227.

  - Uskalletaanko me jo hissuksiin herätellä Joulunhenki Kaksitoista, supisi Joulunhenki Yksitoista vieläkin päivän ihanasta joulumuistosukelluksesta muisteloista välkehtivänä ja säteilevänä, näitä muistoja tuolla uniformullaan vieläkin toistavana uusien koko ajan syntyessä näistä tämän hetkisestä joulunajanalusajoista. Olihan ja saattoihan tuonakin, tänä aikana aina syntyä yhtä merkityksellisiä ja joulua tuovia siihen kantavia muistoja niiden sydänjoulun aikoihin syntyvien muistojen ohella. Joulunhenki Kolmonen kerkesi hymyilyasteelle tuon koomillisen näyn takia. Joulunhenki Yksitoista niin kuin kaikki muutkin kun tiesi Joulunhenki Kahdentoista merkityksen kansalle joulun aikaan. Tämän arastellessa taas tätä herättelytehtäväänsä. Jokavuotinen ilmiö tuokin. Joulunhenki Kakkonen ja Vitonen yhtaikaa kärsimättömästi sanoivat:- Kyllä. Toimi. Samassa kun Joulunhenki Yksitoista tasan keskiyöllä kuiskasi: Joulunhenki Kaksitoista..Tuo lause katkesi yllättäen. Valtava laajeneva sihinä suhina täytti ilman. Muiden Joulunhenkien henki salpautui ja silmät suurenivat. SSSSHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH!!! Ääni vieri vyöryi kulki pitkin kaikkia pintoja. Pitkin maanpintaa, lumikinoksia ja Joulumaan noiden tarunomaisten mökkien pirttien nurkkia,  seiniä ja kattoja. Tarttui Joulunhenkiinkin. Upposi ja kiersi heissäkin. Noissa asuissa ja hiuksissakin jopa. Silmäripsetkin, niilläkin jopa tanssi ja sai aikaan sointuja. Laittoi Joulunhenki Kolmosen hyvin suunnatut, pitkällä olevat ulokkeiset, kierteellä olevat hiuskiekurat, nuo jääpuikkoa hieman muistuttavat elämään. Aivan omaa elämäänsä. Niin kävi Joulunhenki Kakkosen hiuksille, Vitosen kiharille, jotka olivat kuin tuuleen joutuneet, vaikka tämä leijui paikallaan ilmassa. Hymyili ja alkoi naurahdella. Kun tuo ääni kutitti. Joulunhenki Seitsemän latvasta osin letitetyt, naurusta aina elämään alkavat heilahtelevat hiukset, toden totta elivät. Tämä ei ollut kerennyt vielä alkaa nauramaan kuitenkaan ääneen. Joulunhenki Ykkösen, Nelosen, Kolmosen, Kahdeksan parroissa ääni leikitteli. Siellä erään parran huopalenkit pullistelivat ja sihahtelivat edestakaisin parrassa. Tuo ääni sai asuissa olevat lumikidekoristeet pompahtelemaan ja ottamaan ylimääräisiä liikkeitä. Näky kaikki tämä mikä tapahtui, oli niin hauskaa. Ja koomillista. Niin. Se välttämätön tapahtui. Tämän SSSHHHHHHHH- äänen lisäksi nauru tuo veikeä kumpuileva Joulunhenki Kolmosen nauru, joka sai kaikki muutkin nauramaan ja vei toden totta nämä leikiten mukaansa nyt. Kaikki, tämä Joulunhenkirykelmä, eivät voineet muuta kuin seurata toisiaan ja nauraa. Joulunhenki Kaksitoista, joka edusti arvatkaapas mitä. No, Joulurauhaa ja sen arvokkuutta, oli tehnyt kaikille kepposen. Kutittelevan kepposen, joka tunkeutui vaatteiden noiden asusteidenkin alle ja kutitteli. Jos ei näky muuten saanut jo näitä nauramaan. Valtakunnassa hihitettiin hohotettiin naurettiin ja sihistiin hiljaisuudessa, joka kiiri kaikkialla taas. Vallan voisiko sanoa, Joulunhenki Kahdeksan suulla, tuon tonttumaisen Joulunhengen. Tonttumaista touhua, mutta tämä sallittakoon Joulunhengiltä. Kepposten tekijöiltä.

  Niin, tuo Joulunhenki Kaksitoista, ulkoiselta olemukseltaan voisi tämän laittaa samaan kastiin Joulunhenki Kuutosen kanssa, koska tämä edusti halusi aina olla Joulurauhan julistuksen aikaan Turussa Vanhalla Suurtorilla aattona kello kaksitoista seuraamassa tuota juhlallista ja joulurauhan valtakuntaan saattavaa luentaa, joka suoritetaan kahdella kotimaisella maan kielellä. Suomen ja ruotsin kielillä. Niin tänä vuonna se tehtäisiin kyllä ilman yleisöä, mutta seuraamaan tilaisuutta kansa pääsisi kyllä vanhaan tapaan television tai muiden livestreamiä tuovien laitteiden kautta. Joulurauha kestää alkaen jouluaatosta sinne Nuutinpäivään, 13.päivään tammikuuta. 1300 - luvulta lähtien alkaen Joulurauhan julistamista on perinteenä tehty, välillä jääden sen olosuhteiden takia hetkittäin pois, mutta on esitetty ja luettu nykymuotoisena julistuksena Turun palon jälkeen, vuoden 1827. Niin vuosisatoja elänyt perinne, joka on merkinnyt ihmisille kautta aikain paljon. Joululle paljon. Joulupukille joulumuorille tonttuineen. Joulunhengille ja Joulunhenki Kahdelletoista paljon. Tuo tilaisuus alkaa aina Jumala ompi linnamme- virrellä ja juuri tuolla kellonlyömällä Turun tuomiokirkko antaa kellollaan sen kello kaksitoista soinnun maahan. Marsalkan hopeatorvet- fanfaarin, julistuksen luennan jälkeen lauletaan Maamme - laulu ja viimeisenä Porilaisten marssi pärähtää soimaan. Niin tärkeä tehtävä on tällä tapahtumalla traditiolla perinteellä. Tätä perinnettä, siitä muistuttavana, sen viestiä kansalle vievänä haluaa liidellä liihotella keppostellen koteihin Joulunhenki Kaksitoista. Tämä saattaa ilmestyä siis kesken joulunvieton näkymättömänä minne vaan. Ja näin joulunalusaikanakin. Välillä on syytä rauhoittua. Niin nämä joulunalusajat tiedetään. Kiirettä pukkaa yleensä muuallakin, eikä vaan siellä Korvatunturin Joulumaassa. Mutta toisaalta kaikkihan kuuluu siihen jouluun tulevaankin, sen tietää koko valtakunta. Kepposet odottavat, nämä rauhoittavatkin. Tämä Joulunhenki Kahdentoista herättyään tekemä kepponen. Niin kun Joulunhenget olivat saanet nauraa kunnolla, hehän rauhoittuivat väkisin. Joulurauhataikaa. Eikös vaan. 

  - Tuo ylväänä paikallaan seisova, pitkän talvitakin helmat liehuessa, yhtä pitkän huivin, tässä kohtaa asuaan tämä oli liioitellut, kiiltävänä eläväisenä värien yhtenä rykelmä tanssina pukunsa päällä, mutta hauskasti, joulunhenkien hassuttelua edustavana, tämän päällä törrötti päähine. Huopamainen edelleen, mutta arvokkuus jollain lailla ehkä hieman tuosta päähineestä huokuen, mutta toisaalta nuo jotkut lisäulokkeet, jotka olivat huisin pitkiä ohuita kuin lumikidenarua nuoraa olisi lähtenyt tuosta päähineen reunoilta laskeutumaan piikkisuorien hiusten, jotka olivat aika pitkät kuitenkin, lisäksi maata kohden. Niin tämä taisi olla villiintynyt ja rakastaa luntakin. No, niin. Ei mikään ihme. Kenellekään näistä. Lumesta syntyneille Joulunhengille. Lumi tulisi aina tulemaan saapumaan ihmiskunnan luokse näin. Joulunhenkitaruolentojen myötä. Jos ei sitä taivaalta muuten olisi jo tullut ihmisten iloksi. Takki oli ilman napitusta, oli ja pysyi yhdellä lumikiderivistöllä, sulkijalla kiinni. Housut olivat suorat, tosin niissä lahkeensuissa levenevyyttä kuin tietyltä vuosikymmeneltä saapuvana muotivillitysmuistutuksena olisi saapunut lumikidekoristelun ansiosta tälle noihin housuihinsa. Niin, kaikki olivat puhuivat yhtenä porisevana puuropatana nyt päällekkäin ja lomittain Joulunhenki Kahdentoista ympärille lähelle tullen. Heillä oli ollut taas niin hyvä hetki. Keppostelusta sai voimaa ja puhtia. Se kansakin. Joka oli unissaan ja jotkut hereillä ollessaan saaneet kokea jonkin kutittavan heitä. Ja saaden heidät nauramaan. Joku ihmisistä oli luullut ulkona alkaneen tuulemaan ja talojen ikkunapielien siksi alkaneen ujeltamaan hetkeksi. Mutta ei. Joulunhenki Kaksitoista oli vain herännyt uniltaan. - Joulurauha - kepponenhan me tehdään, sanoi Joulunhenki Kaksitoista kuulijakunnalleen. Onko ehdotuksia? Tosin olen ajatellut tällaista. Niin tämä kertoi toisille Joulunhengille kepposideastaan. Nämä vain hymyilivät ja nyökkäilivät hyväksyvästi. Yhdessä päästivät ilmaan vielä kertaalleen pitkän: SSSHHHHHHHHHHH- äänen. 

  Ääni vain käyttäytyi samalla tavoin, mutta vasta sitten kun ihmiset olisivat kunnolla heränneet ja olisivat jo päivässään tekemässä itse kukin jos ja vaikka mitä. Jos nämä meinasivat liiaksi vakavoitua tai sitten vaikka lapsiperheessä lapset meinasivat alkaa kinastelemaan keskenään. Jostain kuin näkymätön Joulunhenki Kaksitoista jouluun ja joulunalusaikaan saapuvana, kuten muutkin Joulunhenget jotka tekivät näitä kepposiaan ja tarkkailivat ihmisiä, niin saapui tämäkin kepponen näin tuohon hetkeen ja tähän päivään. Hetkellä jolloin ihminen tarvitsi tätä kepposta. Kepponen kutitti ja sai ihmiset nauramaan, ensin ehkä vain hymyilemään pienesti, mutta sitten nauramaan kunnolla. Kepponen rauhan synnyttämiselle käy ilon kautta. Aina. Sen jouluisen ilonkin kautta.