21.

  Hymy nousee naisen huulille, kun hän muistelee perjantaita. Ensinnäkin oli ollut jo säänkin puolesta aurinkoa "valoa kansalle" suova sekä lämpenevään päin taas oleva päivä käynnissä sekä myös ihanaakin ihanampi jutustelu hetki lapsenlapsen kanssa WhatsApp: in kautta. Ikävä kun ajoittain iski rajusti niin tätä kuin toki muitakin läheisiä kohtaan aina välillä. Oli kyllä tottunut vuosien saatossa tähän yksin eleilyyn ja asumiseen. Paikka vaan oli vaihtunut tilanteen mukaan, mutta keskustaan päin kuitenkin pikku hiljaa suunnaten ja sielläkin nyt jo kahteen kertaan osoitetta vaihtaen. Ajatuksena oli ollut sijainnin helppoudesta johtuen auttaa itseään arkielämään kuuluvien asioiden hoidon suhteen sekä muutenkin. Sieltä oli myös helppo poistua. Suuntaan jos toiseen. Työpaikkojenkin suhteen. Nainen oli ollut melko tyytyväinen valintaansa. Kun kaipasi luontoon matka sinne oli lyhyt. Kohteita oli paljon Kymenlaaksossa. Tuleva käynnissä oleva viikonloppu oli sääennusteiden mukaan niitä viimeisiä hellejaksopäiviä. Nainen yrittää ottaa siitä kaiken irti. Vuorokausirytmin sekaisin meno oli sotkenut päivien normirytmiä niin ettei hän ollut vielä kyennyt nauttimaan kunnolla kesästä. Toki jonkin verran. Aika tulee jäämään kaikin puolin vahvasti naisen mieleen. 

  Selaillessaan uutisantia törmää Kausalan aseman yrittäjästä kertovaan. Iittiläinen kahvila-jäätelökioskiyrittäjä on jättämässä yrittäjyyden taakseen ja on muuttamassa toisaalle rakkauden perässä  Juankoskelle. Tällä oli ollut pitkäkaari koettelemuksia toki takanaan. Kyllä, rohkeasti eteenpäin meno elämässä usein kannattaa. Nainen oli tykännyt Facebookissa tämän yrityksen sivuista. "Juankoski Here I Come", Juice Leskisen, hänen niin kirjalliseen tuotoksiin kuin lauluihin aikalailla, hyvin tutustunut ja tykästynyt nainen, toivoo tälle ex-yrittäjälle voimia tulevan suhteen mitä se sitten tuokaan. Tuntui, että tämän kohdalla tiedossa olisi ihan hyviä aikoja. 

  Kausala, Iitti on naisen lapsuudenmaisemia. Siellä tuli vietettyä monet vuodet. 80-luvun alkupuolella ensin muutettiin Valkealaan, Niinistöön ja sitten Kouvolaan, Eskolanmäkeen vuonna 1984. Kausala oli ollut mitä parhain paikka kokea nuoruuttaan. Maalaiskylämäisyys loi yhteenkuuluvuutta asukkaiden keskuudessa. Tuntui, että kaikki tunsivat toisensa. Tiivistä kanssakäyminen ainakin oli. Nainen muistaa ensimmäiset kännikokeilunsakin. Syystä, että oli heti narahtanut vanhemmillensa. Nainen oli ystävineen tullut taas keskustaan notkumaan. Ystäväpiiri oli hankkinut juominkeja jonkun veljen kautta. Kaljaa, jota sitten naukkailtiin ennen kuin ihmisten ilmoille lähdettiin. Loput puteleista tungettiin käsilaukkuihin. No, siinä sitten kun melko vähäisen määrän jälkeen nuorella naisella kun alkoi jaloissa tuntumaan juomisen vaikutus, niin tämä päätti istahtaa pyörätelineen päälle. Siinä pääkadun varrella muun nuorison ohella näiden viettäessä viikonloppua teini-iässä olevan tytön vanhemmat ajaa, kuinkas ollakaan naisen ohi. Auto pysähtyy jarrut kirskuen. Äiti hakee tytön kyytiin. Ja tyttö pehkuihin, jonne sitten simahtaa. Tapahtuma oli hyvin opettavainen. Kaikkine kuvioineen. Toki sitä varmaankin pari kertaa tuli vielä harjoiteltua moista, mutta aikuisikään ja niin sanottuun täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen alkoholia  kului jonkin verran muutaman vuoden kunnes sen käyttö ei enää naista houkutellut. Hän onkin näin aikuisena sitä  mieltä, että alkoholia pitäisi nauttia vasta kahdenkymmenenviiden ikävuoden jälkeen. Suosittelee sitä kaikille vahvasti. Asiastahan on ihan ollut laajojakin tutkimuksia. Ihmisaivot kehittyvät sinne saakka ja silloin ihminen osaisi jo vastuullisemmin aloittaa sekä nauttia alkoholia jos siihen yleensä olisi tarvetta. Tämän hetken ajan nuoriso ja nuoret aikuiset ovat viisaampia. Osa ei nauti alkoholia ollenkaan vaikka lähtevät ravintolaan, koska on tarjolla tarpeeksi alkoholittomia juomiakin.  Ja seurasta nauttiikin enemmän selvinpäin. Ajassamme on silti tarpeeksi näitä päihdekulttuurin tuomia ongelmia ihmisille ja yhteiskunnallemme. Aivan liikaa, mikä surettaa niin naista kuin muitakin ihmisiä varmasti suurestikin. Nainen ei saanut omaa poikaansakaan suojeltua tältä ilmiöltä. Tarjonta on niin suurta. Toisaalta yhä nuorempia lapsiakin houkutellaan milloin milläkin verukkeilla tai tavoin käyttäjiksi. Kiristys- ja manipulointi, uhkailu. Kaikki mahdollinen, mikä kuuluu kuvioon on melkein pitelemättömänä keskuudessamme. Toki osittain geeniperintö, mitä annamme jälkeläisillemme. Se on vahva alttiustekijä. Ei aina kuitenkaan. Jotkut lapset sivusta seuranneena, "lasista lapsuutta" nähden, eivät välttämättä itse ala käyttäjiksi, vaikka niitäkin tarinoita on. Viisaasti pysyttelevät kaukana kaikenlaisista päihteistä. Mikä luo toivoa muuttuvaa yhteiskuntaa ajatellen ja tätä perisuomalaiseksi mainittua väitettyä päihdekulttuuria maassamme.  

  Nainen muistelee vielä lapsuuttaan, kultaisia aikoja, hyviä aikoja. Oli jos jonkinmoisia tapahtumia. Vanhemmat olivat monesti hätää kärsimässä hankkimansa lapsikatraan ympäröimänä. Joukossa sattuu ja tapahtuu. Nainen muistaa kun oli kerran jäädä rekan alle. Oli ollut naapurintytön kanssa menossa valtatien yli Ravilinnaan päin. Heillä oli ollut punainen kuminen keskikokoinen pallo matkassaan.  Tien yli oli ensin mennyt naapurintyttö ja tämä nainen, vallattomana tyttönä perässä. Rekka lähestyi kuitenkin peräkuljetusvaunuineen tietä ylittämään lähtenyttä tyttöä. Tyttö havaittuaan vaaran lähtee kiiruhtamaan eteenpäin. Tuntee nousevansa ilmanvirran ansioista ilmaan ja lentävänsä sen ansiosta pois alta. Muistaa vieläkin vuosikymmenien jälkeen, shokkiin joutumisen takia varmaan, tapahtuneen aika hyvin. Muistikuvissaan ja ehkä unissaan jossain vaiheessa oli ollut vasten tuulilasia ,josta olisi sitten heittäytynyt tuulen virran suomin avuin sivulle tien vierustaan. Nainen oli omien muistikuvien mukaan alle kouluikäinen. Siitäkin selvittiin ja ihan hyvin. Kerran samaisen tytön äidin omistaman sinisen Austin Minin kanssa lähdettiin porhaltamaan Kouvolaa kohti. Mini autona oli aika kokemus niin kuskille varmasti kuin kyydissä olijoillekin. Sopivan pieni parkkeerattavaksi, mutta antoi samanlaiset ääniefektit kuin Ladaa ajattaessa. Tuohon autoon hän pääsi myös murrosikäisenä tutustumaan. Se reissu oli ollut jonkun juuri Kausalalaisten sen aikaisten tyttökaveriensa seikkailunhalusta ja miksei omastakin alkujaan. Olimme suunnanneet telttaretkelle eräiden Kuusankoskelta päin olevien jo 18- vuoden ikään tulleiden nuorten jannujen kanssa jossain päin Suomea. Reissu oli ihan mukava. Kotijoukoille soitettiin aina välillä kuulumisia. Hän sai tiukan valvonnan alaisena kokeilla Ladan ratin takana oloa, ajoa vähän matkaa, mitä ei tietenkään näin aikuisena suosittele kenellekään. Noh. Kyllä vain 100 metrin ajo luonnistui hyvin. Mutta se mikä jäi mieleen oli ratin jäykkyys. Vaikka ajoi pätkän täysin suoraan, niin tuntuma asiasta jäi. Sekä myös vieressä istuvan hikikarpalot otsalla. Tällä "pelkääjän paikalla" olijan, kirjaimellisesti. Tyhmät teot jos jäisi kaikilta tekemättä nuoruusaikoinakin niin olisi hyvä. Varjelusta on ollut tällä naiselle mukana monessakin hetkessä. Tässä tähän asti eletyssä. 

  Hänelle juolahtaa mieleen tuolta Kausalasta kesällä lomien aikaan lähtö kohti Savon maata, Kuopiota, Riistavettä ja Ryönää. Noita hetkiä hän ei antaisi myöskään kokemuksina mistään hinnasta pois. Savon murre juuri noiden reissujen avulla syntymäseudulle jäi lähtemättömästi naisen mieleen. Toki kunnollinen, oikein vanha murteen väännön hallinta kaikkineen kiemuroineen, sitä hän ei osaa, mutta osittain kyllä murre pulpahtelee naisesta silloin tällöin ulos. Kirjallisessakin muodossa. Nainen muistaa erään vanhan pariskunnan sieltä. Hyviksi läheisiksi naapureiksi niin kuin eräs lapsiperhettä omaava toinen naapurikin muodostuivat. Tämän vanhan pariskunnan nainen toivotti aina erotessamme "Herran haltuun". Teki ja toivotti kaikille niin. Hyväsydäminen avarakatseinen ja rakastettava ihminen. Juuri tuon vanhan ajan koskettavuus. Ihmiset täysin ilman vastapyyteitä tekivät toisensa puolesta asioita. Kaikki nainen koki, tuolloin heihin kontaktin ja yhteyden luoneista ihmisistä olivat kaikkea tuota. Rakastettavia, leppoisia ja hyvää toisille ihmisille tarkoitettavia. Nainen olikin juuri tämän takia halunnut ottaa, kaikki nämä lapsuuteen liittyvät ihmiset, Facebook - kavereikseen. Sukulaisiin myös oli sitä kautta helppo pitää yhteys. Samoin kuin muihinkin ystäviin ja tuttaviin. Suppeana toki halunnut pitää kuitenkin joukon, koska se loi jonkun verran turvallisuuden tuntua. Facebook- ryhmiin kuuluminen toki loi omat riskinsä. Ja tietty erilaisten mieltymysten sanelemien sivustojen tykkäämiset. Niin verkostoituminen oli tämä päivää. 

  Päivät kesäisin tuolloin kuluivat uidessa, kalastamassa käydessä. Soudellessa läheisiin saariin. Samoillessa lähimetsissä. Tehden jousipyssyjä, pajupillejäkin. Heinäntekoonkin osallistuessa. Heinäladossa pomppimiset ja seikkailut. Kerran laidunta ylittäessä härän hoksatessa sen poikki taivaltavat kolme lasta. Yhdellä oli punainen T-paita yllänsä. Toisella pumpattu autonrengas "uimarengkaan sijainen" kainalossa. Näiden huolettomasta jutustelusta ja vilkkaudesta ärsyyntyneenä, paikalleen jähmettyneenä, härkä antaa ensimmäiset varoittavat signaalinsa kulkijoille, heilauttaen ensin päätään päästää sieraimistaan ulos ärsyyntyneenä ilmaa, jähmettyen sitten kuin valmiusasentton, erään vanhimman tiheän kiharatukkaisen vaalean pellavapään, joukosta huomanneen asian laidan. Karjaisten varoittaen koko joukkiolle että: "Juoskaa". Härkä aikoo hyökätä". Siinä kolme, kauhun vallassa vipeltävää juoksee sähköpaimenaitaa kohden, jossa turva sijaitsee. Niin kaukana vielä oleva. Pelon nostattamin siivin vauhtia on varmasti kulkijoissa niin paljon kuin se on mahdollista. Tipalle meni, mutta turvaan pääsi se pienin joukosta. Laitumen vaarallisista "miinoista" ulostepommeista huolimatta. Navetalla olot, myös antoivat runsaasti mukavia muistoja. Lypsymuistot, vasikan syöttämiset. Juuri lypsetyn maidon tuoksu. Sen saanti ja kotiin vieminen illan leikkien päätteeksi. Voi noita kuumia lämpöisiä kesiä, jolloin varpaat osuivat hiekkatiellä santaan keskellä kasvavaan heinään. Ilta-auringon loisteessa saattoi metsän rajassa hirvi pariskunta sattua pellolle metsän rajaan seuraamaan lapsen menoa. Kultaisia menneitä vuosia Savon kamaralta.

  Kausalasta, tuosta ajasta jäi naiselle, lähtemättömästi jotain itselleen. Ehkä sitä voisi luonnehtia 60- ja 70- luvulla syntyneiden eläneiden vitsaukseksi. Joksi nainen itse ei koe sitä olleenkaan. Sen ajan muodista ja muodissa osittain kulkemisesta vaikutteita nykypäivään. Sen ajan väreistäkin. Naisen oma lempiväri on oranssi. Kaiket sävyt, ehkä ne pehmeämmät kuitenkin siitä. Samoin vihreä ruskea keltainen. Kyllä vain. Aikaan menneeseen tuolloin kuuluneita. Onko tällä jotain yhteyttä. Ei ole täysin varma. Sen tietää kyllä vahvasti että värit, kaikki voimakkaatkin, niiden käyttömahdollisuus, oikein käytettynä, loivat suunnattomasti iloa. Oli ne sitten vaatetukseen, sisustukseen, valokuva- tai maalaustaiteeseen, oikeastaan mihin vaan sijoitettuna olivat yksi tapa luoda vaikutusta vaikutteita niiden mahdollisuuksista. Totta kai samoin myös mustavalkoväritteinen tuotos, oli se  mitä vaan. Samanlaiset vaikutusmahdollisuudet on myös sillä. Tuon ajan musiikki jäi myös häneen. Ikuinen kuuntelukiinnostus siihen. Hassisen kone, Pelle Miljoona, Kirka, Sammy Babitzin, Muska, Danny ja Armi, Marion, Elvis,  CCR eli Creedence Clearwater Revial, The Beatles, The Carpenters, Bee Gees, The Osmonds, Cool and The Gang,  Willie Nelson, Bonnie Taylor, Dolly Parton, Diana Ross, Emmylou Harris, Cat Stevens. Listaa voisi edelleen jatkaa. Musiikki on ollut naiselle läpi tämän elämän se jokin liikkeelle laittava voima. Vuosikymmenestä toiseen.