116. 

  Joulunhenki katseli oman kiljahduksensa jälkeen Korvatunturia, Joulumaata jonka hyörinä oli vähäksi aikaa tauonnut. Kaikki olivat vain sekunneiksi jääneet pysähtyneet kuin kuuntelemaan. Oliko jostain kuulunut jokin ilon kiljahdus tai jokin vain. Kukaan ei osannut määritellä tuota ääntä. Sen kuvailu oli vaikeaa. Aivan kuin jostain kaukaa muualta, mutta silti läheltä oli kuulunut tuo ääni. Joulunhenki Ykkönen mietti kun katseli noita reaktioita. Hmm. Pitäisikö olla varovaisempi vai mitä tehdä. Toisaalta kuului näiden Joulunhenkien olemuksiin olla keppostelijoita. Niin, täytyy sitä joulun lähestymistä kaikkien täällä juhlia ja juhlistaa. Tuo juhla on kerran vuodessa vaan. Ja sitä juhlaa haluaa jokainen juhlistaa aina jollain lailla, niin Joulunhenki Ykkönenkin. Hänellä ja kaikilla muilla Joulunhengillä kesti tämä pesti eli työsarka sinne jouluaattoon asti. Joulunhenget keskenään viettävät joulua Joulupäivän ja Tapaninpäivän aikana, jonka jälkeen he käyvät taas maate. Pituellleen. Jouluruoat on niin herkullisia ja toisaalta nukuttavia, että kyllä niiden avulla vuoden taas melkein nukkuukin. Joulumuori Korvatunturilla yhdessä valmistaa pääkokkina heiluen apulaiskeittiötonttuineen jouluateriat jokaiselle ahertajalle Korvatunturilla, etenkin sinä Jouluaattoa ja muita jouluun liittyvine jouluruokavalmistushetkenä Joulumuori haluaa itse olla paikalla mukana touhuamassa. Vaikka tietää, että nämä pärjäisivät tuo Korvatunturin Jouluruokakeittämö aivan ilman häntäkin, jo omillaan. Tosin jotenkin joka vuosi jokaisesta Korvatunturin Joulumaassa työskentelevästä tuntuu, että jokin taika laskeutuu joulumuorin myötä jouluruuille. Joulumuori tietää, että joulumausteiden lisäksi jouluruokia ei tarvitse muuta kuin sillä rakkaudella valmistaa niin johan maittaa siellä täällä kodeissa joulupöydissä jokaiselle se jouluruoka. Se on se salainen mauste. Jouluinen mauste ruuissa. Niin jouluiset tuulen ujellukset taitavat vaeltaa talojen nurkilla ja saada soimaan jos jonkinmoisia ääniä Korvatunturilla tuumasivat tuon äänen kuulijat. Niin touhu ja aherrus jatkui tässä Joulumaassa. 

  Mitähän nyt keksisi. Joulunhenki tuumaili vähän aikaa. Lähti sitten pyrähtelemään sinne tänne koteihin kotomaassamme. Ihmiset nukkuivat ja ne jotka olivat matkustaneet lumikiteillä näkivät vauhdikkaita unia. Olisikohan joulu niissä mukana, Joulunhenki Ykkönen ajatteli. Kyllä vain, tämä oli siitä aivan varma. Niin Joulunhenki Ykkönen päätyi istahtamaan Helsingin Rautatieaseman Kivimiehen eli Lyhdynkantaja patsaan lyhdylle jalkojaan ja koko olemustaan lepuuttelemaan. Arkkitehti Eliel Saarinen oli suunnitellut 1900-luvun alussa graniittisen asemarakennuksen ja nuo Lyhdynkantajat - patsaat on suunnitellut puolestaan Emil Wikström. Joo- o. Aika oli aika vaativa ja vaati pohdiskelua sekä pohdintaa. Tosin keppostelu oli kepeyttä tuovaa aikaa myös Joulunhengille kaikille myös. Onneksi Joulunhenki Kakkosen aika kömpiä ja alkaa touhuilemaan Joulunhenki Ykkösen ohella oli aivan tunneista kiinni enää. Kaksin on kivempi hyöriä. Niin ja kunnon 24 jouluhengen kööri tässä onneksi aikaan saadaan. Kyllä on ikävä jo kamuja. Jouluisia. Tekisikö jotain tähän aikaan ja teknologiaan liittyvän kepposen tänään ja tähän päivään nousevaan. Sellaisen joka toisi hyvää soundia rytmiä elämään. Tai olisi sitten kirjoitettu pieni lause tai vaikka se hymiö vaan. Hei! Nyt minä keksin! Joulunhenki Ykkönen pompsahti ylös leijumaan. Kuin kunnon sotilas, suomalainen maatansa puolustava sotilas olisi aikoinaan melkein tehnyt. Hyvä ettei ottanut sotilasmaista asentoa. Lepo - komennosta sinne Asento- komentoa merkkaavaan asentoon. Se on hymiö. Uusi Jouluhymiö, jonka hän laskisi liikkeelle. Joka ainut ihminen saisi sen maapallolla tänään sen kännykkäänsä. Jokainen. Ja ne joilla ei ole kännykkää näkisi sen tv- mainoksessa, ostosliikkeen näyteikkunassa, missä ikinä vaan tällainen saattaisi tulla eteen. Niin hymiötä osaavat käyttää lapsetkin. Ja ymmärtää niitä. Hetkinen. Joulunhenki Ykköstä alkoi hihityttämään. Ei tosin taida kaikki aikuiset ymmärtää. Tulee mieleen muutamia aikuisia, vaan muutamia, jotka kaikki ei ole oikein kartalla hymiöiden tarkoituksista. No tuokin sallittakoon. Jouluhymiön kyllä kaikki ymmärtää. Hmm. Millainen tuo jouluhymiö  nyt sitten olisi. On Joulumuori, Joulupukki, Joulutonttu hymiöt. Lahjapaketti, Joulukuusi hymiöitä. Hetkinen. Niin se voisi jäädä elämään oikeasti tuohon hymiörivistöön, mutta mitä tämä hymiön katselija kokisi. Niin, jotain tällaista.

  Tyttö tuijotti kännykkäänsä. Se oli pitänyt pienen kilahduksen pöydän päällä äsken ja tytön siepatessa sen käsiinsä sekä nyt avatessa viestinsä tämä hyppäsi hymiörivistöön itsekin ikään kuin. Hymiöt olivat kaikki niin omissa tunnelmissa näissä olotiloissa mitä edustivatkaan. Ja nyt kun tyttö oli päässyt täksi Joulutontutar - hymiöksi, jolla on pitkillä vaaleilla kutreillaan pitkänpitkä joulutontunlakki, jonka pää on rannekorumaisesti käden ranteessa. Hymiö eli emoji laulaa, punainen joulumekko yllään, kimalteleva luomus valkoisella vyöllä. Kuin lumikiteistä kootulla vyöllä, myös samaa ainesosaa näytti olevan tuo tonttulakin reunus, joka hiuksia kivasti somisti koristi kuin koruna päänlaella ja ranteessakin. Niin Laulava Joulutontutar - hymiö. Lähti liikkeelle myös Laulava Joulutonttu- hymiö. Erotuksena oli vain se pukine. Niin jokainen sai kokea päivässään olevansa se hymiö, joka halutaan laittaa jollekin eteenpäin viestinä lähtemään ja olevansa laulava hymiö sellainen. Jostain olisiko ollut taas sitä Joulunhenki Ykkösen aikaansaamaa taikaa se, että tietty joululaulu, jota ihmiset rakastivat alkoi soimaan välittömästi heidän ajatuksissa kun he saivat ja avasivat tämän viestin kännyköistään tai sitten näkivät tämän hymiömainoksen jostain. Uudesta hymiöstä. Suomalaisten käyttämien normihymiöiden rinnalla. Niiden ilmehymiöiden rinnalla eritoten. Niin ihanaa keppostelua tämä, Joulunhenki Ykkönen tuumasi, kun oli nähnyt näiden ihmisten retkiä hymiömaailmaan ja riveihin. Ihmiset olivat hetken olleet hymiörivistössä ja kun joku oli laittanut heidät lähtemään viestinä eteenpäin he pääsivät takaisin oikeaan maailmaan. Oikeastaan he itse olivat lähettäneet itsensä, niin tämä Laulava Joulutontutar- hymiöksi ensimmäisenä pääsevä tyttökin oli heti tehnyt. Laittanut viestiä menemään rakkaille ihmisilleen. Joululla ja siitä iloitsemiselle on aina aikaa joululaulun verran jos ei useammankin joululaulun verran. Joulutaikaa ja Joulunhenki Ykkösen taikaa. Nyt Korvatunturille takaisin. Yö on jo saapunut ja päivä hujahtanut. -Tadaa! Joulunhenki kiljahti kun saapui Korvatunturille aivan siihen Joulumaan nurkille taas. - Mitä, uninen lunta päähineensä päällä paljon, pienenä kukkurana kuin jyrkkänä vuorenhuippuna kohoavana, oli Joulunhenki Kakkosen ensimmäiset sanat. Tai tässä tapauksessa ensimmäinen yksi ainoa sana. Kun sitten oli unentokkurasta hiukan pitempään herättelijäänsä tuijottanut, tajusi katselevansa suu niin ihanassa hymyssä olevaa Joulunhenki Ykköstä. No, aika nousta taas, Joulunhenki Ykkönen sanoi. Nousehan sieltä lumivällyjen alta. On joulukuun 2.päivä eli sinun päivä aloittaa taas keppostelut. Tosin teemme sitä nyt kaksin. Ja innokkaalla mielellä. Eikös vaan?, Joulunhenki Ykkönen kysäisee. -Kyllä vain, Joulunhenki Kakkonen sanoi, pyörähtäen piruettimaisesti paikallaan samalla ilmassa leijuen. - Oi, miten onkaan ollut ikävä tätä touhua. Lähdetään, sanoo sitten. Niin kaksi Joulunhenkeä pyrähtää taivaalle samalla keskenään jutellen.