111.

  Lapsi painoi punaista nappulaa. Puff. Ilmassa, aivan lapsen edessä, esiin pompahti jouluasuinen nainen, joka lauloi tuolle tytölle, laulua, Jouluun, jouluun, jouluun. Niin mitä vuotta elettiin. Sillä ei ollut oikeastaan väliä. Tytön ikääkään ei tässä yhteydessä käsitellä. Jopa tässä ajassa jossain päin maailmaa tämä oli jo mahdollista. Ja tulevaisuudessa tämä olisi kaikkien ulottuvilla. Saada läheiseltä tällainen lähestyminen ja vain napin painalluksella. Ihminen oli samassa tilassa toisen tai isommankin ihmisryhmän keskellä, mutta silti jossain toisaalla tai ehkä tuli jostain sieltä muistorakennelmasta, jota tämä kyseinen ihminen oli jättänyt tänne maailmaan itsestään. Nyt esitys oli kuitenkin käynnissä ja esittäjä lauloi tytölle, muillekin, jotka olivat näkemässä hänen silmillään esitystä. Joulukalenteria, mallasi tämä tapa, tuote, palvelu, mikä nyt sitten olikaan ja  avautuisi päivittäin niin kauan kuin joulu olisi ovella sinne 24. joulukuuta saakka. Niin ja ehkä tälle pitäisi antaa vielä enemmän tilaa valtaa. Olisi se 365 päivää avautuva. No, niin tulisi automaattisesti tapahtumaankin. Oli samaa kehittyvää maailmaa missä jo nyt elämme. Ja toivon mukaan tämä tavoittaisi tulevaisuudessa ne kaikki ihmiset kodeissaan. Olisi kuin sähkö, jota jokaisella pitää olla kodeissaan, jotta he pärjäävät tässä maailmassa. Vähempiosaisetkin. Laitteet olisivat jokaisella ilmaisina lisukkeina asumuksissaan, missä sitten olisivatkaan, eläisivätkään kotomaassamme. Laulu kuului näin:

Jouluun jouluun jouluun. Taas me saavuttiin. Jouluun johon joulunhenki. Joka vuosi meille palaa.*

Muistoistamme lapsuuden. Joulun meille tuoden. Joulun tehden. Kuin salaa.*

Niin joulu valtaa sydämet. Viestien rakkauden sanomaa. Ja saa meidät muistamaan. Miksi on hyvä rakastaa tätä kaikkea luojan luomaa.*

Joulu on aikaa. Jolloin voi kaikille kaikkialla välittämistään näyttää. Elää joulun taikaa. Joka hyvällä mielellä lämmöllä sydämet täyttää.*

Jouluun jouluun jouluun. Näin me saavuttiin. Jossa jouluenkeli. Näkymättömänä meille palaa.*

Lentää kanssamme läpi maiden merten. Suojelusta tuoden. Ajatusmaailmaamme ihmeitä tehden. Uskoamme hän valaa.*

Tähän kaikkeuteen. Siniseen hämäryyteen. Joka verhounut on tään maan. Jossa hankien tähtien kimallus saa maisemaan uppoutumaan.*

Joulu on rauhoittumisen aikaa. On syytä hiljentymiseen sitä käyttää. Elää joulun taikaa. Ja joulurauhan julistuksen tärkeyden kasvaville sukupolville voi näyttää.*

Jouluun jouluun jouluun. Näin me saavuttiin. Jouluun johon joulunhenki. Joka vuosi meille palaa.*

Muistoistamme lapsuuden. Joulun meille tuoden. Joulun tehden. Kuin salaa.*

Jouluun jouluun jouluun. Näin me saavuttiin. Jossa jouluenkeli. Näkymättömänä meille palaa.*

Lentää kanssamme läpi maiden merten. Suojelusta tuoden. Ajatusmaailmaamme ihmeitä tehden. Uskoamme hän valaa.*

Niin joulu valtaa sydämet. Viestien rakkauden sanomaa. Ja saa meidät muistamaan. Miksi on hyvä rakastaa tätä kaikkea luojan luomaa.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Tämä on oli muistotakaumapalautuma Kalenteriluukkuavaus vuodelta 2016, 27.11. Nykyajassamme on kaikenlaisia joulukalentereita ihmisille tarjolla. Niistä perinteistä jotain makeaa sisältävistä, esimerkiksi sitä suklaata, niihin tavarakalentereihin. Kaikkea mitä vaan mahdollista oli keksitty, kohderyhmän vaihdellessa lapsista sinne aikuisiin. Nainen muistaa itse tehneensä omalle pojalleen joskus kankaisen puolimetriä kertaa metri joulukalenterin luukkuineen, jossa jokaiselle päivälle oli oma yllätyksensä. Nainen oli tehnyt sitä hartaudella, ja oli ollut tyytyväinen aikaansaannokseensa. Sieltä saattoi löytyä joulupipari, kääreellinen namu, pieni lelu, kynä ja pieni lehtiö, taskulamppu. Aivan kaikkea mitä vaan saattoi lasta kuvitella kiinnostavan ja luovan tälle sitä jotain jännittävää joulun odotukseen liittyvää tunnelmaa. Taskulamppu oli avuksi jos illalla piti pimeässä tiirailla ulos ikkunasta näkyisikö tonttuja tarkkailukierroksella. Tuota enemmän tulevaisuudesta tulevaa näkymää voitiin tehdä myös avusteisesti, robottitekniikan keinoin niin, että kun nyt nämä robotti - imurit esimerkiksi olivat niitä myynnissä olleita jo, niin kohta puoleen normalisoituvat ostoslistalle nämä henkilöhahmorobotit, jotka toimivat milloin minkäkin tapaisina apureina. Nainen voisi kuvitella hetken, jolloin jossain toisaalla lapsenlapsella olisi oma robottikotihengetär apunaan ja naisella hieman vanhempana omansa. Näin he voisivat kuvitella tanssivansa vaikka toistensa kanssa yhteisessä juhlassa tai vaan mukavassa yhdessäolossa, vaikka olisivat eri paikoissa. Saman musiikin äärellä ja samassa tilassa ikään kuin olisivat. Virtuaalimaisempaa kohtaamista teknologian suomin keinoin. Sitä se tulevaisuus on. Mutta voittaako se oikeaa kohtaamista. Ei tietenkään. Tuo vaan sitä mahdollisuutta nähdä useammin vaikka vain toisin keinoin kun päivät ja se ihmisteen arki kuitenkin kuljettavat ihmisiä mukanaan. 

 Nyt elettiin kuitenkin tässä hetkessä. Striimaukset oli käynnissä. Niitä tehtiin ahkerasti ympäri maan. Ja jokainen sai laittaa omansa tulemaan. Kohdistaa sen jollekin ihmiselle. Oli kuin aika ja entisaika olisivat eräällä tavalla kohdanneet niin, että nykyajassa kaikki tehtiin vaan toisella tapaa. Toivottuja tervehdyksiä ja musiikkiakin, kaikkea mahdollista noiden Joulukalenteristriimauksien avulla, kesken toivotettiin ihmisille. Oli järjestetty valtakunnallinen tapahtuma. Niin päätyisikö kampanja televisioitavaksi jokavuotiseksi tempaukseksi, niin sen aika näyttäisi, nyt voi olla, että se päätyi tietylle somekanaville sivuille elämään. Vaikka vain niiden läheisten, tietyn piirin aloittamana, mutta josta ehkä kasvoi sitten jo alussa jotain suurempaa mitä nämä ikinä olivat siitä tempauksesta meinanneet ikinä saada aikaiseksi. No, tässä ajassa tarvittiin läheisyyttä. Ja sitä annettiin. Keinoilla, jotka oli mahdollisia. Jokainen sai tehdä niin monta kuin halusi. Puff. Nyt ilmestyi tytön näytölle, jota tämä tuijotti  tämän kummin ja mummon Tip- Tap tonttujen jouluyö - lauluesitys. Kyseessä taisi olla oliko joku Facebook - sivu vaiko se Youtube - kanavataltiointi. No, kumminkin joku näistä. Kaikki nämä naisen elämään kuuluvat ihmiset olivat lähteneet mukaan täysillä. Nyt tehtäisiin ja pidettäisiin hauskaa. Joulua jo marraskuun puolella luoden kohta sen joulukuun koittaessa, jolloin laskenta jouluun alkaisi. Se joulukalenterimainen. Joululla on lupa tulla saapua aina koteihin. Jouluun on vain enää 30 yötä. 

  Joulukalenteribingo. Niin, nyt bingoiltaisiin. Ihmiset bingoajat istuivat tällä kertaa katsomossa. Todella suuressa näyttämötilassa sellaisessa ja paikalla sai olla 20 henkilöä kerralla. Yksi näistä oli bingoa pyörittävä, sitä bingopallojakin pyörittävä jouluhenkinen ihminen pöytänsä äärellä lavalla. Kun joku sai raaputustensa avulla bingosuoran eli jonkun 24 - numerosta, tapahtui aina jotain. Ensinnäkin ihminen painoi äänimerkkinappulaa, josta tiedettiin bingon taas osuneen kohdalleen. Suurella taustakankaalla tietynlaisena kuvaelmana, joulunodotukseen liittyvänä tuli aina joku tempaus jostain päin kuvattuna esiin. Se saattoi olla mitä vaan ja mistä päin vaan maailmaakin. Ammattilaiset näyttelijät olivat kuvanneet jotain jouluun liittyvää, mutta jokaisessa otoksessa piti olla komiikkaa ja huumoria mukana. Keveyttä kulkemiseen kulkusten kilahdellessa kaikuessa. Toki joukossa saattoi olla näitä aivan tavallistenkin ihmisten aikaansaannoksia. Kuten edellä kuvattua. Ja jatkua hieman pitempäänkin. Kuitenkin joulukuvaelmat näytökset jatkuivat, elämä, kaikesta huolimatta, kaikkialla maailmassa. 

  Ykkönen astui esiin. Karisti liikoja lumia harteiltaan. Katsoi taivaalle josta tipahteli lunta. Kohta pitäisi aloittaa joulutaiat taas oikein kunnolla. Tämä olento, joulutaruolento, kuului niihin 24 joulutaruolentoon, jotka eivät olleet tonttuja vaan ikään kuin vain henkiä, jotka varmistivat, että ihmiset löytäisivät joka vuosi jouluun tien. Sen lämpöön. Johonkin iloon. Jota tuo juhla oli luotu tuomaan ihmisille. Ykkösen tehtävänä oli herättää kakkonen kun sen aika oli ja niin edelleen. Kuitenkin tällä ykkösellä oli oikeus kömpiä esiin hieman etuajassa, jos siltä tuntui. Ennen joulukuun ensimmäistä päivää. Lappi oli seutu, missä nämä jouluhenget majailivat, jos sitä noin voisi kuvaella. Olivathan nämä näkymättömiä. Joulumaan avulla syntyneitä vuosia ja vuosia sitten. Vuosisatoja sitten. Olivat kuuluneet ihmisten elämään jo kauan. Olivat vaikuttaneet kaikkialla maailmalla. He pystyivät siirtymään paikasta toiseen sekunneissa. Lapista vaikka Australiaan. Niin he olivat ylpeitä työstään. Tämä joulunhenki valkoisine pitkine partoineen josta osa oli letitetty pienille leteille. Niin tämä halusi olla hieman ikään kuin ajassaan elävä henki. Olla aikaansa istuva. No lentävä liitävä oli kyllä ennemminkin oikea ilmaus. Mutta jokainen tietää sen tunteen kun näkee maailman muuttuvan eikä halua itse jämähtävän paikalleen. Vaikka ei siinäkään mitään pahaa ole. No, nuo letit olivat parran osalta aika rouheat. Ylettyivät tällä hengellä jo vyötäisille. Hiukset sen sijaan hulmusivat vapaina niiltä osin miltä pystyivät päähineen alta pilkottavina. Päähine oli lämmintä huopaa muistuttava, kerroksellinen kuin lumen erivärisävyt päälleen saanut, silloin kun kiteisiin osuu erilaisia valoja. Kuin kokonaan kimalteleva spektriluomus. Ihmisen silmä näki saattoi erottaa joskus nämä kulkijat ehkä näin. Jos nämä hidastivat kulkuaan todella, sinne etanan vauhtiin. Tai luulivat sitä lumeksi. Lumisateeksi. Tai sateen, vesisateen taiaksi. Tai joksikin valonheijasteeksi jostain. No, jännä ilmestys kuitenkin. Ilmestys oli näitä kurottavia pitkähköjä haaroittuvia luiskamaisia samaa kuviota kuin lumenkiteessäkin toisaalta toistuvia, täysin täynnä. Kuin jokin jostain lumisateesta olisi luotu tämä taideteos. Siltä se tuntui varmasti tästä Joulunhenki Ykkösestä itsestäänkin. Hän kantoi ylpeydellä tuota niin sanottua työhönsä kuuluvaa asua. Kukapa ei haluaisi kantaa kuin yhtä luonnon kauneuteen liittyvää osa- aluetta harteillaan. Niin ja työn laatukin. Tämä tiesi olevansa yksi oikeutetuista. Yksi kirjaimellisesti. Numero Yksi. Mitä sitten tapahtuukaan. Siitä tuonnempana. Joulu lähestyy koko ajan.