109.

   Hahmot hiukset pystyssä, jotain kiiltävää niissä, heilahtelevaa liikehtivät. Kasvot ovat saaneet saman väriskaalan itselleen kuin hiuksetkin. Vihreää eri sävyissä. Huulilla oli kuin tuota timanttista kiiltoa hiuksista, lasimaista, kyynelmäistä. Sateenomaista. Samoin silmäluomissa. Käsivarret, niiltä osin miltä olivat paljaat myös vehreyttä vihreää jotain hyvää sanomaa kuin kesästä vielä tähän kylmään hetkeen tuovina liikkuivat ojentuivat koukistuivat etsivät tuulessa kuin omaa paikkaansa tilaansa koko ajan näiden hahmojen kautta. Hahmot olivat edustivat jotain hyvää. Sellaista aina mikä suo lohtua ihmisille. Luontoa. Metsää. Metsän hengettäret henget olivat kömpineet ihmisten ilmoille. Lähteneet yön hämyn turvin kuin liikkeelle ja aamun koitteessa päättäneet ilmestyä ihmisille. Houkutella heitä kanssaan metsään. Sen suojaan turvaan. Halaamaan vaikka kesken päivän tai viimeistään sitten päivän päätteeksi illalla puita kotipihallaan, lenkkipolun varrella tai missä vaan vaikka siihen nyt sitten tulikaan mahdollisuus. Tuleva talvi oli jo riisunut lehtipuut lehdistään, mutta puissa voima säilyi läpi vuoden. Tämä halauksen kohde ei karkaa eikä katoa keneltäkään. Ja sitä on lupa halata aina. Marraskuussa. Talvella keväällä kesällä syksyllä. Aina. Hahmoilla on päällään kuin jotenkin puun kuorta muistuttavaa niin männyn kaarnaa kuin koivun tai kuusen kuorta muistuttavaa kerrosta asuissaan. Jalkaosuuksissa oli nähtävissä juuriston kasvua ja käsivarsista lähtevinä sekä olkapäiltä oksiston kasvua. Näytti aivan lämpöisiltä ihmisistä. Erilaisuutta oli osin hahmoissa ja osin niin sitä samaa. Puista meininkiä. Vai puusto meininkiä. Henkien hengettärien kautta. Kun osuivat paikalle alkoivat laulamaan. Kokoontuivat yhdeksi metsäksi soivaksi laulavaksikin nyt vaikka keskelle kaupunkia ulkosalla, kasvuvälein. Tai koulujen pihalle välitunnin aikaan, tarpeeksi kauas kuitenkin jääden ja nämä, kun lapset olivat jo palanneet luokkiin lauloivat oman esityksensä, joka kuului koulun luokan kaiuttimista. Tai ilmestyivät mainostauolla yhtäkkiä mainosten sijaan televisioruudulle jokaisen kotiin. Metsältä meille marraskuussa. Mene metsään- show. 

  Sateen ropina yössä, kimmeltävät pisarat kuin tähdet timanttiset saavat aikaan jotain. Muistikuvia kaikenlaisia. Sade aiheisia lauluja on tullut tehtyä monenlaisia. Kuin ehtymätöntä sateen virtaa on varmasti monellekin sanojentaivuttelijalle. 

  Sateeseen- laulu, 28.10.2017, alun perin marraskuu sanan kohdalla oli lokakuu sekä kertosäkeet aluilla On kaipuu siis ja On kaipuu on jätetty pois Se sydämis soi - säkeiden päältä, koska toistoa oli mielestäni liikaa, joten laulu kuuluu uudessa muodossaan tältä:

Sateeseen. Päivään alkavaan.*

Surutta ihminen menee. Vaikka tietää sen. Eilisen taakse jättäneen.*

Ei eloa ihmisen. Ei kaipuuta eiliseen. Ain ymmärtää voi.*

Huomiseen. Päivään nousevaan.*

Usko rinnassa etenee. Kuulee jo kutsun sen. Käy se sisään sydämeen.*

On tää ihmisen. Tottumusta tunteeseen. Joka rinnassa ain soi.*

On kaipuu siis. Osa ihmiselämää. On kaipuu. Jotain joka ain. Menneen herättää.*

On kaipuu. Odotusta tulevaa. On kaipuu. Jotain. Tunnetta raastavaa.*

Se sydämis soi. Siellä karkeloi. Ja hyvin voi.*

Se sydämis soi. Siellä karkeloi. Ja suureks kasvaa voi.*

On marraskuu. Ihmiselämää. On marraskuu. Joka ain menneen herättää.*

On marraskuu. Odotusta tulevaa. On marraskuu. Tunnetta raastavaa.*

Se sydämis soi. Siellä karkeloi. Ja hyvin voi.*

Se sydämis soi. Siellä karkeloi. Ja suureks kasvaa voi.*

Sateeseen. Marraskuus. Ihminen menee.*

©Kirsi - Marja Vahter

 Aurinko on synonyymi laulussa paremmalle päivällemme, hetkellemme, tulevaisuudellemme. Aurinkoon- laulu, 10.11.2017, toisenlaisessa muodossa mikä oli alkuperäinen: 

Aurinkoon. Me matkaa tehdään. Aurinkoon. Ja päivään toisenlaiseen.*

Ei kukaan voi. Meit pysäyttää. Niin kauan kuin. Askeleemme kertoo noin.*

Tuo pilkahdus. Joka taivaan valaisee. On kosketus. Joka sydämet aukaisee.*

Tunteisiin. Se tiensä käy. Sisuksiin jäseniin. Ei silloin murheet päälle näy.*

Aurinkoon. Me matkaa tehdään. Aurinkoon. Ja päivään toisenlaiseen.*

Ei kukaan voi. Meit pysäyttää. Niin kauan kuin. Askeleemme kertoo noin.*

Täss marraskuus. Valo ilo tuo ratkaisee. Kaamokseen purjehdus. Tietä kun halkaisee.*

Pimeisiin. Hetkiimmekin tunne sisään käy. Iltoihin sinisiin hämyisiin. Vaik ei aurinkoa silloin näy.*

Aurinkoon. Me matkaa tehdään. Aurinkoon. Ja päivään toisenlaiseen.*

Ei kukaan voi. Meit pysäyttää. Niin kauan kuin. Askeleemme kertoo noin.*

Aurinkoon. Me matkaa tehdään. Aurinkoon. Ja päivään toisenlaiseen.*

Ei kukaan voi. Meit pysäyttää. Niin kauan kuin. Askeleemme kertoo noin.*

Tuo pilkahdus. Joka taivaan valaisee. On kosketus. Joka sydämet aukaisee.*

Tunteisiin. Se tiensä käy. Sisuksiin jäseniin. Ei silloin murheet päälle näy.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Perjantaina pitäisi pakastua. Pakkaspäivä perjantaille. Päiväs marraskuun - laulu, 12.11.2017:

Mä mitä. Haluaisin sanoa. Täs päiväs marraskuun.*

Jos on. Eiliseen nähden. Kylmempää. Varmaan taas pakastuu.*

On sitä. Että ilman tätä janoa elämän. Ihminen täss hetkes marraskuun.*

Vailla on. Kipinää hengen. Syvempää. Ja kuin kukka loppukesän lakastuu.*

Ei elämän. Merkitystä saa. Siis kadottaa.*

Ääntä sydämen. Jos kuunnella osaa. Niin helpottaa.*

Älä anna päivän synkän. Liian valottomaks kasvaa. Äläkä sen mieltäs rasittaa.*

Löydät tien sydämen. Joka mieles enemmän avaa. Ja päiväs ain voimal uudistaa.*

Ota päivä tää. Siis marraskuun. Lähelles sun.*

Anna ilon hetkesi yllättää. Päiväs marraskuun. Löytää sun.*

Anna suuntasi kääntää. Ja hymyyn suun. Elää hetkes sun.*

Ota päivä tää. Siis marraskuun. Lähelles sun.*

Kuuntele ääntä. Askeleitas tään kuun. On ne sydämes sun.*

Anna ilon itsesi yllättää. Päiväs marraskuun. Löytää sun.*

Anna suuntasi kääntää. Ja hymyyn suun. Elää hetkes sun.*

©Kirsi - Marja Vahter