perjantai 18. syyskuuta 2020

 65.

  Nainen heräsi, ja oli vain paikallaan silmät suljettuna edelleen. Muisti ja siinä samassa melodia alkoi soimaan mielessä. Niin, ei kun ylös ja laulua kirjoittamaan. Yön aikana ikään kuin ihmisen valmistuessa, tänään kyllä aamuseitsemän jälkeen nukutut unet vain takanaan, jo tehtäväänsä, alitajunta oli, teki tilanteessa jo puolet työstä. Sävel soi mielessä ja kertosäkeessä rytmiikka muuttuen. Ja itse laulaessa tapahtuu aina jotain. Sovittaessa sanoja siihen säveleen joka oli soinut mielessä. Joskus jopa alkuperäinen sävel muuttuu tyystin ja muovautuu toiseksi. Tarkoituksella tai tarkoittamatta. Syksy - laulu lapsenlapselle oli syntynyt ja ulos laulettu sekä eteenpäin lähetetty kuunneltavaksi. 

On syksy taas.

Lehdet on saaneet väriä pinnalleen.

Ja sua ma kaipaisin.

Nähdä taas.

Sua sä rakas.


Ei aikaa voi.

Tietä kuljettua.

Kukaan ennustaa.

Nähdä tulevaa.

Niin kuin ei hetkeä tätä.


Sut sulkisin.

Ma syliini.

Tiedäthän sen.

Jos edessäs tänään olisin.

Silti rinnalllas näin kuljen.


Laulan ma sulle.

Ja kaipaan.

Ja uskon.

Että kohdataan.

Jää aika tää pian unholaan.


Laulan ma sulle.

Näin syömmeistäin.

Sä siis usko.

Kohtaamiseemme.

Ja kuule sitten juhlitaan.


Laulan ma sulle.

Ja kaipaan.

Ja uskon.

Että kohdataan.

Jää aika tää pian unholaan.


Laulan ma sulle.

Näin syömmeistäin.

Sä siis usko.

Kohtaamiseemme.

Ja kuule sitten juhlitaan.


On on syksy taas.

Sade ja tuuli.

Päiväämme vaik koettelee.

Aurinkokin sitä väliin valaisee.

Kuuluu se ain elämäänkin.


Ei hetkiä näitä voi.

Liikaa alkaa murehtia.

Vaan pitää katsoa jo.

Kuin huomiseen.

Ja luottaa siihen että kauneus elon kantaa.


Laulan ma sulle.

Ja kaipaan.

Ja uskon.

Että kohdataan.

Jää aika tää pian unholaan.


Laulan ma sulle.

Näin syömmeistäin.

Sä siis usko.

Kohtaamiseemme.

Ja kuule sitten juhlitaan.


Laulan ma sulle.

Ja kaipaan.

Ja uskon.

Että kohdataan.

Jää aika tää pian unholaan.


Laulan ma sulle.

Näin syömmeistäin.

Sä siis usko.

Kohtaamiseemme.

Ja kuule sitten juhlitaan.


On syksy taas.

On syksy.

Ja sua niin ma kaipaan.


On syksy.

On syksy.

©Kirsi-Marja Vahter

  Niin vaikka takana oli se huonosti nukuttu tovi, osa päivästä ja osin siksi taas, vuorokausirytmin yrittäessä kääntyä taas päälaelleen ja naisen taistellessa vastaan, nainen kaipaisi tilanteessa kofeiinia. Hän oli yrittäjänä olleessaan päätynyt juomaan energiajuomia mitä ei normaalisti tee. Ja tuo kokemus oikeastaan vahvistaa vaan sitä, että nuo juomat todellakin pitäisi kieltää alle vaikka 17- vuotiailta, tai ehkä vielä vaan selvimmin ohjeistaa niitä myyntipalvelutapoja ulosmyynnin yhteydessä tälle tietylle asiakaskunnalle. Kofeiinin vaaroista tiedetään. Lapset, kofeiiniherkät, kaikki jotka ovat vaarassa kofeiiniyliannostuksen johdosta pitäisi ehkä huomioida radikaalimmin myyntitilanteessa, ainakin pienemmissä pisteissä. Varovainen kysely ainakin sen lapsen ostaessa kahvikupillista on paikallaan. Oletko jo tänään juonut kahvia ja niin edelleen. Kohtuullinen kofeiinin saanti on määrissä korkeintaan 400 milligrammaa päivässä ja 200 milligramman kerta-annoksina. Kolmesta viiteen kuppia aikuisella päivässä. Liikaa nautittuna myrkytyksen oireita ovat levottomuus, pahoinvointi, vapina, sydämentykytys, hermostuneisuus sekä kouristukset. Naiselle on siis kaakaokupillinen aamuisin, kofeiinia 4 mg sisältävänä sopiva annoskoko. Tosin kofeiiniton kahvi, siinä on 3 mg kofeiinia eli vähemmän. Suklaapatukassa, maitosuklaapatukassa pitoisuus on 20 mg ja tumman suklaan kohdalla 60 mg. Kupillisessa suodatinkahvia 85 mg ja Espresso 60mg. No toisaalta suomalaiset ovat kahvikansaa. Nainen on tämän perinteen alaisuudessa kasvanut ja siksi myös kahviaromin pariin makunystyröiden viettelysjuomaan piristävään saanut näin siis jo lapsuudesta lähtien opin. Nainen muistaa kun oli yrittäjäkoulutuksensa aikana päässyt koko koulutettavana olleen porukan kanssa Pauligin kahvipaahtimotehtaalle vierailulle Vuosaareen. Mikä oppimatka tuo oli ollutkaan. Kaikkien suomalaisten pitäisi perehtyä tähän perinnejuomaamme kunnolla. Pauligin historia on Gustav Pauligin peruja Saksasta jolloin tämä vuonna 1876 tulleessaan Suomeen perusti yrityksen. Visionäärinen liikemies ymmärsi brändin merkityksen ja jätti näin yrityksen sukunsa jatkajille upean hyvän tuotteen joka on menestynyt tähän päivään asti tämän kuoltua vuonna 1907. Vuonna 1926 paahdetun kahvin menekki ylitti raakakahvin myynnin Suomessa. Ensimmäiset pakkaukset kauppoihin tulevat oli 250 ja 500 gramman paperipusseja. Ja vuonna 1931 ilmestyi myyntiin mukaan valmiiksi jauhetut kahvit. Paulig aloitti vuonna 2016 vierailut kahvin alkuperämaissa ja varmisti 2018 vuoden loppuun mennessä että, kaikki yhtiölle ostettu raakakahvi on vastuulliseksi varmistettua perustanaan eettiset periaatteet. Ostoja keskitetään siis sertifioituihin kahveihin, joissa on huomioitu ympäristö, sosiaalinen vastuu ja taloudellinen näkökulma. Jyrkkä ei lapsityövoimalle siis esimerkiksi. Paulig - kahvien sertifikaatit on : Luomu, Reilu Kauppa, UTZ. Paulig tukee kestävän kehityksen hankkeita viljelijäyhteisöissä eri maissa. Suurin haaste tulevaisuudessa onkin ilmastonmuutos. Kauriin ja kravun kääntöpiirien välisellä alueella 600-800 metrin korkeudella meren pinnasta tropiikissa nämä 10 metrin pituiset kahvikasvit kasvavat siis, mutta jotka leikataan mataliksi sadonkorjuuta helpottamaan. Kahvipuu tuottaa hedelmää 2-4 vuoden ikäisenä. Yhdestä pensaasta 400-1500 grammaa raakakahvia vuodessa. Suomalaisten suosima arabica-lajike, herkkä ja aromirikas, ei kestä liiallista kuumuutta, vaan sopiva ilmankosteus aina on vaateena kasvulle. Tämän lajin tuotanto-osuus on 65 prosenttia maailman kahvituotannosta. Robusta, joka on maultaan tupakkainen, sen osuudeksi jää loput 35 prosenttia. Paulig oli mukana seitsemän eri tahon kanssa perustamassa vuonna 2010 Coffee ja Climate- hanketta, jolla tuetaan viljelijöiden sopeutumista ilmastonmuutokseen, mutta myös etsitään yhdessä ratkaisuja tilanteeseen. Tehtaalla me noviisit pääsimme kullatuista kupeista maistelemaan kahvia, sitä varmasti oikealla menetelmällä valmistettua. Black Coffee- sen nimisiä lauluja on paljon. Niin mistähän lie johtuneekaan. Joe Bonamassa ja Beth Hart ovat tehneet myös Black Coffee- biisin ja siinä on jotain sitä tiukkaa tulkintaa joka iski heti kiinni. Mustan kahvin merkitys, juoman suloisuus tulee todella esiin. Nainen tykkää molemmista artisteista suunnattomasti. Heillä on homma hallussaan niin sanotusti. Jotain sitä suurta karismaa vielä lisäksi, mutta ennen kaikkea taitoa tehdä tuottaa hyviä lauluja. Nainen muistaa sen syyskuun ikuisesti varmaan kun tänä samaisena päivänä lähti 18.syyskuuta aseman R-kioskilla pyörähdettyään Hesaa kohti. Oli ollut illalla tiedossa Joe Bonamassan konsertti Jäähallilla ja nainen oli saanut vaikka oli työttömänä niin varattua suht huokean huoneen Hellsten Helsinki Senate hotellista Katajanokalta. Tuo Ärrällä pyörähdys oli matkan alku yrittäjyyteen ja tässä hetkessä tässä tilanteessa, ei oikeastaan tiedä oliko matka matkan arvoista. Sata lasissa illalla siellä mahtavan maailman artistin musiikkia kuunnellessa oli päättänyt, että nyt tai ei koskaan. Jos ei uskalla yrittää ei voi koskaan tietää kuinka kävisi. Riskejä on aina. Niinpä matka oli tehtävä. Ja se sisäinen yrittäjä ei ole kadonnut naisesta eikä tule koskaan katoamaankaan mihinkään. Hän lähti tuolle matkalle myös juuri siksi, että saisi parannettua autettua läheistenkin elämää ja matkaa täällä. Tuosta reissustakin syntyi laulu, joka kumpusi Suomenlinnan rannikkomaisemasta, hiljaisen polun varrelta, turisteilta piilossa olevan, päivänä jolloin aurinko voimakkaan tuulen kera yksinäistä purjevenettä aallokossa kuljetti eteenpäin. Uusia puhureita ja myrskyjä päin käy koko ajan tämä elon tiemme. Senhän me tiedämme jokainen. Nainen oli joskus antanut lapsenlapselleen kioskilla kahviloissa kassalla tiskillä käytettävää asiakaskelloa, jota painettaessa kuuluu pimputtava kellomainen ääni. Se oli ollut lahja ex-pomolta Veturin kioskia tyhjennettäessä. Nainen on haaveillut lehmäkellon saamisesta joskus asiakastiloihin, jollain tavalla kivasti käyttökelpoiseksi asian hoitajaksi, ilmoittajaksi asiakkaan saapumisesta ja nimenomaan tiskillä ei ovensuussa. Nainen oli ensimmäisen kerran puhunut tuolloin myyntipäällikölle mahdollisesta kiinnostuksestaan yrittäjyyttä kohtaan. Tätä ennen oli jutellut Kausalassa silloin toimineen kauppiaan kanssa jolla oli ollut myös Veturin Ärrästä viimeisenä se vetojuhtaosuus. Erään ihmisen kuin painostus asiaan on kyllä myös jäänyt mieleen tuosta hetkestä. Oli ihmetellyt mielessään roolijaotuksen vaihtuessa moista. Toisaalta tietää, että varoituskellot olivat kilahdelleet ehkä tuolloin ensimmäisen kerran jo, kuitenkin naisen luottaessa rehellisyyteen tässä asiassa ja ihmisissä. Niin nainen itse oli siis valmistellut toisaalta matkaansa yrittäjyyttä kohti jo aiemmin. Koska sisäinen palo oli syttynyt, tuohon maailmaan suuntautuva. Oli puhunut lapsenlapsen mummonkin, ex-miniän äidin kanssa joskus asiasta. Niin se helppous ryhtyä kaiken sen R-kioski Oy:n tuen turvin kauppiaaksi. Se on helppoa, muuten ei sitten mikään muu olekaan. Ei etenkään kun oli ilmennyt ja vaikka mitä sen jälkeen sekä matkan varrella. Ja voi sanoa että, jotain liikaa. Yhtälö on kiemurainen ja vaikeaselkoinen, mutta on selkiytymistään tässä selkiytynyt ja auennut lisää. Niin mitä kaikkea se toikaan. Ja ketkä kaikki tässä yhtälössä olivat niitä tekijöitä, joita nainen ei olisi kaivannut matkalleen. Oikeat tukijat erottuvat yhä enemmän niistä toisista. Niistä jotka halusivat naisen matkaan suuntautuvan tähän tilanteeseen jossa hän on nyt. Tässä hetkessään. Kaikki tuntevat toisensa. Tuntuu varmasti aika tutulta monestakin tuo lause. Olet ja elät sitten millä paikkakunnalla vaan ja suuntaat sitten minne vaan toisaalle paikkakunnalle, niin törmäät ihmisiin jotka tietävät tuntevat sinut. Ihmiset ovat nykyään niin verkottuneita liikkuvaisia ja nyt tässä ajassamme kun enemmän joudumme pysähtymään olemaan kotonakin, niin onhan se ollut todella herättelevää. Tämä talo on ollut kyllä kanssa naista sanoisiko koetteleva todella. Kaikki kun tuntevat kaupungissa toisiaan. Liikaakin. Todella. Talo oli soinut toissapäivänä taas lahjakkaasti äänenavauksillaan. Ulkona oli kirkunut, taas se tuttu nuoren naisen ääni suoraa huutoa ja myöhemmin oli palovaroitin alkanut jossain päin rappua ujeltamaan. Akuuttihätätilannetta ei ollut. Kannanottojako. No elämään kuuluu, nainen hymyily sanaa kuuluu- ajatellessaan, elämä kuuluu kaikkialle ja elämä kuuluu kaikille. Oli se sitten kantaa ottavaa tai ei. Eräs ihana JP Koskisen, kirjailijan twiitti edeltäviltä (p)äiviltä oli saanut naisen nauramaan, nainen oli jo johdatellut lukijaa:  "Päivi Räsänen ilmestyi minulle tänään junassa". Huumori pelastaa päivän, pelastaa ihmisen, koko maailmankaikkeuden. Toimikaamme kuitenkin kaikkia elollisia kohtaan täällä oikein. Ihmisiäkin kohtaan eritoten.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 250.