8.                                                    

                                                           Vuodesta 2010

 

  Elettiin marraskuun loppupuolta. Työpaikan, aika usean osaston yhteiset sellaiset olisivat illalla. Nainen mietti lähteäkö vaiko ei pippaloihin. Hän työskenteli yksinään, tietty tietyn osaston alaisena, henkilökuntakahvilassa. Nainen oli palkattu sinne maaliskuun alkupuolella, pari viikkoa ennen kahvilan avajaisia ja oli tykästynyt ajan mittaan työhönsä todella. Mielekkyyttä loi paljolti juuri itsenäinen, melko vastuullinen työ kuitenkin. Sekä tietty asiakkaat eli henkilökunta. Ihmiset joiden takia hän teki työtään. Rento ja mukava ilmapiiri toivat juuri kaikille sen mitä he tarvitsivatkin kahvilan kautta. Hengähdystauon työn lomaan. Sekä hänelle tyydytyksen siitä, että oli osaltaan vaikuttamassa asiaan. Työyhteisö koostui erilaisista ihmisistä. Miesvoittoisasta kuitenkin, mutta todellakin mukavan oloisista persoonista. Hänetkin huomioon ottaviin ja hänen hauskuuttamiseen keskittyviinkin ihmisiin. Eräs mies eritoten alkoi saada hänen huomionsa erityisesti. Tämä mies kävi yksinään, ennen kahvilan virallista kahvitauon alkamista, hakemassa syömistä, sämpylän täytteillä tai muuten vaan juttelemassa ohimennen hänen kanssaan. Hyvät juttelutuokiot heillä kuitenkin oli aina. Joskus mies toki tahallaan ärsyttääkseen naista kaksimielisillä jutuilla sai naisen kimpaantumaan. Noh, molemmat olivat toisaalta heitoissaan mukana täysillä ja nauttivat huumorin viljelystä. Pikaisesti piristystä päivään luomalla. Nainen mietti nyt mielessään olisikohan mies tulossa pikkujouluihin. Hän päätti tilata taksin ja katsoa mitä ilta toisi tullessaan.

  Ihmisiä alkoi lipua paikalle pikkuhiljaa. Ensin vietettiin aikaa pöytien äärelle kokoontuessa oppilaitoksen salin puolella, jossa otettiin alkudrinkit ja sitten päästiinkin jo pikkujouluaterioinnin pariin. Nainen oli oman osastonsa parin naistyöntekijän seurassa. Ilta tuntui alkaneen ihan mukavissa merkeissä. Syönnin jälkeen nainen istahti pitkän pöydän ääreen salin puolella. Siinä istui kahvilan kantahenkilökunta asiakkaita. Jotkut olivat enemmän ja jotkut vähemmän maistissa. Musiikki kaikui salin lavalta ja ihmiset kävivät pyörähtelemässä tanssilattialla. Nainen oli huomannut jossain vaiheessa, että hänen kaipaamansa mies oli tullut jonkun toisen miehen kanssa kemuihin. Toisella miehellä oli pitkät hiuksensa poninhännällä. Kyseessä oli, mikä naiselle myöhemmin selvisi, miehen ystävästä, joka oli myös silloin kaupungin leivissä. Tämä itse vekkulitapaus, valloittavine hymykuoppineen ja vaaleine luonnonkiharoineen sai lämpimän ailahduksen naisen rinnassa aikaiseksi. Mies jotenkin tunsi naisen katseen ja heidän katseet kohtasivat, jäivät viipyilemään toisessa vähäksi aikaa.

    Myöhemmin kun nainen näki näiden kahden istahtaneen nurkkapöytään, nainen päätti illan juhlajuomasta humaltuneena ja siitä rohkaistuneena, käydä pikaisesti moikkaamassa miestä. Mies ilahtui liikkeestä. Hän esitteli toisen miehen naiselle kohteliaasti. Juttelivat niitä näitä. Nainen tajusi siinä vaiheessa, että mies oli aikamoisessa tuiskeessa. Hän oli jollain lailla röyhkeän kiusoitteleva naista kohtaan. Ehdotti tälle, että tämä lähtisi heidän mukaansa pippaloista. Nainen nauroi puolestaan ja poistui takavasemmalle eli samaan pitkään pöytään istumaan, mistä oli poistunutkin. Mies ei antanut asian häiritä. Seurasi pian naista ja istahti viereiseen pienemmän pöydän ääreen. Siirsi sitten naisen tuoleineen päivineen, tämän edelleen istuessa, saman pöydän ääreen missä itse istui. Ilmeet olivat kaikilla näkemisen arvoiset. Naista alkoi tämän tempaus naurattamaan. Mies sanoi tyynesti sitten naiselle: - Sinä pysyt siinä nyt. Sitten puolestaan esitteli sen pöytäseurueen jäsenet naiselle. Nainen sanoi puolestaan, - Juomani jäi tuonne. Käyn juomassa sen loppuun. Ja niin nainen siirsi tuolinsa takaisin pitkän pöydän ääreen. Porukkaa alkoi nyt todella lämmetä seuraamaan tilanteen kehittymistä. Mies nousi uudestaan tuoliltaan seisomaan. Hän sanoi naiselle: -Ota juomasi käteesi. Nainen teki niin. Mies vetäisi vielä kerran naisen toisen pöydän ääreen ja sanoi: - Usko nyt. Me jutellaan tässä. Haluan tutustua sinuun lisää. No nainen uskoi. Hän oikeastaan kiemurteli paikallansa, koska hihitteli niin hervottomasti vähän aikaa miehelle. Mieskin nauroi. Mies tajusi voittaneensa tämän matsin tyystin. Tuossa miehessä oli kyllä kaikki mitä nainen haki miehestä kohdallaan. Tämän huumorintaju kait ja tietynlainen vallattomuus tämän käytöksessä, olivat asioita, joihin nainen, miehessä ensin ihastui. Fiksu hurmuri pakkaus lyhyesti kuvattuna. Jolle ei kuitenkaan alkoholi ehkä sopinut.

Eräs kappale, ”Poison” herätti keskustelun musiikkimauista. Molemmat, myös nainen tykkäsi jostain klassikoiksi muodostuneista hevimusiikki kappaleista.  Musiikki oli molemmille tärkeä mielenkiinnon kohde. Mies osoitti hieman mustasukkaisuutta, kun nainen kävi pari kertaa tanssilattialla pyörähtämässä, henkilökuntakahvilan asiakkaiden eli oikeastaan työkavereidensa pyöriteltävänä. Kun tuli aika lähteä juhlista kotiin. Nainen oli sopinut lähtevänsä erään työkaveri naisen kanssa samalla taksilla, koska asuivat samassa lähiössä. Mies ei sitä olisi halunnut, vaan yrtti jankkaamalla vastaan vielä naulakoilla, saada naista muuttamaan mieltään ja lähtemään hänen mukaansa. Nainen ei lähtenyt, vaikka mies olisi halunnut sitä isoon ääneen. Maanantai aamuna mies pyysi anteeksi tökeröä käytöstään työpaikalla. Nainen antoi anteeksi, totta kai.

Tästä asiat kehittyivät ja molemminpuolinen kiinnostus sen kuin vaan toista kohtaan jotenkin syveni ja viikkoa ennen joulua pari näki toisensa ensi kertaa toisen kotona. Naisen kotona. Tämä tuli hieman katumapäälle tarkemmin sanoen ujouden aiheuttaman paniikin takia, että alkoikin sitten puhelimessa miehen kanssa puhuessaan neuvoa tietä miehelle takaisin kotiinsa. Mies ei mennyt siihen vipuun vaan, sanoi, että neuvohan nyt se tie luoksesi. Miestä niin kuin naistakin asia nauratti. Ensimmäinen ilta oli oikein onnistunut. Kaikki tapaamiset miehen kanssa sen jälkeen olivat. He tapasivat aina toisensa kotioloissa, jossa saattoivat jutella ja olla rauhassa. Suhde on kestänyt vuosia. Joulukuussa tulee kuluneeksi jo kymmenen alkumetreiltä tähän päivään. Välillä oli pikkukuisia eron hetkiä.

  Jopa kerran, tuli sitten eropäätös, miehen aloitteesta. Sitten kuitenkin suhteeseen ajauduttiin takaisin. Miehen puolelta se oli enemmän ehkä seksisuhteen puoleen painottuva, mutta naisen puolelta taas ei. Mies tiesikin sen, että naisella oli häntä kohtaan enemmän tunteita kuin hänellä tai niin antoi naisen ainakin ymmärtää.  Naiselle mies merkitsi todella paljon. Nainen tiesi sisimmässään, että rakasti miestä. Hän oli antanut vaan sen tapahtua. Itse asiassa, hän tiesi, ettei olisi suhteessa miehen kanssa, jos hänellä ei olisi tunteita miestä kohtaan. Jollain lailla hän tiesi, että ilman tätä suhdetta, miestä, hän ei olisi jaksanut läpikäydä, kestää niitä asioita oman yksityiselämänsä puolella, joita vuosien saatossa tapahtui.

    Nainen koki miehen tukena ja turvana, vaikka tämä ei ollut jokapäiväisessä elämässä hänellä mukana. He näkivät silloin toisensa, kun halusivat ja ottivat hetkistä kaiken irti. Nauttivat ja toivat helpotusta toisen elämään. Eräs asia oli alkanut kuitenkin mietityttämään miehen käyttäytymisessä naista. No, toisaalta ymmärsi ehkä syyn sille. Mies ei halunnut sitoutua häneen millään lailla. Tai ainakaan tyypillisen normi parisuhteen tyyliin. Mutta asia vaivasi joskus naista ja hän oli jo sitä aikaisemminkin pohdiskellut. Mutta nyt juuri keväällä 2020, pakkoeron tullessa, koko maailman ollessa hetken täysin pysähtynyt ja kauhun vallassa koronaviruspandemian takia, hän oli tajunnut, oliko kaikki ollut kuitenkaan niin kuin hän luuli asioiden olevan. Luultavasti kuitenkin. Tai niin hänen oma sydämensä ja osittain myös miehen käytös häntä kohtaan ennen tätä kamalaa tilannetta niin meillä kotomaassa kuin muuallakin maailmassa sekä nyt sen vallitessa. Etäyhteyden pidon halukkuus ja tämän hetkisen tilannetajuisuuden ymmärrys etenkin naisen kohdalla. Viimeisenä juuri tämä vuorokausirytmin sekaisin meno. Yöt kuluivat valvoessa. Tai miten nyt rytmi sitten heittikään naista puoleen jos toiseen.  

  Erään ”Kevät” - laulun sanat tulivat mieleen naiselle: ”Sinä tarjosit salmiakkia, minä olin hölmö, panin peliin koko elämän. Vaikka tarjosit vain salmiakkia, minä olin hölmö, panin peliin koko elämän”. Jeps, kyllä vain. Olen antanut suhteelle paljon. Mutta en kadu sitä mitä olen kokenut hänen kanssaan. En todellakaan. Vai tulenko katumaan sitä? Jokin todella kauan aikaa sitten, vuosikymmeniä sitten tapahtunut asia pyrki esille naisen mielessä. Niin, nämä ikuiset traumoista syntyneet rikki revittyjen ihmisten haavat. Mies oli ollut hyvä eheyttäjä naiselle, samalla kun nyt nykytilanne, erossa olo ja kaikki ahdistus tapahtuneista asioista elämässä, pyrki repimään rikki, auki uudestaan jotain jo arpeutunutta naisessa. Mies pystyi kyllä aina yhteyden otollaan korjaamaan asiaa. Enemmänkin, jos vain hänellä itsellään olisi aikaa ja toisaalta voimavaroja enemmän siihen.  Aika oli todella kuluttavaa ja mielenmyllerryksiä luovaa aikaa. Se, jos mikä oli surullista. Elämä on silti aina, joka ainut sisäänhengitys täällä, elämisen arvoista. Kun kuolo korjaa, kohdalle kolahtaa, elämme vain toisten mielissä enää. Elämälle kiitos elämämme ihmisistä siis. Heistä, erityisesti niistä ihmisistä, jotka tekevät meille hyvää. Aina joskus ihminen joutuu kuitenkin pettymään toiseen ihmiseen. Nainen ei halunnut olla pettynyt tähän mieheen koskaan. Kuuntelevaan, koskettavaan mieheen. Toivon mukaan se mikä hänen mieltään nyt askarrutti ei koskaan osoittautuisi oikeaksi päätelmäksi.