104.

  No nyt oli kyllä vallan eriskummallinen näky vastassa näillä, jotka tulivat paikalle aikeissa värväytyä apulaisiksi, kiireapulaisiksi joulusesonkiin Korvatunturille ja lelupajalle. Tonttujen testaus tontuiksi oli siis käynnissä. Paikalla odotti kaksi tonttua ovella, niin ihanalta näyttävän maiseman, lumipeitteisin ja pakkasen huurteisenkin.  Ihmisten suunnatessa tuolle jännittävän näköisen rakennelman ovelle. Talosta, joka oli kuin puunveiston taideteos kaikkine yksityiskohtineen. Oli paksu ovi metsästä löydetyn puunrungon pintaa jätettynä veistämättä, mäntyinen pinta eli ulospäin. Kahvana oli oksasta veistettyä kahvaa. Talo oli jollain lailla hassu mittasuhteiltaan. Toinen talonkulma ovesta oikealle päin oli ulospäin pyöristyvä. Jotenkin se oli saatu aikaiseksi. Niin oliko rakentamisessa käytetty puuta laisinkaan. Heinäpaalejako, jotka oli savimajarakentamistyyliä noudattaen yhdistetty rakennusaineella toisiinsa. Vai jotain muuta uusiokäyttöistä materiaaliako oli käytetty. Kuin lumikiteiden kimallusta eri värisävyissä tonttulakissa, niin se oli saatu istuttamalla tuohon rakennelmaan lasipulloja ulkoseinänpintaan ja kaiken lisäksi niin että valo niihin tuli jostain talon sisältä. Kierrätystä harjoitettu tällä tapaa. Niin ja toinen puoli, eli vasen puoli rakennelmasta oli taas sisäänpäin vähän viettävä. Rakennus kohosi ylöspäin ja piipussa oli jotain pyöreää muotoa taas käytetty, sen normimuotojen päällä. Mitä talo muistuttikaan. Sitä katsoja hetken mietti, kunnes hoksasi. Tonttulakkia. Niin se oli se muoto. Talo oli nimetty Tonttulaksi. Tervetuloa, tontut kohteliaina sanoivat vierailleen ja sanoivat, että nämä voisivat suoraan suunnistaa peremmälle pukuhuoneisiin, jossa tietyt asusteet odottivat niin naisia kuin miehiäkin. Hämmentyneitä ihmisiä lappasi sisään. Naisille ja miehille kullekin oli omat pukeutumishuoneensa, josta käynti isoon saliin eli värväyspaikalle oli suoraan. Niin nämä naiset katselivat omia pukineitaan. Hetkinen. Oli kuin joulumuorin punaista mekkoa jokainen veti nyt päälleen. Hieman raskaalta tuntuvaa. Samoin kävi miehille. Kuin joulupukin asustetta olisivat pukeneet päälleen. Mistä oli oikein kyse. Tontuiksihan he olivat tulossa. Apujoukoiksi, että lahjat kaikki saataisiin ajoissa lähtemään liikkeelle Korvatunturilta ja sinne jokaiseen kotiin. Pikkuhiljaa kaikki olivat tulleet salin puolelle. Edessä oli pikkutonttujen rykelmä. Niin tyttötonttuja kuin poikatonttujakin. Yhteisääneen he ensin kiittivät paikalle tulijoita. Kertoivat sitten, että nämä asut oli joulupukin ja muorin vanhoja asusteita, jotka hyödynnettiin ja kierrätettiin opettaessa uusia tonttuja toimiinsa. Oikean tontun asun saa vasta jos on suorittanut tämän: Tontuksi tunnissa kurssin ja oikeaoppisesti sekä hyvin siitä suoriutuen. Pitkä rivi pieniä tonttuja oli salin edessä istumassa ja niin nämä naiset, miehet tiesivät, että nyt taisi olla tulossa kunnon oppitunti. 

  - No, niin. Huusi eräs tyttötonttu salin edessä. - Te jokainen osallistuja siellä seuraatte mitä liikkeitä aina joku meistä tontuista tulee tähän eteen tekemään ja te teette saman liikkeen perässä. - Eikä mitään keskeytyksiä sitten. - Tietysti, jos tuntuu vallan mahdottomalta selviytyä tästä urakasta teille voi löytyä myös toisia tehtäviä täältä Korvatunturilta. - Ehkä niitä kevyempiä. - Musiikki soi taustalla ja jos me laulamme ja teemme liikkeitä samalla, te myös teette saman. - Onko selvä? Kaikki nyökkäilivät. Olivat innostuneita kiinnostuneita oppimaan kunnon tontuiksi. Ensin muodostetaan neljän hengen piirejä siellä. Ja laulu lähtee soimaan nyt. Juhla tonttujen - laulu pärähti ilmoille. Pienet tontut hyppelivät kevyen näköisinä mallia näyttäen näille mahdollisesti tuleville aikuistontuille. Jotka, yrittivät parhaansa mukaan samalla tavoin kepeästi pompahdella piirissä käsistä toisiaan pidellen. Kaikki lauloivat, 14.12.2017 tehtyä laulua:

Piiri pieni pyörii. On juhla tonttujen. Tomerat tontut hyörii. On joulujuhla lapsosten.*

On hymys suu, On juhla verraton. On joulu, joulu-uu. Vilinä vilske vallaton.*

Riisipuuro ja mantelit. Kilvan kivan aloittaa. Piparit ja tortut. Suihin makoisina katoaa.*

On joulujuhla lapsosten. On joulujuhla tonttusten.*

On joulukuu. On juhla verraton. On joulu, joulu- uu. Vilinä vilske vallaton.*

Laulut jouluiset. Ilmoille raikaa. Lapsoset iloiset. Juhlaa julistaa.*

On joulujuhla lapsosten. On joulujuhla tonttusten.*

On hymys suu. On juhla verraton. On joulu, joulu-uu. Vilinä vilske vallaton.*

Tonttulakkiset. Lapset luo joulun taikaa. Joulun odotushetket. Voi viimein alkaa.*

On joulujuhla lapsosten. On joulujuhla tonttusten.*

On joulukuu. On juhla verraton. On joulu, joulu- uu. Vilinä vilske vallaton.*

On joulu juhlaa. Lapsosten. Ilosten tomerien tonttujen.*

On joulu, joulu-uu. On joulu, joulu-uu.*

©Kirsi - Marja Vahter

  - Hienoa pieni alkulämmittely ja verryttely kierros on nyt tehty. Nyt jokainen meistä näyttää milloin mitäkin liikkeitä ja taivutuksia täällä teidän seuratessa perässä mahdollisimman hyvin. Ensimmäisenä oli luistimen testaus - asento eli seisominen yhdellä jalalla. Niin, ja sitten pompahtelu jalalta toiselle kuin hiljaa hiipivän tontun mökin talon nurkilla hämärässä alkuillan tunteina tämän suunnatessa ikkunaan taa, lapsia seuraamaan ja näiden touhuja. Myös aikuisten touhuja seurattiin. Niin,  jotkut tontut tyrskähtelivät hiukan näiden kokelastonttujen menoa katsellessa. Joku heistä huusi kuitenkin kannustavasti. - Hyvä, hyvin menee. Sitten tuli nopeiden pyrähtelyjuoksujen aika. Kokeiltiin sitä kestävyyttä. Yhtäkkiä piti maastoutua. Ja kuikuilla pää hiukan ylhäällä. Pyöriä sivuittain sitten ja käydä konttausasentoon. Hiukan kontattiin ja sitten edettiin matalalla kävellen eteenpäin ja välillä sivullekin. Hikikarpalot olivat monien kokelaiden otsalla tässä vaiheessa. Sitten ohjailtiin kuin potkukelkkaa käsillä kuitenkin paikalla ollen ja vuorenperään jalan toiselta toiselle aina vaihtuen. Sitten oltiin kuin suksilla mäkeä alas laskemassa. Vähän kumarassa kuitenkin niin että reisilihaksissa tuntui se jännitys. Käytiin istumaan ja noustiin ylös, pyrähdettiin juosten kuin mäkeä ylös. Alas ja ylös pompahtelua. Aivan kuin jostain piilosta kurkkimista. Lyhdyn kantamis- asento ja hiivintää varpailla pitkän pitkillä askelilla. Tonttujen omaa taukojumppaa jalat taivasta kohti sojottaen tai ehkä se oli se hetki kun piti kokeilla pysyykö ne sukset siteissä kun jalat on taivasta kohti. Hieman eteen ja taakse jalkojen heiluttamista. - Ja laulua seuraavaksi. Lumista maisemaa - laulu, 12.12.2017. Lumienkeleiden teko lattialla oli ihana näky. 

Lumista maisemaa. Talven riemua. Ja lumienkeleitä.*

Joulun tunnelmaa. Sydänten onnea. Tähtiteitä.*

On joulun aika. On joulun aika meillä maas. On joulun aika. On joulun aika täällä taas.*

Kaamoksen valot. Kyntteliköt tuikkivat. Tietämme valaisevat.*

Sydämet jalot. Juhlasta riemuitsevat. Juhlaan näin valmistuvat.*

On joulun aika. On joulun aika meillä maas. On joulun aika. On joulun aika täällä taas.*

Joulu on aikaa. Muistamisen. Joulu on aikaa. Kaikkien ihmisten. Juhlaa valtakunnalllinen.*

Joulu on aikaa. Rauhoittumisen. Joulu on aikaa. Hiljentymistä tiel ihmisten. Juhlaa jaloa iänkaikkinen.*

On joulun aika. On joulun aika meillä maas. On joulun aika. On joulun aika täällä taas.*

On joulun aika. On joulun aika meillä maas. On joulun aika. On joulun aika täällä taas.*

Valkeaa maisemaa. Lumikinoksia. Kimmeltäviä.*

Joulun satumaa. Tähtiä kaukaisia. Kirkkahia.*

On joulun aika. On joulun aika meillä maas. On joulun aika. On joulun aika täällä taas.*

Joulu on aikaa. Muistamisen. Joulu on aikaa. Kaikkien ihmisten. Juhlaa valtakunnalllinen.*

Joulu on aikaa. Rauhoittumisen. Joulu on aikaa. Hiljentymistä tiel ihmisten. Juhlaa jaloa iänkaikkinen.*

Lumista maisemaa. Ja lumienkeleitä. Joulun tunnelmaa. Ja tähtiteitä. *

Joulun tunnelmaa. Ja tähtiteitä. On joulun aika tääl taas.*

On joulun aika tääl taas.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Laulun edetessä ihmiset antaumuksella olivat nousseet seisomaan ja lauloivat liikehtivät kuin tähtiinkin katsoen. Seuraavaksi olikin vuorossa kuin lahjapakettien ojentelua eteenpäin toiselle. Lahjan kuljettamista kuin juosten myös harjoiteltiin. Niin se kovin kiire olikin jo käynnissä niiden lahjojen teonkin osalta. Nämä tontut olisivat niitä kaikenlaisiin tonttuvirkoihin pyrkiviä. Nämä vanhemmat tontut eritoten tykkäsivät lämmöstä. Osa halusi siis ehdottomasti olla saunatonttuja tulevassa virassaan. Taikapölyä saivat jokainen tonttu ripauksen päälleen, jonka avulla nämäkin nyt koulutuksessa olleet tavalliset ihmiset pystyvät ottamaan tarumaisen tonttuhahmon silmänräpäyksessä itselleen hetkessään ollessaan. Tonttuja pyörii siis ympärillämme enemmänkin meidän sitä ehkä niin tajuamatta. Silloin kun tontut olivat lomalla työstään. Alkutalvesta, kevät ja kesäajan. Ja vasta syksyisin alkavat suunnata Pohjolan perukoille. Tämä oli satunäytelmä. Josta ehkä ne vähän vanhemmatkin tontut tykkäävät. Tonttuilemisiin. 

 103.

  Aivan kuin jokin olisi avannut jonkun patoutuman ihmisistä, jotka tanssivat sateen alla, pisaroiden alla, jotka osuvat kohdistuvat kaikkiin, jokaiseen ihmiseen, jotka ensin vain seisoo ja laulaa patsaina tuota, jollain lailla ei tyypillistä sävelkulultaan olevaa laulua. Niin se tarvitsi vielä hieman hiontaa, mutta nainen tajusi mihin hän oli tähdännyt tuolloin tuolla. Laulun tempo hätkähdytti. Juuri kuin johonkin tällaiseen tanssiin tarkoitettu. Kuin transsimaisessa tilassa olevien hahmojen, jotka yhtäkkiä alkavat elää ja hurmioitua sateen voimasta sen vallasta, aivan kuin jumaloisivat sitä, olisivat ilolla sen kohteina, virran valuvan, kehoillaan. Melkein kuin paljain jaloin tanssisivat asuissaan, jotka ovat täysin läpimärät tuon jatkuvalta loputtomalta tulvivan virran alla. Heillä oli kuitenkin lämmin olla. Alusasu oli vedeltä suojaava. Sade oli lämmintä vettä, joka tihkui satoikin välillä valtoimenaan heidän päälleen. Tilaisuus järjestettiin sisätiloissa ja erilaisia tehosteita, niiden valojenkin osalta käytettiin. Tuo ulkona, jatkuvana kuuluva sateen ääni, sai kuin tilan tähän, Sydämis meidän, laulu 29.06.2018:

Sateiseen päivään. Saavuimme. Sateiseen. Jossa taivas itkee ääriään.*

Pilvet nää tulee väistymään. Sen tietää sydämemme. On niin tarkoitettu tapahtumaan.*

Tuulisen päivän. Sointua puissa. Latvustoissa. Tuumme näkemään.*

On siin jotain tuskaista. Toisaalta jotain niin puhdistavaa. Taipaleeseen kuin taipaleeseen tulee se ain kuulumaan.*

Miten tää luonto. Meitä koskettaakin. Tuo sateen tuoksun. Jonka tuuli vie sitten mennessään.*

On kaikessa tässä se aito. Läsnäolo katoavuus sitä jotain. Joka saa elämänjuoksun. Hetkistä kaikista toivon viriämään.*

Sydämis meidän. Se ain asustaa. Ja sinne paikkansa tekee. Ei sitä mikään tuuletkaan meiltä vie.*

Ei ei tuuletkaan. Sateet nuo pois huuhtele. Eikä meiltä vie. Ei ei. *

Sateiseen päivään. Saavuimme. Sateiseen. Jossa taivas itkee ääriään.*

Pilvet nää tulee väistymään. Sen tietää sydämemme. On niin tarkoitettu tapahtumaan.*

Tuulisen päivän. Sointua puissa. Latvustoissa. Tuumme näkemään.*

On siin jotain tuskaista. Toisaalta jotain niin puhdistavaa. Taipaleeseen kuin taipaleeseen tulee se ain kuulumaan.*

Miten tää luonto. Meitä koskettaakin. Tuo sateen tuoksun. Jonka tuuli vie sitten mennessään.*

On kaikessa tässä se aito. Läsnäolo katoavuus sitä jotain. Joka saa elämänjuoksun. Hetkistä kaikista toivon viriämään.*

Sydämis meidän. Se ain asustaa. Ja sinne paikkansa tekee. Ei sitä mikään tuuletkaan meiltä vie.*

Ei ei tuuletkaan. Sateet nuo pois huuhtele. Eikä meiltä vie. Ei ei. *

©Kirsi - Marja Vahter

  Ei ei. Toivoa ei kukaan meiltä tai mikään koskaan vie, ei. Punainen väri edellisestä päivästä sykkivänä ja aivan kuin jonkin päivän johdannaisena, molempien päivien osalta tiettyjen naisen elämään kuuluvien ihmisten johdannaisena, muistui mieleen. Kuin eleenä heiltä. Toinen oli se edesmennyt naisen äiti. Niin ja eräs kirjoitusta lukeva tunnistaa kyllä itsensä siksi toiseksi. Laulu, Sun sydän, alkoi elää noissa hahmoissa näiden laulaessa sitä tähänkin hetkeen todella kaikille muistutuksena, että ota hetki itsellesi, löydä hetki itsellesi, joka maailman tämänkin hetkistä taakkaa häivyttää meiltä kaikilta. Taustalla näkyi pihlaja, joka notkui valtavan pihlajamarjasadon alla huutaen samalla lailla huomiota puoleensa kuin sekin pihlaja, josta nainen teki laulun. Pienet varastetut hetket, voimallisuuden voimien palautumiseksi. Nuo hetket kaikille meille on nyt tärkeitä. 

Sun sydän, laulu, 29.9.2017:

Pihlajanmarjat. Kirkuvan punaisessa värissään. Pilviseen päivään. Jättää jäljen elämästään.*

Lailla sun. Pihlaja taakkansa kantaa. Lailla sun. Jotain elämällään toisille antaa.*

Ikään kuin. Pyytäisi se kulkijaa pysähtymään. Ikään kuin. Syksyä elämäänsä miettimään.*

Voisitko jotain tehdä toisin. Hetken hengähtää. Voisitko viimein ymmärtää. Elää parempaan vievää elämää.*

Jos oma elämä on. Vielä käsissäsi sun. Ei tehtävä ole mahdoton. Viimeinen tilaisuus on tää ehkä sun.*

Sun, sun, sun sydän. Tarvitsee hyvää oloa. Sun, sun, sun sydän. Päivään toivoa valoa.*

Sun, sun, sun sydän. Ei voi sua ilman toimia. Sun, sun, sun sydän. Tuo muille syksyyn iloa.*

Sun, sun, sun sydän. Tarvitsee hyvää oloa. Sun, sun, sun sydän. Päivään toivoa valoa.*

Sun, sun, sun sydän. Ei voi sua ilman toimia. Sun, sun, sun sydän. Tuo muille syksyyn iloa.*

©Kirsi - Marja Vahter

 Laulu, Kun katsotaan maailmaa, 14.01.2018, kertoo samanlaisesta heittäytymisestä vapauden jonkinlaisesta kohtaamisesta:

Kun katsotaan. Me tätä maailmaa. Kun pysähdytään. Me hetkeks maisemaa ihailemaan.* 

On monta syytä. Jonka takia elämää rakastaa. On myös monta syytä. Miksi irtiottoa arjesta kaipaa.*

Ei ihminen. Ole luotu yksin tääl kulkemaan. Ei katuja maisemia näit tallaamaan.*

Vaikka joskus niin juur haluaa. Tehdä vaan. Unohtaa kaiken muun. Hiljentyä ja alkaa siit nauttimaan.*

On pysyvää. Jano elämään. On rinnas pysyvää. Löytää kosketus kaikkeen ihmiseen.*

Ei parempaa. Elämä silloin olla voi. Kun saa tätä kaikkea rakastaa. Kera jonkun toisen vaik ystävän.*

Mihin meitä vie kuljettaa. Tää elämä. Siihen haluaa itse vaikuttaa. Jos se on mahdollista.*

Ei kukaan toinen voi. Sun puolesta tietää. Mikä sut onneen kanavoi. Ja mikä kaiken tuon vesittää.*

On kestävää. Jaksaminen tähän elämään. Jos saat itse polkus päättää. Niin että lähtee se oikeaan suuntaan etenemään.*

On rauha sydämen. Silloin rinnas sun. On jokainen tääl siten luotu kulkemaan.*

Kun katsotaan. Me tätä maailmaa. Kun pysähdytään. Me hetkeks maisemaa ihailemaan.* 

On monta syytä. Jonka takia elämää rakastaa. On myös monta syytä. Miksi irtiottoa arjesta kaipaa.*

On monta syytä. Jonka takia elämää rakastaa. On myös monta syytä. Miksi irtiottoa arjesta kaipaa.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Aamuyö - laulu, 30.11.2017, taustalle vaihtui aina sopivaan laulun teemaan soveltuva maisema. Niin ja sateen aina välillä hellittäessä se tarvitsi myös hetken taas tulla ja olla, sataa. Ajanhetki jolloin nainen kirjoitti tätä oli aamuyö, joten Aamuyö - laulu kuului näin:

Aamuyö. Kuin sydämeen tahtiin lyö. On pois kiire työ. Kaik mikä ihmistä syö.*

Hiljaisuus. Ja taivaan sateisuus. Hetken koskettavuus. Sydämeen rauhan suo.*

On ihminen sellainen. Ett rauhoittumista se ain kaipaa. On joskus sellainen. Ett hiljainen yö siihen vain kelpaa.*

On silloin. Unohdettava kaik muu. Jotta sydän rauhoittuu.*

On silloin. Yritettävä nähdä vaik kuu. Joka taakse pilvien piiloutuu.*

Kaukana on tähtien vyö. Yllä verhottu utuinen yö. Pois arkinen aherrus työ. Kaik mikä meidän voimia syö.*

Rauhallisuus. Ja katujen kuultavuus. Tilan  taiallisuus. Kaupungin ylle rauhan myös luo.*

On ihminen sellainen. Ett rauhoittumista se ain kaipaa. On joskus sellainen. Ett hiljainen yö siihen vain kelpaa.*

On silloin. Unohdettava kaik muu. Jotta sydän rauhoittuu.*

On silloin. Yritettävä nähdä vaik kuu. Joka taakse pilvien piiloutuu.*

On silloin. Unohdettava kaik muu. Jotta sydän rauhoittuu.*

Jotta sydän rauhoittuu.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Laulu, josta nainen oli aiemmin maininnut, erään surullisen tapahtuman yhteydessä keskusta - alueella, ihmisen riistäessä hengen itseltään, tuolloin nainen ei tuota tiennyt, tiesi tapahtuman järkyttävyyden mahdin ihmismielille kuitenkin, siksi teki laulunsanat, jotka ehkä helpottaisi näiden oloa. Tuota periksiantamatonta uskoa tarvitsemme jokainen hetkissämme nytkin. Niin ja monet ihmiset monen monituisine aiempina hetkinäänkin. Naisten läheisiä heidän joukossaan myös. Sielt takaa pilviverhojen laulu soi, 27.11.2017 seuraavaksi:

Paista aurinko sydämeen. Mieleen. Vaik hetken. Sielt takaa pilviverhojen.*

Tähän kaamokseen. Ihmisten arkeen. Valoa tuoden. Kaduille kulkijoiden.*

Tää arki mik kuljettaa. Arki mik meit rasittaa. Tarvitsee kaiken. Avun mist ilon ihminen repiä osaa.*

Aamu meidän kohden iltaa. Päivä tää kokemuksia janoaa. Tarvitsee vaik yhden hetken. Josta onnellisemmaksi tulla saa.*

Paista aurinko paista. Vaik hetken päivään pilviseen. Paista suoraan sydämeen. Kaduille ihmisten.*

Vie arjen rasitteet. Hetkeks pois huolineen. Kevennä askeleet. Tuo usko päivä ihmiseen.*

Paista aurinko paista. Vaik hetken päivään pilviseen. Paista suoraan sydämeen. Kaduille ihmisten.*

Vie arjen rasitteet. Hetkeks pois huolineen. Kevennä askeleet. Tuo usko päivä ihmiseen.*

Paista aurinko paista. Vaik hetken päivään pilviseen.*

Paista suoraan sydämeen. Kaduille ihmisten.*

Paista suoraan sydämeen. Kaduille ihmisten.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Naisen ajatus lennähtää kohta valaistuvaan aamuun, marraskuun aamuun ja lauluun, Kaipaus soi, 19.11.2017: 

Kaipaus soi. Hiljaa sydämmessäin. Hetkessäin soi. Aamus elämässäin.*

Marraskuus. Päiväs joka sarastaa.*

Vain hän. Saa mut näin tuntemaan. Hän joka sisälläin. Saa roihun palamaan.*

Vain hän. Päiväs täs hän, hän.*

On aikaa siit. Kun eka kerran kohdattiin. Vuosiin vierineisiin. Monenlaista mahtuu tapaamisiin.*

Yksi asia. Mikä hetkis ain on. Ett sydämes rakkaus soi.*

Miten voi. Olla näin lähelläin. Tuntemuksissain voi. Olla ajatuksissain askelissain elämässäin.*

Miten hän voi. Sydämmessäin kaipuuna soi. Hän, hän, vain hän.*

Ei elämää. Kukaan ennalta tietää voi. Ei elämää rakkautta joka sisään tulla voi. Se on elämää jonka katoamista ei koskaan uskoa voi.*

Hiljaa soi. Kaipaus sydämessäin. Niin kauniisti hiljaa soi. On näin hän lähelläin.*

Lähelläin. Marraskuus. Päiväs joka sarastaa.*

Laulu sävel tää soi. Ain mun sydämessäin. Eikä se sieltä kadota voi. Koska rakkaus hän on elämässäin.*

Hän on, on. Ain sydämessäin on.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Niin se ihmiselo ja jokainen kuitenkin vastaa jollain lailla siitä yksin, niistä askelistaan elämässään, vaikka toisiamme, kaikkia elämämme ihmisiä tuemmekin täällä koko ajan, Pilvinen päivä - laulu, 8.11.2017:

Pilvinen päivä. Ja taivas. Joka pilviin verhouu.*

Ihmisen ikävä. Ja kaipaus. Rinnas vellouu.*

Arjen toiminnallisuus. Ihmistä saa. Vielä hetken odottaa.*

Aamun hiljaisuus. Kun häntä. Näin koskettaa.*

Tiedämme kipinä tulee. Ja vie meitä eteenpäin.*

Usko häntä varjelee. Tuota yksinäistä. Päivään päin.*

Marraskuun alastomuus. Koskea saa. Se tuskaa kadottaa.*

Luonnon kauneus karuus. Se meitä. Näin herätellen ravistaa.*

Marraskuus. Ihminen. Tää kulkea saa.*

Marraskuus. Kaipaavainen. Luonnosta lohtua saa.*

Marraskuus. On elo joskus ihmisen. Aikaa jolloin tasapainoilla saa.*

Marraskuus. Sit ihminen. Huomaa ett rauhaa ain luonnosta saa.*

Marraskuus. Ihminen. Tää kulkea saa.*

Marraskuus. Luonnosta lohtua saa.*

Marraskuus. On elo joskus ihmisen. Aikaa jolloin tasapainoilla saa.*

Marraskuus. Sit ihminen. Huomaa ett rauhaa ain luonnosta saa.*

©Kirsi - Marja Vahter

 Tänään vietetään, valkenevassa päivässä, erästä muistojuhlaa. Huumeisiin kuolleiden muistojuhlaa, nyt ensimmäistä kertaa Kouvolassa. Laulu, Haavemaa soi viimeisenä. Nainen ei koskaan suostu luopumaan toivosta poikansa suhteen. Ei kenenkään päihdeongelmaisen suhteen. Olivat nämä sitten alkoholin tai muiden päihdyttävien aineiden käyttäjiä tai mitä vaan. Ei koskaan. 

Olet ilona. Elämässäin. Olet kipuna. Sydämessäin.*

Niin kauan. Kun tääl matkataan.*

Haavemaa. Joka on vielä unelmaa. On viel liian kaukana tavoittaa.*

Toivon ett jonain päivänä. Voin sen sulle antaa. Uuden aamun joka parempaan kantaa.*

Sua tarvitsen. Sut ihmisen. Joka uskois samaan unelmaan.*

Näethän vielä sen. Tuon huomisen. Joka vie mukanaan pois päivän harmaan.*

Haavemaa. Lupaa meille parempaa. Haavemaa. Asuu meissä on unelmaa.*

Haavemaa. On jotain. Jonka vain sä voit toteuttaa.*

Se on pieniä isoja. Onnen virtoja. Jotka sut eloon saa.*

Se on haaveita pieniä isoja. Varjon taittaja. Jotka sut valoon uskomaan saa.*

Usko itsees ihmiseen. Usko huomiseen. On kaikki tavoitettavis elämäs.*

Haavemaa. On jotain. Jonka vain sä voit toteuttaa.*

Se on pieniä isoja. Onnen virtoja. Jotka sut eloon saa.*

Se on haaveita pieniä isoja. Varjon taittaja. Jotka sut valoon uskomaan saa.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Saman laulun toinen versio kokonaisuudessaan menee näin, molemmat 5.1.2018 kirjoitettu: 

Päiväs. Sateisen harmaas. Me tääl kuljetaan.*

Ja vaik haavemaa. On unelmaa. Jonka toteutuvan. Ei ain nähdä saa.*

On tää elo unelmaa. Joka askelissas. Jonka päivä sulle antaa jakaa.*

Joku päivä huomaat sen. Ja se sut aamuun parempaan kantaa. Ja vie mukanaan päivän harmaan.*

Haavemaa. Lupaa meille parempaa. Haavemaa. Asuu meissä on unelmaa.*

Haavemaa. On jotain. Jonka vain sä voit toteuttaa.*

Se on pieniä isoja. Onnen virtoja. Jotka sut eloon saa.*

Se on haaveita pieniä isoja. Varjon taittaja. Jotka sut valoon uskomaan saa.*

Usko itsees ihmiseen. Usko huomiseen. On kaikki tavoitettavis elämäs.*

Haavemaa. On jotain. Jonka vain sä voit toteuttaa.*

Se on pieniä isoja. Onnen virtoja. Jotka sut eloon saa.*

Se on haaveita pieniä isoja. Varjon taittaja. Jotka sut valoon uskomaan saa.*

Haavemaa. On jotain. Jonka vain sä voit toteuttaa.*

Se on pieniä isoja. Onnen virtoja. Jotka sut eloon saa.*

Se on haaveita pieniä isoja. Varjon taittaja. Jotka sut valoon uskomaan saa.*

Usko itsees ihmiseen. Usko huomiseen. On kaikki tavoitettavis elämäs.*

©Kirsi-Marja Vahter

  Niin molemmissa on se sama sisältö elämästä eri sanoin vain kuitenkin. Toinen versio on yksityisempi kuin toinen. Pienet isot onnen virrat virratkoon kaikkien ihmisten elämässä. Ja haaveet huomisesta paremmasta, varjon taittajat, niitä jotka ihmiset valoon uskomaan saa, niitä hetkiä olkoon paljon teillä myös.

 102.

 Valkoisiin pukeutunut ihmisjoukkio tanssii hiljaa ylhäältä tipahtelevien lumihiutaleiden tai höyhenten seassa. Niin ne voisi olla uusiokäyttöhöyheniä, nainen ajatteli heti. Kaikilla oli lämpöisestä tekoturkiksesta vähän yli lantion menevät takit ja housut, olkapäille ja housuihin sinne tänne oli paljeteista saatu aikaiseksi lumikide sommitelmia tai sitten työstössä oli käytetty jotain muuta tekniikkaa. Päässään heillä oli samoin valkoiset tekoturkista joltain osin hyödynnetyt päähineet. Ja mukavat matalat asuihin hyvin sopivat jalkineet. Joukossa oli miehiä, naisia ja lapsia. Edellisen päivän aatokset oli jotenkin elämämme teistä ja kuljettujen koettujen hetkien kautta vyörynyt päivään. Suojelusta tarvitsemme paljon täälläkin hetkellä tiellämme. Laulu, 19.12.2017, Suojelusenkeli - laulu, joka sai päivässä sävelen hiontansa, sai oman tilansa paikkansa tässä jouluisessa tapahtumassa, joka aloittaa matkan joulua kohden, elämämmehän ensimmäistä päivää marraskuuta jo. Paljon oli ihmisiä kerääntyneet katsomaan, sieltä kotisohvienkin välitykselläkin tapahtumaa. Olivat halukkaita osallistumaan, ensimmäisenä jättämään omia tervehdyksiään läheisilleen tai muualla Suomessa asuville ihmiselle tai jopa vielä edelleen siellä ulkomailla jossain oleville suomalaisille läheisilleen tai muille tuttavilleen. Somen avulla tervehdykset lennähtäisivät päätyisivät kaikkien halukkaiden niitä tervehdyksiä kaipaavien silmille, jopa vuosien päästäkin niin halutessaan. Kameran avulla siis ja näytöltä itsensä näkevänä ihmiset siis pystyivät jättämään tämän tervehdyksen. Oli se sitten millainen vaan. Vaikka laulaa voisivat yhden laulun läheisilleen. Tai vain jättää oman jälkensä tähän aikaan jälkipolvien ihmeteltäväksi. Vanhuksilla oli päiväsaikaan hieman etukulkujärjestys tässä. Ajan omalle tervehdyksen jättämiselleen pystyi varaamaan etukäteen ja jos tilaisuus joskus ohimennen antoi mahdollisuuden sen jättämiseen turvallisesti yksityisyyttä enemmän kaipaavien osalta niin sekin mahdollistettiin. Kamerat kuvasivat 24 / 7 hetkiä paikalta sinne joulun sekä uuden vuoden ensimmäiseen päivään asti. Joten kaikilla oli aikaa saada oma tervehdyksensä matkaamaan eteenpäin vaikka sinne kauemmaksikin. 

Suojelusenkeli- laulu:

Suojelusenkeliä. Joka kanssamme kulkee. Läpi maiden merten.*

Suojelusenkeliä. Sitä ihminen tääl tarvitsee. Toivoa hälle päivään tuoden.*

Kuin joulua. Kuin joulua ikuista luoden. Tilaa ihmeille pienille tehden.*

Tielle ihmisten. Tielle sydämiin.*

Suojelusenkeliä. Joka syliis sut sulkee. Tunteena hiljaisten hetkien.*

Suojelusenkeliä. Kun ihminen tien suuntaa valitsee. Varmuutta siihen suoden.*

Kuin joulua. Kuin joulua ikuista luoden. Tilaa ihmeille pienille tehden.*

Tielle ihmisten. Tielle sydämiin.*

Suojelusenkeliä. Kun sydämemme surust halkee. Noita hetkiä varten.*

Suojelusenkeliä. Hän uskoon kahlitsee. Parempaa päivää antaen.*

Kuin joulua. Kuin joulua ikuista luoden. Tilaa ihmeille pienille tehden.*

Tielle ihmisten. Tielle sydämiin.*

Suojelusenkeliä. Joka kansamme kulkee. Läpi maiden merten.*

Suojelusenkeliä. Sitä ihminen tääl tarvitsee. Toivoa hälle päivään tuoden.*

Kuin joulua. Kuin joulua ikuista luoden. Tilaa ihmeille pienille tehden.*

Tielle ihmisten. Tielle sydämiin.*

Kuin joulua ikuista luoden.*

Tielle ihmisten. Tielle sydämiin.*

Tielle ihmisten. Tielle sydämiin. Joulun tuoden. Suojeluksen luoden.*

Tielle ihmisten. Tielle sydämiin.*

Sydämiin.*

©Kirsi - Marja Vahter

 Valot, jotka oli kohdistettu tanssijoihin muuttuivat hetkeksi vaaleanpunaisiksi. Joten Roosanauhakampanjan, Rintasyövän tutkimuksen hyväksi tehtävä,  Syöpäsäätiön mukaan lähtemänä, jokavuotinen kunniallinen tavoite tuki syöpään sairastuneiden puolesta, eli kuin hetken näiden tanssijoiden tuomana esiintymislavalla. Tuo ihmismassa oli muodostanut yhtäkkiä sydämen katsojille niin, että lapset oli sydämen kärkipäässä polvillaan ja siitä koko rykelmä ylöspäin nousevana sydämenä aukeni katsojien silmille iloksi viestiksi, jatkakaamme tätäkin työtä sydämellä täällä kaikki ja kun väri vaihtui joulunpunaiseen, samassa nyt kuin reunoiltaan sykähtelevässä sydämessä, niin sanomaa oli kerrakseen esityksessä. Niin teemme kaiken sydämellä suurella sykkivällä täällä. Heille kaikille läheisistämme lähtien. Sydämellä. Heitä koko maapallon ihmisiäkin ajassamme nyt ajatellen. Kuin joulua ikuista luoden. Tilaa ihmeille pienille tehden. Tielle ihmisten. Tielle sydämiin. He, joilla ei täällä tai maailmalla ollut mahdollista saada tuota viestiä itselleen. Joilla ei ole nettiä ei nykyajan viestimiseen tarkoitettuja välineitä. Joku jossain joskus sen hänelle jollain lailla tuo tiedoksi. Kun siihen tulee mahdollisuus. Tämän hetket vallitsevat säätilat osin toivat edellisten aatosten myötä sijan tälle laululle.

 Uskotaan unelmiin - laulu, 14.10.2018:

Tänään aamuvarhainen. Kaupunki. Joka oli peittynyt. Sumun vaippaan. Tiheään.*

Loi ylle kävelykadun. Näyn taianomaisen. Aavemaisen pysäyttävän.*

Ol hiljaisuus. Hetki täynnä merkitystä. Suurempaa.*

Uinuva kaupunki. Odotti elämän. Kaiken taas heräävän. Päivän saapuessa. Ihmisiä hetkessään kantavan.*

Tää aika. Meitä tarvitsee. Vaik hiljentymisen hetket. Tällaiset mieltä. Rauhoittaa.*

On syytä maailma. Tää nähdä. Joka aamu, Kuin uutena mahdollisuutena. Elämään vaikuttaa.*

Omalta osaltasi. Voit kaikkesi tehdä. Silmiä viel heräämättömien avata. Saada päivään jokaiseen nousevaan. Kaikki uskomaan.*

Siihen että ihminen. Tääl omalta osaltaan. Voi vastuunsa kantaa. Ympäristölle tälle. Maapallollemmekin tukensa antaa.*

Ympäristölle tälle. Maapallollemmekin tukensa antaa.*

Kuljetaan. Me päiviin. Kauniisiin.*

Uskotaan. Ain unelmiin.*

On hetket nää. Ja aika joka vierähtää. Sellaisia jotka tarvitsee. Meidän jokaisen lämpöä sydäntä.*

On hetket nää. Ja aika joka vierähtää. Sellaisia jotka tarvitsee. Meidän jokaisen lämpöä sydäntä.*

Kuljetaan. Me päiviin. Kauniisiin.*

Uskotaan. Ain unelmiin.*

On hetket nää. Ja aika joka vierähtää. Sellaisia jotka tarvitsee. Meidän jokaisen lämpöä sydäntä.*

On hetket nää. Ja aika joka vierähtää. Sellaisia jotka tarvitsee. Meidän jokaisen lämpöä sydäntä.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Jouluista tunnelmaa sen jopa odotuksesta nousevaa taikaa sydämiin matkasi laulun, Joulun henki- laulun, 24.11.2018, kera:

Tuuli tuivertaa. Lunta pyryttää. On ihanaa katsoa maisemaa. Joka ilon sydämeen herättää.*

Joulua kohden. Näin me kuljetaan. Joulua kohden. On talven ihmemaa täällä taas.*

Tuo joulun henki. Mik meit jo koskettaa. Kantaa jaloa sanomaa. Joulun tuntuun se mielet virittää.*

Rauhaa rauhaa sydänten. Toivoo se joulun alusaikaan. Rauhaa tielle ihmisten. On hyvän mielen henki sydämis maas.*

Näin me kuljetaan. Joulua kohden. On talven ihmemaa täällä taas.*

Näin me kuljetaan. Joulua kohden. Toivoen rauhaa tielle ihmisten täs maas.*

Vaik tuuli tuivertaa. Ja lunta pyryttää. On se maisemaa. Joka ilon sydämeen herättää.*

Ja joulun henki. Mik meit jo koskettaa. Kantaa se jaloa sanomaa. Joulun tuntuun se mielet virittää.*

On talven ihmemaa täällä taas. On hyvän mielen henki sydämis maas.*

On tuo toive pieni. Ja joulunhenki. Sen toiveen voi vaan toteuttaa.*

On tuo rauha sydänten. Tielle ihmisten. Jonka joulunhenki voi meille vaan antaa.*

Tuo siis joulun henki. Rauhaa tielle ihmisten. Tuo joulun henki. Rauha luo sydänten.*

On talven ihmemaa täällä taas. On hyvän mielen henki sydämis maas.*

Tuo siis joulun henki. Rauhaa tielle ihmisten. Tuo joulun henki. Rauha luo sydänten.*

On talven ihmemaa täällä taas. On hyvän mielen henki sydämis maas.*

On talven ihmemaa täällä taas. On hyvän mielen henki sydämis maas.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Tällaisissa tunnelmoinnissa joulua kohden Joulua joulua - sydämiin - tapahtumaa jatkettiin. Ja näin joulun henki rantautui tilaisuutta seuranneiden rintaan tai sinne koteihin. Sydämellä sydämiin. 

 101.

  Taustalle seinälle heijastui kuin kaitafilmistä kuvia ja pätkiä eri aikakaudelta eri ihmisistä. Etualalla kuin hologrammiheijasteina läpinäkyvät hahmot tanssivat keskenään. He näyttävät onnellisilta. Joukossa on kaiken ikäisiä ihmisiä. Heitä meille läheisiä poisnukkuneita, enkeleitämme. Katosta laskeutuvat yhdenistuttavat keinut, johon valkoisiin helmoistaan osin taivaansinisiin värjättyihin kaapumaisiin asuihin pukeutuneet ihmiset, kuin jostain vain tähän unenomaiseen hetkeen astuneet ihmiset, saapuvat ja käyvät keinumaan katsojasta katsottuna niin, että he vuorotellen yksi kerrallaan aloittavat keinumisen muodostaen ensin aaltomaisen liikkeen näkijälle. Kuin elämän aalloilla keinahtelemassa olisivat ja tavoittaisivat välillä korkeampia ylevämpiä hetkiä ja sitten niitä matalampia. Ja nuo enkelit edelleen pyörivät siellä mukana milloin minkälaisina kosketuksina hetkinä muistoina. Keinunta lakkaa. Tilalle tulee, astelee kuoro, johon keinujat myös liittyvät. Kaikki samanlaisissa asuissaan. Kyseessä on sekakuoro. Miehiä, naisia ja lapsia. Kaikkia heitä, jotka haluavat laulaa heille poisnukkuneiden muistolle. On itsetehtyjä lauluja. On lauluja, jotka olivat merkinneet jotain heille lähteneille. Suojelusenkeli, Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, oli ollut naisen äidin eräs laulu. Naiselle itsellekin tärkeä täten. Käyn kohti sinua, Samuli Edelmann, myös naiselle rakas laulu. Virsi 396. Nearer, my God, to Thee - laulun on kirjoittanut englantilainen runoilija Sarah Adams. Laulu on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1841, laulukirjassa Hymns and Anthems. Tai ovat jäljelle jääneiden voimalauluja. Lauluja, joiden pitää soida hetkessä. Toivon toi hän, 26.10.2016, nainen oli tehnyt laulun omalle äidilleen, joka oli hänelle, naiselle se ikuinen toivon tuoja tämän elämässä, on jopa vielä, vaikka elääkin vain tämän muistoissa sydämessä enää:

Marraskuun lumipyryyn. Jalkani suuntaan. Saa se mut hymyyn. Talven kauneutta ihastelemaan.*

Onnen kimalteen. Saa pian päälleen. Kohdaten samanlaisen valon hetken. Joita voi antaa läheiselleen.*

Tuollaisen toivon valon tuojan. Itsekin tässä taas kohtasin. Yllättäen päivässäni antaen mulle lahjan. Joka herkisti mut kyyneliin.*

Pieniä toivon hetkiä. Niitä me tarvitaan. Pieniä valon retkiä. Joilla sydämiä mieliä valaistaan.*

Toivon toi siis hän. Antaen mulle mua enemmän. Valon aikaan sai hän. Valaisten murheen hetken pimeimmän.*

Pakkasen purressa kenkiä. Me toivoa tarvitaan. Kulkiessamme tätä elämän lenkkiä. Valoa jossa kylmyys sisältä karkotetaan.*

Toivon toi siis hän. Antaen mulle mua enemmän. Valon aikaan sai hän. Valaisten murheen hetken pimeimmän.*

Toivon toi hän. Antaen mulle mua enemmän. Valon aikaan sai hän. Valaisten murheen hetken pimeimmän.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Lavalla esiintyjät tiesivät laulavansa lauluja, jotka olivat myös syntyneet ihmisistä eläneistä. Hiljaista kaipuuta - laulu, 13.05.2020, nainen oli kirjoittanut laulanut, surun aaltojen hieman hellittäessä ja antaen hetken tilan voiman laulun syntymiselle. 

Niin kuin kevättä. Kesää. Ain kaipaamme. Niin kuin lempeitä tuulia. Kosketusta lämmön. Ja auringon.*

Niin myös. Aikaa menneeseen. Tietä teemme halajamme.*

Ihmisiä. Ehkä sieltä. Poimimme mieliin sydämeen.*

Hiljaista kaipuuta. Elon tuomaa tuskaa. Tiedämme. Tämä kaikki on.*

Niin tiesivät jo hekin. Jotka poistuneet. Täältä jo on.*

Eteenpäin. He meitä nyt. Kannustaisivat.*

Eteenpäin. On ihminen niin luotu. Kulkemaan.*

Vaikka mitä. Täällä tapahtuisi. Hetket kaikki on otettava sellaisenaan.*

Tulee aina. Päivä uus. Tulee aina. Myös sysimusta yö.*

Siltä kaiken. Hyväksymme. Vaikka ois vääryys. Joka kättä meille siinä lyö.*

Menneet. Ei koskaan jätä. Meitä rauhaan.*

Ei tuo. Tulevakaan. On se niin aina oleva. Elo meillä sydämessä lyö.*

Niin kuin kevättä. Kesää. Ain kaipaamme.*

Niin kuin lempeitä tuulia. Kosketusta lämmön. Ja auringon.*

Niin myös. Aikaa menneeseen. Tietä teemme halajamme.*

Ihmisiä. Ehkä sieltä. Poimimme sydämeen.*

Hiljaista kaipuuta. Elon tuomaa tuskaa. Tiedämme. Tämä kaikki on.*

Hiljaista kaipuuta. Tämä on.*

©Kirsi-Marja Vahter

Suvituuli- laulu, 20.08.2019: 

Suvituuli. Soittaa omaa säveltään. Puiden lehdissä, Kertoen omaa tarinaansa.*

On kohta mennyt. Jo tää kesä ja takana. Syksy koittaa. Ja kaipuun jättää.*

Niin on meillä. Kuin luonnolla tällä. Hetkiä jolloin hyvästejä jätetään. Ikävässä eletään.*

Niin on nyt hetki tämäkin. Sydämessämme. Hänelle rakkaalle. Jäähyväiset jättää.*

Hän kulkee. Kanssamme sydämissämme. Tulee luokse. Tuulen ja auringon lailla. Ja koskettaa.*

Päivä illaksi yöksi. Aina vaihtuu. Mutta muistot hänestä. Ei koskaan haihdu.*

Hän kosketti. Herkkyydellään. Hän kosketti. Viisaudellaan.*

Suvituuli. Soittaa omaa säveltään. Puiden lehdissä. Kertoen omaa tarinaansa.*

On kohta mennyt. Jo tää kesä ja takana. Syksy koittaa. Ja kaipuun jättää.*

Kun olet sinä. Kulkija vielä täällä. Koeta nähdä kokea. Tämä kauneus ympärilläs.*

On aika täällä olla. Ja aika lähteä. On parempi sanoa. Kaikki se tärkein. Mikä meitä täällä kantaa.*

Suvituuli. Soittaa omaa säveltään. Puiden lehdissä. Kertoen omaa tarinaansa.*

On kohta mennyt. Jo tää kesä ja takana. Syksy koittaa. Ja kaipuun jättää.*

Syksy koittaa. Ja kaipuun jättää.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Nainen, niin kuin monet muutkin muun elämän tuoksinassa varmasti tänään jollain lailla muistavat hiljentyvät, sytyttää jossain vaiheessa kynttilän heille poisnukkuneille. 

 100.

   Kaikkien katseet oli kohdistuneet kadun iltahämärävalaistuksessa olevan, mutta niin kauniissa kaamosvaloissa keikkuvan katukiveysalueen päätyyn. Hahmot, jotka siellä nyt tanssahdellen lähtivät etenemään tuota kävelykatua samalla kukin jotain vuorotellen laulaen. Osa parina esiintyen. Kaikilla mikit suidensa edessä. Niin hahmoissa oli kaikille jotain tuttua, mutta samalla jotain riipaisevan karmivaa. Tässä olomuodossa ihmiset eivät olleet ikinä näitä hahmoja vielä nähneetkään. Klassikot Kolahtavat - tapahtuma, oli käynnissä. Kuolonkankea tanssahtelu käynti oli kuin jostain hidastetusta filmin pätkästä. Ja se jokin, kalman henki, eli välittyi näistä jo edesmenneistä legendoista. Heistä, jotka eivät suostu ikinä kuolemaankaan. Ja jotka toden totta meille aina elävät. Jonkun lapsen suusta pääsi, kun hahmot olivat jo tarpeeksi lähellä yleisöä: - Katso, Elvis. Se elää. Siinä vanhempi saattoi todella naurahtaa lapselleen, ja tuumata:- Katsopas vaan. Niin se elääkin. Ei ole lähtenytkään koskaan minnekään. Kyllä vain hahmoissa oli muun muassa Ohukaista ja Paksukaista, jotka joiden ilmeet olivat kalpeamman ja harmaamman kasvojenkin sävyn puitteissa melkoisen tutunomaisen kiinnostavat ja hauskat kuitenkin, kankeuden ikään kuin luodessa vielä jotain komiikkaa lisää. Ja käsikynkkätanssi näiden kahden, voi se sai edelleen mukaansa vaikka meinasi jäädä huojuvaisemmaksi joltain osin. No, ne jotka olivat halunneet panostaa ja tulla luomaan ihmisille imitoimalla tai mimiikkaakin pelkästään harjoittamalla näitä muistelokunnioitushetkiä kuolleita legendoja kohtaan, olivat todella kaikki tehneet sen hyvin. Tuo Elvis lauloi niin kauniisti edelleen tai ainakin hyvin sinne päin, mitä oli oikea hahmokin aikoinaan tehnyt. Lantio heilui melko samalla lailla vaikka hitautta sallittiin tälle kerrankin olosuhteet huomioiden. Marilyn Monreo oli myös hehkeä edelleen näkynä vaikka hiukset olivat kuin vahatut vaaleaksi samankaltaiseksi pöyheäksi ihanuudeksi kasvojen ympärille, mitä tällä oli eläessäänkin hiustensa osalta. Vetovoimaisuus, niin kummallista, jokainen katsoja saattoi varmasti jokaisen hahmon kohdalla yhtyä tähän, se ei ollut kenestäkään näistä hahmoista kadonnut. Ei todellakaan. Vaikka kaikkien päällä oli vaatteiden osalta havaittavissa jonkin sortin nuhjuisuutta pölyisyyttä siellä arkussa vietettyjen vuosien osalta, silti meno oli vallan hurjaa. James Dean, Frank Sinatra, Nat King Cole, Aretha Franklin, B.B. King kaikkia mahdollisia edesmenneitä vaikuttajia maailmassa oli hahmoissa. Esa Pakarinen alias Pekka Puupää, Masa Niemi alias Pätkä ja Siiri Angerkoski alias Justiina kaikki nämä hahmotkin, jotka alun perin olivat Ola Fogelbergin luomia sarjakuvahahmoja oli päässeet mukaan. Ilmoittautuneet mukaan olivat itse saaneet päättää ketä esittävät tässä tilaisuudessa. Joten kirjo oli valtava. Jokaiselle kun oli niitä omia mielinäyttelijöitään esimerkiksi tai musiikin saralla toimivia henkilöitä. Löytyipä joukosta muitakin sarjakuvahahmoja. Tarzan, joka oli kuolonkankeudestaan värityksestään huolimatta niin voimallisen näköinen. Niin ja oli joukossa niitä vähemmän aikaa sitten menehtyneitäkin. Kaikki tehtiin kunnianosoituksena heidän elämäntyöstään täällä joukossamme maailmassamme. Tapahtumassa oli tarjolla yhteistä juhlintaa kaikille ja tanssahtelua idolihahmojensa kanssa. Tanssimusiikki koostui pääosin siis vaihtuvasti näiden henkilöiden esiin tuomasta musiikista. Tai siitä elokuvamusiikistakin. Pieniä komedianäytöksiä nähtiin erityisestä syystä pystytetyllä lavalla, jonka edessä ihmiset pääsääntöisesti tanssivat. Ja niitä musiikkinäytöksiä, johon oli lupa illan päätähdillä kaikilla lupa tukien toista osallistua. Ihmiset olivat odottaneet ehkä toisenlaista Klassikot Kolahtavat- tapahtumaa, mutta saivatkin selkäpiitä ehkä ensin riipivän kokemuksen itselleen illasta. Luiden kolahdellessa, ehkä kuitenkin pikemminkin tanssiessa yhteen tai muuten vaan. No hengenmukaisesti luultavammin, kävi kaikilta kuin huomaamatta. Niin ja jos irronneita osia, viiksiä kulmakarvoja varisseita löytyi illan yön päätteeksi tanssilattialta niin meno oli ja illan saavutus tavoitettu. Yleisömäärä oli valtava jo pelkästään idolipukeutumishahmojen osalta suuri. Niin ja herkkunahan tässä oli juuri se, että kaikki halukkaat saivat osallistua tapahtumaan. Panostaa itse pukineisiin, tehden tai teettäen ne tai vuokraten, ostaen. Kaikki tämä loi sitä paikallista työn yrittäjyydenkin tukemista ja ennen kaikkea iloakin juhlaan valmistumisessa. Toki yhteydenotot tehtiin näihin tavoilla, joka ei liikaa tuonut esiin muulle kansalle juhlan aietta luonnetta. Niin ja ne tähdenalut saivat myös oikeastaan kuin varkain esittää taitojaan, coverlaulujaan ja heillä saattoikin sitten avautua myös se hanke, kotimaisen työn teon harjoittamisen osalta näin. Kankeutta kunnioittaen ja sitä oikeastaan kenenkään enää laittamatta edes merkille. Jos se oli sitä esityskuumeeseen kuuluvaa. Kankeaa kuolemattomuuttako kaikenkarvaisen kansanko? Kankeaan kuolemattomuuteenko käyskentelyä kansan kaikkea "karvaisuutta"? Klassikot Kolahtavat - tapahtuma päättyi kankeasti kolahtaen. Kaikuna kaukaa. Klassikoiden. Elisabeth Taylorin kunniaksi soikoon Andrea Bocelli, Celine Dion - The Prayer. 

 99.

  Kaukana tapahtui jotain. Tuossa maisemassa, jota monet silmäparit katselivat. Jotain ääntäkin kuului. Aivan kuin se olisi sihahdellut suhahdellut ilmassa läheltä viistäen jokaista korvaparia. Ihmiset koettivat nähdä ja kuulla paremmin. He näkivätkin silloin kun valonheittimet sattuivat kohdalle tuota massaa, joka koko ajan läheni ihmisjoukkiota. Pelottavaa heilahtelevaa eritasoista massaa. Joka aivan kuin eli kuin lainehti aaltojen lailla heidän edessään. Heidän ollessa siitä kuitenkin varmoja, ettei kyseessä ollut vesi tai vesimassa, joka heitä koko ajan lähestyi lähestymistään. Ihmiset olivat aivan kuin jäädytettyinä patsaina, hahmoina paikoillaan. Vain odottaen. Massa liikehti heidän edessään. Oli aivan maanpintaa viistoavia hahmoja, jotka välkehtivä enemmän ja enemmän liki tullessaan. Samoin näistä suuremmat hahmot, kaikki. Kerroksellisuus eli kuin jokin valtava laajeneva laavamainenkin irti päässyt ja pitelemätön. Äänet olivat kohosivat lisääntyvässä määrin mitä lähemmäksi tulivat. Pienimmät hahmot, niillä oli kuin jotkin ylös kohoavat harjasosat selässään. Piikit sojottivat ylöspäin näistä pyöreistä selistä, jotka käsiään ja jalkojaan maanpintaa alustaansa myöten suojatuin pehmustetuin käsivarsin ja jalanetumuksin polvin liikkuivat liikehtivät kuin siilit maanteillä. Seassa oli pitkähäntäisiä hieman pörröisiä oravia. Muutama kettukin. Kissoja ja koiria. Kaikki olivat saaneet tehosteita heijastinta mallaavista tehosteista noihin pienten lasten päällä oleviin oikeita eläimiä näiden turkkeja jopa jäljitteleviin asuihinsa. Jollain välkkyivät ne viikset, valkoinen hännän pää. Toisella korvista sojottavat karvat ja tuuhea häntä. Siilillä oli tosiaan se koko selkä täynnä heijastinpiikkejä, jotka olivat kohollaan. Kissoilla oli jotkut raitaosat turkissaan heijastimelliset. Koiralla samoin tassuissa välkehti ja pitempikarvaisella melkein koko turkki. Kaikki hahmot kohosivat kuin yhdestä käskystä yhtäkkiä pystyasentoon valospottien koko ajan heilahdellessa välillä pois näystä ja taas palatessa siihen. Ilmassa kaikui yksi ainoa sana. Miksi? Miksi? Miksi? Kumina kuin rummuista yhdellä kädellä soitettavasta alkoi kajahtelemaan paukahtelemaan ilmassa. Se ei tullut näiden hahmojen aikaansaamana. Jotain alkoi erottua soitantana tämän seurueen takana olevista hahmoista, heidän liikehdintää seuraavana ihmiset etenkin olivat päästäneet suustaan kauhistuneita nopeita pieniä hengähdyksiä. Tietäen kuitenkin, että kaikki oli vain tähän Heijasta hyvää - tapahtumaan, näihin päiviin ja aikaankin kuuluvaa elävien kuolleiden eloa erilaisissa näytöksissä. Näytös oli herättävä, todella. Heijastinten teho tuli kaikille näytöstä seuraaville ilmi todella hyvin. Se miten kaukaa jo tiellä olevan heijastimellisen hahmon erottaa. Hahmot, jotka viimeisenä tulivat kokonaan esiin oli koululaisia, lenkkeilijöitä, tai vaan muuten teillä liikkuneita ihmisiä. Yksi raahasi heistä, jopa vääntynyttä pyörää perässään. Niin kaaharit autoilijat. Miksi? Miksi? Miksi? Niin ja kysymys myös tiellä kulkeville muille ihmisille. Miksi, ette käyttäneet heijastinta? Miksi? Miksi? Miksi? Tapahtuma oli saanut hyvän nosteen pimeän kaamosajan puitteissa. Ja yleensä se viranomaistahot, tai jotkin muut huomiota turvallisuuteen korostavat tahot haluavat ihmiset saada muistamaan aina tämän tärkeän asian näin tähän aikaan vuodesta. Näy liikenteessä ja pimeällä. Laulu, joka oli syntynyt joskus kun nainen oli nähnyt erään työtään tekevän ihmisen ja toisaalta hyväntahtoisena haluavan lähestyä ihmistä, joka tarvitsi apua, niin se jotenkin kuului tähän hetkeen. 

Ollaan- laulu, 02.07.2018:

Tuttua niin tuttua. Kaupunkia kuljin. Ja näin kun. Eräs ihminen auttoi toista.*

Itsekin niin kuin monet meistä. Olisi tehnyt tuon aivan saman.*

Ollaan siis ain ollaan. Hyviä toisillemme. Silloin kun meitä tarvitaan.*

On niin yksin moni meistä. Ja etenkin hädän hetkellä. Ei ilman toista selvitä.*

Ollaan siis ain ollaan. Hyviä toisillemme. Silloin kun meitä tarvitaan.*

Ei tää maailma. Muuten ketään kanna. Ei jos kylmyyttä palvotaan.*

Tosin ilman tuota. Koleaa kosketusta. Emme lämmöstäkään mitään ymmästäisi.*

Siksi on tääl näitä. Enkeleitä hyväsydämisiä. Joko viran puolesta tai muuten vaan.*

Ollaan siis ain ollaan. Hyviä toisillemme. Silloin kun meitä tarvitaan.*

On niin yksin moni meistä. Ja etenkin hädän hetkellä. Ei ilman toista selvitä.*

Kun katoaa. Ymmärrys tään maailman. Kun katoaa. Se jokin joka meidät eloon puhaltaa.*

Ollaan kaukana. Ihmisyydestä. Ja inhimillisyydestä. Se meidät lopulta yli laidan hivuttaa.*

Ollaan siis ain ollaan. Hyviä toisillemme. Silloin kun meitä tarvitaan.*

On niin yksin moni meistä. Ja etenkin hädän hetkellä. Ei ilman toista selvitä.*

Ollaan siis ain ollaan. Hyviä toisillemme. Silloin kun meitä tarvitaan.*

Ei tää maailma. Muuten ketään kanna. Ei jos kylmyyttä palvotaan.*

©Kirsi - Marja Vahter

Samaa teemaa palvelee seuraavakin laulu, Voisitko kantaa, 31.12.2017:

Voisitko kantaa. Mut huomiseen. Voisitko ottaa. Askeleen tien ihmiseen.*

Kaikki me. Tääl tukea kaivataan. Kaikki ihmiset. Kuitenkin huolta toisistamme kannetaan.*

On tulevaa. Meille huominen. On saapuvaa. Myös ajat hetket murheiden.*

On maisemaa. Se meille myös onnen tunteiden. On unelmaa. Johon uskoo vain ihminen.*

Voisitko siis kantaa. Mut huomiseen. Voisitko sydämees ottaa. Löytää tien ihmiseen.*

Tää vaellus. Askeleet meidän jokaisen. On mukana siin toivon ripaus. Usko toiseen ihmiseen.*

Voisitko siis kantaa. Mut huomiseen. Voisitko sydämees ottaa. Löytää tien ihmiseen.*

Voisitko sydämees ottaa. Löytää tien ihmiseen.*

Voisitko kantaa. Mut huomiseen. Voisitko ottaa. Askeleen tien ihmiseen.*

Kaikki me. Tääl tukea kaivataan. Kaikki ihmiset. Kuitenkin huolta toisistamme kannetaan.*

On tulevaa. Meille huominen. On saapuvaa. Myös ajat hetket murheiden.*

On maisemaa. Se meille myös onnen tunteiden. On unelmaa. Johon uskoo vain ihminen.*

Voisitko siis kantaa. Mut huomiseen. Voisitko sydämees ottaa. Löytää tien ihmiseen.*

©Kirsi - Marja Vahter

 98.

  Taustalla näkyi aaltoja maininkeja, jotka löivät rantaan hietikkoon ja kallion kupeisiin. Ilma täyttyi hetkellisesti vain noista äänistä, meren kohinasta ja tuntui, että ranta oli oikeasti siinä. Niin jos tapahtuma järjestettiin meren rannalla sitä parempi. Sen pystyi järjestämään myös  sisätiloissa halutessaan. Meren henget, olivat nousseet maihin. Tai mitä ilmestyksiä ne sitten olivatkaan. Oli taas aika herätellä maan asukkaita. Heillä oli lupa nousta. Oli elävien kuolleiden aika muutenkin käynnissä. Sade, joka oli tuonut lisämaustetta tuuleen ujellukseen laimeampanakin oli saanut aikaiseksi taas jotain johon ihmisten oma kaipuu kokea jotain, oli nostanut nämä olennot taas henkiin. Oli raikunut meriaiheisia lauluja. Ihmisten kotioloissakin ja joidenkuiden mielissä, jos ei jopa ilmoille päässyt yksinäisten kulkijoiden kaipaavasti tullen tarkoituksella meren rantaan katseita aavalle luomaan. Niin tällaiset laulu olivat soineet ilmassa ja meri, se oli kuullut ne myös. 

Tuo meri- laulu, 27.07.2020:

Tuo meri. Joka takanas siintää. Auringon kimallusta kantaa. Tyvenessään.*

On hymysi. Palkinnon arvoinen. Iloa niin tuova. Lahjomaton.*

Nää rantamaisemat. Meitä luokseen. Ain niin houkuttaa. On veden siinto jumalainen.*

Niin pieneksi. Ihminen itsensä tuntee. Äärellä sen kun kokea saa. Hetken rauhoittavan.*

Vaikka huominen. Ois täysin toisenlainen. Vaik myrskyävä. Ja aallonmurtajalle aallokollaan nouseva.*

Hetki tuo on kaunis. Unohtumaton. Hurmiollinen. Ja saat elää sen.*

On Suomen suvi. Välil oikukas. Sitten taas näin armollinen. Et voi olla vaan kiitollinen.*

Jokainen tovi. Jokainen matka. Luontomme maisemiemme. Luo.*

On kuin matkaa. Omaan itseemme. Jotain jota haemme. Kunnes sen löydämme.*

Siks me tätä. Kaikkea kait niin. Ympärillämme. Rakastammekin.*

Se on sitä jotain. Josta vahvuuden syvyyden. Elämäämme löydämme. Ja se antaa kaikelle merkityksen.*

Tuo meri. Joka takanas siintää. Auringon kimallusta kantaa. Tyvenessään.*

On hymysi. Palkinnon arvoinen. Iloa niin tuova. Lahjomaton.*

Nää rantamaisemat. Meitä luokseen. Ain niin houkuttaa. On veden siinto jumalainen.*

Niin pieneksi. Ihminen itsensä tuntee. Äärellä sen kun kokea saa. Hetken rauhoittavan.*

©Kirsi-Marja Vahter

Kaipuu jo tulevaan kesään kaipuun kaikenlaisen kokemisen arvoiseen elämässä oli se sitten mitä vaan oli soi laulussa. Tässä seuraavassa myös. Kaivattiin hetkeä muualle pois kotomaasta. Senkin aika tulisi vielä. Kaipaavilla. 

Merimaisema rantapuistoineen- laulu, 24.05.2018:

Tää merimaisema. Rantapuistoineen. Saa sydämein laulamaan.*

On elon hetket. Kaikki ihmeitä. Pieniä pullollaan. Ja kaikki me niitä tarvitaan.*

On elo tyyntä ja myrskyä. Jota ei hallita voi. On se rauhaa ja sotaa. Jossa joskus vastaan kapinoi.*

Tää aava ulappa. Jonka edessäin nään. Saa kaukokaipuun aikaan.*

Nää elon tuomat retket. Poistaa väsymystä. Jos ne meille sallitaan. On ihminen luotu matkaamaan.*

On tää kesä lumoavia hetkiä. Jossa laulut monet soi. On se sadetta ja poutaa. Jossa sydän meidän karkeloi.*

Tää merimaisema. Rantapuistoineen. Saa sydämein laulamaan.*

On elon hetket. Kaikki ihmeitä. Pieniä pullollaan. Ja kaikki me niitä tarvitaan.*

On elo tyyntä ja myrskyä. Jota ei hallita voi. On se rauhaa ja sotaa. Jossa joskus vastaan kapinoi.*

Tää aava ulappa. Jonka edessäin nään. Saa kaukokaipuun aikaan.*

Nää elon tuomat retket. Poistaa väsymystä. Jos ne meille sallitaan. On ihminen luotu matkaamaan.*

On tää kesä lumoavia hetkiä. Jossa laulut monet soi. On se sadetta ja poutaa. Jossa sydän meidän karkeloi.*

Jos sais olla lintu. Tuon pilvettömän taivaan. Joka on luotu tuulissa lentämään.*

Ois edessä hetket. Jotka olis täynnä täyttymystä. Onnellisuutta solkenaan. Jota me sydämiimme tarvitaan.*

Ois edessä retket. Joiss kokis monta elämystä. Jotka lahjaksi kuin annetaan. Joita ilman jäämme jotain kaipaamaan.*

On elo tyyntä ja myrskyä. Jota ei hallita voi. On se rauhaa ja sotaa. Jossa joskus vastaan kapinoi.*

On tää kesä lumoavia hetkiä. Jossa laulut monet soi. On se sadetta ja poutaa. Jossa sydän meidän karkeloi. *

On se sadetta ja poutaa. Jossa sydän meidän karkeloi.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Hahmot, jotka olivat kuin todella sieltä merestä nousseita viestin tuojia. Sinisen eri sävyjä turkoosiin vihreäänkin päätyen kaikkea värikirjoa he kantoivat mukanaan. Ihonmyötäisissä asuissa, naispuolisilla niin kuin miehilläkin oli kuin ihot, jotka oli maalattu ihoväreillä, jotka hohtavat pimeässä. Syystä, että meret halusivat tulla heidän henkensä näkyviksi kaikkialla kaikille, niin kuin tässäkin tapahtumassa. Nuo hahmot jotenkin, naismaisilla oli kuin kalansuomuja jäljittelevät ihoa myötäilevät asut päällään kuitenkin niin, että suomut ikään kuin taittuvat kulmistaan ulospäin ja miehillä samoin. Olivat kuin ilmaa haukkovia osia nuokin. Kuin kidukset kaloilla, kun he hengittävät. Naisilla oli lisäksi kotiloita simpukoita kuin vyönään kalastusverkosta kyhätyssä pienessä mekossaan ja miehillä puolestaan lannevaate samasta sekä harteilta laskeutuva viitta, jossa oli merestä mukana vaikka vähän mitä. Ehkä kuitenkin se levä, oli antanut näille asusteille päällä näiden hahmojen olevana jotain tarpeeksi iljettävää sieltä merestä tuliaisena. Ahdinpartaa, erästä saman nimistä levää oli kirjaimellisesti miespuolisten meren henkien päällä, ruskolevää, ruskehtavaa rakkohaurua niin kaikkia näitä oli ilmestysten päällä. Nämä olennot tanssahtelivat nytkähtelivät, hetkeksi aina jäivät haukkomaan henkeä pysähtyen paikoilleen ja sitten taas jatkoivat. He tanssahtelivat suuren pitkäalaisen vielä tyhjän kanvaasitaulun eteen. Jonka edessä oli monen monta astiaa ämpäriä täynnä erivärisiä maaleja ja mönjiä, joita oli koostettu vaikka ja mistä. Nyt tämä joukkio asteli yksi kerrallaan kaikki tuolle taululle tyhjälle levittyen tietyn välimatkoin. Tanssi jatkui, mutta nyt niin, että nuo ihmiset levittivät hieroivat samalla tanssiessaan ja liikehtiessään tuota maalauksiin tarkoitettuja aineksia tuolle taululle. He tanssivat ja osa vääntelehti sen päällä. Ihmiset, jotka olivat tapahtumaa tulleet katsomaan olivat varautuneet sen huipennukseen. Teos alkoi saada muotoaan. Ja ihmiset, pienet lapset ja nuoret otettiin mukaan heittämään vaikka värejä tai mitä vaan tuolle purkauksen kohteelleen. Pintaan kiinnittyi valtava määrä kaikkea ja se sai kolmiulotteisuuden muotoa itsellensä. Lupa oli tulla vielä kaiken kuivuttua sitä katsomaan ja muokkaamaan. Raaputusta ja vaikka mitä käytettynä teokseen. Toki lisäämään siihen vielä sitä rosoisuuttakin ja pintatekstuuria halutessaan. Mutta vain tapahtumaan osallistuneilla lapsilla ja nuorilla. He saivat viimeistellä, signeerata ikään kuin taideteoksen, joka tulisi olemaan vahvana muistutuksena sillä paikallaan, jonne se pääsisi edustamaan meriä merta. Olisi melkein kuin sanan toisen merkityksen canvas eli purjekankaan lähettiläänä purjehtimassa merellä ja näkymänä näkyvänä sen ympärillä asuville ihmisille.  

Purjeet- laulu, 02.07.2020, tätä laulettiin lasten joukossa jotka olivat tapahtuman aikana työstämässä taulua ja sen jälkeenkin se eli heissä taulun ääressä:

Purjeet. Valkoiset nään mä. Vaik puistossa. Karussa oot.*

Kauniin meren. Aalloilla matkaavana. Ja köysitikkaissa. Tähyilevänä.*

Auringon nousut. Ja hehkuvat laskut. On sulla seuranas. Ja maailma avara avoinna edessäs.*

Näistä matkoista. Vapaudesta. Täällä jokainen. Haaveilee.*

Ja niistä kannattaa. Kuin unelmista. Ja muista irtiotoista. Kiinni yrittää ain pitää.*

Purjeet. Valkoiset nään mä. Vaik puistossa karussa oot.* 

Suven armahaisen. Päivyt matkaajana. Niin aurinkoisena. Hymyilevänä.*

Muista voit itse. Vaikuttaa kaukana tulevaisuudessa. Mihin satamaan ankkurin lasket. Ja miten maisemaasi katselet.*

On meillä. Vain tää yks maailmamme. Jossa kaikki toiveemme uskomme. Punnitaan rakkauden voimallamme. *

Purjeet. Valkoiset nään mä. Vaik puistossa. Karussa oot.*

Kauniin meren. Aalloilla matkaavana. Ja köysitikkaissa. Tähyilevänä.*

Auringon nousut. Ja hehkuvat laskut. On sulla seuranas. Ja maailma avara avoinna edessäs.*

Näistä matkoista. Vapaudesta. Täällä jokainen. Haaveilee.*

Ja niistä kannattaa. Kuin unelmista. Ja muista irtiotoista. Kiinni yrittää ain pitää.*

©Kirsi - Marja Vahter

Vielä kuin hyvästinä, kuin vain tilanteen, myrskyn sisäisen ja rauhan tavoittamiseksi kaikki lauleskelivat tilaisuudessa lopuksi, Myrskyn lailla - laulua, 07.01.2018, vaikka laulu ei sisältänytkään merellisiä määreitä muuta kuin säiden myrskyn, puhurien, auringon ja tien osalta siellä satamissa:

Myrskyn lailla. Päivä joskus elämääs. Sisään käy.*

Ei se ihmist. Kuitenkaan haittaa. Vaik hetkeen ei valoa näy.*

On elämä taival. Joka meit miten vaan kohtelee. On se onneks myös aurinkoa taivaal. Sen vuoksi tääl jaksaa taistelee.*

On onnen mailla. Kun rauha taas sydämees. Sisään käy.*

Ei tuulet puhurit ihmist. Voi koskaan liian koville laittaa. Ei vaik toviin päälle päin ei iloa näy.*

On tää pitkä taival. Jossa valo ja varjot tanssahtelee. On tää niit poutapilvien hetkiä taivaal. Päivää joka uuteen myrskyyn meit valmistelee.*

Ei se ihmist. Kuitenkaan haittaa. Koska rauha sen jälkeen taas sydämees. Sisään käy.*

Ei ihmist. Haittaa. Koska rauha uudestaan sydämees. Sisään käy.*

Rauha sydämees sisään käy.*

Myrskyn lailla. Päivä joskus elämääs. Sisään käy.*

Ei se ihmist. Kuitenkaan haittaa. Vaik hetkeen ei valoa näy.*

On elämä taival. Joka meit miten vaan kohtelee. On se onneks myös aurinkoa taivaal. Sen vuoksi tääl jaksaa taistelee.*

Sen vuoksi tääl jaksaa taistelee.*

©Kirsi - Marja Vahter

  97.

  Nainen, kävelee keskellä usvaista aluetta, huojuen askelia ottaen. Ahkiota, luita täynnä olevaa vetäen perässään. Luita hiuksissaan ja luita heliseviä pieniä asussaan, joka on repaleinen rikkirevityn oloinen. Puku on melkein kuin noidan, joskin osin jopa tähän ajanjaksoon, 2020 - luvulle istuvan kuuluvan elämän kuluttaman, väsyneen hahmon, asu. Murrettuun pehmeään oranssiin taittuvat pitkähihainen pusero, hame kokopitkine alushameineen lämpöä tuomaan viimaan kylmyyteen päivässä. Harteilla lämpöä tuovaa pitkää neuletta, joka valuu epäsuhtaisesti kulmikkaasti eri tasoja saavuttaen melkein polvien yli mennen, kuin melkein eriosista kuin olisi yhdistelty kursittu kasaan täksi kokonaisuudeksi. Jokaisessa asusteessa oli jotain luuelementtisyyttä. Tässä oli nappien virkaa edustavina. Kaulan ympäri harteitakin lisää laajaksi levittäytyvänä lämmittävänä oli metsäisen vihreä neulehuivi, jota paikoillaan pitivät pienet luusomisteet. Kaappiemme luurangot kulkevat aina mukanamme. Nainen luopui yksi kerrallaan näistä luurangoistaan kun käsitteli omaa elämäänsä. Tarinaansa, jota ainakin jotkut läheiset, ystävät ja elämänsä ihmiset lukijat. Niin, ja lukijoina saattoivat olla myös ihmiset, joiden hän arveli vain juurikin siksi, että olivat tunteneet naisen, eksyneen sivuille tai ehkäpä siinä oli mukana jo suuremmat voimat ja tahot. Tarina oli silti kerrottava. Koska aika ihmisen on rajallinen. 

 Lauantai - illan laulu soi edelleen naisessa, 19.10.2017 tehtynä, lasten riemulle ja aikuisten riemusta juhlaa kohtaan nousseena ja oli jatkanut naisessa, tässä hetkessä elämää sekä alkanut elää kuin uutta elämää näkymänä, josta eilen ei ollut jaksanut kuvata kertoa vielä, niin ja siitähän olisi päivän jotkut osat osiot puuttuneetkin: 

Halloween- laulu oli kuulunut näin: 

Halloween. Bilee-et. On täällä pian.* 

Sytyttää se. Juhlaan. Äidin, lapsen,isän.*

Voi sitä riemua. Kun lapsi saa. Ylleen pukua sovittaa. Jee. Nyt voi juhlat alkaa.*

Halloween. Bilee-eet. On täällä pian.*

Sytyttää se. Juhlimaan. Voi silloin saada lahjan yllättävän:*

Karkki. Tai kepponen. Kysyjä sanat toistaa. Jee. Nyt karkkia mulle sataa.*

Halloween. Bilee-eet. On täällä pian.*

Sytyttää se. Juhlaan. Kaikki myös ystävän.*

Voi sitä riemua. Kun lapsi saa. Ylleen pukua sovittaa. Jee. Nyt on kepposen aika-aa.*

Halloween. Bilee-eet. On täällä pian.*

Jättää se. Juhlijalleen. Muiston hyvän.*

Voi sitä riemua. Kun lapsi saa. Tarinaa tuota kertoa-aa. Jee. Voi silloin taas nauraa.*

Halloween. Bilee-eet. On täällä pian.*

Sytyttää se. Juhlaan. Äidin, lapsen, isän.*

Voi sitä riemua. Kun lapsi saa. Ylleen pukua sovittaa. Jee. Nyt voi juhlat alkaa.*

©Kirsi-Marja Vahter

  Nainen saa vierelleen ensin pojan, joka on tullut vuosien takaa siihen sinisine hiuksineen, jotka olivat pojan ehdottomasti pitänyt saada. Tuo murrosikäisen hontelo hahmo kulki voimakastahtoisena osin arkana elämään, hieman feminiinisenäkin naisen vierellä. Niin aika tuo oli ollut onnellisempi. Vaikka nainen oli epäillyt pojan tulleen kaltoin kohdelluksi kouluaikana juurikin näistä ominaisuuksistaan. Kaikki näkyi taivaltajien hahmoissa. Askel, leveälahkeisissa, Mic Mac - farkuissa askeltavan, hieman polvista ja lahkeensuiden osalta rikkinäisten ja mustan hupparin syvyyksiin hupun osalta useinkin sen pään päälle puoliksi ainakin nostettuna, oli Hip hop -  tanssimusiikin alaista ikään kuin ollut jo jonkin aikaa. Poika oli tykännyt kuunnella tuota musiikkia, ja räppiä jossa sanomaa oli, tuutin täydeltä. He, pojan vetäessä hupun syvemmälle päähänsä katsoivat hetken toisiaan pojan ikään kuin ollessa "kasvanut kuin yhdessä yössä" täysi-ikäisyyden kynnykselle hyvästelivät illan yöksi vaihtuessa. Spooky - meininki meno jatkui, mutta mukana oli kepeyttä yhtäkkiä hurjasti. Lapset, osa pyöreissä pehmustetuissa  kurpitsa - asuissaan, hattuna, korkkina ikään kuin päässä olevana, kurpitsasta kuin veitsellä leikattu "ilmestys" tököttävänä, pitkine vihreine käsineineen ja sukkahousumaine trikoineen, tanssivat korit heilahdellen kuin kadulla. Seassa oli näihin luurankoasukokonaisuuksiin pukeutuneita. Sitten oli tätä haamuosastoa, jopa omaa lakanakoosteversioita haamuista mukana verisine yksityiskohtineen ja totta kai näitä Scream - hahmoon pukeutuneita. Joku sopotti kiljui melkein kaikille, jotka vaan jaksoivat kuunnella syöneensä kotonaan äidin tekemää vampyyri tai Frankenstein - hirviö kakkua. Niin, tämä luitaan mukanaan raahaava hahmokin oli aikoinaan tehnyt pojalleen vaikka minkälaista kakkua, näitäkin teemaan aiheeseen kuuluvia. Jopa pojan synttäreille jos tämä oli niin halunnut. Frankenstein, oli Mary Shelleyn kirjoittama romaani, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1818, Lontoossa. Kauhutarina eli edelleen monin tavoin elämäänsä. Tuo tarina, joka oli saanut alkunsa kilpailusta haasteesta siitä, joka pystyisi kirjoittamaan kauhistuttavimman kauhutarinan. Vampyyrihahmoja oli myös seassa. Niin miehiä kuin naisia. Eräs nainen näistä oli juuri hyökännyt terveeltä näyttäneen tapahtumaa seuranneen miehen kimppuun. Johtohahmo käännähtää ja nostaa sormensa pystyyn. Ja kiljahtaa ilmoille sanan: Eiii..iiihhh! Ei yhtään miesuhria. Ei miehiä. Vampyyrinainen ymmärsi. Niin mies muuttuisi vampyyriksi itse ja tietenkin tämän uhrit olisivat aina naisia. Uhriutua, niin oliko se pelkästään sitä. No, ei toden totta. Se käsite miten naista tai naismaisia miehiä joskus nykymaailmassa edelleen kohdeltiin. Niin, pätikö sitten se "miesten maailma" sanonta päivässämme yhä. No, tuotakaan ei voi allekirjoittaa. Heräteliikettä puoleen ja toiseen, se eli koko ajan. Kukaan meistä, olimmepa miehiä tai naisia, emme ole tulleet kohteiksi tänne. Olemme ihmisiä kaikki. Väärät kohtelutavat nostavat vaan sitä jotain, sumua usvaa tässä tapahtumassa, jotain pahaa kauhua sisältävää enemmän esiin. Jotkin teot anteeksi annettakoon - kaikui jostain miehen lausumana. Jotkin teot anteeksi annettakoon - toistui naisten lausumana. Niin taas kilahti jokin ahkiosta naisen raahaamasta taakasta ahkiossaan näytelmäalueelle kuin kaupungin yön asfalttiin. 

  Täysikuun aika läheni lähenemistään ja nainen halusi melkein tulla ihmissuden puremaksi sen viemäksi jonnekin pois. Ainakin vähäksi aikaa. Suden ulvonnan nälkäinen, siksi nainen tunsi itsensä välillä. Olisi kuin olisi halunnut ulvoa kuutamolle yötaivaan alla joskus tuskissaan ikävissään. Naisen oma äiti oli kerran kertonut halunneensa heräävän joskus sutena tänne jälkikäteen elon, jos se olisi mahdollista vaan. Niin merkit toisille olivat tärkeitä. Sanoma oli tärkeää. Tänään oli kolahtanut luukusta kuolleelle postia. Niin nainen oli ainakin olettanut. Leena ja Anneli nimillä, 2 kirjettä sukunimenä sama mikä oli vuosia sitten taloon naisen muuttaessa. Mikä oli muuttunut ajassa vallitsevan olotilan lisäksi. Vai eikö nainen ollut kuollut tai voitu julistaa kuolleeksi? Ei nainen muistelee kuullensa tarinan vanhasta naisesta, huoneistossa asuneesta. Tämän jäljiltä oli ollut kuivantilan häkkivarasto ollut tyhjentämättä. Kuolleelle postitetaan paljon kirjeitä vuosittain, tämä aika oli yrittänyt kaiketi tavoittaa vaan erästä vanhusta. Nainen halusi oman tarinansa olevan eräällä tapaa postia läheisilleen, jotka tänne jäävät elämään. Hänen kertomanaan. Jokaisella tarinallahan on kuitenkin ne omat sivujuonensa käänteensä. Niin naisen omallakin varmasti. Niistä kaikista nainenkaan ei ole edes tietoinen. Lehdet kääntyvät kuin uudet lehdet syntyvät keväisin silmuin puihin. Puihin, jotka jaksavat taistella olemassaolostaan. Ja ihmiset pyrkivät aina uutta kohti. Vaikeampaa se on tosin toisilla. Tuohon eräs on pyrkimässä, eräs joka tuli kirjaimien muodossa lehdessä naisellekin. Taas kerran. Hyvät aikeet oli tällä. Niin se eräs naisen elämään kuuluvista tarinassa kulkeneista ihmisistä tai oliko taas kyseessä tämä tällainen nimikaima. Tämän oman aatteen alaisuuteen kuuluvan kansanrykelmän äänenkannattelijaksi tahtova. Hauskasti voi limittää kielemme rikkauden johdosta tuohon vain kaksi sanaa, jota kaikki ihmiset maassamme edustaa. "Peruskauraa" luulee tämän yhdistelyn osalle ihmisistä olevan. Vallan "perus" sellaista. Tuo suuri rintama, kaikki nuo rivit ja ryhmittyvät edustavat maatamme. Kansalaisia, suomalaisia. Ja osa nousee hahmoina tekijöinä hyvin sieltä esiin. 

  Elävät kuolleet olivat vallanneet enemmän tilaa alueella. Silmät muljahtelivat seisoivat näillä päässä harmaan ihon viestittäessä "olen elossa vai olenko" hätämerkein. Käynnin kulun ollessa osin takkuilevaa mutta kiihkoista. Siellä täällä näkyi koko ajan näiden lisääntyviä uhreja. Ihmiset olivat valvoneet väsyneet liikaa. Aivan kuin omassa hetkessämme. Aivan kuin jotkin loppuun palaneet ihmiset. Nainen oli tuntenut tuon puraisun itsessään. Jo oikeastaan hieman aiemmin elämässään. Ymmärtäen vasta sen nyt kunnolla. Hän tulisi aina nousemaan haudastaan näin ylös ja kummittelemaan, mutta hyvällä tapaa elämänsä ihmisille. Niin ainakin toivoi käyvän. Nainen tunsi, tuo joka veti edelleen omaa kuormaansa, joiden kuiden luurankojen edelleen lymytessä siellä kaapissa, tässä tapauksessa ahkiossa, pahimpien ehkä niistä osin jo tipahtaneina kyydistä käsiteltyinä, ainakin jollain lailla, että matkaa oli taivallamatta. Hänen vierelleen ilmestyy hänelle eräs niin rakas hahmo. Kurpitsasta oli kuoriutunut Prinsessa. Oikeastaan tämä oli matkansa aloittamassa kohta joidenkin vuosien päästä kunnon murrosiän saavuttaessa matkansa omaa naiseuttaan kohti. Nainen halusi jättää tälle ohjenuoraksi sanomana sen, ettei koskaan alistuisi väärinkohdelluksi vaan hakisi aina oikeutta itselleen sitä vääryyttä kohdatessaan sitä vastaan. Tulisi tälle se sitten miltä taholta vaan elämässään. Vaikka olisi sitä sukupuolisidonnaisuuksiin liitettävää, jos sitä enää nykyään voi edes sillä nimikkeellä kuljettaa. 

  Prinsessain - laulu kajahti naisesta ulos, siihen yhtyivät pian kaikki nähdessään tämän upean näyn, tytön joka oli pukeutunut kuin Prinsessa, mutta tapahtumaan kuuluvaisesti ottanut tuohon ihanaan prinsessamaiseen asuunsa vähän kauhuefektimäisyyttä mukaan. Hänellä oli myös kurpitsasta edelleen värisävynä jatkuvana sävy mekossaan jossa tylli, repaleinen pilkotti hameen helmoista. Mekko oli kaunis silti. Hiuskoristeeseen oli jäänyt oksia lehtineen jostain kuin seikkailusta syksystä, joka oli juuri taittunut ja takana piakkoin todella. Ja jokin pieni pilkahdus lehtien vihreästä kertoi menneestä kesästä. Nainen ojensi varaneuleen vyötäröltään kylmyyden takia siihen varattuna tuolle pienelle naisen alulle. Tyttö hukkui siihen, mutta hihoja ylöspäin käärien teki siitä omansa, hymyili ja aloitti tanssin laulun viehkeästi laulun sävelen mukana, jota kaikki olivat alkaneet laulaa, Prinsessain - laulu, 06.08.2020, soi kumpusi rinnoista:

Sun mä haaveillen. Taivaalle. Katsovan nään.*

Kaipaatko. Sä jotain jo. Mitä et vielä nää.*

Kaipaatko. Nähdä jo jotain. Tulevalta.*

Mikä vois. Kertoa sulle. Taikaa sen lohdullista.*

On meillä. Huominen. On meillä hetket nää. Kera rakkaiden.*

On meillä. Aika tää suven. On meillä muistot nää. Helmet sen kauneuden.*

Aikaa tätä joskus muistellen. Kuljet sä. Elämässäs kaikkea kohdaten. Prinsessain.*

Kun sä taas missä vaan. Taivaalle. Katsees kohotat. Olemme hetkessä luonas.*

Sydän on se. Joka meitä ain. Täällä ohjailee:*

Se täyttyy. Ja joskus särkyy. Mutta ain toipua voi.*

Se on rakkaus. Joka rinnast kumpuaa. Tätä elämää kohtaan. Vaik se joskus liikaakin antaa.*

Usko rakas unelmiin. Horisontille. Anna mahdollisuus joka edessäs avautuu.*

Tähtää suopeisiin. Tuuliin. Jotain tielles kyllä rantautuu.*

Sun mä haaveillen. Taivaalle. Katsovan nään.*

Kaipaatko. Sä jotain jo. Mitä et vielä nää.*

Kaipaatko. Nähdä jo jotain. Tulevalta.*

Mikä vois. Kertoa sulle. Taikaa sen lohdullista.*

Taikaa sen lohdullista.*

©Kirsi-Marja Vahter

  Niin ne hetket elämämme kaikenlaiset. Ne elämme. Ja uusia keväitä kesiä kohden suunnistamme. Syksyjä talvia, jotka vaativat ehkä enemmän meiltä. Mutta elämme niin kuin ikuisesti kaikki laulut ja näytelmät, toisten elämätkin elää meidän kauttamme kun muistelemme heitä. Tai kun vain elämme tässä hetkessämme. Nainen oli tehnyt laulun, erään miestuttavalleen alun perin suunnatun, mutta tajusi heti laulusta, että se sopii meille kaikille lohdun tuojaksi. Kun katsomme tähtiä taivaalla, tiedät että toinen ihminen näkee ne samat tähdet. Ja tähdet loistavat kuvaavat joskus elettyjä elämiäkin. Edesmenneet sieltä vilkuttavat meille. Nainen otti tytön, lapsenlapsen kädestä kiinni yhdessä he tanssivat niin kuin kaikki muutkin yössä, tapahtumassa, joka sitoi heidät kauhutunnelmaan. Tulevalle "elämän voittamiselle", kuolemaa esiin tuovien Creepy- hahmojen ympäröimänä. 

Tähdet nuo - laulu, 01.05.2020:

Tähdet nuo. Yötaivaan tuikkii mulle. Toivon että ne. Antaa lohtua myös sulle. Täällä meille kulkijoillle.*

Maailma hiljaa. Ympärillä huokuu. Niin hiljaista on. Että sisimpään sattuu. On tää ainutlaatuista haavoittuvuutta.*

Mikä suunta. Ja tuleva anti. Mikä on kuljettava tie. Elon mahti. Sitä voimme vain arvuutella.*

Toivoa en heitä. Toivoa joka on. Aina osa meitä. Siihen luotan. Oppia sen sydämeeni uotan.*

Katso maisemaa. Jonka näet. Katso maisemaa. Kaikkea tuota rakkaudella. Sitä kannattaa aina puolustaa.*

Nämä ajat. Paljon opettaa. Nämä ajat voi parempaa. Tulevaisuutta pohjustaa. Jos vain sydämemme sille annamme.*

Näe yötaivas. Jatkumona aina. Aamuun uuteen. Koskettavaan on elämä laina. Jota pilvetkin joskus seuraavat.*

On elämä laina. Jota pilvetkin joskus seuraavat.*

Tähdet nuo. Yötaivaan tuikkii mulle. Toivon että ne. Antaa lohtua myös sulle. Täälle meille kulkijoille.*

Maailma hiljaa. Ympärillä huokuu. Niin hiljaista on. Että sisimpään sattuu. On tää ainutlaatuista haavoittuvuutta.*

Niin hiljaista on. Että sisimpään sattuu. On tää ainutlaatuista haavoittuvuutta.*

On kuin odottaisin. Täysikuuta. On kuin odottaisin hetkeä. Jolloin näet hänet. Joka on toisaalla.*

Se mut tähän kai ajoi. Turvaa haen maisemasta. Kaipuuta huokuvasta. Tuosta näystä. Niin kutsuvasta.*

Yötaivaasta tuikkivasta. Yötaivaasta tähtein tuikkivasta.*

©Kirsi-Marja Vahter

  Hahmot elävät ja tulevat elämään näin tämänkin menneen juhlan myötä aina elämässämme. Jaksakaamme antaa, tuolle juhlallekin, sille aina oma tilansa. Tilaa tahtoo tuo ja se tahtotilakin, joka on aina välillä tilaamisvaiheessa. Tahdon - taxi. Se puuttuu vielä. Yritysmuodon lisä. Häillekö. Haluaako kukaan mennä taxissa naimisiin. Ei. Tulla taksilla, häätaksilla, kuljetetuksi. Kyllä. Entä Elvis - musiikkia laulavan, puetun, notaarina työskentelevän vihkimäksi alias taksisuharin viemänä nähtävyydelle. Kyllä. Tilaisiko tahtotilaa oli saanut taas siivet. Minkälainen Kurpitsavaunu tulisi olemaan lapsenlapsen häissä joskus? Sen nainen haluaisi olla näkemässä. Yrittäjyysmuodot. Voiko niistä tulla painajaisia? Kauhua. Ehkäpä. Aika vaatii kuitenkin koko ajan muuttumista liikehdintää tilanteen mukaisesti. Kaikilta. 

 96.

  Laulu tuli kuin lumivyörynä tunturin rinnettä naisen kimppuun. Siltä naisesta tuntui, kun ensimmäiset sanat ja sävelet alkoivat elää hänessä. Myrskyä päin-laulu:

Myrskyä päin. Me tääl. Ain kuljetaan. Tuulta koleaa kylmää. Kohdataan.*

Ota se näin. Vaik päivä. Tai jopa huominen. Ois saman taivaan alla. Siitä selvitään*

Ei kukaan voi. Jättää kesken. Tääl mitään. Vaan kohdata. Täytyy päivä myrskyisinkin.*

Me voimme. Tehdä se vain. Ylpeydellä. Lannistumatta. Ja katsoa eteenpäin.*

Myrskyä päin. Me tääl ain kuljetaan. Tuulta koleaa kylmää. Kohdataan.*

Ota se näin. Vaik päivä. Tai jopa huominen. Ois saman taivaan alla. Siitä selvitään.*

Näin laulu soi. Voittajien sydänten. Jotka elämään. On valmiita. Vaik ois edessä hetki synkinkin.*

Näin tuleva talvemme. On toisenlainen. Eikä ketään. Myräkät lumisetkaan huoleta. Vaan astelemme niitä päin.*

Myrskyä päin. Me tääl. Ain kuljetaan. Tuulta koleaa kylmää. Kohdataan.*

Ota se näin. Vaik päivä. Tai jopa huominen. Ois saman taivaan alla. Siitä selvitään.*

Tämän kansan sisu loi. Taas hetken. Jota eletään. Vaikka emme voi valita. Tiellä tulevalla on vaikeaa kuitenkin.*

Mutta voimme. Olla maamme vain. Sydämellä. Antautumatta. Katsoa vihollista melkein kuin ystävää tietämme käyden.*

Myrskyä päin. Me tääl. Ain kuljetaan. Tuulta koleaa kylmää. Kohdataan.*

Ota se näin. Vaik päivä. Tai jopa huominen. Ois saman taivaan alla. Siitä selvitään.*

©Kirsi-Marja Vahter

  Tapahtuma, jossa laulua lauletaan on nimeltään, Hankeen ja heittämällä. Tai se voi olla myös Tuulen ja tuiskuun - niminen. Nainen oli miettinyt tuota oikeastaan nimeksi juuri, koska se antoi enemmän kuvaa siitä, mistä nimi oli muodostunut, tavasta joka oli syntyisin sieltä sukupolvien takaa ja taakaksiko voisiko joskus kuvaella, kuitenkin siitä samasta halusta olla yhtä sisukas, jota kansamme oli sodan jyllätessä maassamme ja kansamme jaksaessa kuitenkin elää läpi kaikki tuohon elämään aikaan kuuluva. Koska oli pakko. Lannistua ei saanut vaikka väsymys niin miestä kuin naistakin lapsia kaikkia painoa valtavan urakan edessä ja ollessa läsnä. Niin nainen kantoi tuota ylpeyttä sotiemme ajan ihmisistä heidän teoistaan aina sydämessään ja mielessään. Oli saanut sen perintönä isovanhemmiltaan ja kantaa tuota ylpeyttä kuolemaansa asti rinnassaan. Olkaamme heistä ylpeitä viestiä aina viedessään jakaessaan eteenpäin. Ihmiset olivat pukeutuneet kuka mitenkin. Koska tätä kun sai harjoittaa siellä vaikka kodin pihapiirien maisemissa jylhien metsien eri puustolajikkeiden seassa vaikka, missä ikinä vaan ihmiset haluaisivat tähän tempaukseen seikkailuun sitten osallistuakaan. 

  Pääsääntöisesti lämpimänoloisesti oli tilaisuuden järjestäjät vaatineet tapahtuman pukineiden valmistajilta. Lumen kiteet kimaltelevuus tuli esiin hyvin näistä asuista, joissa lähtölaukaus pamahti tapahtumalle, kävi Suomen Pohjolan perukoilta, kuinkas muuten. Kylmemmät ja otollisemmat kelit tapahtumalle, Myrskyä päin, saavutettiin kotomaassamme ensin siellä. Sääolosuhteiden salliessa sanonta nimikkeen alla oli saanut toisenlaisen merkityksen ikään kuin. Mitä myrskyisempi, tuulta ja lumenpyrytystä enemmän sisältävä sen parempi. Eli ympäri Suomen koko kansa oli aikeissa kokoontua harjoittamaan tätä ja jopa kuvata otoksia hetkestään kulustaan kirjaimellisesti sitä "Myrskyä päin". Niin koko elämähän ihmiselon on sitä kuitenkin, mutta nyt sitä tulevana talvena eritoten sitä tahtoa ja lujuutta kansaltamme vaaditaan, jotta näistä vaikeista hetkistä selvitään. Eli tehkäämme se näin rinta rottingilla. Ja sille suomalaiselle tyypillisellä otteella, huumorinpilke silmäkulmassa. Eli ilmojen mukaan mennään sitä tuulta, lumipyryä, myrskyä päin jokaisella paikkakunnalla. Ja niin, että kuuma tulee. Metri upottavaa lunta oli täällä kisailijoilla edessään. He kirmaisivat juoksuun. No kirmaisivat on väärä sana. Alkumetrit tosin sitä oli, ennen kuin tuo alue upottavaa lunta oli jokaisella tarvottavanaan. Ja juosten se olisi pitänyt mennä läpi. Ähkinä ja ilmeet olivat näkemisen arvoiset. Lyhyemmät ja pitemmät, kaikki samassa kisassa. Lumiakka lumiukon reppuselässä tyylillä mentiin.  Näin pituuserot eivät haitanneet kilpailijoiden osallistumisessa yhtaikaisesti kisaan. Ja jos väsy yllätti niin pitemmän piti kontata lyhyemmän eli pääsääntöisesti naisen kanssa maaliin. Oli seassa niitä naisia, lumisia akkoja, jotka veivät hoikkaa pientä lumetonta ukkoa selässään. Tai vetivät pulkassa perässään. Olipa seassa ahkioitakin. Kaikki sallittiin. Kuhan homma pysyi jotakuinkin reiluna kisana. Lapsilla oli oma kisansa, lumiratansa, jossa lunta oli vähemmän. Tai sitten he, jos tapahtuma oli järjestetty rinnekeskusalueella tai muulla sellaisella mäkialueella he pystyivät kisaamaan myös uusiokäyttöön otettujen muovipussimateriaalista tehtyjen laskuun tarkoitettujen alustojen kanssa. Oli eri muotoisia taideteoksia aikaan saatu. Veneestä sinne isoon kenkään. Kaikki mitä vaan ihmiset saattoivat keksiä muodoille ja noille muovitaideteoksilleen. Ja kukin oli keksinyt myös omia tapojaan työstää muotoja noihin tekeleisiin. Ja kaikki oli kotitalouksien muovijätteestä tehtyjä. Oli niittaajasta ompelukokeeseen ja isoon virkkuukoukkuun käytetty työstämisessä. Niin hurvitella jos saa niin hurvitellaan nyt sitten kunnolla. Kisaa käytiin siten laskumäärien lukumäärissä. Niin hiki ja lämmin oli vieraina pian osallistujilla. Tarkoitus oli siis olla vähän hiukan niissä sodan kaltaisissa olosuhteissa. Mennä säällä kuin säällä ja kotomaamme hengessä eteenpäin, sisuhengellä luovuttamatta koskaan. Siksi kisattiin myös vanhoilla suksilla ja sauvoilla. Varta vasten näitä muutamia tällaisia perintökaluja oli saatu kisaan ullakoiltakin innostamaan, uusilla samankaltaisilla suksilla, näissä vanhaa tekotapaa noudattaen kunnioittaen käytettynä myös sauvoissa huomioituna, eteenpäin parikisassaan pyrkiessä. Tämä ja syntynyt laulu oli tapahtuman idean takana ja laulunkin oli lupa raikaa tulla esiin kilpailun tuoksinassa. Se helpomman osuuden tekijä voi laulaa sitä sieltä pulkassa istuessaan vaikka kilpakumppanilleen niin ja lapset aina ylös mäkiä kiivetessään, jos eivät osallistuneet tähän kisaan. Toki heillekin sallittiin tämä hiihtokisa. Kaikki suksityylit ja tyylilajit lapsille eritoten sallittuna. Niin, ne siellä kotien pihoilla käytävät kisaosuudet kaikki nekin oli tervetulleita. Kaikista oli mahdollisuus ottaa kuvamateriaalia ja videointejakin halutessaan. Ne jaettiin sitten kaiken kansan nähtäviksi ja muistoiksi jääviksikin "tuben" puolella tai tietyllä tapahtumalle pyhitetyllä somesivulla. Joka oli avoin ja maamme kansalaisille ikään katsomatta kaikille mahdollinen tapa eräällä tavalla osallistua tapahtumaan. Vaikka vain kommentoimalla ja tykkäämällä. Ja nauramalla ennen kaikkea. Osalla oli aikeissa hullutella muutenkin. Totta kai. Suomen kansa on hullua kansaa, ainakin joidenkuiden ulkomaalaiskatsontamittareiden mukaan. Mikäpäs siinä. Hyvä määre tuokin. Irrottelevaa kansaa. Turvallisuutta noudattaen pyrittiin kuitenkin etenemään. Hetken vaateen mukaisesti. Liikkuu liikkuu ja keleissä kuin keleissä, kuitenkaan sanomaa sisua nostamaan rintoihin, elettä tuota unohtamatta. Kunnon kohotus keinona hauskalla tavalla tehtynä hetki oli oikein oivallinen tällaisille tempauksille. Extreme - tempaukset Myrskyä päin-  tempauksia, niin ne jääköön sivummalle ajan vaadetta kunnioittaen. Erilaisten asusteiden teossa vain mielikuvitus oli ollut rajana. Upeitakin ilmestyksiä nähtiin, joita kilpailijat olivat tehneet etukäteen tai jotkut tahot kilpailijoille. Oli niitä lumiukko ja lumiakka asusteitakin. Toppahaalarit olivat saaneet muhkeat pyöreät pallolisukkeet itselleen ja meno oli sen näköistä. Pallo - osuus pään alueella oli huomioitu niin, että kasvot vain silmien ja suun osalta tulivat kuitenkin esiin pallosta, mahdollistivat kunnon näkemisen eteenpäin näillä, hiilien nappi tummuuden mustuuden ympäröidessä niitä, suun alue myös samoin tehtynä. Tosin toivoa vaan saattoi, että tuo pallopääosuus pysyi kisan tuoksinassa paikoillaan jotakuinkin. Kisa hankaloitui huomattavasti, jos lumiukko- tai akan pää oli pyörähtänyt väärään suuntaan. Kädentaitajienklaani, jotka olivat tehneet suomihenkistä ajanhenkistäkin kaikenlaista lämmittävää pukinetta asustetta, niistä jäi kantajalleen konkreettinen muistokin tempauksesta. Me hengellä. Tällaisena aikanakin. Suomi nousuun sisulla.

 95.

  Talvimaisemassa, alueella, oli rykelmä ihmisiä tietyn välimatkoin toisistaan. Heillä oli yllään pääosin turkoosiin taittuvat väriset, jään röpelöisen, puikkomaisenkin muotoja, päällisasusteissaan, jotka laskeutuivat harteilta kuin lisäten sen talven vahvuutta, elementtisyyttä sitä mitä parhaimmillaan koetaan talvesta ja sen ihanista maisemista. Puikkomaiset osiot,  jotkut näistä läpikuultavavina kimaltelevat heilahtelivat pienestäkin liikehdinnästä ihmisillä. Kauttaaltaan ihmiset, myös housuosiot olivat miehillä niin kuin naisilla täynnä näitä liikkeen mahtia esiin tuovia vaateosioita. Näky oli niiltäkin osin antoisa. Päähineet olivat kuin jääpiikkien sinne tänne sojottavien peitossa. Ne loivat hetkellä sitä jotain lisää, jota kaivattiin aina kun maisema tuo ei ollut saavutettavissa konkreettisesti. Tanssi voitaisiin tanssia siis oikeastaan missä vaan. Ja ilman kuutamoakin. Kuutamo voitaisiin sisätiloissa tai ulkoilmanäyttämöllä luoda valoefektein. Tai se voisi koristaa takaseinämää sisällä, ulkona. Nyt se oli heijasteena talon seinässä talvimaisemana, kuutamoisena, maisema koostui upeasta tunturirinteestä ja sen läheisyydessä sijaitsevasta jääonkalosta, josta näkymä oli taivaalle, kuutamoiselle. Ihmiset valmistuivat kuin tanssimaan ikään kuin tuolla tuolla jään peittämässä kauniissa turkoosin sävytteisessä onkalossa olisivat. Lumen ja jään muodostamassa taideteoksessa sisällä tekemässä omaa taidettaan. Tai ehkäpä juuri siksi, tämäkin hetki haluttiin tavoittaa keinolla millä hyvänsä. Kokea se läsnä vaikka näin kaukaa ja tuoda sitä iloa myös muillekin, näin. Lähestyttiin viikon kuluttua vasta lokakuun loppua, jolloin todella olisi se kuutamo taivaalla kotomaassamme kaikkien ulottuvilla, mutta oli myös pyhäinmiesten päivä lähestymässä. Tämä maamme, tuhansien järvien maa, talvisaikaan lumen ja jään maa, parhaimmillaan ja odotettuna hetkenä, myös eteläisimmän Suomen osalta, joskus hetki saattoi venyä vuodenvaihteen yli, mutta kun hetki oli saavutettu edes toviksi se loi sitä talven odotettua taikaa. Niin sille syntyi tämä tanssilauluteos. Jään ja lumen kauneudelle. Tien riitteisyydelle. Elämän herkkyydelle. Ihmiset alkoivat liikehtiä ensimmäisten tahtien tulvehtiessa ilmoille ja he lauloivat mukana.  Alla tään kuutamon- laulu:

Liidätkö kanssain. Tanssitko kanssain. Alla tään kuutamon.*

Oletko luonain. Oletko se kaunein. Hetkeni toivon.*

Me katsomme. Me uskomme. Näin jo huomiseen.*

Me vartomme. Me kohotamme. Katseet tähtiin taivaan.*

Kun kuulet tään. Sävelen lähtevän. Näin elämään.*

Yhdy kanssain. Laulun sanoihin. Laulan sydämestäin.*

Oletko luonain. Oletko se kaunein. Hetkeni toivon.*

Me katsomme. Me uskomme. Näin jo huomiseen.*

Me vartomme. Me kohotamme. Katseet tähtiin taivaan.*

Näin yhdessä kulkien. Näin yhdessä kokien. Alla tään kuutamon.*

On hetki onnellisin. On hetki täydellisin. Hetkemme toivon:*

Me tulemme. Me kosketamme. Tie käy huomiseen.*

Me laulamme. Me kohoamme. Lähempänä liki taivaan.*

Liidätkö kanssain. Tanssitko kanssain. Alla tään kuutamon.*

Oletko luonain. Oletko se kaunein. Hetkeni toivon.*

Me katsomme. Me uskomme. Näin jo huomiseen.*

Me vartomme. Me kohotamme. Katseet tähtiin taivaan.*

Näetkö hohteisen jään. Kuuletko riitteen helinän. Askelien maiseman upean tään.*

Nauti kanssain. Keinu talven henkäyksin. Kiepu ilo rinnassa sykkivin.*

Oletko luonain. Oletko se kaunein. Hetkeni toivon.*

Me katsomme. Me uskomme. Näin jo huomiseen.*

Me vartomme. Me kohotamme. Katseet tähtiin taivaan.*

©Kirsi-Marja Vahter

  I`ll Fly whit You. I Dance with You. To the Moon. Sanat, jotka olivat kuin kieppuneet ilmassa yöllä, korvien kuulleessa ja katseen tavoittaessa jotain aivan vallan niin kaunista, että hetki oli ollut yhtä täydellisen kaunis melkein kuin aiemmatkin tältä tietyltä taiteilijalta tuotettuna aiemminkin. Taitavan ja taidokkaan ranskalaisen sellistin Cautier Capucon, soittaessa kappalettaan Eiffel - tornissa Pariisin yössä kaupunginvalojen loistaessa taustalla. Tämä soitti Edith Piafin Hymniä Rakkaudelle. Niin hetki ei olisi voinut olla täydellisempi. Nainen oli ollut liikuttunut. Voimalliset tunnekuohahdukset ovat kaikille tuttuja heidän kokiessaan jotain niin kaunista kuin oli ollut esimerkiksi hetki tuo. Niin elämä ilman musiikkia ei ole elämää. Toinen muusikko, taiteilija oli ala sitten mikä tällä vaan millä tämä luo ja tekee työtänsäkin tai harrastemuotoisesti harrastaa, voi luoda alustan synnyttää taidetta muualla. Loputtamaksi taiteen virraksi kiteytyen. Taide synnyttää taidetta. Niin oli käynyt nytkin. Jotain jostain oli tulvahtanut esiin. Aihioita pätkiä toiseen lauluun, toiseen sävelmään. Nämä hetket, joita tuokin sellisti oli tarjonnut Facebook- livetaltiointien myötä tänä rajuna aikana, kevään kesänkin aikana oli jättänyt lähtemättömät mutta niin lohdulliset jälkensä naiseen. Nainen tykkää sellomusiikista, niin kuin saksofonimusiikista ja molempia oli ollut tarjolla elämysmuotoisesti tänäkin aikana. Saksofonin soitantaa sieltä katoltakin kesäisessä Helsingissä. Muusikot olivat nähneet sen ihmisten tarpeen kokea näitä nostattavia hetkiä. Ja toisaalta tarvitsivat itsekin tuota. Porttia hetkeksi pois tai ehkä vielä raadollisimmin olla läsnä. Kokemuksen syvyys on koko ajan edelleen läsnä, ei kadonnut mihinkään. Se nautinto mitä ennen olet saanut, tuo henkevyys liitelevyys vahvuus, on siitä nyt vielä kokemuksena vahvempaa. Nainen oli ollut mykistynyt nyt tuon hetken kauneudesta, sitä mitä se loi toi soi hänelle. Merci Monsieur. Merci Paris. 

  Kuin Pariisin kaduilla yössä. Parit eksyvät toistensa pariin. Istuvat iltamyöhään kadun varsien kuppiloissa ja terasseilla. Jossain soittaa hanuristi haikeita ranskalaissävelmiään. Toinen laulaa parvekkeen alla serenadia naiselleen, joka on tullut kuuntelemaan sitä ranskalaiselle pienelle parvekkeelleen. Kesäisempi yö kuin olisi saapunut vai oliko niitä viimeisiä hetkiä ennen kuin tajuaa että on aika jättää todellakin hyvästit sille menneelle kesälle jo. Syksykuu on jo eletty ja talvisempi kausi on kohta käsillä. Kaikki tämä oli tapahtunut heijasteena väliajalla talon seinämässä. Ranskalaiset sävelmät olivat hetkeksi kaikuneet ilmassa keskellä lokakuuta ja Suomea. Jossa talvi oli vasta tulossa. Ainakin etelässä. Maisema oli täyttynyt jääveistoksista. Tai ne olivat olleet jo paikalla, mutta vähän aikaa niiden päällä oli ollut kuin lumen luoma peitto. Nyt nuo peitot, kankailla luodut lunta lumen muotoa tavoittelevat suojukset olivat poissa. Ihmiset esityksessä esiintynet olivat poistaneet paikalle saapuneiden ihmisten suureksi iloksi. Oli enkelihahmoisia jääveistoksia. Kyyhkysiä, joutsenia kuin ilmaan pyrähtämäisillään lähdössä. Kotka ja karhu. Puu, jossa jääpuikot helisivät tuulessa, sivuille haarautuvissa oksistossa. Pyrstötähti ilmassa taivaalla kuin kiitävänä. Jäänveistäjät olivat luoneet hahmoja jotka muistuttivat meitä koko elämänkaaresta ja ihmisolemuksista, jona toiset ihmiset nämä ehkä kokivat, näiden vielä eläessä tai eläessään. Ne on varta vasten veistettyjä tilaisuutta varten. Ja paikalle myös helposti kuljetettuja. Mitä tämä jään kauneudesta lumoutunut kansa ei olisi valmis tekemään jotain tapahtumaa korostaakseen. Erilaiset valosävyt leikkivät niiden pinnalla, pyrkien tunkeutumaan syvemmälle, kohdistuneiden valojen vaihtuessa ja luodessa silmille vaihtoehtoja. Hetki oli tässä ja nyt - hetki. Sävelten virta eli niin kuin eli leikillisyys jään hurmoksestakin tapahtumassa vielä tunnin ajan.  Jään, joka lopulta sulaa pois. Maisemasta viimeistään siellä kevään korvilla, uuden ajan paremman, huomisen ollessa jo elämäämme voimallisemmin. Jäälle. Lumelle. Ja sen kauneudelle. 

Talvinen maa- laulu, 22.01.2018:

On ihminen. Luonnon armoil tääl. On ihminen, Joka kuitenkin hetkiänsä tääl rakastaa.*

Ei pysättää. Aikaa kukaan voi. Ei elämää. Joka jatkaa rytmiänsä kulkuaan.*

On talvinen maa. Jossa pakastaa. On Pohjolan taiat sen.*

On tää luonnon tuomaa unelmaa. Jota rakastaa. On se elämää tääl kulkijoiden.*

On sydämet. Jotka kaipaa jotain enemmän. On sydämet. Jotka haluais ottaa tästä kaiken irti sen.*

Mitä talvi hetket nää. Vaan suoda meille vois. Mitä elämän riennot nää. Joissa mukana tahtoa ain olla haluais.*

On talvinen maa. Jossa pakastaa. On Pohjolan  taiat sen.* 

On tää luonnon tuomaa unelmaa. Jota rakastaa. On se elämää tääl kulkijoiden.*

On ihminen. Luonnon armoil tääl. On ihminen. Joka kuitenkin hetkiänsä tääl rakastaa.*

Ei pysäyttää. Aikaa kukaan voi. Ei elämää. Joka jatkaa rytmiänsä kulkuaan.*

On tää meidän maa. Jota rakastaa. On sil Pohjolan taiat näethän sen.*

On tää kuin unelmaa. Jota kokea saa. On tää elämää meidän jokaisen.*

On tää meidän maa. Jota rakastaa. On sil Pohjolan taiat näethän sen.*

On tää kuin unelmaa. Jota kokea saa. On tää elämää meidän jokaisen.*

©Kirsi-Marja Vahter

Niin. Pohjolan maan unelmaa. Sen taika, meistä maan asukkaista, ei poistu koskaan.