli vuosia sitten törmännyt samalla tavalla juuri naisen kaimaan ja pelästynyt jo tuolloin menettäneensä naisen elämästään. Nainen mietti mitä hänen ystävänsä olisi tähän tuumannut. Luultavasti tämä olisi nauranut ja saanut naisenkin näkemään sen koomillisen puolen. Nyt tämä ajatus, sai naisen suupielet hieman hymyilemään. Juurikin niin olisi varmasti tapahtunut. Nainen muistaa, itse oman siskonsa kanssa kerran tämän vielä Kuusankosken palvelutalossa asuessaan ja seurustellessaan vielä tuolloin erään Jyrkin kanssa, olleen lähdössä näiden kahden kanssa viihteelle, mutta ilmeisesti johonkin naamiaisiin. Nainen oli pukeutunut  "Blues Brothers" - tyyliseen asuun, housut henkseleillä valkoisen paidan kera ja hattu nostettu Belushimaiseen tapaan hieman takaraivolle enemmän valahtavana valuna. Solmio ja totta kai ne mustat aurinkolasit. Nainen pitää käsiään valokuvassa, joka on otettu ilmeisesti juuri ennen liikkeelle lähtöä, niin sanottu " paikoillanne hep" - kuva, niin "Jyrkin" uhkeilla rinnoilla. Miehen, joka on pukeutunut naiseksi. Punaiseen mekkoon pukeutunut hehkeä ihanuus, liina päässään oleva "nainen" isolla n:llä on suipistanut huulensa suudellakseen ikään kuin kuvanottajaa. "Oih. Täällä olen, ota minut ja kanna seikkailuun". Kuvan ottajaa tosin nainen ei enää muista. Olisiko ollut talon henkilökuntaan kuuluva, koska kuva oli otettu alakerrasta ruokailutilan nurkkauksessa. Sisko oli myös miessukupuolta edustava sinä iltana komeine viiksineen. Näin ne roolit istuu kansaan ja jalkautuu kansan pariin, voisiko sanoa. Hauska ilta oli varmaankin tuolloin koettu. Muistikuvat on hatarat, joten on ilmeistä, että niin juuri on käynyt. Eräästä vapusta nainen sai kyllä aikoinaan kunnon torumiset, jopa omalta siskoltaan. Toki pitkin yhteistä taivalta, mitä nämä kahdestaan kokivat yö / ravintolaelämän puitteissa, isosisko piti hyvän huolen pikkusiskostaan. Tuo teguila-agaavesta tehty teguila viina tutustuminen jäi toiseksi viimeiseksi kokemukseksi juomasta naisella. Pettävä, nopeasti humalluttava juoma. Nainen oli simahtanut kello kahdeksan aikaan illalla vappuna, joten vappukarkelot jäi aika lyhykäiseksi kokemukseksi siltä vapulta. Ei oikeastaan tätä eikä naisen kerran oman äitinsä viskin juonnin nähneenä, molempien vanhempien oikeastaan, nämä olivat olleet kerran talviaikaan Kausalan kansantalolla kemuissa ja tulleet toisen parin kanssa kaikki käsikynkkää kotio ja kaatua rymähdelleet milloin mihinkin suuntaan, niin voisipa sanoa, että näiden kokemusten perusteella ei suosittele näitä juomia kenellekään. Siinä on sen ajan karvareuhka talvipäähineet lennelleet päästä ja muutenkin vaatteet saaneet kyytiä. Naisen äiti oli antanut naiselle joskus tuon ajan mustan nahkatakkinsa. Joskus nainen oli meinannut "tuunata" siitä lyhyemmän ja paremman version. No onhan se lyhyt versio, mutta loppumateriaali nahkasta on kadonnut, joten sen hyödyntäminen jälkikäteen on enää mahdotonta kyseistä nahkarotsia ajatellen. Viina on viisasten juoma. On aina ollut sitä. Nainen, ikään kuin vielä kertaalleen "teosta kiinni jääneenä", viisaampana vanhempana, toivoo ettei nykynuoret kompastu turhaan moisiin tempauksiin tulevaisuuksissaan.