235.

  Vielä kertaalleen otettaisiinko, kysyi Joulunhenki Yhdeksäntoista toisilta Joulunhengiltä. Oli asettunut toinen jalka ilmaan kiertäen sitä ensin oikealla ja sitten vasemmalle. -Ei, ei, ei. -Yksi ainoa tömäytys jos tehtäisiin, sanoi Joulunhenki Seitsemäntoista. Ja yhteisäänivariaationa, jotenkin sillä lailla hassusti. Tanner tärisi yhdestä yhteisestä tömäytyksestä siis tasan keskiyöllä Korvatunturilla. Töms- ääni lähti ilmoille. Joulunhenget nämä joilla oli bassomaiset tummemmat äänet, miehisemmät äänet osa kiekaisi korkealta tuon sanan ja osa otti sanaan vielä matalamman äänenkulun. Joulunhenki Kolmonen, sai jotenkin naurettua tuon äänen ulos. Joulunhenki Neljätoista, tuo Joulurauhan julistuksesta hullaantunut Joulunhenki puolestaan sihisi äänen ulos. Joulunhenki Neljätoista kuin melkein lisättyä siihen Juu, juujuujuujuujuujuujuu- litaniansa sävelkulkua. Kyllä vain tuolla litanialla oli oma sävelkulkunsa. No, senhän kuitenkin tiesi heti, että taas se jotenkin se hauskuus ja hervottomuus näillä Joulunhengillä tilanteessa teki sen, että kun Joulunhenki Kaksikymmentä ensin lensi ilmaan varmaan kolme neljä metriä, koska oli jo niin kuin jotenkin kuitenkin jo unissaankin valmistautunut nousemaan, tuolla lentämisellään ilmaan kerkesi herätä siinä matkalla ja tömähtää lumipenkkaan lumivällyjen alle osittain takaisin, niin, tuo hetki. Nämä taas nauroivat, koko poppoo niin että kuusista äänen matkatessa etelämmäksi Suomea, karisi osittain lumia niiden oksien latvusten päältä harteilta. Niin, tuossa se nyt, tämä Joulunhenki Kaksikymmentä istui maassa puoliksi hautautuneena lumipenkkaan. Ei jalat kestänyt alla. Mitä. Ei tuo oli väärä ilmaisu. Ei vaan pystynyt alkaa leijumaankaan ilmassa koska nauroi niin valtavasti. Iloon oli ilo herätä, voisi kai tuota ilmentymää jonka nämä toiset Joulunhenget tuolla Korvatunturin Joulumaan tanhuvilla tälle tuohon hetkeen järjestivät. Siinä jopa näiden Joulunhenkien asut tuon yhden suuren tömähdyksen takia elivät. Jos ei ollut niitä sointia tuovia osia niin varmasti jokin asussa jokaisella soi. Joulunhenki Kutosen nappirivistö heitti omat takaisin paikoilleen sointunsa. Samoin nämä kaikki lumikidekukkakoristeet. Kaikki mahdollinen oli saanut niin sanotusti liikkeen liikettä itseensä maan tantereen heilahtaessa. 

  Joulunhenki Yhdeksäntoista meni Joulunhenki Kahdenkymmenen luo ja karisteli tuolta kuin yhdeltä suurelta kukalta, joka tätä ympäröi päänpäällä ja jonka kukan osioita, terälehtiä jatkui vielä kaulan ympärillä kuin kaulusta merkaten, lumia. Ele rauhoitti tunnelman heti. Niin, tämä Joulunhenki Kaksikymmentä ihannoi joulukukkia. Tällä hetkellä näytti Joulutähdeltä eli tähtilatvalta. Punertavuutta ja väriä oli tuolla osiolla puvussa siis paljon. Oikeastaan tämä tuota väriä niin kuin vihreää väriänsä voimisti puvussaan mitä lähemmäksi joulua vaan käyntiin. Halusi ottaa siis lumikideloiston sekaan joulua kunnolla mukaan sen värejä. Tosin saattoi halutessaan muuttaakin ulkoasunsa tulppaaneja, hyasintteja, jouluruusua, jaloritarinkukkaakin muistuttavaksi. Meni ja eli aivan joulukukkatunnelmissa. Oli aivan hurmaantunut tähän tapaankin muistaa jouluna toisia. - No, niin nousehan sieltä, sanoi Joulunhenki Yhdeksäntoista Joulunhenki Kahdellekymmenelle. Tämä pyrähti leijumaan ja piti pientä liikettä jossa nuo, tuon päähineen päällä olevat kukanterälehdet ja kauluksen sekä siitä hieman laajemmalle alas harteilta osin laskeutuvana tuo kukkaosuus eli ihanan näköisesti. Joulukukathan tulivat osaksi suomalaiseen joulukulttuuriin, tapaan viettää joulua 1870 -  ja 1880 - luvuilla. Ja se perinteisin ei ole Joulutähti vaan hyasintti, koska tuo kasvi oli 1800-luvun lopulla ainoa kasvi joka voitiin saada kukkimaan talviaikaan. Niin, Jouluhenki Kahdenkymmenen vihreää sävyä saanet lehtiosuudet niin ne oli ja ympäröi tätä samalla tapaa kuin itse kukassakin. Erotuksena oli se kuitenkin se jokin lumikiteiden näiden muodon elävyys kuin koristepintana kauttaaltaan asussa. Mihin sitä Joulunhengetkään karvoistaan, hetkinen, näistä lumikiteistään pääsisi. Eivätkä halunneet päästäkään. Lumen taian maa, niin eli heissä tuokin koko ajan näissä Joulunhengissä. Joulunhenki Ykkönen sanoi: Olen laittanut aika alkumetreillä tänä vuonna tuossa sellaisen kuin joulukukkamaisen tervehdyksen menemään - keppostelun laulun merkeissä kansalle. Joten nyt tarvitaan muuta. Mitäs oli mielessäsi tällä kertaa? Hmm. - Mitäs sitä nyt tehtäisiin? Pitäisikö kansaa muistuttaa tästä perinteestä jotenkin. Jos ei sinne kukkahyllyille niin suunnata, tai se unohtuu eikä tilaamaankaan koteihin ryhdytä, mites muuten asian voisi hoitaa. Muutu Joulukukaksi hetkeksi- keppostelu. Olisiko se hyvä? Yksinkertaisuutta ja tehokkuutta. Ja hauskuutta. Niin voit olla se soiva Joulukukka.  Pelkkä instrumentaaliesitys, jollain lailla tuottaa ääntä kun samalla esität jotain joulukukkaa. Ihminen aina kysyisi toiselta: - Arvaa, mikä minä olen? Ja esittää sitten tätä joulukukkaa, vaikka hyasinttia. Kertoo itsestään eli hyasintti kukasta. Olen tämän ja tämän värinen täältä yläosaltani ja olen tämän muotoinen. Lapsetkin voivat jos eivät muista minkä näköinen joku joulukukka on niin googlettaa sen kukan tai vaikka keksiä uuden joulukukan. Miksikäpä ei? Jonkun hassun kukan. Lopuksi vasta paljastaisi olevansa kukka, jos aikuinen ei sitä hoksaa. Tosin voi sanoa esimerkiksi loppupuolella esitystä, että minut laitetaan johonkin koristekoriin tai  kääritään käärepaperiin mahdollisesti kuljetuksen ajaksi. Joulukukka tämä voisi olla vaikka siis millainen vaan. Mielikuvitusjoulukukka. Kukaan tämän joulukukan saaja ei varmaan unohda joulukukkamuistoaan koskaan täten. Ole hyvä ja anna Mielikuvitus Joulukukka- läheisellesi kepponen kuin kukan tuoksu, joka leviää koteihin alkoi siinä samassa sanojen myötä liihottaa torppiin tupiin ja koteihin ympäri maata. Joulu on tuoksujen aikaa. 

 234.

   Töms, töms, töms, töms, töms- äänet lähtivät tästä Joulunhengestä, joka oli Korvatunturille saapuneiden muiden Joulunhenkien lausahtaessa suustaan niin kauniisti yhteen soivan lauseen: - It is time. Wakey wakey, ja tuohon perään lisättynä: -Oletko jo Joulunhenkien ilmoilla? Tässä kohtaa ei tohtinut, voinut käyttää sanontaa ihmisten ilmoilla kuitenkaan. Joulunhenki Yhdeksäntoista hönkäsi Töms- ääniään näille samalla kun tanssahteli menemään noilla huopatossuillaan, jotka olivat niin niin sopivat tuohon hetkeen tehtäväänsä ja toisaalta soivatkin tarvittaessa. Nyt, tämä oli taikonut niistä kuin vähän Joulunhenki Nelosta kiusoitellen, äänivolyymia pois. Halusi jotenkin näyttää, kun oli tähän asti saanut unensa läpi kuulla tämän tepastelua, jos silleen kivan hauskasti tuon suurikokoisen Joulunhenki Nelosen tapaa nauraa jopa jaloillaan ja niillä tömistellen niin, että maankamara heilahteli, ja vieläpä niin, että Joulunhenget nukkuvat olivat olleet kuin jossain maanjäristyksen keskellä melkein, kuvailisi. No, se oli elämää. Joulunhenki Nelosen ja Joulunhenkien elämää. Jouluelämää. Ei Joulunhenget koskaan olleet suuttuneita mistään. Olivat hyväntahtoisia jouluhöppänöitä. Vuosisataisia. Vuosituhansia. Tuohon matkaan on koettu ja tunnettu monet unen läpikin tulleet tärinät sekä tömistelyt. Tämä Joulunhenki Yhdeksäntoista siis huopatossumaisen hiljaisesti tanssahteli menemään. Ja Bäng! Laittoi muutkin tanssimaan. Siinä nämä joutuivat laittamaan toisen jalan kohotessa sen jalankärkeä kääntyilemään kuin ihastelemaan huopatossujen näköä. Ja jalkojen ollessa hetken maassa, ponnahtamaan ylös ja tömäyttämään maata. Ja taas sama toisella jalalla, tömäyttely seuraten kulkien näin laulun mukana. Huopatossuthan on peräisin Venäjältä, jossa ne tunnetaan nimellä Valenki. Suomeen nuo tossut astelivat tulivat ensin Karjalaan, josta levisivät muualle. Rivissä nämä tanssivat ja lauloivat, soivat, kuin nuo huopatossut ikään. Nyt vain niissäkin kaikki osiot, soivat sellaiset helisivät. Laulu kuului näin: Töms,töms, töms, töms, töms, joulu on pian täällä taas. Töms, töms, töms, töms, töms. On maal kansal lupa jouluun astella. Töms, töms, töms, töms, töms. Mikä jännittävä hetki tämä onkaan. Töms, töms, töms, töms, töms. Joulu. Jo-ou-luuu. On vuoden parhain juhlaa-aa. Töms. Yhtaikainen jysäytys maan pintaan. Siellä täällä Korvatunturillakin aivan kuin Tonttula, Joulupuk-puk-pukkila ja Muorilakin sekä muut rakennukset Joulumaan alueella olisivat heilahtaneet jonkun verran ilmaan. Kyllä, Wakey, wakey- lause osio meinasi toteutua vähän laajemmaltakin alueelta, koskien jopa maan kansaa. Tarjottimella oli siis ollut Joulurivitanssi- huopatossumaisen hiljaisesti, joka oli vain lähtenyt taas, ei lapasesta tällä kertaa vaan huopikkaista. 

  Joulunhenki Yhdeksässätoista ei muuten ollut mitään tonttumaista, kuten oli Joulunhenki Kahdeksassa. Tämä oli vain ollut niin jotenkin vallan vallattomaksi heittäytyvä tuolla sisääntulollaan. Kun halusi taas vain revitellä. Olihan jouluun vain enää viisi yötä. Haloo! Vain viisi yötä! Kyllä sen kunniaksi aina tanssahdella pitää. Niin jännitys alkaa olla silmiinpistävän ihanata Joulunhengillä kaikilla. He kun tuntevat nahoissaan, jos noin voi sanoa, kaikki nämä maan kansan tunteet ja tuntemukset. Lasten jännitykset ja ilot. Kaikki aikuistenkin. Ne tulevat sieltä täältä ilmojen halki ja kuin halaavat tullessaan jäädessään heidän iloksi heidän olemuksiin. Saivat kuin joululahjoja näin maan kansalta kaikkialta maailmalta koko ajan. Joulu, niin, sitä ei koskaan voi kuvailla mitenkään pienin sanoin. Se on juhla joka aina hyvällä tapaa vaikuttaa ihmisiin, kuin olisi se halaus kelle vaan kulkijalle. Helisevä ilmestys oli tuo Joulunhenki Yhdeksäntoista. Joulun aikaanhan ihmiset yleensä myös tekevät näitä eräänlaisia jäälyhtyjä tai muita kynttilälle kynttilöille sopivia mukavia tähän joulun aikaan valoa lisää tuomaan. Niin, oliko tuosta tämän Joulunhenki Yhdeksäntoista asuidea lähtöisin. Siinä oli nimittäin tämän lumikidehohteen ja tuon hohteen, jonka takia kaikki Joulunhenget oli automaattisesti herätessään klaseilla varustettuna, Joulunhenki Kolmentoista taiallisen hohdelisän vuoksi. Niin, kuin tällaisen jäätaideteoksen sisältävä, hohtavaa kynttilän loistetta tuova. Kynttiläthän on perinteisiä jouluun kuuluvia asioita. Niin kynttilä oli päreen lisäksi ensimmäisiä valonlähteitä, josta muodostui kaamosaikaan täällä ja joulunkin aikaan yksi vahvasti kuuluva osanen maassamme. Päreen polttoa maalaisoloissa nähtiin 1800-luvulle saakka, kynttilän tullessa jo kuitenkin rinnalle 1400-luvulta lähtien. Yhden kynttilän loisto vastaa noin 1 watin hehkulampun valovirtaa. No, tässä asussa, eli ehkä enemmän se tuo ilo noista uloslaitettavista ihmisten tekemistä lumijääkoristeita. Oli kuin päässä olisi tällä ollut, tiedättekö, se perinteinen vanhoilta ajoilta tuttu lumipallorakennelma, jonka sisään sujautetaan kynttilä. Niin ja muualla löytyi erivärisiä, vihreää, punaista, kaikenlaisia joulunvärejä noista lumikidejäämaisista koristeista. Oli sydämen muotoinen keeppi, punainen, joka laskeutui harteilta. Siihen oli kuin tehty tuikkupaikat sinne tänne tuolle alueelle. Hmm. Hetkinen, taisi kulkea nykyajassa nykyään tämä Joulunhenki Yhdeksäntoista. Kuin ledvalokynttilätuikusta olisi koostunut tuo osio, jos ei ollut sitten jotain lumikidetuikkuvalaistusta. Maan kansakin kun on siirtynyt nykyaikana aika suurelta osin jo näihin ledkynttilä tai tuikkuvaloihin. Niin ja asussa välkehtivät tähdet hihoissa kulkien muun sädehdinnän lisäksi. Jo vain. Hohde sen kuin lisääntyi ja se valokin Joulunhenkien keskuudessa. Mutta, sitten oli jotain taikuutta. Nämä valuvat jäämuodostelmat, niin ne vain hohtivat valoa ja kuin värjättyjen värijuovien seasta. Niin oli kuin olisi katsonut jotain mahdotonta tekelettä noilta osin. Niinhän ne lumikiteetkin luovat ihania väri-ilmentymiä ihmisillekin, mutta tämä oli kuin jotain  siveltimen vetoja siellä täällä jään sisällä leikkivänä valon ollessa mukana. Niin, värejähän saa jäänkin sekaan monella tapaa. Kotoperäisiä tapoja tuottaa värejä on paljon. Kuin yksi iso helisevä tiuku oli tämä Joulunhenki Yhdeksäntoista myös toisaalta. Suorien jäätikkujen valtaisa määrä pitkin koko tämän asukokonaisuutta ja päissä vielä pikkuruiset kulkuset. Niin, ne siellä tämän huopatossuissakin olevat. No, kaikki tuo näky eli nyt Joulunhenkien joukkion edessä näiden niin ilakoidessa vielä jälkitunnelmista tuosta yhteisestä rivitanssistaan. - No, taitaa olla se taian aika, Joulunhenki Yhdeksäntoista tokaisi, kun muut malttamattomana jo halusivat kuulla sen ja päästä turisemaan muuten ennen kuin suunnistaisivat yhdessä sitten kansan pariin. Yks jos toinen ja sinne sun tänne. Pareittainkin katsahtelivat aina ihmisten elämää, nämä Joulunhenget tai jalkautuivat, jos tuota sanaa voi käyttää niin yksin sinne tänne, niin ja joskus koko tällä Joulunhenkien poppoolla olivat yhtenä rintamana jossain tarvittaessa. - Niin, tänään kansa saa yrittää keksiä tavan tehdä jääkynttelikkö värjätty sellainen. Tai muu, vaikka tällainen lumipalloista koostuva perinteinen, jos asustelevat sellaisilla seutuvilla, jossa on lunta. Niin, jos ei ole lunta tarjolla, voisi vaikka käyttää leivontavuokaa apuna, värjätä veden kotikonstein ja laittaa sopivassa hetkessä tähän pakastimeen sijoitettuun vuokaan jo tuikut törröttämään näin paikat tuikulle tulee jäätekeleeseen. Niin, erilaisia tapoja on tehdä tätä jäätuikkutaidetta. Ja jos sitä lunta löytyy hippusen, niin se värjättynä pakastimeen ja tuikut valmiiksi siihen. Jos pakkasta tiedossa niin ulkosalla antaa olla jäätymässä. Kynttelikkö lumesta jäästä värjättynä - keppostelutaika pärähtää perille Töms, töms, töms, töms, töms- sanojen myötä. Viisi päivää jouluun- kiekaisu lähti vielä Joulunhenki Yhdentoista suusta. Ja varmasti kiiri perille asti koteihin ja ihmisille missä nämä sitten olivatkaan. 

 233.

  -Mitä, mitä, mitä. Katsokaa, Joulunhenki Seitsemän sanoi ja osoitti erästä lumipenkkaa suorastaan. Ja siinä samassa se alkoi. Tämän solisevalta purolta kuulostava naurunsa samalla aikaa tämän hiuslatvojen tehdessä naurusta syntyviä liikkeitä. Joulunhenki Kolmosen yhtyessä siihen. No, niin. Jumissa taas olivat. Naurujumissa, mutta niin ihanaisesti. Niin, se mitä näkivät oli jotenkin vaan niin hassua. Lumipenkasta, sieltä oli ensin alkanut kohota ilmoille vain vähän höyrystyvästä ilmasta eli kohteestaan lähtevää höyrykiemuroita, jotka eivät olleet hengityksestä johtuvaa pakkasessa. Ehei. Aamutarjottimelle, tässä tapauksessa se aamuosio kyllä oli vaihtunut keskiyöhön, mutta oliko tuolla nyt niin väliä. No, kuitenkin Joulunhenget näkivät sitten yhdessä humpsauksessa kahdeksantoista kappaletta jos jonkinmoisia ja muotoisia niin kuppejako nuo oli. Kuksat eli koivunpahkasta käsityönä valmistetut paikalliset Lapin taideteokset, juoma-astiat, niin kaikki tiesivät miltä ne normaalista näyttävät. Niissä taisi olla nyt Lapin taian lisää. Hetkinen. Joulunhenki Kahdensantoista lisää tässä tapauksessa.  Nuo ekologiset vuosikymmeniä muutoinkin käytössä olevat kahdella sormireiällä olevat kupit niin niissä oli jotain todella sellaisia jouluisia, talvisia muotoja maisemistakin, tai aihealueena oikeastaan mikä vaan näille Joulunhengille tärkeitä asioita. - Miten hän nyt taas meitä osasikaan noin ajatella, makean herkullisen kaakaon levitessä kaikkien neniin ja nenänpäistä sisään jysäyttäen jotain vuositakaista ensikokemukseen verrattavaa hetkeä kun kaakaojuoman Maya- intiaanit saivat eteensä. Tuokin oli sitä taikalisää Joulunhenki Kahdeksaltatoista. Nämä Maya-intiaanit, mesoamerikkalaiset, amerikkalaisten kulttuurikansa, viljelivät jo satoja vuosia sitten kaakaopapuja ja tekivät ensimmäisinä näin nestemäistä kaakaojuomaa nimeltä xocoati, johon saattoivat lisätä chiliä. Niin, nyt tämä makoisa juoma hieman uudempana versiona oli tarjolla noissa hassuilta näyttävissä kuksa- kupposissa tai voisiko jo verrata mukeihin. Oli jos minkämoista lisuketta ja kaiverrusta noihin juoma-astioihin iskostettuna kädentaitajalta. Hmmm. On tainnut keretä teetättää tämä Joulunhenki Kahdeksantoista jossain. Ai joo. Eihän Joulunhenkien tarvitse kuin sulkea silmänsä ja kuvitella joku esinekin eteensä näine lisukkeineen ja siinä se on sitten. Eli erillistä vierailua TaideArtKäsinTehty- Shop vierailua ei oltu ehkä sittenkään tehty. Vai oliko. Se oli paikka, joka oli tarkoitettu vain Joulunhengille. Nämä muutamat tällaiset hätävarashoppailupaikat, pienet majat pirtit sijaitsivat aivan Joulumaan kupeessa. Joulumaan tontut, koko väki Joulupukkeineen ja muorineen tosin eivät tienneet tästä paikasta mitään. Näkymätön Shopmajamaa. Jouluiset pirtit ilmestyivät vain hetkeksi näkyviin silloin tällöin jonkun Joulunhengen tarvitessa vierailukäyntiä tuohon kyseiseen puotiin. No siellä ei valuuttaa koskaan vaihdettu. Joulumieltä ainoastaan. 

  -Oih. Joulunhenki Kahdeksantoista huokaisi. Niin, tuo ihana kaakaontuoksu, suklaalastuilla mantelimurusilla oli niin valloittamaton, että tämän Joulunhengenkin oli tultava esiin lumikinoksen kätköistä. - No, ottakaahan omat kupposenne, muksanne, oliko melkein jo noiden juoma-astioiden uusi nimike. Löydätte omanne varmasti, lisäsi tämä. Niin. Erään muksan sivussa eli koko ajan jotain. Kuvat vaihtuivat. Toisella kaakaomuksalla oli kädensijoina klasit. Mitä. Niin taisi olla Joulunhenki Kolmentoista muksa tämä. Toinen oli ympyröity valkoisilla marjoilla. Juu. juu. Joulunhenget, tämänkin muksan eli Joulunhenki Viidentoista omistaja löysi perille ja sai kätösiinsä näin tämän juoma-astiansa. - Kylläpä mukavasti yllätit meidät heti ensi alkuun, sanoi Joulunhenki Ykkönen. Lisäsi vielä: - Johan tässä on matkattu jo monta päivää. Ja siinä samassa kaikki vain kuin unohtuivat paikoilleen. Noiden kaakaojuomiensa ääreen. Ja turisivat. Taikalisää tämäkin ehkäpä. Taikalisää rentoutua ennen puhdetöitä. Jouluisia kepposteluja. Joulunhenki Kahdeksantoista oli asultaan niin aika makean näköinen. Ja tässä korostuu makea- sana. Niin kuin jokin osin noista suklaakonvehdeistakin koostuva asukokonaisuus. Sekaan sekoittuen suklaata kaikissa sen  erimuodoissa. Oli kuin jonkin suklaata työkseen käsittelevän siitä taiteellisia erilasia muotoja tekevän kädentaitajan yksi luomus. Aika rouhea sellainen. Ei oltu haettu mitään tiettyä muotoiltavaa kohdetta. Niin asussa tuli kaikki ne tavalliset suklaamuodot kansalaisille esiin. Päähineestä törrötti suklaalevyn muotoisia tässä tapauksessa siitä lumikiteestä jäästä muodostuneet suklaalevyt. Levyjen muoto oli selkeä kuitenkin. Päähineen koristereunana kiersi konvehtirivistöltä näyttävä lumimassataiderivistö. Rintamuksessa oli samoin kuin kauluksessa käytetty ylös kohoavia suklaalevyn muotoja. Muotoiltu lumikiteen muodoista otetuilta muodoilta kuitenkin niin että tällä oli kuin kauluri, joka suojasi tuulilta kaulan osuutta. Pystykaulus johon oli kuin roiskaistu suklaahippusia koristeeksi. Kaikki tämä kuin lumesta koostuvana. Ja jäätäkin kuin asussa nähtäisiin. Rintamuksessa oli kuin painatusta käytettynä, kankaanpainantaa. Lumikiteitä niiden muotoja tuli hyvin esiin tuosta huopamaiselta näyttävästä asukokonaisuudesta. Muualla sitten räjähti valloilleen. Oli yhtä suklaakohoumaa siellä täällä. Lämmike joka harteilla keikkui tuon pitkän mekon ja housujen niiden alla oli yhtä suklaamakuelämystä silmille. Tuli katsojalle aivan suklaannälkä. Teki mieli mennä ja noukkia itselleen yksi konvehti vaikka tämän asusta. Mekko vaikka oli vyötäröltä lähtien muuten melko tyköistuva laineikkaasti laskeutuva tosin. Niin se oli täynnä noita niin syötäviltä näyttäviä herkkuja. Konvehdin muodoilla oli tehty lumikidetaidetta. Jopa sitä oli veistetty lumikiteen muotoon ja kuin heitetty suoraan pinnalle, jossa se sitten kohoumana pysyi ja keikkui. Viittaamainen asu, niin se oli yhtä riekaleista osiota. Kuin moneen osaan leikattu, mutta joka pienillä suklaanoroilla pysyi yhtenäisenä vaatteena. Jossain noissa osioissa oli päällekkäisiä konvehteja ja jossain taas kuin jouluiset suklaiset joulupukit ja muorit olisivat laskeneet tontutkin mukaan yhtyen ylhäältä alaspäin mäkeä vaatteen pinnalta alaspäin mennen. Niin ja jossain oli puolestaan kuin levyistä koostuvaa yhtä tökköttävää suklaatornimerta olisi katsellut. Yhdessä osiossa Petteri Punakuono oli varmasti toveriporoineen lähtenyt Korvatunturin seutuvilla ulkoilemaan. Kuin sellaista maisemaa ja tapahtumaa olisi siis katsellut. Tuo asu oli tehnyt jo aikoinaan näihin Joulunhenkiin muihinkin vaikutuksen. Joulusuklaa vaikutuksen. 

  - Mihin mahtanee sinut keppostelutaika tänään liittyä, Joulunhenki Seitsemäntoista kysyi Joulunhenki Kahdeksaltatoista. Liittyisiköhän se suklaaseen tai kaakaoon jotenkin, hieman naurahtaen Joulunhenki Neljätoista naurahti. Voisit kait vain sanoa, että: - Juu.Juujuujuujuujuuujuuuuujjuuuuuuuujjuuuu. Ja siinä samassa tuo ryhmä Joulunhenkiä alkoi nauramaan. Joulunhenki Neljällätoista kun oli melkein sanat mennyt sekaisin tuossa litaniassaan. Siinä taas tämä joukkio eli. Joulunhenki Neljä tamppasi ja talloi taas ominaiseensa tyyliin maata. - Rauha, rauha, naurahdellen Joulunhenki Kaksitoista sanoi toisille käsiään kohottaen ja alaspäin niitä yhtaikaa liikehtien laskeskellen. - No, niin, sanoi Joulunhenki Kahdeksantoista. - Tässä se tulee. Tämä kaakaontuoksu jota hörpimme ja jonka avulla sain teidätkin rauhoittumaan on jo levinnyt kansankin keskuuteen. Nyt tuo rauhallisuus laittaa nämä ihmiset päivässään hetkeksi pysähtymään. Jokaisen jossain tovissaan. Toisen ikkunan ääressä. Toisen matkalla kotiin. Jonkun läksyjensä äärellä. Jonkun töidensä äärellä. Aivan missä vain. Ja he saavat tehtäväkseen tänään miettiä sitä, miten toisivat näin joulunalla toiselle ihmiselle kyvyn rauhoittua hetkessään. Voivat tarjota tälle tuoda kaakaota illalla. Tarjota suklaata jos siihen on mahdollisuus jossain. Tai piirtää tälle suklaasta ja / tai kaakaosta koostuvan piirroksen. Mitä vaan mikä liittyy kaakaoon, suklaaseen, niiden rauhoittavaan vaikutukseen. Se voi olla videopläjäys suklaastakin tai tietoisku suklaasta. Mitä vaan. Suklainen kaakaomainen - taika on jo liikkeellä siis. Tunsitteko ja maistoitteko sen. - Juuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu! Yksi ainoa ihanainen huokaus lähti Joulunhenki Neljäntoista suusta silmät ymmyrkäisinä. 

 232.

  Pienet kilahdukset kellon soinnit jostain tosi tosi kaukaa kuuluivat ilmassa. Joulunhenget hiljenivät jo muutenkin niin rauhallisessa Korvatunturin maisemissa. Taisivat matkustaa mielissään tosi kauas aikojen taa. - Taitaa olla Joulunhenki Seitsemäntoista asusta tulevia ääniä nuo, tuumasi Joulunhenki Kuusitoista. Kyllä vain, kilahdukset voimistuivat. Ja siinä tämä nyt oli, tuota perinteistä enkelikelloa jollain lailla esiin tuova, tuota jouluista soivaa esinettä, jota alettiin valmistaa Saksassa ennen Maailmansotaa läkkipellistä eli tinasta, mutta joka sitten levisi tänne meille Eurooppaankin sodan jälkeen messinkisenä ruotsalaisvalmisteisena.  Enkelikellossa torvea soittavat enkelit pyörähtelevät palavien kynttilöiden avusteisena ympyrää samalla näiden ihanasti soittaen osuen soiviin heljähtäviin lautasiin. Niin tämä oli kuin askartelutaideteos. Enkelitaideteos. Niin, Joulunhenget tietävät, että me maan kansa, koko kansakunta, maailma tarvitsemme hetkiimme jokainen aina näitä enkeleitä. Muistoja herättäviä enkeleitä. Kaikenlaisia enkeleitä. Tähdiksi lennähtäneitä enkeleitä. Jotka, toisivat aina jonkin vaikean hetken äärellä meille voimaa ja uskoa siihen, että se parempi päivä koittaa aina. Ja, että hyvä voittaa täällä maailmassa. Ja tänään olisi ilmeisesti, tämän Joulunhenki Seitsemäntoista enkeli ihailun takia vuorossa Enkelin kosketus - keppostelu. Joulunhenki Seitsemäntoista, tämän hiukset jo itsessään olivat kuin pitkiksi tikuiksi valmiiksi asuun sopiviksi jo suunnitellut joskus jossain Joulunhenki AsuSuunnitteluFashion toimistolla. Josta sitten protokappale oli saanut toteutukseen hyväksytyn versionsa ja suunnitelma oli sekunneissa matkannut Joulunhenkien Ompelimoon, Lumikide- Ompelimoon. No, tuon jälkeen nämä saattoivat, Joulunhenget kun olivat sentään olleet täällä ikuisuuden, niin muunnella asukokonaisuuttaan jos siltä tuntui. Oikeastaan nämä itsehän olivat olleet nuo suunnittelijat, joten asukokonaisuus varmasti näin miellytti. Tämä Joulunhenki tosin ei koskaan kyllästy enkeleihin. Oli ja ilmeni nämä sitten miten vaan ja siellä maailmassa kansankin parissa. Patsaina, kuvina ja niin joulusuklaanakin. Ei koskaan. Niin asukokonaisuus päästä varpaisiin ja hiuksiin piti olla kuosissa. Niinpä nuo hiukset kun heilahtelivat piikkeinä ne osuivat tämän olkapäillä oleviin lautasiin, jotka oli kohotettuna asusta ja ilmassa ikään kuin olisivat. Ja vaikka kuinka yritti erottaa, että miten ne oli kiinnitetty. Ei tavasta päässyt selvyyteen. Taisi olla paikallaan leijuvia. Niin tälle Joulunhengelle omistettuja sointua tuota vanhaa Enkelikelloa mukailevia lisukkeita asussa. Tosin nuo lautaset, eivät jääneet kahteen, vaan niitä oli siellä täällä, samoin kuin oli muitakin sointia sointua tuovia "piikkejä" asussa. Jäisiä sellaisia. Tosi ohuita ja ei tavanomaisia jääpuikkoilmentymiä ja muotoisia. Kuin jonkin enkelinkosketuksen jäljiltä osin oli tuo asu. Nyt nämä klasit sen hohteen vuoksi oli lautasen muotoiset, joiden keskellä oli vain silmille tila nähdä. Ymmyrkäisenä ihmettelevänä aivan kuin maailmanmenoa katselisi. Niin kuin joskus maan kansalaisetkin. Mitä täällä oikein tapahtuu. Ja miksi. Niin ja maan kansa on aina tehnyt niitä enkelimäisiä tekoja ja kädenojennuksia toisilleen. Monia. Joskus eräs vanha äiti oli kiikuttanut tyttärensä, aikuisen sellaisen, postilaatikkoon lämpimät rukkaset. Tytär oli kertonut hukanneensa käsineensä. Ei tällaista tekoa odottanut. Ja oli kun oli jutellut seuraavan kerran äitinsä kanssa oli kummastellut tälle asiaa. Äiti toisessa päässä oli nauranut. Taisin olla minä. Niin ylimääräiset vanhat rukkaset sai uuden elämän. Enkelimäisiä pieniä tekoja ja hyviä tekoja. Niin, monia ihanaisia hetkiä Joulunhenget olivat saaneet itselleen seuratessaan maailman menoa joulunalusaikaan ja joulua kohden matkatessa. Ihmiset muistivat tukea toisiaan edelleen. Oikeanlainen tukeminen tuo lohtua ja voimia aina. Ei koskaan vie niitä. Tosin kaikilla ihmisillä on hetkiä jolloin toiset eivät ehkä näe tämän avuntarvetta. Näihinkin hetkiin tämä tämänpäiväinenkin Kuin enkelin kosketus - kepponen on tarkoitettu. Joulunhenget olivat osanneet odottaa jotain tällaista jo valmiiksi. - Kerrohan Joulunhenki Seitsemäntoista miten ja millainen tämä tämänvuotinen kepponen on, Joulunhenki Kutonen sanoi. Tiesi tämän tehtävän tärkeyden tälle nimenomaiselle Joulunhenki Seitsemälletoista. Toisaalta se oli kaikille näille Joulunhengille tärkeää tulla toteutetuksi. Laulamme tuon laulun, Joulu muistois- laulun ja sen sävel pyrkii päivään ihmisille. Heidän mieliinsä, mutta saavuttaa heidät vasta sitten kokonaisuudessaan kun he ovat muistaneet jotain ihmistä tai vain tehneet jonkin pienen teon päivässään. Ja se voi olla mitä vaan ja kohdistua kehen vaan. Perheissä toisiin perheenjäseniin. Yksin kulkevilla toiseen yksin kulkevaan. Tai vaikka lemmikkiin. Luonnon eläimiin. Siis aivan mitä vaan, mistä tietää että on auttanut jotain ja oikealla tavalla. - Kuulostaa, todella hyvältä sanoo Joulunhenki Kutonen kaikkien muiden yhtyessä siihen kukin tavallaan. Joulunhenki Vitonen pyörähteli jo malttamattomana paikallaan. Joulunhenki Kahdeksan kärjistään suipot jalkineet tällä tonttumaisella Joulunhengellä otti tonttumaisia askelluksia sinne tänne, oli kuin ei voisi olla enää myöskään paikoillaan. Otti harjoittelulähestymiskuvioita kansan pariin näin. Joulunhenki Seitsemän ja Joulunhenki Kolmonen molemmat naurahtivat, mutta ymmärsivät, että nyt pitää malttaa ja valmistautua laulamaan. Tämä tapahtuikin seuraavaksi. Jokainen kuin kuorojäsenet konsanaan asettuivat katsomaan eteläistä ilmansuuntaa ja alkoivat laulamaan. Niin tämä taika lähti liikkeelle. Ja kenet ja milloin se keppostelutaika sävelineen kokonaisuudessaan päivässään tavoitti. Se jää nähtäväksi. Joulu on hyvien tekojen aikaa. Jouluntaikaa, hyvien tekojen taikaa. Hyvät teot sallittu ympäri vuoden - kuin kylttinä, enkelikellokynttilänä enkelikellon heljännässä.

Joulu muistois- laulu:

Enkelikellon tiut. Niin kauniisti heläjää. Luo lapsuusmuistojen lennättää. Avaa joulun portin veräjää.*

Joulu muistois. Joulu muistois meil on.*

Kuusen käärepaperiset namut. Oksil mieleen tulloin jää. Joulukiireet aika joulun meil entää. Joulun rauha heräjää.*

Joulu muistois. Joulu muistois meil on.*

Joulu, joulu tulla taas saa. Joulu kultainen. Joka muistojen veräjän avaa.*

Ol hanget korkeat nietokset. Ol pakkanen joka nurkissa paukkui. Ol hyvä tahto ihmisil. Ol laps jok onnellisna yönsä nukkui.*

Ol hetket nuo vertaansa vail. Niin pienest ihmiset ilon sai. Ol vaik köyhyyskin kulki joskus niil mail. Silt sydämiin joulun tunnelman sai.*

Joulu muistois. Joulu muistois kultainen meil on.*

Joulu muistois. Joulu muistois meil on.*

Joulu, joulu tulla taas saa. Joulu kultainen. Joka muistojen veräjän avaa.*

Ol kuurankukat jotk koristaa akkunat. Ol väki joka juhlassaan kukkui. Ol joulu taivaan enkeleil tähtilöil. Ol murheet surut jotk hetkes hukkui.*

Ol joulut nuo vertaansa vail. Niin vain sydän ain joulun tunnon sai. Ol tontut tehneet työnsä niil mail. Kiltteys rehellisyys palkintonsa siin sai.*

Joulu muistois. Joulu muistois kultainen meil on.*

Joulu muistois. Joulu muistois meil on.*

Joulu, joulu tulla taas saa. Joulu kultainen. Joka muistojen veräjän avaa.*

Joulu kultainen. Joka muistojen veräjän avaa.*

© Kirsi-Marja Vahter

 231.

   Rahina tai jokin kuului jostain aika lähettyviltä. Jotain hankausääntä, siltä se kuulosti kaikista Joulunhengistä. Hetken, mutta vain hetken kummastelivat asiaa. Heitä hymyilytti. Joulunhenki Viisitoista pomppasi ilmaan ja laskeutui jaloilleen. Tuff! Ja siinä samassa tuo rahinainen kohde ilmestyi niin hopeanhohtoisena "klasit" päässään. Niissä oli nyt toden totta ulottuvuutta. Oli valmistautunut, jotta edes jotain näkisi, sillä vastassa oli sellaista säihkettä ja voisiko sanoa glamourhohtoa, että oksat pois, ajatteli tämä tuossa hetkessään. Ja heti perään ajatteli. Ei oksia ei pois. Ei joulukuusesta. Joulukuusi olisi vasta kohta matkalla koteihin. Osalla jo hankittu ja odottelemassa sisään koteihin pääsyä. Hetkinen ja siihenkin olisi vielä päiviä. Ja jos aito pääsisi koteihin, niin hätäisemmät vie loppiaisena kuusen ulos, mutta perinteisesti se pitäisi vasta raahata Nuutinpäivänä havunneulasten karisseena mahdollisesti jo kuusesta. Joulumaa Korvatunturi Joulunhenkineen niin, pakkasta oli miinus kymmenen kieppeillä. Pakkasen narskunan sekaan sekoittui siis tuo ääni. Rahina. Tämä Joulunhenki Kuusitoista halusi jotenkin käyttää, oliko se se oikea sana, uusiokäyttää tai muistuttaa ihmisiä siitä, ehkä, miten nämä voisivat hyödyntää niitä jo niin perinteisiä tapoja valmistaa jouluruokia. Missä valmistaa on ehkä se haussa oleva sana. Niin näytti siltä, että tämä Joulunhenki Kuusitoista oli yhtä foliovuokavuorta. Se, tuo vuori oli kuin purkautuva tulivuori ilmentymänä tuossa asussaan. Kuin laavana tämä foliomäärä kellui rahisi toisiaan vasten. Niin tämä halusi luoda, uusiokäyttää jo käytettyä materiaalia ja luoda tämän taideteoksen, joka joka vuosi sai lisää näitä tyhjiä foliovuokia tuohon foliolaavaansa lisää. Miten. No, näillä Joulunhengillä painovoima ei vaikuttanut samalla tapaa kuin ihmisillä. Vain jos he halusivat, niin sitten. Kuten ilmeni esimerkiksi joskus Joulunhenki Nelosen riehaantuessa etenkin tämän nauraessa. Koko valtakunta joutui silloin aina kokemaan tuota naurua tömähtelyn muodossa. Eli tämän kantamus, tuo valtava viittaa markkeeraava, vuorimainen viitta, joka laskeutui tämän harteilta oli kuin jokin tököttävä taideteos tämän takana. Tosin se vaihtoi muotoaan aina milloin miksikin. Ja siinä ei ollut jälkeäkään jouluruuasta mitä oli sisältänyt. Sisälsi nyt jotain muuta. Silmänruokaa taiteen muodossa. Sen kanssa oli näin helppo soluttautua kansan pariin ja oikeaan maailmaankin. Oli vain olevinaan se uusiotaideteos. Helppoa tältä Joulunhengeltä, joka rakasti toisaalta niitä jouluisia laatikkoruokia yli kaiken. Samalla tapaa kuin ihmisetkin. Ja kaikillahan oli oikeus syödä ja nauttia niistä ilman omantunnontuskia edelleenkin. Mutta jotain tällaista ja uusiokäyttöä tuollekin osiolla voisi vielä lisää keksiä. Tosin ihmisethän oikeaoppisesti kierrättävät jo foliot metallinkierrätyksen kautta eteenpäin. Mutta jouluriemua ehkäpä hitusen koteihin kuin koteihin lisää. 

  Samassa Joulunhenki Kuusitoista jo tokaisee ilmoille ajatuksiaan, tuolla odottavalla omalle ihanaisille hengenheimolaisilleen. - Mitäs jos lapset ja aikuiset laitettaisiin yhdessä pähkäilemään mikä taideteos noista mahdollisesti tyhjenevistä foliovuoista saataisiin tänä vuonna aikaiseksi? Jotain mikä voisi ilahduttaa ympäri vuoden. Tai talvikaamosaikaan. Olisiko jokin uusi tapa lähestyä asiaa. - Juu. Juujuujuujuujuujuujuuu- pääsi ilmoille Joulunhenki Neljäntoista suusta. -juu. Juujuujuujuujuuu- äännähdys pääsi kaikkien suusta samalla hetkellä seuraten Joulunhenki Neljäntoista innostuneisuutta. Kaikki Joulumaan liepeillä eli tuota samaa innostusta. Oli kuin Korvatunturi olisi saanut jotain, jopa jotain taikaa hippusen taas lisää. Sitä voimaa, joulusta tulevaa voimaa, tonttujen ja joulupukin muoreineen sitä näin taas saadessa ripauksen päälleen. Tiedostamattaan. Näiden, tämän apukokoonpanon johdosta, jota Joulunhenget edusti. Tällä hetkellä 16: sta ja jouluna jo 24 jouluhengen vahvistusjoukkona. - Minulla on aate, kiljahti Joulunhenki Vitonen. Tämä heilahti niin, että kiharat suoristuivat hetkeksi piikkisuoriksi. Kaikki odottivat. - Joulukynttilöiden alusta. - Kyllä, tuo on hyvä. Siinä samassa Joulunhenki Kolmonen. - Niin ja muodossa voi käyttää todellakin mielikuvitustaan. Ottaa ja saksia niin sanotusti vaikka mistelin lehtien muotoja tai mitä vaan jouluisia muotoja, piparkakkumaisia muotoja. Tämä keskeytettiin. - Niin, mutta piparkakkujahan on tarkoitus tehdä vaikka minkä muotoisina. Joten mielikuvitus todella valloilleen. Vaikka tehdä jonkin matkailukohteen, vaikkapa Big Benin, Lontoon parlamenttitalon kellotornin muotoisen. Tai, hei. Rakentaa sen pystyasentoon ja sen ympärille jatkaa tätä kynttilänalustaa. Tuo kello se raksuttaa ja vie meitä jouluun päin koko ajan. Sehän otettiin käyttöön vuonna 1859, muistatteko. Korkeutta sillä on 96,3 metriä siellä Thamesjoen varrella, Westminsterissä kohti taivasta kohotessaan. Toki malliksi voi ottaa kotimaisia tornejakin ja matkailukohteita. Miksei vaikka siihen kävisi Kuopion Puijokin. Ihan hyvin, päästi tämä pitkän ajatusjuoksun suustaan Joulunhenki Kakkonen. - Niin ja voihan siitä taiteilla askarrella mitä vaan mieleen juolahtaa, Joulunhenki Yksitoista tuumasi räpsähdellen koko ajan tämän asun eläessä tallentaessa näitäkin joulukeppostelusuunnitelmia joulumuistoja Joulunhenkien, muistiin. Jotain mistä jää hauska muistojälki elämään. Joulunhenki Kymmenellä oli taas mimiikkaesitys menossa. Muut katselivat. Mitä tämä esittää. Hei. Tuo on helppo. Uudenvuoden tinan valaminen oli vaihtunut ilmeisesti niin kynttilän steariinin valantaan ja sen kaatamista tällaiseen uusiiokäyttöfoliosta tehtyyn koristefoliovuokaan . Tuosta kaikesta oli tässä näytöksestä siis kyse.. Eikä edes tinaa tarvittu. Niin käy siihen kynttilöiden steariinikin. Tinanvalanta on muinainen ennustuskeino uudelle vuodelle. Miten tämä sai taas tuonkin mimiikkaesityksen noin hyvin perille Joulunhengille. - Tatatata. Ei ihan vielä päässyt eteenpäin. Jotain kansa ihmiset olivat jo kokeneet kaikki mielissään ja kehossaan. Joulunhenki Kuudellatoista oli Hjumor-vaihde jäänyt päälle. Jumiutunut suorastaan tuohon vauhtiin. Muita alkoi hirnuttamaan. - Tatatatataide. Ja ei vieläkään päästänyt tätä joulukeppostelutaikaa, Taideteos foliosta liikkeelle. Kaikki kiemurtelivat ja näiden asut taas poksahtelivat suorastaan ja kaikki, hiukset kädet jalat olivat tämän Joulunhenki Kuudentoista taian, tämän keppostelutaian näille Joulunhengille tältä Joulunhenki Kuudeltatoistakin suunnattuna. Niin sen vallassa tyystin. Ja olivat kuin nauruhepulikohtauksen saaneita. No, nyt. Taika lähti sanoin: Taideteos foliosta, hirnuvin henkäyksin jokaisen antaessa siihen omaa säväystään näistä Joulunhengistä kansan keskuuteen. Jotkut tunsivat sen nytkähdyksenä. Tai jonain suupielen venytys tarpeena, hymyily tarpeena, joka ei vaan jättänyt rauhaan. Niin ja tässä taiassa oli jotain todella ihmeellistä. Se toteutuisi takaperoisena vasta. Eli jouluna. Olisi lisälahja kansalle sinne joulun viettoon. Ja tänä päivänä, tänä nimenomaisena päivänä. Jokainen sai saman idean päähänsä. Etukäteisidean. Joku tyttö lähti ajatuksineen vanhempansa luo ja ilmaisi tämän näin äidilleen. Toinen puolisoista saattoi ilmaista tästä ideasta vasta tuolloin jouluaattona. Tapaninpäivän tai joulun ja uudenvuoden välisille päiville tarkoitetuksi puhdetöiksi perheeseen. Joulutaika eläisi edelleen, vuokafolioiden kautta. Joululle foliosiivenheilautus, etukäteisheilautus enkelifoliolta, jonka eräs tyttö oli päättänyt myös askarrella.  

 230.

    - Joulu se tulla jolkottaapi jolkottaapi jolkottaapi. Joulu se tulla jolkottaapi meiänkin seutuville. Tuo pätkä singahti ilmaan Joulunhenkien ihmetykseksi ja kirkkaalla toisaalta hassunkurisella äänellä laulettuna, samassa ilman, että minkään sortin herättelytaikoja keinoja Joulunhenget kerkesivät edes suunnitella. Niin sieltä se Joulunhenki Viisitoista tulla taas jolkotteleepi, hänen tätä kielien murreihannointia ja sen säilymistä kansalle kansakunnan keskuudessa varmistelemassa. Niin oliko hän niistä yksistä, tiedä sitten, mutta missä ihmiset sitten sitä omaa jouluaan sitten viettivätkään niin aina he jos eivät jo niillä omilla synnyinseuduillaan sitä vietä, saattavat jostain syystä ajatella, joutua aatoksissa Murresana- ansa - taian sisään. Ja mistäköhän tuo johtuneepi. Taas yksi murresana tuossakin. No, kun tämä Joulunhenki Viisitoista ei voi olla joulumurrepelleilemättä. Kyllä se yksi lause, tai ainakin sana jokaisen jollain murteella joulussa pitää lausahtaa. Ja niin tämä taika taitaa tehdä ihmiset vähän murrehassuttelijoiksi. He saattavat lausua heille ei kotoisalta omimmilta tuntuvaa  murrettakin. Kyllä jouluperinteitä ei saata unohtaa kukaan. Ja jos jotain "klangia" murteet kielet, stadin slangikin siihen jouluun vielä lisää tuo, niin kyllä vain näillä sanoin enemmältikin se: - Joulu se tulla jolkottaapi jolkottaapi jolkottaapi koteihin! Tämän  taian tarkoitus on toteutua niin etenkin, että tämä vanhempi kansa siirtää jouluisesti tätä murretaitoaan eteenpäin huomaamatta. Joulumurre -taian joulutaikaa.

  Siinä se heilui kieppui ilmassa, teki tanssiliikeitä samalla kun lauloi autuaasti murteella, taisi olla Savonmurretta tuo tällä kertaa. Niin ja miltä tämä näytti. Oli yhtä jouluista koristekasvia. Tiedätte varmaan sen jouluperinteeksi tulleen joulukoristeenkin mistelinoksan. Niin tuo pallomainen pensas, sen oksistoa valkoisilla marjoilla, paksuilla nahkeilla lehdillä. Niin nykymaailmassa nähtiin kaikenlaisia versioita oikeasta kasvista. Jopa puusta tehtyjä. Suomeenkin maailmalta levinnyt kasvi on lääkekasvina ja uskomuksissa pahan karkottajana tunnettu. Niin ja noihin uskomuksiin liittyen mistelinoksan alla suudellessa sen on uskottu tuovan onnea. Britanniasta maailmalle levinnyt tämä jouluinen tapa. Kaulus puvussa niin se oli näistä valkoisista marjoista koostuva valtava rypäs. Asu muutoin oli kuin täynnä näitä lehtiä, hieman pitkulaisia ohuita ja kärjeltään kauniisti pyöristyviä. Kaikki nyt lumikidesäihkeisiä. Niin tuo asu jotenkin eli. Oli kuin elävä kasvi konsanaan. Niin pallomainen oli se sana, no olihan oikea pensaskin sen muotoinen, mutta tosiaan tuli tästä ilmestyksestä mieleen. Sillä tapaa asu oli koostettu. Näytti vallan perinteiseltä mihin aihealueeseen tämä Joulunhenki Viisitoista halusi sen liittyvän. No, tämä kun ihaili tätä kasvia, niin se kait se oli joskus aikojen alussa ollut syy myös siihen miksi tai millaiseksi tämä oli asunsa taikonut. Tämän päähinekin oli yhtä marjamerta. Häikäisysuoja "klasit", jotka kiikkui nenänpäällä, niin, pieniä palluroita täynnä nekin. Tihrustuslasit noin niin kuin murteella ilmaistuna tuokin. Ja hiukset niissäkin oli sinne tänne eksyneitä marjoja ja hiukset niiden latvat seurailivat lehtien muotoa. - Joulu se tulla jolkottaapi jolkottaapi jolkottaapi. Joulu se tulla jolkottaapi viänteellä kiänteellä murtehilla. Jouluna suattaapi jokkaenen jokkaenen jokkaenen. Jouluna suattaapi jokkaenen joulumurretta laalella laalella laalella. Joulutaekoo on monenmoesta monenmoesta monenmoesta. Siksipä laetettaan tuas tänä vuonna taeka tämä Joulumurre liikkehelle. Tähän laulamiseen ja elehtimiseen, kaikkiin käsien jalkojen hassuihin liikkeisiin, oli kaikkien Joulunhenkien ollut pakko osallistua. Keppostelu oli koko ajan käynnissä Joulunhenkien keskuudessa. Näiden etenkin Joulunhenki Kolmosen oli vaikea ihan pidätellä naurua. Oli sisäisesti tikahtua naurun tarpeeseensa halusta saapua esiin. Tuo hassun sävelmä lauluinen kieppui ilmassa levisi Korvatunturilta kansan keskuuteen taikana. Joulu se tulla jolkottaapi jolkottaapi jolkottaapi koteihin jokkaeseen! Ja päätteeksi esitykselle nauru kumpusi rinnoista kuin taikarumpuna, sen kumisevana äänenä, samaan tahtiin osuen mitä oli ollut laulun kuluessa rytmikin. Joulutaikoja on monenlaisia, toden totta. Mitäs sanoja savolaismurteella olevia kuuluu jouluun, joulupuk (joulupukki), muorj (muori), kaavemmas (kauemmas) Pohjosee (Pohjoiseen), Lapi (Lapin), kaanista (kaunista), Joulumua (Joulumaa), mualimoo (maailmaa), tunturjmaesema ( tunturimaisema), puurosa (puuronsa) syötyvää (syötyään), lahjaa (lahjoo), ei jurnu (äkeä) mieli, laatanen (lautanen), huarukka (haarukka), veihti (veitsi), porokkanaluatikko (porkkanalaatikko), maakasta (maukasta), joulupäevänä (joulupäivänä), leppee (lepää), raahallista ( rauhallista), hekkee / hekkeetä (olkaa hyvä, ottakaa), alavariisa tonttuilloo (vähän väliä, lakkaamatta),  iäni ( ääni), iäntä kohti (suuta kohti), peräruoko (jälkiruoka), mehtä (metsä), kylymä siä (kylmä sää), kuhtu kaekki (kutsu kaikki), huestellaanko savvoo ( jutellaanko savoksi.) Hyvvee tulevvoo Jouluva!

 229.

   Yksi, Klap- ääni käsien osuessa yhteen. Kaksi. Klap. Toinen rytmillinen taputus lähti tuosta Joulunhenkirykelmästä yöhön. Niin yöhön. Mitä tämä on. Yksi yö. Kaksi yötä. Klap - ääni taas kiiri pitkin yötä pakkasen melkein tarttuessa saadessa sen kiinni. Niin vahva hetkellisesti paikalleen pysähtyvä ääni taputuksesta lähti. Kolme yötä. Ilmassa oli odotusta. Mukavaa leppoisaa odotusta. Joku jossain lumivaipan alla käänsi kylkeä ja hetkeksi raotti toista silmäänsä. Joku oli tunkeutunut hänen niin lempeään uneen läpi. Klap. Neljä yötä. Klap. Viisi yötä. Klap. Kuusi yötä. Tuo alkoi jo vähän häiritsemään enemmänkin tätä nukkuvaa. Joku tirskahteli jossain. Aivan selvästi. Kyllä. Nämä paikallaan tanssivat veivaavat erilaisia ilmeitä ottavat ja niin, taisi jopa Joulunhenki Nelonen täräytellä taas tannertakin. Kyllä koko valtakunta tärisi ja oli myös jonkin jännitteen jännityksen vallassa. Tulisi olemaan seuraavat yöt. Hetkinen. Klap. Seitsemän  yötä. Klap. Kahdeksan yötä. Klap. Yhdeksän yötä. Joulunhenki Neljätoista avasi silmänsä. Ei. Kyllä. Ihanaa. Nyt tuli hoppu. Yhdessä Klap- äänessä. Kymmenen yötä. Niin tämä kohosi pirtsakan pirteänä unenrippeet karisseena. Klasitkin päässään. Tuona yhtenä Klap- äänenä. Niin on 10. Siis vain kymmenen yötä jouluun. Jihuu! Niin huudahtivat nämäkin Joulunhenget yhteen ääneen Korvatunturin Joulumaan kupeessa. Joulunhenki Neljätoista tuo, jonka asustakin tuli tuo numeromäärä esiin. Tasan kymmenen selkää myötäilevää lumikidetähtisadenauhaa, kuin joulukuusen koristenauhaa osittain,  mutta ei kuitenkaan. Koska nämä olivat ohuempia luiruja, joita pitkin tuo valospektrimeri laskeutui ja joiden päässä oli kuin lumipallot, tai se lasisen jouluisen lumisadepallon jonkunlainen versio. Niin, nämä nauhat elivät heilahtelivat niin kuin se elämäkin noiden nauhojen päässä noissa taiallisissa lumipalloa ensin muistuttavissa lumikidekoristeosioissa. Tällä oli muutenkin kyllä niin kuin kaikilla muillakin Joulunhengillä asu kuosissaan. Vaikka tälle oli tullut hieman kiiru heräämisvaiheessaan. Tuolle asialla nyt muut Joulunhenget nauroivatkin. Joulunhenki Kakkonen sanoi, hyväntahtoisesti ja hymyillen Joulunhenki Neljälletoista: - Sinulle nuo kauneusunet maittavat mahdollisimman pitkään. Kylläpä on niin mukavaa kun olet täällä. On vaikka mitä tapahtunut. Ja siinä samassa juoruilu ja kertoilu tapahtumista alkoi. No, siinä meni tovi näiden jutustellessa kunnes Joulunhenki Kaksitoista yskähti. Joulunhenki Kutonenkin tajusi ja sanoi: - Niin, olisiko sitä aika alkaa suunnittelemaan sitä päivän kepposta Joulunhenki Neljätoista, katsoen tätä kysyvä ilme kasvoillaan. Siinä samassa se tuttu ihanainen litania pääsi Joulunhenki Neljäntoista suusta: - Juu. Juujuujuujuujuuujuuujuu. Kaikki tuo niin nopeasti sanottuna. Ja toistuen. Kuin jotain linnun viserrystä olisi melkein kuunnellut, mutta joka joka kerta sai tämän ilmeiden ja tanssahtelevien harteiden takia, näiden lumipallojen lumikidekoristenauha päässä heilahdellessa. Niin tämä sai kaikki hymyilemään ja nauramaan. Niin tuo juu-juujuujuujuujuujuujuujuujuu- ääni oli kuin salainen naurunappula tällä ja tältä muille lahjana kuin joululahjana soinnillisesti virtaavana. Siinä oli jotain niin hassun hauskaa. Mitä. No, sitä keppostelutaikaa Joulunhenki Neljältätoista. Eikä kukaan selvinnyt koskaan tilanteesta näistä Jouluhengistäkään ainakaan hymyilemättä. Juu. Juuujuuujuuujuuujuuuujuuujuuu - sanoi siis Joulunhenki Neljätoista. Tajusi sitten kun muut nauroivat kiemurtelivat naurusta. - Tiedän tiedän, mutta sellaista tämä nyt on. Oli kuin ei tietäisi mistä kaikki johtui. Taikalisästä. Lisäsi: - Jokaisella meistä on ne omat vahvuusalueemme ja ominaisuutemme.  - Kulkaa, sanoi viimein, rauhoittavan äänen myötä, muut palautui siinä samassa takaisin tilaan, jota hallitsivat täysin taas itse. Kyllä, tämä Joulunhenkien keppostelutaiat toisilleen tekivät elämästä niin hauskaa näillä. 

  -Niin. Se taitaa olla eräänlainen lumipallokepposen aika. Lasisten jouluisten taiallisten lumisadekoristepallojen aika. Mitäpä jos laitettaisiin ihmiset kokemaan se,  miten itse voi lähettää toiselle tai lahjoittaa toiselle tuollaisen elokuvamaisen elämyksen. Tehdä tuohon jouluiseen lumisadelasipallomaisemaan sen sisällön. Kertomalla jouluisen tarinan. Keksimällä tarinoimalla joulutarinan, joka ilahduttaa toista niin, että tämä näkee sen sisällön tuollaisessa lumisateisessa jouluisessa lasikoristepallossa. Kuin lumipallossa, jonka ulkokuori muuttuu läpinäkyväksi lasiseksi ja jonka sisälle yhtäkkiä näkeekin ja joka alkaa elää heille, joille tarinaa kerrotaan. Nämä joulutarinan keksijät saisivat lahjan myös näin itselleen. Ja matkustaisivat eläisivät tuon tarinan itsekin tuossa lasisessa lumisateisessa maisemassa, jossa tapahtuu juuri sitä mitä tämä tarinankertoja haluaa kertoa. Joulutarinan voisi jopa kirjoittaa ylös halutessaan. Tai vain kertoa sen jollekulle. Tai nauhoittaakin äänisovelluksella. Ja etänäkin kertoa tarinan jos ei ole päivässä ihmistä, jota tarinalla ilahduttaa. Ja kaikki tavathan on sallittuja. Ja joulutarinassahan voi sattua vaikka ja mitä. Siihen voi olla sekoitettuna jotain todella hassuja hassuja asioita. Ei tyypillisiä jouluasioita vaikka. Nakit. Niin nakit roikkumassa joulukuusen oksilta. Joka onkin pihamaalla. No, nakkieväät lapsosten siellä vain tuulessa heiluvat. Jos näille tulee nälkä kesken pihaleikkien. Joulupipareita polkupyörän sarvissa roikkumassa. No, jos se joulupiparin syöntinälkä iskee kesken kaiken niin  pitäähän sitä kaiken varalta olla joulupipareita matkassa. Entäs jos se joulupukki olisikin salaa matkustanut Korvatunturilta tänne etelämmäksi. Missä asussa se kulkisi ja mitä se tekisi täällä. Siitä voisi kertoa. Tai jostain toisesta jouluhahmosta. Niin tai vaikka jouluomenasta, joka halusi tulla kaupasta ostetuksi. Ja tänään. Mitä tälle tapahtui. Ilahduttiko tämä ja miten matkallaan vatsantäytteeksi. Entäs mitä tapahtui sille joulutontulle joka halusi tehdä niin ja vallan mahdottomasti jostain syystä tänään sellaisia Juuuu- juuujuuujuuujuuujuuu- äänteisiä naurunappula- kepposia toisille. Toiset eivät tajunneet tämän olevan se tonttu sieltä Korvatunturin Joulumaasta, koska tämä näytti ihan siltä tytöltä, siskolta edelleen. Siltä koulukaveriltakin. Tai pojalta. Tai vaikka joltain aikuiselta. Tuolta ukkeliltakin. Tai mummelilta. Tämä halusi saada kaikki vaan nauramaan. Tai ainakin hymyilemään. Joulua joulua kohden matkataan lumisateinen joulutarina näin avataan - kepponen soljahtaa liikkeelle. Joulunhenget vilkuttavat Klap- äänet kymmenet päästävät vielä kertaalleen ilmaan. 10 yötä enää jouluun. I-ha-na-ta! 

 228.

    Valtaisa valoilmiö oli nähty keskiyön aikaan Korvatunturin Joulumaan lähettyvillä. Syytä moiselle ilmiölle ei ole löydetty. Oli uutisoitu tuoreeltaan kodeissa sunnuntaiaamun uutisissa. Joulunhenkien eläväinen ryhmä oli saanut joukkoonsa Joulunhenki Kolmentoista. No, tästähän kansa ei tiennyt, ei Joulunhengistä, ei yhtään mitään. Vaikka jotain ylimääräistä tuntui taas päivässä. Jotain joulukuuhun lähestyvään jouluun ja tähän nimenomaiseen päiväänkin, joulukuun 13. päivään liittyvää eritoten, olihan Lucia- neidon juhla, Lucian päivä, Valottaren juhla. Niin ne Kaksitoista muuta Joulunhenkeä olivat varautuneet Joulunhenki Kolmentoista herättelyyn, aika erikoisesti. Heillä tuolla joukkiolla oli erityiset "aurinkolasit", tässä tapauksessa lumenheijastukseen, vahvempaan heijastukseen kuin valtavien valospottien kohdistumisessa heihin. Niin, sellainen säihke ja säihkyvä valonkajo valomeri välkehtivä soinnikas Joulunhenki oli. Muiden Joulunhenkien asut olivat tuossa lumen valonheijastuksessa sanotaanko paljon hillitymmällä tasolla vaikka nämäkin olivat jo niin säihkyviä, mutta tuo säihkyvyys oli tällä tätä Lucian päivää tällä Joulunhenki Kolmetoista rakastavalla jotain aivan toista luokkaa. Tämän päähineessä oli kuin jäätikut ylös sojottavina kuin kynttilät, joiden päässä se valoloisto taiallisista lumikideliekeistä levisi kaikkialla. Missä vaan tämä näkymättömänäkin lennähteli niin jo vain valoa piisasi jostain syystä enemmän alueella. Ja annas olla, jos kepposteli ja tuli näkyväksi. Kyllä vain kohde tarkentui kansalle milloin milläkin tavoin ja yleensä aika hassulla tavalla, joten katsoja ihminen sai vähän aikaa aina miettiä oliko nähnyt oikein. Niin ja toisaalta kun tämä päivä oli ohi tämä saattoi niin kuin kaikki nämä naispuoliset Joulunhenget vaihtaa halutessaan kuosia, hiuskampauksesta  lähtien asuihin liittyviä tälle näille Joulunhengille ominaisia elementtejä niissä. Tämä kunnioituksesta Lucia- neitoa kohtaan laski jääkynttiläkruunun ikään kuin päästään ja tilalle tuli kyllä muunlaiset valospottiversiot. Olivat kuin jotain lisukkeita hiuksissa ja päähineessä sekä muualla tämän asukokonaisuudessa. Ei saanut valon loistosta tämä Joulunhenki Kolmetoista tarpeekseen. Halusi valaista kaamosajassa joulunalusajassa ihmisten matkaa ja tietä päivässään, tuoda sydämellä kirkkautta siihen. 

  - Kuule, sinä se teet aina näyttävän shokeeraavan valovoimaisen sisääntulon, naureskeli hyväntuulisena Joulunhenki Vitonen. Kaikki myhäilivät nyökyttelivät päitään. - Tosin joudumme takiasi taas pitämään näitä "klaseja" takiasi sinne asti ennen kuin painumme pehkuihin Tapaninpäivän päätteeksi, mutta ei se haittaa, on jotenkin sellainen rokahtavampi olotila. Sellainen tiedättekö, rytmillisempi, tuumasi Joulunhenki Kolmonen nauramaan alkaen, samalla toisen käden heilahtaessa sormet napsutteli hieman kehon ollessa kuin Rhythm and blues - musiikin vallassa. Kuin taikaiskusta, no taiasta toden totta, kaikki heilahtivat samaan asentoon Joulunhenki Kolmentoista myös seuratessa. Ja jokainen nauroi rytmin tanssiin. Niin iloa täynnä tämä sunnuntaipäivä keskiyöllä pääsi alkuun. Ja he kaikki olivat kuin esiintymässä olivat sen hetken. Joulunhenkien jouluinen bändi. Joulumusiikki, kaikki laulut, ulkomaisista lähtien kulkikin aina heidän mukanaan, totta kai, niiden avulla kun suoritettiin niitä keppostelujakin. 

   Joulunhenki Kolmentoista pitkä  alas maahan laskeutuva mekko, trumpettimaisilla valtavilla hihoilla, lisälämpöä tuovilla sukkahousuilla mekon alla ja harteilla laskeutuvasta pitkästä viitasta, niin. Tuossa asussa korostui todella se lumikinos. Se oli niin valtaisasti täynnä tätä lumikidekukkamerta ja sen loistoa. Vaikka muillakin Joulunhengettärillä oli tätä lisälumikidekukkaloistoa, tällä Joulunhengellä asu ui lumikiteissä ja oli kuin kumpuileva pehmeämuotoinen lumikidetaideteos pinnaltaan. Loisto ja häikäisy oli perua myös kaikesta tästä. Heijastustaian- lisää käytettynä vielä eräänlaisena extrana asussa. No, tämä valoilmiö Joulunhenki Kolmetoista tokaisi toisille. - Soikoon tämä Santa Lucia laulu, Teodoro Cottraun säveltämä ja kansanlaulutekstin pohjalta sanoittama, vuonna 1849 venelauluna tunnettu laulu, päivässä ihmisillä. Kaikilla jossain muodossa, Joskus aikoinaan Elviskin lauloi Viva Las Vegas elokuvassa tätä laulua. Joten kaikki tavat tämän laulun tulla ihmisten luo sallittakoon. Ja kaiken lisäksi, saakoon tuo hetki heidät jotenkin tavoittamaan sen valon hetken päivässään. Joillekin voisi tulla tarve loistaa itsekin jollain lailla. Tuoda esityksen muodossa valoa iloa toisille. Hullutella hiukan valaista tilaa. Kyntteliköiden ja muiden kaamosvalojen sekaan mahtuu aina yksi lisää valaiseva hetki tai tovi toiselle. Hammasrivistö tai muuten toisen ihmisen muistaminen hetkessään. Valoa valoa, jouluista valoa sydämestä- kepponen lähti matkaan tämän Joulunhenki Kolmentoista myötä. Tämä liihotteli ja saattoi asettua toviksi kuin nurkkalampuksi koteihin, aina siinä kuin olleena, ihmisten kuitenkin tuijottaessa tämän nurkkalampun erityistä muotoa ja kauneutta. Kuin lumisadejalkalamppu lumisateineen päivineen. Ihminen luuli tuota sadetta lumikiteiden hehkua vain jalkalampun valoksi tai saattoi valaista autolla pyörällä jalankulkijaakin matkallaan, tietä tämän edessä. Valon ja jonkinmoisen turvan luominen ihmisille oli tärkeä tehtävä tälle Joulunhenki Kolmelletoista, keppostelun muodossa tosin. Valoisaa valonjuhlaa jouluakin kaikille mielessään aina toivoen tuoden toteuttaen. Oli nähty päivässä jotain uusia valopylväitä siellä tällä päivässä. Niin ja vaikka lunta ei ollut välttämättä missään tai saattoi olla vain vähäsen, aina niiden ympärillä oli ollut kuin upottavaa pehmeää lumikinosta, josta tuo valopylväs oli kohonnut taivasta kohti. Ihmiset oli hämmästyneinä pyöritelleet silmiään ja kääntyneet jopa taakseen hetkeksi katsomaan. Jotkut olivat saattaneet törmätä moiseen keskellä luontoa, missä ei olisi pitänyt olla mitään valopylväitä. Osa oli luullut tulevan joulun odotuksen tekevän tälle kepposia. Tai Lucia - päivän. Niin ainakin eräs tyttönenkin ajatteli, kun oli nähnyt pihallaan tai oikeastaan oven pielessä valopylvään, joka johdatti tulijan sisään ja saattoi toisaalta kulkea liikkua kuin mukana päivässä pihalla sinne tänne siellä täällä. Kyllä joulunalusaika on taikoja täynnä, ajatteli tyttö. 

 227.

  - Uskalletaanko me jo hissuksiin herätellä Joulunhenki Kaksitoista, supisi Joulunhenki Yksitoista vieläkin päivän ihanasta joulumuistosukelluksesta muisteloista välkehtivänä ja säteilevänä, näitä muistoja tuolla uniformullaan vieläkin toistavana uusien koko ajan syntyessä näistä tämän hetkisestä joulunajanalusajoista. Olihan ja saattoihan tuonakin, tänä aikana aina syntyä yhtä merkityksellisiä ja joulua tuovia siihen kantavia muistoja niiden sydänjoulun aikoihin syntyvien muistojen ohella. Joulunhenki Kolmonen kerkesi hymyilyasteelle tuon koomillisen näyn takia. Joulunhenki Yksitoista niin kuin kaikki muutkin kun tiesi Joulunhenki Kahdentoista merkityksen kansalle joulun aikaan. Tämän arastellessa taas tätä herättelytehtäväänsä. Jokavuotinen ilmiö tuokin. Joulunhenki Kakkonen ja Vitonen yhtaikaa kärsimättömästi sanoivat:- Kyllä. Toimi. Samassa kun Joulunhenki Yksitoista tasan keskiyöllä kuiskasi: Joulunhenki Kaksitoista..Tuo lause katkesi yllättäen. Valtava laajeneva sihinä suhina täytti ilman. Muiden Joulunhenkien henki salpautui ja silmät suurenivat. SSSSHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH!!! Ääni vieri vyöryi kulki pitkin kaikkia pintoja. Pitkin maanpintaa, lumikinoksia ja Joulumaan noiden tarunomaisten mökkien pirttien nurkkia,  seiniä ja kattoja. Tarttui Joulunhenkiinkin. Upposi ja kiersi heissäkin. Noissa asuissa ja hiuksissakin jopa. Silmäripsetkin, niilläkin jopa tanssi ja sai aikaan sointuja. Laittoi Joulunhenki Kolmosen hyvin suunnatut, pitkällä olevat ulokkeiset, kierteellä olevat hiuskiekurat, nuo jääpuikkoa hieman muistuttavat elämään. Aivan omaa elämäänsä. Niin kävi Joulunhenki Kakkosen hiuksille, Vitosen kiharille, jotka olivat kuin tuuleen joutuneet, vaikka tämä leijui paikallaan ilmassa. Hymyili ja alkoi naurahdella. Kun tuo ääni kutitti. Joulunhenki Seitsemän latvasta osin letitetyt, naurusta aina elämään alkavat heilahtelevat hiukset, toden totta elivät. Tämä ei ollut kerennyt vielä alkaa nauramaan kuitenkaan ääneen. Joulunhenki Ykkösen, Nelosen, Kolmosen, Kahdeksan parroissa ääni leikitteli. Siellä erään parran huopalenkit pullistelivat ja sihahtelivat edestakaisin parrassa. Tuo ääni sai asuissa olevat lumikidekoristeet pompahtelemaan ja ottamaan ylimääräisiä liikkeitä. Näky kaikki tämä mikä tapahtui, oli niin hauskaa. Ja koomillista. Niin. Se välttämätön tapahtui. Tämän SSSHHHHHHHH- äänen lisäksi nauru tuo veikeä kumpuileva Joulunhenki Kolmosen nauru, joka sai kaikki muutkin nauramaan ja vei toden totta nämä leikiten mukaansa nyt. Kaikki, tämä Joulunhenkirykelmä, eivät voineet muuta kuin seurata toisiaan ja nauraa. Joulunhenki Kaksitoista, joka edusti arvatkaapas mitä. No, Joulurauhaa ja sen arvokkuutta, oli tehnyt kaikille kepposen. Kutittelevan kepposen, joka tunkeutui vaatteiden noiden asusteidenkin alle ja kutitteli. Jos ei näky muuten saanut jo näitä nauramaan. Valtakunnassa hihitettiin hohotettiin naurettiin ja sihistiin hiljaisuudessa, joka kiiri kaikkialla taas. Vallan voisiko sanoa, Joulunhenki Kahdeksan suulla, tuon tonttumaisen Joulunhengen. Tonttumaista touhua, mutta tämä sallittakoon Joulunhengiltä. Kepposten tekijöiltä.

  Niin, tuo Joulunhenki Kaksitoista, ulkoiselta olemukseltaan voisi tämän laittaa samaan kastiin Joulunhenki Kuutosen kanssa, koska tämä edusti halusi aina olla Joulurauhan julistuksen aikaan Turussa Vanhalla Suurtorilla aattona kello kaksitoista seuraamassa tuota juhlallista ja joulurauhan valtakuntaan saattavaa luentaa, joka suoritetaan kahdella kotimaisella maan kielellä. Suomen ja ruotsin kielillä. Niin tänä vuonna se tehtäisiin kyllä ilman yleisöä, mutta seuraamaan tilaisuutta kansa pääsisi kyllä vanhaan tapaan television tai muiden livestreamiä tuovien laitteiden kautta. Joulurauha kestää alkaen jouluaatosta sinne Nuutinpäivään, 13.päivään tammikuuta. 1300 - luvulta lähtien alkaen Joulurauhan julistamista on perinteenä tehty, välillä jääden sen olosuhteiden takia hetkittäin pois, mutta on esitetty ja luettu nykymuotoisena julistuksena Turun palon jälkeen, vuoden 1827. Niin vuosisatoja elänyt perinne, joka on merkinnyt ihmisille kautta aikain paljon. Joululle paljon. Joulupukille joulumuorille tonttuineen. Joulunhengille ja Joulunhenki Kahdelletoista paljon. Tuo tilaisuus alkaa aina Jumala ompi linnamme- virrellä ja juuri tuolla kellonlyömällä Turun tuomiokirkko antaa kellollaan sen kello kaksitoista soinnun maahan. Marsalkan hopeatorvet- fanfaarin, julistuksen luennan jälkeen lauletaan Maamme - laulu ja viimeisenä Porilaisten marssi pärähtää soimaan. Niin tärkeä tehtävä on tällä tapahtumalla traditiolla perinteellä. Tätä perinnettä, siitä muistuttavana, sen viestiä kansalle vievänä haluaa liidellä liihotella keppostellen koteihin Joulunhenki Kaksitoista. Tämä saattaa ilmestyä siis kesken joulunvieton näkymättömänä minne vaan. Ja näin joulunalusaikanakin. Välillä on syytä rauhoittua. Niin nämä joulunalusajat tiedetään. Kiirettä pukkaa yleensä muuallakin, eikä vaan siellä Korvatunturin Joulumaassa. Mutta toisaalta kaikkihan kuuluu siihen jouluun tulevaankin, sen tietää koko valtakunta. Kepposet odottavat, nämä rauhoittavatkin. Tämä Joulunhenki Kahdentoista herättyään tekemä kepponen. Niin kun Joulunhenget olivat saanet nauraa kunnolla, hehän rauhoittuivat väkisin. Joulurauhataikaa. Eikös vaan. 

  - Tuo ylväänä paikallaan seisova, pitkän talvitakin helmat liehuessa, yhtä pitkän huivin, tässä kohtaa asuaan tämä oli liioitellut, kiiltävänä eläväisenä värien yhtenä rykelmä tanssina pukunsa päällä, mutta hauskasti, joulunhenkien hassuttelua edustavana, tämän päällä törrötti päähine. Huopamainen edelleen, mutta arvokkuus jollain lailla ehkä hieman tuosta päähineestä huokuen, mutta toisaalta nuo jotkut lisäulokkeet, jotka olivat huisin pitkiä ohuita kuin lumikidenarua nuoraa olisi lähtenyt tuosta päähineen reunoilta laskeutumaan piikkisuorien hiusten, jotka olivat aika pitkät kuitenkin, lisäksi maata kohden. Niin tämä taisi olla villiintynyt ja rakastaa luntakin. No, niin. Ei mikään ihme. Kenellekään näistä. Lumesta syntyneille Joulunhengille. Lumi tulisi aina tulemaan saapumaan ihmiskunnan luokse näin. Joulunhenkitaruolentojen myötä. Jos ei sitä taivaalta muuten olisi jo tullut ihmisten iloksi. Takki oli ilman napitusta, oli ja pysyi yhdellä lumikiderivistöllä, sulkijalla kiinni. Housut olivat suorat, tosin niissä lahkeensuissa levenevyyttä kuin tietyltä vuosikymmeneltä saapuvana muotivillitysmuistutuksena olisi saapunut lumikidekoristelun ansiosta tälle noihin housuihinsa. Niin, kaikki olivat puhuivat yhtenä porisevana puuropatana nyt päällekkäin ja lomittain Joulunhenki Kahdentoista ympärille lähelle tullen. Heillä oli ollut taas niin hyvä hetki. Keppostelusta sai voimaa ja puhtia. Se kansakin. Joka oli unissaan ja jotkut hereillä ollessaan saaneet kokea jonkin kutittavan heitä. Ja saaden heidät nauramaan. Joku ihmisistä oli luullut ulkona alkaneen tuulemaan ja talojen ikkunapielien siksi alkaneen ujeltamaan hetkeksi. Mutta ei. Joulunhenki Kaksitoista oli vain herännyt uniltaan. - Joulurauha - kepponenhan me tehdään, sanoi Joulunhenki Kaksitoista kuulijakunnalleen. Onko ehdotuksia? Tosin olen ajatellut tällaista. Niin tämä kertoi toisille Joulunhengille kepposideastaan. Nämä vain hymyilivät ja nyökkäilivät hyväksyvästi. Yhdessä päästivät ilmaan vielä kertaalleen pitkän: SSSHHHHHHHHHHH- äänen. 

  Ääni vain käyttäytyi samalla tavoin, mutta vasta sitten kun ihmiset olisivat kunnolla heränneet ja olisivat jo päivässään tekemässä itse kukin jos ja vaikka mitä. Jos nämä meinasivat liiaksi vakavoitua tai sitten vaikka lapsiperheessä lapset meinasivat alkaa kinastelemaan keskenään. Jostain kuin näkymätön Joulunhenki Kaksitoista jouluun ja joulunalusaikaan saapuvana, kuten muutkin Joulunhenget jotka tekivät näitä kepposiaan ja tarkkailivat ihmisiä, niin saapui tämäkin kepponen näin tuohon hetkeen ja tähän päivään. Hetkellä jolloin ihminen tarvitsi tätä kepposta. Kepponen kutitti ja sai ihmiset nauramaan, ensin ehkä vain hymyilemään pienesti, mutta sitten nauramaan kunnolla. Kepponen rauhan synnyttämiselle käy ilon kautta. Aina. Sen jouluisen ilonkin kautta.

 226.

  -Jokos aloitellaan, kysäisee Joulunhenki Kymmenen. Oi, kyllä se on muisteloiden aika, vastasi Joulunhenki Nelonen ja Kolmonen yhtaikaa. Jätkänkynttilöiden palaessa Joulumaan ympärillä ja Joulunhenkien osan heistä ilmassa ringissä istuen, kuin kukin jossain mahtavan muhkeassa nojatuolissa sen syvyyksissä istuisivat. Niin eräs taisi löhötä, maata lattialla ilmassa leijuessaan hymy huulillaan ja katse, joka on kohdistunut jonnekin kaukaisuuteen myhäilyn päästessä huulien lävitse ilmoille. Tämä lausahti: - Niin, on niin monia jouluvuosia jota muistella. Eikös ole ollutkin aika antoisia jouluja meillä kaikilla. Näinä vuosisatoina ja tuhansina. Hyviä joulumuistoja on monella kansan keskuudessakin. Ja Puff, vain kävi. Joulunhenki Yksitoista oli ilmestynyt mukaan muistelemaan muistoja. Hän edusti Joulunhengistä sitä Joulunhenkeä, joka eniten näistä ajoi virkaa, jossa hyviä joulumuistoja heräteltiin ihmisten mieliin. Oli Joulunhenki Sydänjoulun muistojen. Joskus saattaa jouluna tapahtua jotain kommelluksia, josta ei niin olisi väliksi, mutta kun muistaa ja antaa muistojen, hyvien joulumuistojen matkata virtana luokseen sydämeen, niin johan alkaa tapahtua. Laulettaisiinko ensin se Sydänjoulu- laulu. Ja sitten muistellaan. - Joo. Yhteistuumin Joulunhenget äännähtivät ja lauloivat:

Saavuimme sydänjouluun. Jouluun rakkauden. Rauhaisaan jouluun. Kohdaten sen rikkauden.*

Olet rikas tai köyhä. Sama aatos on sulla. Tämän juhlan eessä olet nöyrä. Välittäen ihmisen luokse haluat tulla.*

Sanoma kaunein. Se joulussa on. Kohtaat siinä ihmisyyden. Jolla yhteys kaikkeuteen on.*

Näin saavuimme jouluun. Jouluun rakkauden. Uskoen aina sydänjouluun. Kohdaten sen rikkauden.*

Pääset lähemmäksi heitä. Elämäsi enkeleitä. Rakennat muistoista tähtiteitä. Luokse heidän muistellen menneitä.*

Päivään toiseen kolmanteen. Juhla jalo vie sua mukanaan. Joulu viitoittaa tietä vuoteen uuteen. Nuo luvut elät todeksi aikanaan.*

Saavuimme jouluun. Jouluun rakkauden. Rauhaisaan jouluun. Kohdaten sen rikkauden.*

Joulurauhaa joulurauhaa. Henkii tää maa. Joulun pyhää sanomaa. Enkelkuoro laulaa.*

Saavuimme sydänjouluun. Jouluun rakkauden. Rauhaisaan jouluun. Kohdaten sen rikkauden.*

© Kirsi - Marja Vahter

  Joulunhenki Yksitoista, tämän silmät välkehtivät kilvan oman tuon lumikideasun välkehdinnän kanssa. Into ja ilo sekoittuneena tämän joulumuisto tanssahteluun. Tämä eli aina näissä muisteloissa ja järkkäsi aina kansalle tähän liittyviä kepposia. Niin myös muille Joulunhengillekin. Tämän asusta aivan kuin pulpahteli esiin tällaisia muistopilviä, heijastenäkymiä, jotka hetken saattoivat näkyä ilmassa. Aivan kuin olisi katsellut jotain kaitafilmivideota, mutta jollain lailla niin nykyaikaista tai toisaalta vanhanaikaiseksi katselmuskokemukseksi saatua. Nämä kaikki tavat ja tyylit, jolla nykyaikana tuotetaan mahdollistetaan ihmisille kokemuksia taiteellisiakin, ja tuohon yhdistettynä se tulevaisuuden anti. Niin, sellaisia matkoja muistomatkoja jouluisia tämä Joulunhenki Yksitoista järjesti. Tämän asu, se oli yhtä kuvavirtaa ja videopätkää. Mitä ihmettä. Kyllä vain. Koko ajan sen pinnalla vaihtui ja eli joku joulumuisto. Tämä Joulunhenki oli itse se Joulumuisto. Joten näiden olosuhteiden takia uniformu, jos sitä noin kuvailla voi, oli Joulunhenki Yhdentoista mittainen ja tälle räätälöity. Niin ja joka vuosi näin joulunalusajasta sinne jouluun tämä Joulunhenki Yksitoista tallentaa näitä muistoja kansakunnalta kaikkialta. On kuin elävä kuvavideotallenne ja lähetin yhtaikaa. Mikä ilmestys tämä olikaan. 

  Joulunhenget muistelivat ja tarinoivat. Joulunhenki Yksitoista varmisti ja toisaalta toiset näki koki tämän kautta konkreettisesti valtavan antoisasti näitä menneitä joulumuistoja vuosisatojen ja tuhansienkin takaa. Kaikki nuo heidän omat sekoittuen näihin ihmisten kokemiin muistoihin. Oli mukava elää noita tapahtumarikkaita elämyksiä. - Niin,  mites tänään tehdään taikoja jouluisia, kysäisee Joulunhenki Vitonen tomerana. - Onkos sinulla jo jotain sydämellä, sydänjouluun liittyvää mahdollisesti, jatkaa tämä. Mites olisi Sydänjoulumuisto- taika, joka lennättäisi ihmiset jo siihen jouluun ja aattoon hetkeksi. Mutta, jo koettuun. Mutta, joka tuntuu niin uudelta ja ihanalta edelleen. Sellaiseen, jonka haluaa kokea uudestaan ja uudestaan. Sellaiseen, jonka avulla tämä ihminen saa voimaa päiväänsä, joulun odotukseensa ja yleensä vaan siihen elämään. Tämä laulamamme laulu soisi heillä mielessä. Toisi sitä jouluntaikaa heille. Taika yksinkertaisesti lähtee kansalle matkaan ja saa jokaisen muistelemaan jotain tiettyä joulua tai vaikka jotain tiettyä tapaa, ihmisen ihmisten tapaa tehdä jokin tietty asia jouluna, joka josta se joulun vietto tällä tavallisesti alkaa. Sydänjoulumuisto voimavaranappi olisi päivässä ikään kuin. - Joo, tuo on hyvä taika. Laitahan se eteenpäin, Joulunhenki Ykkönen sanoo: - Sydänjoulumuisto käy tiesi päivään hälle, tuo joulua ihmisille ja anna voimavaraa elämälle! Näin lähti taika eteenpäin. Kieppui leijui valokuvat videonpätkät äänet sekoittuivat tuohon spiraalimaisesti ilmassa leijuvaan lumikidesademaiseen verhottuun mutta niin eläväiseen muistopilveen. Jonka ihminen kohdatessaan, jää sitä vain katsomaan ja sen jälkeen katsoo kuin jonnekin kauas. Haaveilemaan jääden. Pysähtyy jollain lailla muistelemaan. Ja muistaa. Sydämet ihmismielet muistaa aina niitä hyviä sydänjoulumuistoja. 

 225. 

  Narskuna kuului, ei askellusten alta pakkasmaisemassa lumisessa sellaisessa, vaan hampaiden iskiessä joulupipariin, tähdenmuotoiseen tällä kertaa, niin Joulunhenki Yhdeksällä niin kuin kaikilla Joulunhengillä oli taito tehdä ja sekoittaa eri ääniä. Niiden syntyperää liittää johonkin toiseen ääneen. Niin heidän on ollut pakko keksiä tämä keino, jotta voisivat hyvin liikkua kansan maan parissa. Tehden sitä sun tätä ja sekoittaa nuo tekemisistään syntyneet äänet toisiin juuri tapahtuviin ääniin ihmisille. Se oli osin tosi hauskaa. Aivan kuin olisivat äänentekijöitä johonkin elokuvaan tai animaatioon, joka esitettäisiin sitten valkokankaan tai television kautta katsojille. Niin tuossa hetkessään teki Joulunhenki Yhdeksänkin vaikka kuulijakunnassa ei ollut tuolla nimenomaisena tovina enää päivän päätteenä kuin muut Joulunhenget. Tämä oli heistä hauskaa. - Hei. Laitettaisiinko tällainen oikein erilaisten äänien äänimyrsky herätyskelloääneksi Joulunhenki Kympille. Olisi jotain säpäkkyyttä siinä, kihersi Joulunhenki Yhdeksän suussaan joulupiparia. - Tehkäämme niin, muut nyökyttelivät ja Joulunhenki Ykkönen tokaisi. - Kun lasken käteni alas, kaikilta lähtee joku ääni ilmoille, Joulunhenki Yhdeksän sanoi. Ja siinä samassa käsi heilahti. Joulunhenki Ykköseltä tuli ilmoille, pätkä Jouluyö juhlayö- laulua. Joulunhenki Kakkoselta oven narahdus ääni, mallaten Joulupukin saapumista pirttiin koteihin, Joulunhenki Kolmoselta lasten iloista naurua, joulunaurua, pätkä,  Joulunhenki Neloselta lahjapakettien repimisavausääntä, Joulunhenki Vitoselta lusikoiden kilahtelua joulupuuron ääreltä, Joulunhenki Kutonen laittoi lemmikkieläinten ääniä yhdeksi samaksi jouluääneksi kissan naukuna päättyi koiran haukahdukseen, Joulunhenki Seitsemän puolestaan, mitä, kyllä vain, Kuusi taisi kaatua- äänen, Joulunhenki Kahdeksan Oi tätä Joulua - äänen. Ja Joulunhenki Yhdeksän Tervetuloa, tervetuloa - äänen. 

  Niin matkasi Joulunhenki Kymmenen tähän äänten sekaiseen äänimyrskyyn sen aalloille heti ensitöikseen. Mutta, eipä tainnut tuo kepponen tätä haitata. Mimiikkaesitys pyörähti välittömästi päälle tämän kuin vieteriakan tai ukon astuessa esiin. Niin tästä Joulunhengestä tuli jotenkin aina mieleen vaikka tämä edusti sitä Jouluhengetärtä, että tältä tai niin tämä Joulunhenki halusi esiin tuoda tämä olemustaan niin kuin oikeassa elämässäkin ihmisten keskuudessa joskus on. On ihmisiä kotona, töissä, milloin missäkin vaikuttamassa tai menossa. Ja roolin täytyy joskus vaihtua vaikka se ihmiselle ominainen persoona tuleekin aina välillä siellä työelämässäkin esiin. Niin niillä pomoihmisilläkin saattaa olla joskus aika raskasta. Joulunhenki Kymmenen vaihteli tätä rooliansa aina tilanteen mukaan siis. Muut Joulunhenget olivat tottuneet siihen. Milloin mikäkin mimiikkaesitys oli menossa heillekin kun ylimääräisenä esityksenä. Se oli Joulunhenkien keskeistä tapaa toimia muutenkin. Tämä Joulunhenki Kymmenen tykkäsi järjestää joskus yllätysesityksiä kansan parissakin. Ja se meni täysin täydestä näille. Ihmiset luulivat tämän olevan, joku  taiteilija, jouluun liittyvä katutaiteilija, tai esiintyvä taiteilija jossain muualla. Saattoi ilmestyä vaikka minne hetkeksi. Hetken viihteeksi. Ihmisten iloksi. 

  Joulunhenki Vitonen, Kakkonen, Yhdeksän, Seitsemän, kaikki Joulunhengettäret tiesivät jo mitä odottaa. - Sano, sano, sano, kerro jo. Aloitti Joulunhenki Vitonen joikulitanian. Muut odottivat. - Joo. Kyllähän sitä on vuorossa se Joulumimiikka esitys, tällä kertaa kun herätitte minut äänten kera, siihen saa tehdä jonkin äänen, vaikkapa jos ihminen innostuu tekemään vaikkapa sen joulupäällikön eli Joulupukki - mimiikkaesityksen, voi hän liittää vaikka Joulupukin hohotusta hieman johonkin kohtaan. Mitä jos se olisikin jotenkin hassussa kohtaa. Tämä voisi nauhoittaa sen kännykän ääninauhoitussovelluksella ja laittaa sen aina soimaan tietyssä kohtaa. Tai tuottaa sen aina itse. Tosin se voisi olla jokin täysin outokin ääni. Mikä vaan ja liittää sen esitykseen. Ja jos oikein lähtisi tällä sille joululaukalle tämä mimiikkaesityksensä niin se voisi olla samalla tapaa äänitettyä äänisarjaa, joka olisi tuotettu tehty äänet nauhoittaen samalla ääniraidalle. Lapsille ainakin helpompaa. Voi laittaa nauhoituksen päälle ja tehdä jos ja vaikka minkälaisia ääniä. Tämä dubbaus eli elokuvien jälkiäänitys, tapa, jolla tuotetaan vaikka siihen piirroselokuvaan ne äänet, niin nyt ne voisi tuottaa etukäteen ja hassutella mimiikka esitystä tehdä, johon äänet osuisivat mikä nyt mihinkin kohtaan, vallan hauskaa tuomaan. Veden lorina lasiin, keittiön kaapiston oven paukahdus, mitkä äänet vaan. Samalla kun lapsi esittää vaikka joulutonttua. Niin kaikki on joulunalusaikana ja joulunkin aikana sallittua. Jouluun kuuluu se ilo. Joulukeppostelu. Joulumimiikka - taika tarttukoon hihoihin ja hameen helmoihin, housun puntteihin. Matkatkoon käsivarsiin ja jalkoihin, kasvoihin kaikkiin liikkeisiin ja eleisiin. On Joulumimiikan aika. Äänien kera. Samassa hetkessä Jouluhenget itse saivat tuota taikapölyä ikään kuin, lumista sadetta taivaaltakin päälleen ja aloittivat oman mimiikkaesityksensä. Liihottaen lennähtäen kansan pariin ja sinne rantautuen esiintymään Joulutaiteilijoina. Joulunhenki Kymmenen oli Tähtijoulutorttu. Kyllä vain. Täyte tortussa vaihteli luumusoseesta johonkin toiseen jos ihminen tykännyt perinteisestä täytteestä. Miten olla Tähtijoulutorttu. Se oli aika helppoa. Joulutontuilla tai vaikka sillä ihanaisella joulumuorilla niin mimiikkataitoja ehkä vaadittiin enemmän. Ehkä ei. Kuitenkin kaikki saivat olla sitä mitä halusivat. Vaikka se Joulusukka, sen takan reunukselle perinteisesti ripustettava. Nykyaikana tuokin on ihan hyvin versioitavissa lapsiperheissä. Mielikuvituksellista Joulua kaikille, toivottivat Joulunhenget kukin joulurooleissaan. Joulupipari - mimiikkaesityksen tiesi kyllä kaikki kenelle Joulunhengelle se kuului. Yhdeksikölle. Joulua joulua joulua, kohti tuota ihanaista aikaa, tästä näistä hetkistä on lupa ihan kaikilla jollain tapaa nauttia. 

 224.

  Joulunhenki Kahdeksan muiden Joulunhenkien osalta oli järjestynyt riviin, tämän pyynnöstä. Ykkösestä alkaen he olivat suorittaneet kukin päivässä ihmisten kommelluksia taian alla katsoessaan itsekin edelleen näitä vähän hullunkurisia hassuja, mutta niin tuiki tärkeitä Tontuksi tunnissa - liikkeitä. Oli ollut yhtä jumppatuntia koko päivä. Joulunhengillekin. Hauskaa oli ollut, valtavan hauskaa. Kaikilla jollain tapaa tässä valtakunnassa. - No, laitetaanpas esiin tulemaan vallan ihana lahjapaketti, sanoi Joulunhenki Kahdeksan. Ojenna Joulunhenki Ykkönen se Kakkoselle ja niin edelleen. Kun minä ojennan sitä Joulunhenki Yhdeksälle, jota ei vielä näy, niin tämä ilmestyy esiin. Joulunhenki Yhdeksän valmistaudu siis, huudahti Joulunhenki Kahdeksan. Joulunhenki Ykkönen ojensi näkymättömän lahjan Joulunhenki Kakkoselle. Tämä puolestaan Joulunhenki Kolmoselle. Kaikkia hieman jännitti. Joulunhenki Yhdeksältä kun saattoi odottaa mitä vaan. Joulunhenki Kahdeksan viimeisenä ojensi näkymätöntä pakettia eteenpäin ja puff, taika toimi. Joulunhenki Yhdeksän oli niin kiherrystä ja iloa täynnä heidän edessään. Senkin temppuilijat. Mitä tämä tällainen on, sanoi sitten kihertäen edelleen. Kaikki vastasivat yhteen ääneen: - Keppostelua! 

  Niin tuo, Joulunhenki pääsi matkasi sieltä omasta lumikodostaan taas ihmisten kaiken maallisen ilmoille Korvatunturin Joulumaan kupeessa. Ja alkoi samassa laulamaan: Joulupi- pa- re- ja, joulupi- pa- re- ja - laulua. Muut äkkäsivät. Nyt oli heidän vuoro tulla kepposen kohteeksi. Kaikki joutuivat Joulunhengistä laulaa luikauttamaan samaa laulua heti kun Joulunhenki Yhdeksän alkoi laulamaan. Joulunhenki Kolmosella kupli nauru rinnassa. Tämän oli pidäteltävä sitä siksi aikaa kun he olivat saanet laulun laulettua loppuun. Se meni näin:

Joulupi-pa-re-ja, joulupi- pa- re- ja. Noita makoisia. Herkkuja leipomuksia. Joulun alla. Esiin tulla tupsahtaa.*

Mistä, mistä. Joulutontut joululeipurit. Korvatunturin. Tuon salaisuuden taian. Tietää taitaa.*

On tuo tuoksu. Joulupi-pa- rei- den. Kuin Joulupukin reen juoksu. Porojen tiukujen heljäntä. Jota kaikki joka vuos aattona odottaa.*

Ei näin siis myöskään. Joulu saata. Koteihin ilman. Joulupi-pa-rei-ta, joulupi-pa-rei-ta. Matkustaa.*

On tää joulupi-pa-ri laulu. Jota laulaessa. Tanssia voi.*

On tää joulupi- pa- ri laulu. Joka joka vuos. Joulun taian kanssa kodeissa soi.*

On tää joulupi-pa-ri laulu. Jota laulaessa. Tanssia voi.*

On tää joulupi- pa- ri laulu. Joka joka vuos. Joulun taian kanssa kodeissa soi.*

©Kirsi - Marja Vahter

  Samalla kun Joulunhenget olivat laulaneet, kukin oli totta kai joutunut sävelen mukaan tanssahtelemaan. Jotkut olivat ottaneet toista käsikynkkään ja pyörähdelleet siten keskenään. Ensin toiseen suuntaan ja sitten ojennelleet jalkojaan kuin voimistelevat pipariakat ja pipariukot. Ja sitten taas toiseen suuntaan ja taas tehneet samat liikkeet. Jokainen oli, tanssi hetkessä tuossa niin. Nähtiin niin hyviä yksilösuorituksiakin. Vallan hupaisia. Joulunhenki Yhdeksän katseli heitä ja heidän katsellessa myös toisiaan, he näkivät jokaisen hetken jonkinlaisena joulupiparina. Keppostelua, joulupipareihin liittyvää, tämä Joulunhenki Yhdeksän rakasti. Miksiköhän. No, tämä rakasti joulupipareita ja oli siksi olemukseltaan kuin yksi Korvatunturin tuossa salaisessa suuressa Joululeipomossa leivottu taiallinen joulupipari, jonka tontut olivat vahingossa luoneet muiden taiallisten joulupipareiden lisäksi. No, ei. Tämä Joulunhenki Yhdeksän rakasti katsoa kun ihmiset leipoivat kodeissaan joulupipareita. Tai sitten aina kun silmä vältti muilta Joulunhengiltä, niin tämä saattoi piipahdella tuossa Korvatunturin Joululeipomossa silloin tällöin ihan muina miehinä tai naisena, Joulunhenkenä. Tällä oli omassa asussaan tuossa kuin jonkin joulupiparin koristelut. Ne oli aivan kuin millintarkasti pursotettu häneen, joulupiparin ulkomuodon näköiseen Joulunhenki Yhdeksään. Tosin tämä niin kuin muutkin Joulunhengettäret vaihtoivat aina välillä jotain ulkoisessa olemuksessaan. Valtavat kiharaiset hopeiset hiukset kuin luonnonkiharaiset hiukset kauttaaltaan ja ihana herttainen valloittava hymy kiherryksineen oli tällä Joulunhenki Yhdeksällä. Pelkästään nuo hurmasivat tämän luonteen kera muut Joulunhenget. Lisäksi myös se minkälaisena joulupiparina tänä kunakin päivänä kulki. Oli kuin vaihtuva Joulupipari - taika. - No, anna kun arvaan. Taika tämänpäiväinen liittyy varmaan johonkin leipomukseen, joulupipariin. Kiherrys alkoi. Kasvoi. Kohta kaikki nauroivat ja Joulunhenki Kolmonen taas ikään kuin varmisti, että se oli hervotonta. 

  - No , kerro jo, Joulunhenki Kakkonen sanoi. Mitäpä olet ajatellut. No, jos laitettaisiin heidät suunnittelemaan taikomaan Suomen isoin Joulupipari Satumaa. Matkaamaan heidät joulupipareina, heti jos ajattelevatkaan joulupipareita päivässään, tai itseasiassa jos kuulevat tämän laulun soinnin jostain. Mehän heille sen veisaamme ja eteenpäin laitamme menemään. Minä voin toki tehdä sooloversionkin. Mutta toverit, Jouluhenget, aika ajoin päivän aikana Joulupi-ra-re-ja, Joulupi-pa-re-ja - laulua laulamme ja saatamme yllättää ihmisiä päivässään. Missä ja milloin. Täysin yllätyksenä se heille tulee. Ja näin he joutuvat tämän joululaulu taian valtaan ja muuttuvat joulupipareiksi, jonka ovat aina halunneet tehdä. Ja pääsevät vierailemaan ja tekemään yhdessä toisten kanssa Joulupipari Satumaan, jossa kulkevat näinä hahmoina, joina haluavat. Siellä tullaan varmasti näkemään jos jonkinmoista joulupiparia. Perinteisistä sinne täysin ennen näkemättömiin. Joku saattaa pomppia nuottina siellä. Varmistaa laulun soinnin tuolla Joulupipari Satumaassa. Toinen saattaa haluta olla kuin oma lemmikkinsä. Toinen taas joku satuhahmo tiedetty tai vielä tietämätön. Joulupipari Hello Kitty tai Joulupipari Prinsessa Joulunauhakutri. Jonka hiukset olisivat kuin yksi joulukuusi täynnä koristeita. Joulukuusenkoristeita. Tuo Joulupipari Satumaa, niin sen pienoissuunnitelmia saatetaan nähdä näin joulunalusaikaan piirrospapereilla, josta ne siirtyvät tähän taikaan. Kaikki tuossa Joulupipari Satumaassa on joulupiparitaikinasta tehtyä. Siellä järjestetään päivän aikana muun tutustumisen ohella joulupiparitanssit. Kaikki saavat tanssia sydämensä kyllyydestä tai sitten vaan nauttia pöytien antimista. Ja mitäkö siellä on syötävänä. Joulupipareita. Kiherrys alkaa taas. Joulunhenget, jotka on vaan kuunnelleet tätä Joulunhenki Yhdeksää tämän silmät kirkkahina ja suun hymyillessä sanaillessa suunnitelmaansa, eivät voi olla muuta kuin hurmaantuneita. Joulupiparit kuuluu jouluun. Kiherryksen myötä taika lähti kuin huomaamatta eteenpäin, Joulupipari Satumaa - taika. Joululle ja sen satumaisuudelle, tuumasivat Joulunhenget ja olivat jo samalla henkäyksellä kuin yhtenä joulupiparirintamana levittäytyneet kansan keskuuteen. Niin he taitavat, nuo muut Joulunhenget joutua pitämään tuota joulupiparihahmoa, joka heidän yllään tänä nimenomaisena päivänä leijui tuon joululaulun taian takia, suosiolla koko päivän. Eipä taida tuo ja tämä taian kantovelvoite heitä harmittaa. Päin vastoin. Kukapa ei haluaisi olla vallan ihana Joulupipari joskus. Kaikki haluavat sitä olla. Joulupipari Yhdeksän ja muiden myötä joulupipareiden tuoksu levittäytyi maahan. Muistinystyröistä. Jos ei muuten. Ihanaa joulun taikaa kaikki tyynni. 

 223.

  Joulunhenkien hengitys huurusi pakkasyössä Korvatunturilla kauniissa ja niin kotoisissa maisemissa taas. Joulunhenki Seitsemän oli aika herättää Joulunhenki Kahdeksan. Tämä lausahtikin lempeästi yöhön,  tuota jo kaikille Joulunhengille niin rakasta hetkeä oli todistamassa maan luonto, jolta ei jäänyt mikään tapahtuma huomioimatta, ei tuulilta, ei vaaroilta tuntureilta, luonto koki ja aisti kaiken, tämän Joulunhenkien  tarumaailmankin: - Heräilehän Joulunhenki Kahdeksan katsahtelemaan taas näitä ihanaisia maisemia. Joulunhenki Kahdeksan ilmestyi toisten eteen, yhdellä jalalla seisten ja taiteillen. Pompahti heti toiseen asentoon. Ja aloitti pitkin jaloin hiiviskelyn ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen. Yhtäkkiä maastoutui. Toiset Joulunhenget olivat silmänräpäyksessä mukana touhuissa. Kuikuilivat pää pitkällä sinne tänne. Ja sitten muistivat. -Ei. Joulunhenki Vitonen sanoi naurua äänessään. - Senkin tonttu, vinkasi perään kohoten normaaliasentoon ja jääden leijailemaan ilmaan. Muut nousivat myös. Joulunhenki Kolmonen oli alkanut nauramaan. Joten kaikki taas nauroivat. Joulunhenki Kahdeksan ilmassa leijuen, nauroi kuin makuuasennossa olisi lattialla. Piteli vatsaansa ja nauroi. Jalat kuitenkin oli ylös kohotettuina ja heilahtelivat sinne tänne. Ei päässyt tuosta toisille Joulunhengille tekemästään kepposteluroolistaan tervehdystavastaan eroon. Ei sitten millään. Toiset kiemurtelivat ja nauroivat niin valtavasti. Varmasti tämäkään ei luonnoltakaan, toden totta, eikä miltään elolliselta mennyt ohi. Tanner tärisi, vaikka vain pelkästään Joulunhenki Nelosen johdosta. Tämä oli unohtanut leijua ilmassa. Tämän jalat hakkasivat maata vasten vuoron perään. Näin yötä, tonttujakin salaa tervehdittiin, joulukuun kahdeksas päivä, keskiyöllä alkoi ja otettiin vastaan. Tonttuillen ja Joulunhenkien osalta vielä. 

  No, niin tämä Joulunhenki, joka muistutti ulkoiselta olemukseltaan Tonttua, koska ihaili näitä yli kaiken niin jostain syystä tämän ulkoinen habitus oli jopa mennyt tuohon suuntaan. Tällä tämä päähine muistutti enemmän sitä punertavaa väriä sävyä ylläpitävänä ja pitkulaisena tonttulakkia. Tämän hiukset tosin, jotka pilkottivat pitkähköinä päähineen alta olisiko ne vielä vain sukimatta, kampaamatta olleet unohtuneet. No, kumminkin sojottivat sinne tänne pitkän parran puolestaan ollessa edessä kivasti sidottu monesta kohtaa huopalenkillä, jossa värit vaihtelivat vuoronperään vaaleanharmaasta punertavaan. Niin ja tämän nuttu, lantion yli hieman menevä housuihin yhdistyvänä, näiden jäädessä jatkeeksi piiloutuessa vyötäröosuudeltaan nutun alle ja jopa tämän huopatossumaisissa kärjiltään suippomaisissa jalkineissa värit vaihtelivat. Välillä tuo ilmestys oli tontun väreissä ja yhtäkkiä taas lumikideväriskaala otti vallan. Hopeaisuus kuin suojavärinä eläinkunnassakin otti ja tuli Joulunhengen asusteeseen väriksi. Niin, ehkä tämä ihmissilmin ja eläintenkin silmin havaitsemattomuus näiden Joulunhenkien osalta oli juuri pyrkimyksenä ollut tämän Joulunhenkitaruolentomaailman luojalla alun perin joskus vuosisatoja tuhansia sitten. Joulunhenkiä tarvittiin aina näkymättömänä luomaan sitä jouluntaikaa elollisiin. Ja keppostelu. Mikä olisi parempi ja mukavampi työ tehdä. Joulunhenkien jokaisen mielestä ei mikään muu voita tätä työtä, jota työksi ei oikein voi kyllä kutsua. Ehkä rakkaudeksi jouluun ja kaikkiin ihmisiin eläimiin, koko luojan luomaan kaikkeuteen. 

  Joulunhenki Seitsemän sanoi: - Taidat jo tietää, mitä me sinulta odotamme. - Juu-u, vastasi Joulunhenki Kahdeksan. Koska sekunnissa ja unessani olin ilmeisesti valmistellut kepposta teille niin haluan jatkaa samalla kepposelle myös ihmisille. - Mitä tarkoitat, kysyi Joulunhenki Kakkonen. Ja jatkoi: - Ei, naurahti. - Meinaatko laittaa ihmiset päivässään jotenkin tekemään Tontuksi tunniksi- liikkeitä. Sitäkö tarkoitat. - Luet ajatukseni. Juurikin niin. Sieltä, tästä maamme kansasta kun muutenkin salaa valitaan aina uusia tonttuja työskentelemään Korvatunturille, niin samallahan tämä käy eräänlaisena tutustumisena tonttuliikemaailmaan. Se kiire, minkä alaisena tontut tälläkin hetkellä työskentelee, niin siihen on hyvä saada tuntumaa kaikkien. Toisaalta tontut tekevät sen ilolla ja rakkaudella, kuten mekin, joten se on vain sellainen ihanasti kuntoa kohottava vuodenaika heille kaikille. Ja hehän eivät voi olla ilman tuota tointaan loppujen lopuksi. He rakastuvat siihen ikihyviksi silloin kun tulevat valituiksi tontuiksi. Vanhatkin tontut haluaisivat aina vaan jatkaa. No, osa heistä siirtyy sitten vanhemmille tontuille hyvin sopiviin toimiin. Niin ja onhan noita ihmistonttuja, jotka suoraan tulevat vanhoina valituksi vasta tontuiksi. Se on tätä nykymaailmaa. Tosin nuo vetreämmät lapsi - ja nuorisotontut näyttää aina näitä uusia tuulia ja pitää nuo vanhemmatkin tontut tonttumaailmassa Korvatunturilla menossa mukana. Hoksaavat ja tietävät aina näistä kaiken maailman kehittyvän koko ajan uusiutuvan maailman vempeleistä ja uusista tavoista kaiken. Yhdessä tonttuillen täällä Korvatunturilla selvitään, kättään laajasti Joulumaan edessä heilauttaen Joulunhenki Kahdeksan sanoo. - Hei, siinähän se on. Taian nimi on, Yhdessä tonttuillen, lisää vielä silmät äkkiä kirkastuen kilpaillen tähtien tuikkeen kanssa ja huulten alkaessa hymyillä. Taustalla taivaalla tähdenlento kuin päätöksen kuittaukseksi tavoittaa Joulunhenkien katseet. Joulunhenki Kahdeksan käännähtää nopeasti katsomaan myös näkyä. Niin nuo liikkeet yhteiset tuntemukset väreilyt, mitkä elivät näiden Joulunhenkien keskuudessa, se oli sitä sanatonta viestintää ja yhteenkuuluvuutta, joka sitoi näitä toisiinsa. Kreikkalainen tähtitieteilijä Ptolemaios synnytti aikoinaan uskomuksen siitä, että tähdenlennon aikana toivottu toive voi toteutua. Tämä tähdenlentotoive, Joulunhenki Kahdeksan esiin heittämän kepposen, taian, Yhdessä tonttuillen, yhdistyessä hetkessä ja lähtiessä tuon lennon aikana matkaan maan kansan asukkaille, joukkoon. Niin, tämä joukkio Joulunhenkiä tietää, että toiveet voivat todella toteutua ja rantautua. Jos niihin uskoo, niin kuin jouluun. Jouluun, joka vuosi tuo jokaiselle jotain. Kuin enkelinä kulkisi läpi halki ilmojen. Niin ja laittaisi väkisin tekemään vaikka niitä kuivaharjoittelu lumienkeleitä jokaisen lattialla. Tai ainakin laulamaan kertaalleen Lumista maisemaa - laulua, jossa lauletaan näin: Lumista maisemaa. Talven riemua. Lumienkeleitä.* Joulun tunnelmaa. Sydänten onnea. Tähtiteitä.* Niin ja tuo Juhla tonttujen - laulu, jota tonttukokelaat Korvatunturilla joutuivat laulamaan Tontuksi tunnissa- kurssia suorittaessaan se varmasti mielissä tänään soisi, kun jumppatuokiota Yhdessä tonttuillen- taikaa ihmiset päivässään siellä täällä suorittaisivat. Niin nähtiin ihminen, joka odotti linja- autoa yhdellä jalalla seisten kädet levällään. Mies, jonka jalat sojottivat taivasta kohti kotona sängyssä. Mies ei tiennyt miksi. Tälle oli tullut tarve vaan nostaa jalat pystyyn laipiota kohti ja hieman heilutella niitä. Tämä ajatteli jostain syystä sillä hetkellä suksia. Sitten päivässä nähtiin ihminen kävelylenkillä, joka yhtäkkiä alkoi ottamaan tonttumaisia pitkiä askelia. Tämä maastoutui yhtäkkiä ja koira jota talutti, säikähti ensin. Ja alkoi haukkumaan. Ihmisen muutaman kerran pyörähtäessä tämä palasi taiasta takaisin. Pudisteli vaatteitaan ja naureskeli. Sanoi koiralleen:- Tuli jotenkin niin tonttumainen olo. Koira katsoi omistajaansa, pienet punaiset lämpötöppöset jaloissaan. Koira ajatteli, haukahti: -Tiedän. Te ihmiset tulette joulusta aina ihan tontuiksi. Taika ja toive toimi päivässä. Tonttuiluun voi myös yllyttää toisiakin. Näihin tonttumaisiin liikkeisiin. 

 222.

  Joulunhenki Kutonen kun kaikki olivat Itsenäisyyspäivän jälkeen kokoontuneet taas sinne Korvatunturille, sanoi toisille. - Koska Joulunhenki Seitsemän saa herätä vasta tasan keskiyöllä voimme silti tuoda jotain hänelle tästä kuluneesta päivästä, Itsenäisyyspäivästä. Onhan se maallemme, sen kansalle ja meillekin siten tärkeä päivä. Laulakaamme ja herättäkäämme hänet unistaan Maamme - laululla. Toiset Joulunhenget olivat heti mukana tempauksessa. He olivat liikuttuneet niin kuin moni maan kansalainen tänä juhlapäivänä Suomen 103- vuotisena Itsenäisyyspäivänä. Maamme - laulu kuuden Jouluhengen laulamana hieman ennen puolta yötä kohosi levittäytyi ilmaan. Ja vielä kertaalleen maan asukkaat saivat ripauksen tuosta juhlantunnosta sydämiinsä. Sinne unimaailmoihinsakin, jos olivat jo unten mailla. Joulunhenki Seitsemän sen sijaan oli noustava sieltä. Tämä Joulunhenki Seitsemän, joka oli hoikahko sorea olento todella pitkine hiuksineen, jotka oli kolmenkymmenen sentin osalta letitetty latvoistaan, kohosi hiljalleen ylös ja jäi leijumaan juuri ja juuri irti maasta. Hymy kasvoillaan ja pieni liikutuksen kyynel taisi tipahtaa silmäkulmasta, silmistä, jotka muuten olivat niin ilahtuneen  oloiset ja jotka, nyt katsoivat tuota upeaa pienimuotoisesti kaartuvaa rivistöä, Joulunhengistä koostuvaa, edessään. - Kiitos, oi kiitos. Olette rakkaita minulle. Onpa taas ihana nähdä teitä. Muut Joulunhenget olivat ilahtuneita tästä vastaanotosta. Kyllä, tämän juhlan kuului siirtyä tälle Joulunhengellekin vielä näin. - No, onko levännyt olo, kysyi Joulunhenki Ykkönen, joka tarkkaavaisesti katseli Joulunhenki Seitsemää. - On, on, Joulunhenki Seitsemän sanoi. Niin kepeitä ihania tarumaisia unia tuli nähtyä. Kaikkia alkoi huvittamaan. Nuo Joulunhenki Seitsemän sanat, tarumaisia. Joulunhenki Kolmonen ei mahtanut itselleen mitään. Tirskahti ja sanoi: - Vai, että tarumaisia. Ja alkoi sitten taas nauramaan tuota veikeää makeaa kumpuilevaa kieppuvaa nauruansa. Ja nyt sai kokea Joulunhenki Seitsemän saman mitä kaikki muut Joulunhenget olivat jo joutuneet kokemaan. Tämä naurahti ja sitten alkoi toinen niin ihanalta kuulostava nauru muiden nauruihin sekoittuen, mutta toisaalta sieltä erottuen. Erottuen siinä mielessä, että se oli kuin soliseva puro. Joka helisi ja kimpoili sinne tänne niin ihanalta kuulostaen. Naisen nauru, mutta josta tuli osittain mieleen jotain tyttömäistä. Joulunhenki Seitsemän oli muiden ohella piinattu naurulla, voisiko sanoa ja juuri sen aikaa kun Joulunhenki Kolmonen nauroi. Tosin saattoi joillekuille Joulunhengille jäädä hieman pitemmäksikin aikaa joskus tuo nauru päälle vaikka jo Joulunhenki Kolmonen olisi rauhoittunut. Tämä saattoi sitten vaan katsella hymyillen ja tyytyväisyyttä myhäillen aikaansaamaansa nauruterapia hetkeä. Niin nauru on terapeuttista. Levittää hyvää oloa päivään aina. 

  Joulunhenki Seitsemän hiukset, jotenkin noiden lettiosioiden osalta, jotka olivat ylöspäin kaarevasti kohoavat olivat eläneet kuin taiottuna naurua eläen. Voiko niin sanoa. No, siltä se oli näyttänyt muista Joulunhengistä. Vaikka muutoin ne pysyivät kuosissaan eli olivat kiersivät kuin kruununa, lumikidemäisiä koristeita saaneena tämän joulunhengen vyötäisiä, niin nyt ne olivat tämän nauraessa heilahdelleen aaltoillen kuin soliseva puro maa-ainesten hiekan kivien päällä solisten edetessään. Siitä innostuneena Joulunhenki Vitonen tomerana sanoi: - Kuule, olet jotenkin niin eläväisen oloinen ja jopa noiden hiustesikin osalta, jotka tekevät mitä lystäävät. Mitä jos laitettaisiin maan asukkaat tänään tanssahtelemaan. Ja aivan jokainen sillä tyylillä millä haluaa. Mutta, että siinä olisi sellaisia käden liikkeitä, tiedättekö mitä on katsomoissa, kun ihmiset seuraavat vaikka jotain jääkiekkomatsia joskus. Teetettäisiin heitä tekemään itselleen aaltoja sen suhteen, että jaksavat uurastaa tässä hetkessä. Ja maalle näin sekä etenkin itselleen osoittaa sitä kunnioitusta jaksamisestaan. -Toi on hyvä idea, Joulunhenki Nelonen kumahti bassoäänellään. Siinä pieni hento Joulunhenki Seitsemän ei voinut olla muuta mieltä. Ja oli kyllä samaa mieltä. Tämä Joulunhenki Seitsemän lisäsi. - Voisivat vaan jokainen siis tanssia joulutanssia. Keksiä jonkin uuden tyylin vaikka. Onhan näitä ollut vaikka minkälaisia tansseja. Tiputanssi, Macarena- tanssi. Miksei joku keksisi jotain pysyvää Joulutanssia. Se voisi olla jonkin sortin Tik Tok -tanssi. Tai, hei. Se tanssi, jonka mahdollisesti haluavat lähettää jollekin läheiselleen hauskuuttamaan tämän päivää. Saavat ikään kuin Joulutanssi villityksen aikaiseksi. - Jooo- oo. Tuo on todella hyvä idea, sanoi Joulunhenki Kakkonenkin. Niin nämä Joulunhenget päättivät tehdä. - Joulutanssi - taika lähteköön liikkeelle, Joulunhenki Seitsemän ilmassa sinne tänne, hiukset taas eläen sitä omaa elämäänsä kihertäen sanoi. Joulunhenki Kolmonen pärähti pelkästä ilosta nauramaan. Tuon naurumeren, joka lähti taian myötä maan asukkaille, sen kohtasivat tunsivat maan asukkaat kuin jonain pienenä kosketuksena itse kukin. Jokin hauskuus kujeilevuus oli siirtynyt maan asukkaisiin tällekin päivälle. Joululta oli lupa odottaa mitä vaan. Sen odotuksen alaiselta ajaltakin. - Mennäänpäs varmistelemaan, että taika koskettaa jokaista. Jotenkin. Ylös taivaalle yhtaikaa kohoten kuin lentävä lentokonelaivue tai lintuaura kunnianosoituksena maan kansalaisille tässä ajassaan nämä Joulunhenget suuntasivat tähyilemispaikoilleen. Joulun ilon on lupa tulla rintoihin sydämiin. Tanssahdellen. Joulutanssina. 

 221.

  Joulunhenki Vitonen oli hiukan tälle tyypilliseen tapaan voisiko sanoa kärsimättömästi vinkaisten päästänyt keskiyöllä sanat: -No niin. Ylös Joulunhenki Kutonen. Olisi...Ja ei ollut päässyt sen pitemmälle. Oli joltain osin tainnut kohdata Joulunhenki Vitonen kilpailijan tomeruusosastolla itselleen. Nimittäin Joulunhenki Kutonen, tuo pitkänhuiskea komea ilmestys. Niin, tästä ei voi käyttää muuta sanaa. Ja niin arvokkaan oloinen. Oli kuin tämä olisi eläisi juuri jotain hyvin tärkeää tapahtumaa. Kaikki muut Joulunhenget eivät pystyneet muuta kuin tuijottamaan tätä. Täysin tikkuna voisiko sanoa, suorassa asennossa, oli tämä Joulunhenki Kutonen ollut sillä hetkellä kun näiden muiden Joulunhenkien silmät olivat tavoittaneet tämän. Miten tämä teki sen. Nämä eivät tienneet. Joulunhengillä oli nimittäin taikavoimissa juuri kaikenlaisia ominaisuuksia, joilla nämä pystyvät ennakoimaan ja varmasti ainakin näkemään erottamaan kaikki liikehdinnät liikkeet täällä maailmassa ja tuossa taruolentomaailmassakin. No, Joulunhenki Kutonen oli tärkeän päivän Joulunhenki lähettiläs. Hän edusti myös Itsenäisyysjuhlan henkistä Joulunhenkeä. Joten siksi kait nämä kyvyt ja ominaisuudet tässä Joulunhenki Kutosessa korostuivatkin. Näky oli kuin Linnanjuhlien kadettirivistöstä. Eräästä heistä. Joulunhenki Kutosen asussa oli jotain samaa kuin kadetin asussa. Sotilaallinen upea asukokonaisuus Joulunhenki muottiin yhdistettynä. Vyötäröllä olevassa vyössä, samoin kuin raidoissa, aika lähellä hihansuissa, jotka jollain lailla erottuivat housujen sivuissa kimaltelivat tulivat esiin enemmän se lumi kiteineen ja samoin kuin nappirivistö jota muilla Joulunhengillä ei ollut asuissaan. Aivan kuin tähdet olisivat tuikkineet, tässä tapauksessa lumitähdet, asussa näistä osista. Tällä oli olkapäillä kuin samoin eräänlaiset natsat lumen valtakunnasta. Olisiko jollain lailla korkeimmat. Tosin täällä näiden Joulunhenkien maailmassa ja keskuudessa kaikilla Joulunhengillä oli se oma tärkeä roolinsa. Niin kuin oli aivan tavallisilla ihmisillä omissa elämissäänkin. Takkiosuus ei päättynyt siihen mihin normaalisti vaan oli tämän erivuodenaikaan soveltuvien kadettiasun eräänlainen yhdistelmä. Se oli edestä lyhyempi, mutta takaa oli normaalin kadettiasun tavoin halkiokoristeellinen. Tuo koristelu oli kuin jatkuvaa alaspäin osoittavaa lumitähtisadepuroa. Tuo halkio- osuus nimittäin jatkui pitemmän takkiosuuden myötä takana takissa. Muistutti jollain lailla frakkia. Päähine oli kuin muilla jokaiselle se omanlaisensa jotenkin kuitenkin. Asussa muutoin vaihteli tästä hopeaisesta lumikiteen sävystä sinne vaalean siniseen värit enemmälti. Tämä Joulunhenki Kutonen, hän taisi jollain lailla ollut saanut jotain ylimääräisiä taikavoimia värisävyjen hallintaan asussaan. Värit jotenkin enemmän määrittelivät asua kuin muilla Joulunhengillä, joilla lumikiteiden eri värisävyt leikitellen kilvan yllättivät milloin minkäkin heijasteisena. Joulunhenki Kutonen katseli muita ja sanoi: - No, mitäs tänne kuluu? Ja siitä se lähti. Se puheen pulputus ja taukoamaton Joulunhenkien energinen elehtiminen. 

  Kaikkea mahdollista ja mahdotonta, niin kuin tiedät, sanoi Joulunhenki Ykkönen hiukan kujeilevaan ääneen. Mahdottomiin tekoihin niihinhän me olemme harjaantuneet. Olisiko aika tehdä joku isänmaahan liittyvä kepponen taas ihmisille, kysyi sitten Joulunhenki Kutoselta. - Kyllä vain, se kait se on päivän teema. Pitäisikö siihen liittää joku laulu, vaikka se Suomalaisuus - laulu, joka on ajassa tässä syntynyt. Nythän kaikilta maan väestöltä tarvitaan jokaiselta sitä henkilökohtaista panostusta enemmän myös. Voisiko se liittyä suomalaiseen sisuun, tuohon perintöön, joka tään maan kansalaisia seuratessa on meille Joulunhengillekin tullut tutuksi, kysyi Joulunhenki Kakkonen. Kaikki alkoivat olla samoilla linjoilla. Joo, kyllä se voisi olla jotain tuollaista, sanoi Joulunhenki Kolmonen. Mutta mites siihen saataisiin jotain hauskuutta mukaan, tämä lisäsi ja vähän suupielet värähtäen, hörähti, naurahti. Heti kaikki taas reagoivat. Pieniä naurun pyrskähdyksiä tuli jokaiselta. Kyllä tuo Joulunhenki Kolmonen pistää aina, joka päivä, nämä Joulunhenget nauramaan. Onko maallinen maailma, tarumaailmakaan ilman naurua mitään? No, ei. Tuo taika ja kepponen on tehty tarkoituksella tältä Joulunhenki Kolmoselta. Mutta mites se laulu menikään, kysyi Joulunhenki Vitonen. Lauletaanko kertauksena se tässä näin kauniin maiseman äärellä kertaalleen, lisäsi tämä vielä. Kaikki nyökkäsivät. Maisema, jossa lumikinokset loivat pehmeyden pakkashuuruiseen ilmaan revontulten tanssiessa taivaalla Joulunhenget lauloivat. Laulu, soljui levisi yössä täytti koko maan jokaisen ainoan paikan ja kolkan. Loi tilan, joka tavoitti maan asukkaatkin. Näissä tapahtui jotain. Juhla asettui heihin missä he sitten olivatkaan. Nukkumassa kodeissaan. Hereillä ja jossain menossa, liikkeellä. Niin, suomalaisuus on osittain jotain taianomaista. Tämä maa kaikkinensa. Kansalleen. Laulun myötä valmius nauruun asettui myös yhtenä taianosasena ihmisiin ja eläimiinkin. On aika juhlia. Tilanteen sallimissa rajoissa. 

Suomalaisuus - laulu, 12.05.2020:

On meillä. Nämä metsät. Jylhät maa- alueet.*

On kauniit. Vesistöt. Jotka meitä ympäröi.*

Ja tää suomalaisuus. Joka on perua. Yli sukupolvien.*

Se on juur. Sitä josta jokainen. On ylpeä.*

Nyt kun. Tätä perintöä. Sisua tarvitsee. Meistä enemmän jokainen.*

Nyt kun. Haluamme. Taistella puolesta ihmishenkien.*

On arvo. Suomalaisuuden. Huipussaan.*

On arvo. Tään perinnön. Korkeimmillaan.*

On aika. Nyt juhlia. On aika. Eturintamassa olijoille. Kunnioitusta osoittaa.*

On aika. Jolloin joskus. Voimme tulevaisuudessa. Hiljentyä. Ja hyvästit tälle turvattomuudelle heittää.*

On meillä. Hyvä maa. Joka koko maailman. Kanssa osaa tuulissa rajuissa purjehtia.*

On meillä. Maa. Sinivalkoinen. Mereen ja valkoisiin pilviin. Koko maailmaan yhtyväinen.*

On meillä. Maa. On meillä. Maa arvot suomalaisuuden.*

©Kirsi - Marja Vahter

-No, niin nyt teimme jo osan taiasta, sanoi Joulunhenki Nelonen. Mitäs vielä lisäisimme? Olisiko se joku ele, jonka ihmiset tänään juhlamielellä suorittaisivat. Kohottaisivat jokainen vaikka vesilasin ilman juhlallisesti ja sanoisi: Kotimaallemme. Kiitos. Teemme edelleen parhaamme täällä kaikki. Ja sitten jokainen voisi tehdä jotain sisukkuuteen liittyvää. Se voi olla oikeastaan mitä vaan. Jotain hauskuutta esiin tuovaa. - Hei. Minä tiedän, sanoi Joulunhenki Kolmonen. Laitetaan heille ylimääräinen korvamato soimaan päivään. Sellainen, josta he pääsevät eroon vasta illalla nukahdettuaan. Se menee näin, Joulunhenki Kolmonen sanoi kun aloitti laulunsa: 

Sisulla päivään, sisulla elämään. Se on suomalaisuutta.*

Sisulla päivään, sisulla elämään. Sitä meille tapaa tavanomaista.*

Tuota et saa siis unhoittaa. Päivässä tässä. Etkä elämässä.*

Jaksa jatka perintöä. Joka on kullanarvoista. Meille sotavuosilta lahjoitettua.*

Sisulla päivään, sisulla elämään.  Se on suomalaisuutta.*

Sisulla päivään, sisulla elämään. Sitä meille tapaa tavanomaista.*

Hartiat selkä suoraksi. Ilon anna tavoittaa. Kantaa ihmistä.*

Ota kiinni velvoitteista. Oikeista opeista ohjeista. Tässä elämässä.*

Hei. Hei. Hei. Hyvä Suomi.*

Sisulla päivään, sisulla elämään. Se on suomalaisuutta.*

  Näin tämä laulunpätkä Joulunhenki Kolmosen laulama rallatus, siirtyi välittömästi ihmisille korvamadoksi, soivaksi lauluksi mieliin. Ihmiset kun alkoivat ensin hyräilemään ja sitten laulaa hoilottamaan tuota laulun pätkää. Antaumuksella. Jo vain. Komiikka oli iskostettu yhdeksi salaiseksi aseeksi Joulunhenki Kolmoselta laulun matkaan. Koska jokaisen oli pakko rallattaessaan tehdä jos jonkinmoisia teatraalisia ilmeitä. Kyllä siinä hilpeyttä heräteltiin kummasti toisissa ja jos paikalle ei ollut muita niin ainakin itsessä. Sisulla eteenpäin. Tuo Suomalaisuus- laulu puolestaan soi illalla ja jotkut laulelivat sitä katsoessaan Itsenäisyyspäivän erikoislähetystä Presidentinlinnasta. Ja eräs toinenkin laulu vuodelta 2017, 30.12. Tää meidän maa- laulu. Niin. Hyvää Itsenäisyyspäivää, Suomen kansa! Joulunhenget yhdessä tuumin sanoivat. Heillä oli taika vaistota niin hyvin toisiaan ja eleitään. Taidamme lennellä siellä täällä ja seurailla ihmisten Itsenäisyyspäivän viettoa tänään, sanoi Ykkönen. Lähtekäämme. 

Tää meidän maa- laulu:

Tää meidän maa. Suomen maa. Kyyneliin kulkijan saa. Kiitoksesta ne silmiin kohoaa.*

On rakkaat rannat. Meret joet järvetkin tuhannet. Kosket kuohuvat. Jotka aalloillaan kuljettaa.*

On metsät jylhät. Kaamosajat synkät. Tunturit vaarat viettävät. Jotka sydämet valloittaa.*

Tää Suomen maa. Pohjolan maa. On maa jota rakastaa.*

Tää sinivalkoinen maa. Isänmaa. Eteenpäin taivaltaa.*

Talvi kohta taakse jää. Kevät eloon viriää. Vesistöt eessämme kimmeltää. Maa jatkaa elämää.*

On peltojen pientareet. Kukkakedot kukkeat. Mäet kumpareet nousevat. Jotka kulkijaa houkuttaa.*

On seudut kaikki nää vehreät. Polut tiet runsaat rakkaat kepeät. Ihmisten sydämet vievät. Jotka meidät loistollaan vakuuttaa.*

Tää Suomen maa. Pohjolan maa. On maa jota rakastaa.*

Tää sinivalkoinen maa. Isänmaa. Eteenpäin taivaltaa.*

Tää Suomen maa. Pohjolan maa. On maa jota rakastaa.*

Tää sinivalkoinen maa. Isänmaa. Eteenpäin taivaltaa.*

©Kirsi-Marja Vahter