231.

   Rahina tai jokin kuului jostain aika lähettyviltä. Jotain hankausääntä, siltä se kuulosti kaikista Joulunhengistä. Hetken, mutta vain hetken kummastelivat asiaa. Heitä hymyilytti. Joulunhenki Viisitoista pomppasi ilmaan ja laskeutui jaloilleen. Tuff! Ja siinä samassa tuo rahinainen kohde ilmestyi niin hopeanhohtoisena "klasit" päässään. Niissä oli nyt toden totta ulottuvuutta. Oli valmistautunut, jotta edes jotain näkisi, sillä vastassa oli sellaista säihkettä ja voisiko sanoa glamourhohtoa, että oksat pois, ajatteli tämä tuossa hetkessään. Ja heti perään ajatteli. Ei oksia ei pois. Ei joulukuusesta. Joulukuusi olisi vasta kohta matkalla koteihin. Osalla jo hankittu ja odottelemassa sisään koteihin pääsyä. Hetkinen ja siihenkin olisi vielä päiviä. Ja jos aito pääsisi koteihin, niin hätäisemmät vie loppiaisena kuusen ulos, mutta perinteisesti se pitäisi vasta raahata Nuutinpäivänä havunneulasten karisseena mahdollisesti jo kuusesta. Joulumaa Korvatunturi Joulunhenkineen niin, pakkasta oli miinus kymmenen kieppeillä. Pakkasen narskunan sekaan sekoittui siis tuo ääni. Rahina. Tämä Joulunhenki Kuusitoista halusi jotenkin käyttää, oliko se se oikea sana, uusiokäyttää tai muistuttaa ihmisiä siitä, ehkä, miten nämä voisivat hyödyntää niitä jo niin perinteisiä tapoja valmistaa jouluruokia. Missä valmistaa on ehkä se haussa oleva sana. Niin näytti siltä, että tämä Joulunhenki Kuusitoista oli yhtä foliovuokavuorta. Se, tuo vuori oli kuin purkautuva tulivuori ilmentymänä tuossa asussaan. Kuin laavana tämä foliomäärä kellui rahisi toisiaan vasten. Niin tämä halusi luoda, uusiokäyttää jo käytettyä materiaalia ja luoda tämän taideteoksen, joka joka vuosi sai lisää näitä tyhjiä foliovuokia tuohon foliolaavaansa lisää. Miten. No, näillä Joulunhengillä painovoima ei vaikuttanut samalla tapaa kuin ihmisillä. Vain jos he halusivat, niin sitten. Kuten ilmeni esimerkiksi joskus Joulunhenki Nelosen riehaantuessa etenkin tämän nauraessa. Koko valtakunta joutui silloin aina kokemaan tuota naurua tömähtelyn muodossa. Eli tämän kantamus, tuo valtava viittaa markkeeraava, vuorimainen viitta, joka laskeutui tämän harteilta oli kuin jokin tököttävä taideteos tämän takana. Tosin se vaihtoi muotoaan aina milloin miksikin. Ja siinä ei ollut jälkeäkään jouluruuasta mitä oli sisältänyt. Sisälsi nyt jotain muuta. Silmänruokaa taiteen muodossa. Sen kanssa oli näin helppo soluttautua kansan pariin ja oikeaan maailmaankin. Oli vain olevinaan se uusiotaideteos. Helppoa tältä Joulunhengeltä, joka rakasti toisaalta niitä jouluisia laatikkoruokia yli kaiken. Samalla tapaa kuin ihmisetkin. Ja kaikillahan oli oikeus syödä ja nauttia niistä ilman omantunnontuskia edelleenkin. Mutta jotain tällaista ja uusiokäyttöä tuollekin osiolla voisi vielä lisää keksiä. Tosin ihmisethän oikeaoppisesti kierrättävät jo foliot metallinkierrätyksen kautta eteenpäin. Mutta jouluriemua ehkäpä hitusen koteihin kuin koteihin lisää. 

  Samassa Joulunhenki Kuusitoista jo tokaisee ilmoille ajatuksiaan, tuolla odottavalla omalle ihanaisille hengenheimolaisilleen. - Mitäs jos lapset ja aikuiset laitettaisiin yhdessä pähkäilemään mikä taideteos noista mahdollisesti tyhjenevistä foliovuoista saataisiin tänä vuonna aikaiseksi? Jotain mikä voisi ilahduttaa ympäri vuoden. Tai talvikaamosaikaan. Olisiko jokin uusi tapa lähestyä asiaa. - Juu. Juujuujuujuujuujuujuuu- pääsi ilmoille Joulunhenki Neljäntoista suusta. -juu. Juujuujuujuujuuu- äännähdys pääsi kaikkien suusta samalla hetkellä seuraten Joulunhenki Neljäntoista innostuneisuutta. Kaikki Joulumaan liepeillä eli tuota samaa innostusta. Oli kuin Korvatunturi olisi saanut jotain, jopa jotain taikaa hippusen taas lisää. Sitä voimaa, joulusta tulevaa voimaa, tonttujen ja joulupukin muoreineen sitä näin taas saadessa ripauksen päälleen. Tiedostamattaan. Näiden, tämän apukokoonpanon johdosta, jota Joulunhenget edusti. Tällä hetkellä 16: sta ja jouluna jo 24 jouluhengen vahvistusjoukkona. - Minulla on aate, kiljahti Joulunhenki Vitonen. Tämä heilahti niin, että kiharat suoristuivat hetkeksi piikkisuoriksi. Kaikki odottivat. - Joulukynttilöiden alusta. - Kyllä, tuo on hyvä. Siinä samassa Joulunhenki Kolmonen. - Niin ja muodossa voi käyttää todellakin mielikuvitustaan. Ottaa ja saksia niin sanotusti vaikka mistelin lehtien muotoja tai mitä vaan jouluisia muotoja, piparkakkumaisia muotoja. Tämä keskeytettiin. - Niin, mutta piparkakkujahan on tarkoitus tehdä vaikka minkä muotoisina. Joten mielikuvitus todella valloilleen. Vaikka tehdä jonkin matkailukohteen, vaikkapa Big Benin, Lontoon parlamenttitalon kellotornin muotoisen. Tai, hei. Rakentaa sen pystyasentoon ja sen ympärille jatkaa tätä kynttilänalustaa. Tuo kello se raksuttaa ja vie meitä jouluun päin koko ajan. Sehän otettiin käyttöön vuonna 1859, muistatteko. Korkeutta sillä on 96,3 metriä siellä Thamesjoen varrella, Westminsterissä kohti taivasta kohotessaan. Toki malliksi voi ottaa kotimaisia tornejakin ja matkailukohteita. Miksei vaikka siihen kävisi Kuopion Puijokin. Ihan hyvin, päästi tämä pitkän ajatusjuoksun suustaan Joulunhenki Kakkonen. - Niin ja voihan siitä taiteilla askarrella mitä vaan mieleen juolahtaa, Joulunhenki Yksitoista tuumasi räpsähdellen koko ajan tämän asun eläessä tallentaessa näitäkin joulukeppostelusuunnitelmia joulumuistoja Joulunhenkien, muistiin. Jotain mistä jää hauska muistojälki elämään. Joulunhenki Kymmenellä oli taas mimiikkaesitys menossa. Muut katselivat. Mitä tämä esittää. Hei. Tuo on helppo. Uudenvuoden tinan valaminen oli vaihtunut ilmeisesti niin kynttilän steariinin valantaan ja sen kaatamista tällaiseen uusiiokäyttöfoliosta tehtyyn koristefoliovuokaan . Tuosta kaikesta oli tässä näytöksestä siis kyse.. Eikä edes tinaa tarvittu. Niin käy siihen kynttilöiden steariinikin. Tinanvalanta on muinainen ennustuskeino uudelle vuodelle. Miten tämä sai taas tuonkin mimiikkaesityksen noin hyvin perille Joulunhengille. - Tatatata. Ei ihan vielä päässyt eteenpäin. Jotain kansa ihmiset olivat jo kokeneet kaikki mielissään ja kehossaan. Joulunhenki Kuudellatoista oli Hjumor-vaihde jäänyt päälle. Jumiutunut suorastaan tuohon vauhtiin. Muita alkoi hirnuttamaan. - Tatatatataide. Ja ei vieläkään päästänyt tätä joulukeppostelutaikaa, Taideteos foliosta liikkeelle. Kaikki kiemurtelivat ja näiden asut taas poksahtelivat suorastaan ja kaikki, hiukset kädet jalat olivat tämän Joulunhenki Kuudentoista taian, tämän keppostelutaian näille Joulunhengille tältä Joulunhenki Kuudeltatoistakin suunnattuna. Niin sen vallassa tyystin. Ja olivat kuin nauruhepulikohtauksen saaneita. No, nyt. Taika lähti sanoin: Taideteos foliosta, hirnuvin henkäyksin jokaisen antaessa siihen omaa säväystään näistä Joulunhengistä kansan keskuuteen. Jotkut tunsivat sen nytkähdyksenä. Tai jonain suupielen venytys tarpeena, hymyily tarpeena, joka ei vaan jättänyt rauhaan. Niin ja tässä taiassa oli jotain todella ihmeellistä. Se toteutuisi takaperoisena vasta. Eli jouluna. Olisi lisälahja kansalle sinne joulun viettoon. Ja tänä päivänä, tänä nimenomaisena päivänä. Jokainen sai saman idean päähänsä. Etukäteisidean. Joku tyttö lähti ajatuksineen vanhempansa luo ja ilmaisi tämän näin äidilleen. Toinen puolisoista saattoi ilmaista tästä ideasta vasta tuolloin jouluaattona. Tapaninpäivän tai joulun ja uudenvuoden välisille päiville tarkoitetuksi puhdetöiksi perheeseen. Joulutaika eläisi edelleen, vuokafolioiden kautta. Joululle foliosiivenheilautus, etukäteisheilautus enkelifoliolta, jonka eräs tyttö oli päättänyt myös askarrella.